Kahden pojan äiti = tuleva anoppi haluaisi tietää,

mulla hyvä anoppi ja lapset rakastaa mummoaan, ja haluaisivat tehdä kaikenlaista mummin kanssa kun tulee hoitamaan. Vaikka on sanottu monta kertaa ja talo yritetty puunata niin puhtaaksi kuin voi ennen anopin tuloa, niin kotiin palatessa suru on suuri kun kysyy lapsilta mitä kaikkea kivaa teitti mummin kanssa ja lapset suruissaan sanoo ettei juuri mitään ehtinyt kun mummi teki sitä ja tätä - pyyhki lattioita (ilman, että juuri mehut kaatunut), parsi sukkia tms. Vaikka toive on esitetty, että ole pliis lasten kanssa, kun ne sitä haluaa...



Plus, että kun se vielä tehdään usein asenteella kun ethän sinä, eihän nykyajan nuoret jne...

Meillä anoppi jopa siivoaa välillä kun on lapsenvahtina.. Ja keittää itselleen kahvit, jos en ole paikalla. Minusta se on vain kiva, että osaa olla rennosti meillä :)



Minä olen itsekin aidosti halunnut osaksi mieheni perhettä, vaikka olemme täysin erilaisia ihmisiä. Pyrin olemaan avoimin mielin anopin ja apen suhteen ts. en arvostele heitä asioista joista en omia vanhempianikaan arvostelisi.



Voin luottaa siihen, että mieheni vanhemmat auttavat silloin kun apua tarvitsemme. Ja me autamme heitä silloin kun voimme.

automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö. No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa: -Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.). -Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa. -Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta. -Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia. -Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.

Anteeksi nyt, mutta listasi panee miettimään, millainen miniä sinä mahdat olla.

Olihan tuossa paljon asiaakin, mutta kauhean herkkänahkaiselta ja itsekeskeiseltä kuulostaa mm. tuo, että anoppi pysykööt sukulaisena, ei perheenjäsenenä. Onko miniän oma äiti samassa asemassa? No, onhan tuo tietysti perhekohtaista, mutta minusta isovanhemmat OVAT perheenjäseniä ja saavat tulla etuajassa kutsuillekin. Perheenjäseninä myös ottavat osaa töihin ja velvollisuuksiin, eivätkä odota kruusailua ja vimpan päälle tarjoomuksia (eli on siinä myös se rento puolensa).

Tai mitä ihmettä, miksi anopin pitäisi tarkkaan harkita jopa kehunsakin, ettei nirppanokka-miniä vaan ota sitäkin vittuiluna! Jumankekkana, oletko sä AIKUINEN ihminen? Kehut ovat kehuja, ei niistä aina tarvitse etsiä salattuja sivumerkityksiä. Jos anoppi itse tykkää ruuanlaitosta, tottahan hän kiinnittää huomiota asioihin, joista itsekin on kiinnostunut ja ymmärtää jotain - ja sellaiselta ihmiseltä kehut hyvästä ruuasta ovat aitoja ja tärkeitä kohteliaisuuksia. Ei pidä siis mielistellä ja keksimällä keksiä kehuja jostain, jota ei edes ymmärrä.

Ja muuten. Minusta isovanhemmilla saa olla lastenlastensa kanssa hiukan eri tapoja ja sääntöjä kuin vanhemmilla. Ok, isoissa peruslinjoissa pitää olla yhdenmukainen eli lapsien ei saa antaa elää mummolassa "kuin pellossa". Mutta miniän tulee ymmärtää, ettei lapsi mene piloille siitä, jos poikkeusoloissa on poikkeussäännöt. Eikä tuosta saa tekemällä tehdä valtakamppailua tyyliin "kun MINÄ sanon, että Nico-Petteri ei saa hyppiä sängyllä, niin mummi ei saa antaa lupaa hyppiä omalla sängylläänkään!".

Ainoa juttu joka omassa anopissani on todella ottanut päähän: vuosikausien enemmän ja vähemmän suorasukainen marina ja ruikutus lastenlasten saamisesta. Älä siis ala painostaa miniää pykäämään lapsia, kyllä ne sitten tulevat kun ovat tullakseen. Mankuminen voi jopa hidastaa pariskunnan lapsenhankkimista.



Nyt on lapsi tuloillaan, joten onnnnnneksi ei tarvitse enää kuunnella sitä huokailua ja voivottelua "kun joutuu menemään hautaan lapsenlapsia näkemättä" (huom. perusterve 60-vuotias nainen kyseessä).



Asiattomuuksiin asti yltänyttä lapsenlapsimaniaa lukuunottamatta siis anoppini on aivan hyvä tyyppi.

Tämän päivän minät ovat huomisen anoppeja.