Teeskenteletkö, jos et voi yhtään sietää anoppiasi, vai miten toimit?

En ole osannut ajatellakaan että anopilla voisi olla alkava dementia, mutta ainakin yksi pidempi muistikatkoskin on ollut, joten voisi olla sitäkin. Kiitos neuvosta!

Olipa vieras sitten ystäväni, mieheni ystävä, käly, lanko, anoppi tai oma äitini ;)



Ja olivatpa miten kamalia ihmisiä hyvänsä :))

Oma anoppi on aina kertonut omat huolensa ja vaivansa minulle eikä se ennen oman lapsen saamista ole vaivannutkaan. Kaikkien sukulaisten ja toisen miniän ja hänen perheensä arvostelu oli ihan vakiokamaa. Yritin aina väliin kertoa jotain poikansa ja lapsenlapsen kuulumisista heikolla menestyksellä ja olla reagoimatta valituksiin ja arvosteluun. Lapsen ollessa pieni ja oman läheisen vakavan sairastumisen yhteydessä ei enää jaksanutkaan kuunnella niitä itkuisia kertomuksia, joita ei sitten missään nimessä saanut kertoa omalle pojalle, ettei hän vain huolestuisi. Minun jaksamisesta ei sitten ilmeisesti ollut niinkään väliksi...Mitään fyysistä sairautta hänellä ei siis ole, itkuiset kertomukset ovat useasti liittyneet huoliin muista, jotka vieneet monien öiden unet ja useasti aiheuttaneet usean yön itkut. Yritin aluksi sanoa, että olen väsynyt ja tässä on nyt tapahtunut kaikenlaista, joka on vienyt voimia.En vain enää jaksanut olla hänen ongelmiensa ja pahan mielensä kaatopaikka. Anopilla kun on kuitenkin oma mies ja lapset sekä ystävät. Mielestäni kyseessä on enemmänkin ollut hyöty-suhde.



Ei mennyt minun sanomanani perille vaan oma poikansa sitten kertoi, että se hän, jolle huolet kuuluvat, ei minulle. Tämä auttoi sekä etäisyyden ottaminen. Koitan myöskin järjestää tilanteet niin ettei anoppi pääse kahdenkesken supattamaan asioistaan. Olenkin tullut siihen tulokseen, että hänellä on varmasti taustalla hoitamatonta ahdistuneisuutta/masentuneisuutta. Ystävällinen olen mutta rahkeet eikä halukkuus riitä siltikään mielenterveyspalveluiden antamiseen.

Olet kyllä hävyt ei minkäänlaisia käytöstapoja vanhempaamihmistä kohtaan minä onnittelisin mistäsi kun hän tajuasis jättää sinut

Se ei johdu siitä, että anoppi olisi sen fiksumpi tai parempi kuin teidän piileskelijöiden anoppi, vaan minulla on hyvät käytöstavat ja osaan tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.



Miettikääpä ensin sitä omaa käytöstä ja arvostelkaa sitten omien miestenne äitejä. Kummasti teille on kelvannut heidän kasvattamansa poika. Miettikää miltä tuntuisi tulla kylään oman lapsen perheeseen, kun siellä olisi sellainen miniä, joka koko ajan hiippailisi pois paikalta.

Olet kyllä hävyt ei minkäänlaisia käytöstapoja vanhempaamihmistä kohtaan minä onnittelisin mistäsi kun hän tajuasis jättää sinut

Minä en jaksa enää teeskennellä, en halua anoppia kotiini enkä hänen luonaan käy. Minä en voi oikeasti sietää baari-mies ja viinajuttuja ja pidän kaukana tyttöni anopista näiden vuoksi ( käyttää väärin lääkkeitä ja viinaa) Ei puhettakaan että tyttöä saisi hoitaa ilman vartiointia jne. Minä olen kuulemma tästä syystä huono miniä ja itserakas ihminen. Sittempä olen, lapsen turvallisuus on tärkein. Mieheni on puhunut asiasta äidilleen mutta emme kuulemma ymmärrä häntä. Sääliksi käy kun oma poika ei halua olla äidilleen vain rahapussi(anoppi ei ota muuten yhteyttä kuin silloin kun tarvitsee rahaa).

Kun tapaamme, käyttäydyn samoin kuin vaikka sellaisen ihmisen kanssa käyttäytyisin, jonka kanssa alan pitkän matkan junassa jutella. Siis ystävällisesti, mutta ei mitenkään ylitsepursuavasti. En kuitenkaan tapaa häntä kovin usein (kukaan meistä ei siis tapaa) ja en mitenkään yritä järjestellä tapaamisia useammin. Miehelleni olen toki sanonut totuuden asiasta ja myös sen, että aion käyttäytyä kunnolla kuitenkin.

ja vetäydyn itse taustalle omiin oloihini. En puhu pahaa anopista lapsille. Jos mielestäni lapsillani on aihetta kiittää jostain, sanon senkin lapsille, että heidän mumminsa on hyvä jossain tai tehnyt jotain kivasti ja että voisivat kiittää.



Anoppi ylittää rajansa aika ajoin. Silloin sanon asiasta suoraan hänelle ja vetäydyn sitten taas takavasemmalle seuraamaan tilanteiden kehittymistä. Hoidan asialliset keskustelut hänen kanssaan, mutta muuten keskityn omien hermojeni rauhallisena pitämiseen tekemällä jotain mistä itse pidän.

mutta alkaa tuntua, että en jaksa enää sitä teeskentelyä.. Sillä se etäisen ystävällinenkin on kovan työn tulosta, sillä hän aina marmattaa toisista ihmisistä tai vaivoistaan, kukaan muu (hänen miehensä tai minun mieheni) ei jaksa häntä kuunnella, minä istun ja "kuuntelen", ja toivon että voisin kadota maan alle.



Asumme aika kaukana toisistamme, joten kun he tulevat vierailulle, vietttävät yleensä koko viikonlopun.



Jospa vain olisin mahdollisimman paljon poissa kotoa silloin, esim ystävän kanssa kahvilla, toisen kanssa leffassa, menisin ekstraa jumppaan jne.?



Voinko tehdä niin? Olen aika tunnollinen ihminen, ja tuollainen välttely tuntuu jotenkin toisaalta kauhistuttavalta laiminlyönniltä, mutta en ole varma selviänkö seuraavasta visiitistä muuten enää selväjärkisenä..

mutta kun hän ei jaksa olla heistä kovin kiinnostunut, ei jaksa kuunnella mitä heillä on sanottavanaan, ei leiki heidän kanssaan, jne.



Kiire vaan kaiken aikaa päästä marmattamaan minulle niistä ikävistä asioista. Huoh.

Elämäsi ei tarvitse pysähtyä vain siksi, että anoppisi tulee teille.



3.

anopin vierailujen ajaksi. Ei se haittaa, jos anoppi pitää minua laiskanakin:)



3.

Ensi kerralla 'loistan poissaolollani' ihan hyvällä omallatunnolla..!

Ohjeistaa jatkuvalla syötöllä omia uskomuksiaan, jotka ovat useimmiten päinvastaisia omien aatostemme kanssa. Melkein kaikesta yleisesti todistetusta asiasta hän on erimieltä. Yritän päästää kaiken toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska asiasta tulisi kiivas väittely, jos alkaisin omia mielipiteitäni kertomaan. En halua kuitenkaan riitaa. Sinnittelen läpi tapaamisten ja jälkeenpäin olen aivan h***etin kiukkuinen, kun olen joutunut älyttömyyksiä kuutelemaan koko päivän. RRRasittava anoppi.

äitini osalta, jota en voi yhtään sietää. En koskaa ole hänelle läsnä muutoin kuin omassa äidin roolissani. Puhuttelen hän mummoksi. Lapsille puhun hänestä aina kauniisti ja lapsen ja mummon suhdetta edistäen. Koska tapaamisissa on aina lapset mukana, on luonnollista hälyä ja vilskettä, joten syväanalyyseille ei ole aikaa. Tapaamme noin 2-4 kertaa, näistä osa esim juhlissa joissa paljon muitakin ihmisiä.



Tarvitsisin varmaan lääkitystä jos jäisin äitini kanssa kahden. Minusta hän on parempi mummo kuin äiti, ja tästä annan hänelle tunnustusta.

Mutta kai ikä teki, etten enää jaksanut, ja nykyisin sanon takaisin ja olen omaa mieltäni, kun tämä ei siedä kuin sen, että on samaa mieltä ja kehuu häntä, kuten hän itsekin tekee kokoajan. Kauheita riitoja tuo yrittää kehitellä, ja haukkuu minua takanapäin. Lapsille en häntä ikinä hauku, mutta yritän kyllä mahdollisuuksien mukaan kadota paikalta, kun hän saapuu..

emme ole tekemisissä lainkaan.

että en kutsu miniää lainkaan kotiini. Poika ja lapset ovat tervetulleita.

taitaa olla liian kiree napanuora lapseen? oisko aika katkasita se ja antaa pojan elää omaa elämää?

mulla oli hankala anoppi, erosimme ja jo helpotti. koskaan en sen jälkeen ole yhtä vittumaista ihmistä tavannut ja teen hankalien ihmisetn kanssa töitäkin.