Kahden pojan äiti = tuleva anoppi haluaisi tietää,

Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.

Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.

Mustakin toi oli kauniisti sanottu: anoppi osoitti empatiaa ja yritti antaa ymmärtää, että hän on miniänsä käytettävissä ja tukena. Ehkä sanavalinta oli hieman groteski, ymmärrän osittain myös miniän järkytyksen: eihän kukaan voi korvata omaa äitiä. Mutta ideahan tuossa siis oli hyvä ja kaunis.

Oma anoppini ei osoita minkäänlaisia empatian tai sympatian tunteita tai eleitä. Kun oma lähisukulaiseni äkillisesti kuoli ja kyynelehdin avoimesti, ei anoppi edes saanut osanottoa sanottua, pauhasi vain jostakin omista itsekeskeisistä lempiaiheistaan (tyyliin: "ostin taas uudet olohuoneen verhot ja sain huonoa palvelua" tms). Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minun koko läsnäoloni olisi poispyyhitty. Olisin niin toivonut edes jonkinlaista osoitusta myötätunnosta, vaikka edes olalletaputusta tai vaikka edes yhtä lohduttavan suuntaista sanaa, mutta ei: ei mitään. Surullista että jotkut ihmiset on totaalisen kyvyttömiä osoittamaan inhimillisiä tunteita.

että anoppini joskus kehuisi minua. Vaikka lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa, tai edes jos olen leiponut jotain hyvää, tai huomaisi edes että olen käynyt kampaajalla. No, vähän huonot esimerkit, mutta anoppi ei koskaan sano mitään positiivista. Onneksi ei sano paljon negatiivistakaan, mutta olisi kiva joskus kuulla jotain kivaa. Mutta se on varmasti sukupolvi-kysymyskin. Hän on sen ikäluokan ihmisiä, että kaikki ylimääräinen kehuminen on ihmisten pilaamista.

Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.

Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.

Mustakin toi oli kauniisti sanottu: anoppi osoitti empatiaa ja yritti antaa ymmärtää, että hän on miniänsä käytettävissä ja tukena. Ehkä sanavalinta oli hieman groteski, ymmärrän osittain myös miniän järkytyksen: eihän kukaan voi korvata omaa äitiä. Mutta ideahan tuossa siis oli hyvä ja kaunis.

Oma anoppini ei osoita minkäänlaisia empatian tai sympatian tunteita tai eleitä. Kun oma lähisukulaiseni äkillisesti kuoli ja kyynelehdin avoimesti, ei anoppi edes saanut osanottoa sanottua, pauhasi vain jostakin omista itsekeskeisistä lempiaiheistaan (tyyliin: "ostin taas uudet olohuoneen verhot ja sain huonoa palvelua" tms). Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minun koko läsnäoloni olisi poispyyhitty. Olisin niin toivonut edes jonkinlaista osoitusta myötätunnosta, vaikka edes olalletaputusta tai vaikka edes yhtä lohduttavan suuntaista sanaa, mutta ei: ei mitään. Surullista että jotkut ihmiset on totaalisen kyvyttömiä osoittamaan inhimillisiä tunteita.

Toinenhan lupautuu olemaan mulle äiti! siis ainakin mulle se tarkoittaa kaikkea niin hyvää, että olisin itkenyt ilosta, että joku tahtoo olla mulle niin ystävällinen, edes sanoissa ainakin.

mutta on kuitenkin kiinnostunut asioistamme ja auttaa tarvittaessa.

Kaipaisin, että anoppini joskus kehuisi minua. Vaikka lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa, tai edes jos olen leiponut jotain hyvää, tai huomaisi edes että olen käynyt kampaajalla. No, vähän huonot esimerkit, mutta anoppi ei koskaan sano mitään positiivista.

Samoin, toivoisin myös että anoppi sanoisi joskus jotakin positiivista ja vaikkapa jonkun kohteliaisuuden. Mutta ei. Kyräilee vaan pistävällä kotkan katseellaan meidän nurkkia ja minuakin päästä varpaisiin ja selkeästi etsii jotakin mehevää seläntakana puhuttavaksi. Ja puhuttavaa tuntuukin vuosien aikana olleen. Olisiko se ihan oikeasti häneltä itseltään pois, jos kehuisi jonkun toisen saavutuksia tai aikaansaannoksia?

Tuleville anopeille ohjeiksi ainakin, että älä koskaan suhtaudu miniääsi kilpailijana tai ala vertailemaan itseäsi häneen: te olette eri ikäpolvea ja painitte ihan eri kategoriassa. suhde lähtee ihan väärille urille jo alkuvaiheessa jos kieroutuneesti alat vertailla häntä itseesi ja nokittaa. Vertaile itseäsi oman joukkosi edustajiin ja heidän saavutuksiinsa jos kerran vertailla täytyy.

Olet edelleen pojallesi äiti, jota hän tarvitsee, eikä pojan puoliso vie "sinun paikkaasi", vaan hänellä on ihan ikioma paikkansa poikasi elämässä.

Suhtaudu miniääsi kunnioituksella ihan alusta asti ja muista, että niin se metsä vastaa kuin sinne huutaa. Ymmärrä, että miniäkin on ihminen hyvine ja huonoine puolineen, ja poikasi kautta perheenjäsen, jota tulisi kohdella tasapuolisesti.

anopilla on omakin elämä ja on ehtinyt katkaista napanuoran lapsiinsa ennen kuin he ehtivät naimisiin. Anoppi on ollut kaukaa viisas ja kasvattanut lapsensa omilla aivoillaan ajatteleviksi, omatoimisiksi ja toiset huomioon ottaviksi aikuisiksi. Anoppi myös rakastaa omia lapsiaan ja toivoo, että heistä tulee onnellisia ja yrittää tukea lapsiaan heidän valinnoissaan vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä. Kohdatessaan omasta mielestään vääränlaisen miniä/vävyehdokkaan anoppi käyttäytyy asiallisesti ja yrittää pitää mielessään sen tosiseikan, että kyseessä on oman lapsen valitsema seurustelukumppani, joten jotakin hyvää hänessäkin on oltava.

Lisäksi ihana anoppi on lapsirakas, haluaa siis tavata lastenlapsiaankin.

Anoppi ei tietenkään yritä tunkea itseään oman lapsensa perheenjäseneksi, järjestele kaappeja, huonekaluja, pihakasveja ym. mielensä mukaan ja hyökkää keskellä yötä sisään vara-avaimilla. Eikä myöskään arvostele lapsensa puolisoa aina lapsensa tavatessaan.

Hän on herkkä ja sydämeltään viisas ihminen. Hän on myös hyvin sivistynyt, ammatillisesti korkeasti kouluttautunut ja työelämässään erittäin pitkälle päässyt. Hän arvostaa kaikenlaisia ihmisiä, kannustaa kaikkia yrittämään parhaansa ja antaa kiitosta runsaasti. Hänellä on elämässään positiivinen ajattelutapa, ja hän etsii ihmisistä hyvää. Hän on kiireinen, mutta silloin kun hänen kanssaan on, hän on läsnä 100-prosenttisesti. Hän on kertonut usein minulle, kuinka hän arvostaa minua ihmisenä, poikansa puolisona ja lastenlastensa äitinä. Hänen kanssaan on helppo jutella, ja toisinaan tunnen jopa "syyllisyyttä" siitä, että koen hänet jollain tasolla läheisemmäksi kuin oman äitini. Rakastan anopppiani, toivottavasti hän saa elää vielä pitkään!

sinun tulee erityisesti huomioida se, että jos/kun sinulla on sitten 2 miniää, niin et ala sitä toista suosia esim. sen vuoksi, että on ollut elämässäsi kauemmin kuin toinen.. Oma anoppini teki aluksi näin ja tuntui mielettömän pahalta, kun hän hehkutti, kuinka tämä toinen miniä on kuin oma tytär, jonka kanssa voivat keskustella kaikesta ja miniä on hänen kanssaan läheisempi kuin oman äitinsä.. Tilanne on toki muuttunut aika radikaalisti viimeisen puolen vuoden aikana, mutta tahdoin tällaisen neuvon antaa näin miniän näkökulmasta, jonka anoppikin on kahden pojan äiti..

pahaa toisesta miniästä toiselle, asettaa hirmuset paineet sille, jolle pahaa puhut...



Olennaista on se, että kuuntelee miniän toiveita ja toimii sitten sen mukaan. Ihmiset on niin erilaisia, toinen kokee saman pahana, toinen ihanana, ja sen tietää vain kysymällä ja kuuntelemalla avoimin korvin - eli opi tuntemaan miniä ennen kuin toimit äläkä oleta, että kyllähän kaikki tällaisesta tykkää tai eihän kukaan halua...

ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.

Näin munkin anoppi sanoi tuossa tilanteessa, ja tuntui kyllä tosi pahalta. Anopin kanssa kuitenkin ihan ok välit

itse olen kolmen pojan äitinä ajatelut että kyllä olisi anopillani ollut monta kertaa syytä suutahtaa tiuskimisistani ja mökötyksestäni. Hän on kuitenkin ollut aina ihan kohtelias noissakin tilanteissa. Meillä ei kemiat ihan synkkaa ja kun tuoreena äitinä koin hänen antamansa avun ja neuvot uhkaavina (hänellä on aika päällekäyvä tyyli), oman osaamiseni arvostelemisena, en jaksanut aina olla korrekti. Toivon että kun itse olen anoppi, ymmärrän että miniä (etenkin kun on tullut äidiksi) käy läpi prosessia ja osaan tukea häntä ja osaisin ohittaa mahdolliset arvostelut itseäni kohtaan tuoreen äidin kasvuun kuuluviksi asioiksi. Kyllä hän sitten myöhemmin ymmärtää, niinkuin itsekin ymmärsin..

automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.



No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:

-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).

-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.

-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.

-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.

-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.

sanonut, että haluaa tulla mulle äidiksi, se olisi tuntunut aivan uskomattoman tönköltä ja epäymmärtäväiseltä. Oma äiti on aivan eri asia kuin kukaan muu, ei sitä voi mikään korvata enkä edes sitä haluaisikaan.

todella ihana anoppi. Tietää rajansa, auttaa tarvittaessa, ei tuppaudu eikä arvostele.



MUTTA myös mä olen kiva miniä. Kiitän anoppia aina avusta, en oleta hänen olevan jatkuvasti vain meidän perhettä varten oleva, ja ymmärrän hänen olevan oman sukupolvensa edustaja, enkä vaadi häneltäloputonta ymmärrystä nykyajan hömpötyksille.



Tätä ketjua lukeneena tuntuu, että monet vaatii aikamoisia anopilta. Että anopin pitäisi osata lukea miniän ajatuksia, ettei vain koskaan sano tai tee mitään väärää. Eikö miniällä ole mitään vastuuta tässä ihmissuhteessa? Esim. tuo "voin olla äiti sinulle" - eikö miniältä voi yhtään vaatia sitä, että näkisi tuollaisen lausahduksen taakse, ja ymmärtäisi mitä sillä tarkoitetaan?



Miksi koette anopin niin suurena uhkana, että joakinen anopin lausahdus pitää syynätä ja kyylätä perinpohjin?

automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.

No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:

-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).

-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.

-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.

-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.

-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.

ansaitsisit jäädä etäiseksi tuon listasi perusteella. Kuulostat aika kammotukselta.

T: Myös kolmen pojan äiti, joka pelkää saavansa joskus just sun kaltaisen kyylä-miniän.

kuin anoppi itse ja saattaa hyvinkin toivoa anopiltaan aivan eri asioita kuin anoppi itse aikanaan toivoi omalta anopiltaan. Niinkuin ei missään muussakaan asiassa voi olettaa, että kaikki haluavat automaattisesti samaa kuin sinä itse. Silmät ja korvat auki vain ja tilannetta lukemaan! Esim. monet nykyanopit eivät mielestäni tajua, että juuri vauvan synnyttänyt miniä EI kaipaa sellaista apua, että anoppi "hoitaa" vauvaa. Rintaruokitut vauvat yleensä vain hermostuvat, jos ne viedään pitkäksi aikaa äidin luota pois ja suuri osa tuoreista äideistä pystyy rentoutumaan parhaiten, jos vauva on lähellä.



Eli jos autat, auta aidosti sillä tavalla, minkä miniä kokee auttamiseksi. Eikä niin, että toteutat mummoutta täysin omista lähtökohdistasi ja sanot sitä auttamiseksi.



Kannattaa myös muistaa, että 20-30 vuodessa vauvanhoitotavat ja -suositukset voivat muuttua todella paljon, ei kannata esiintyä kaikkitietävänä asiantuntijana tai kyseenalaistaa/ihmetellä sitä, miten miniä vauvaansa hoitaa.



Isompien lasten kanssa noudata jotain järkevää syömis- ja nukkumistapaa. Ei niin, että viihdytetään ja riehutetaan läkähdyksiin ja syötetään sokerihumalaan ja sitten palautetaan hermostuneet lapset kotiin.

automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.

No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:

-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).

-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.

-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.

-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.

-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.

Hyi kamala mikä ämmä. Saa kuvan että anoppi ei saa suutaan avata muutoin kuin kehuakseen miniää ja siihenkin pitää erikseen lupa kysyä miten kehuu!

Anopilla ei myöskään saa olla ikävä lastaan tai lapsenlapsiaan tai jos onkin niin sitä ei ainakaan saa ääneen sanoa.

Kun lapsenlapset ovat syntyneet muista heti kehua miniää jne jne..

AIVAN SAIRAS MINÄMINÄ-TYYPPI! HYI YÄK!

automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.

No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:

-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).

-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.

-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.

-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.

-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.

Sinä olet selvästi hirviö-miniä ja itsekeskeinen tyyppi!

Sellaisia, jotka todella ottavat vastuuta omien lastensa kasvattamisesta ja haluavat viettää aikaa heitä hoitaen. Silloin miehenkin äidillä on mahiksia olla yhtä läheinen lapsenlapsilleen kuin tyttöjen äideillä.



Tuleville anopeille sanoisin, että tarjotkaa apua, mutta älkää tyrkyttäkö sitä. Ilmoittakaa olevanne saatavilla, jos tarvitaan. Läheiset suhteet miniään ja lastenlapsiin syntyvät säännöllisellä yhteydenpidolla ja avunannolla, mutta hienotunteisella sellaisella.

Tuli vaan pääsiäisressu mieleen kun sanoin illalla pojalle ettei syödä enää suklaata niin hetken päästä poika sitä mussutti. Sanoin siitä niin anoppi ilmoitti että hän antoi luvan. Ehkä huono esimerkki mutta se miten vanhemmat lapsiaan kasvattavat on heidän asia. Anoppina olet jo poikasi kasvattanut ja miniä "kasvatusta" jatkaa.



Juhliin ei myöskään tulla etuajassa jos ei erikseen ole pyydetty eikä sinne varsinkaan tuoda omia leivonnaisia jollei miniä ole pyytänyt leivonnassa apua. Oma anoppini toi synttäreille kakkujaan joita sitten tarjoili vieraille. Uskoa voitte että tarjottavia jäi yli kun olin varautunut jo reilulla määrällä omiakin leivonnaisia.



Voit tarjoutua auttamaan lasten hoidossa mutta hoida silloin lapsia äläkä pyyhi pölyjä, siivoa kaappeja, tiskaa yms. Miniä hoitaa ne kyllä ajallaan. Ei ole mukava jättää anoppia kotiin lasten kanssa kun ei tiedä mitä siellä touhuaa.



Arvata varmaan voitte etten ole läheinen anoppini kanssa ja vain tyytyväinen että asuu kauempana. Saattaisi tulla vielä muita asioita mieleen jos olisimme viikottain tekemisissä.