Miksi isovanhemmalta kielletään lapsenlapsi?

Tietenkin vanhemmilla on juridinen oikeus estää tapaamiset ja moraalinenkin joissain erikoistapauksissa (alkoholismia, piittaamattomuutta, väkivaltaisuutta jne.), mutta kyllä se on useimmiten vain täydellistä ilkeyttä ja itsekkyyttä... ja valitettavasti kohdistuu ihan yhtä paljon lapseen kuin isovanhempiin, joita asialla halutaan kiusata. Isovanhemmat on vaan lapselle sellainen rikkaus maailmassa, etten ikinä haluaisi sitä omiltani evätä.



Minä en muuten pidä anopista ja anoppi osaa olla käärme... mutta hän on loistava mummu ja rakastaa lapsiamme ihan hirveästi. On varmaan mun ja miehen sekä toisen mummun lisäksi maailman ainoa ihminen, joka syöksyisi kuolemaan hetkeäkään miettimättä lastemme puolesta. Ja lapset rakastavat mummuaan ja kaipaavat. Mikä minä olen suhdetta estämään?

Olen läheltä seurannut, kun oma kummitätini ei ole saanut olla mummu omalle lapsenlapselleen ja pahalta tuntuu toisen puolesta ja ihmetys on suuri. Lapsi täyttää kohta 3 v ja ei ole ikinä ollut mummulassa esim. yökylässä vaikka mummulassa häntä odottanut vartavasten hankittu sänky. Hoidossa tämä lapsi ollut koko kohta 3 v aikana ehkä 2 kertaa ja silloinkin max. 2h kerrallaan. Kylässä he eivät käy, kuin joskus ja jouluna jos silloinkaan ja ne on pikaisia visiittejä, samoin mummu ei ole tervetullut lapsen kotiin vierailulle.

Silloin otetaan yhteyttä, kun lapsi jotain tarvii mm. nyt pyörää, kenkiä tai vaatteita ja ne tarvii olla just tietyn merkkisiä muutoin menee kierrätykseen, pienistä rahoistaan tämä mummu yrittää toteuttaa vanhempien vaativia toiveita.

Tätini ei ole mitenkään hankala tai puutu toisten elämään neuvoineen, haluaisi vain nauttia lapsenlapsestaan.

Plääh, asiahan ei toki mulle kuulu, mutta sivusta tätä seuranneena en voi, kun suuresti ihmetellä mikä tällä on tarkoitus ja mistä moinen johtuu?

ihminen roikkuu lapsensa perheessä ja yrittää mielistellä? Pyyhkisi perseessä toivomuslistat ja haistattaisi pitkät muutenkin, ja alkaisi vaikka kummimummiksi jollekin lapselle, jolta omat isovanhemmat puuttuu. Sosiaalitoimen kautta onnistuisi varmasti, samoin esim päiväkotien, lastenkotien tms. Varmasti löytyy lapsia, joille mummin syli kelpaa, ja joille sitä muuten ei ole tarjolla.

NÄin mä aion tulevaisuudessa toimia, mulla on kolme poikaa, ja jos tulee tyypillisiä av-mamma-miniöitä "anoppi puki vauvalle vääränvärisen sukan"-narinoineen, niin pitäkööt tunkkinsa.

mutta terapiassa voi nousta esiin myös ns. valemuistoja. Ks. esim. <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Valemuistisyndrooma" alt="http://fi.wikipedia.org/wiki/Valemuistisyndrooma">http://fi.wikipedia.org/wiki/Valemuistisyndrooma</a&gt;

että suhtaudut varauksella terapiassa muistamisiin? Tarkoitatko, että ihminen voisi muistaa siellä jotain keksittyä? Minä en oikein taas voi uskoa tuohon. Mistä ihmeestä moinen keksitty ajatus (usein vielä todella paha asia) olisi sinne mieleen tullut?

meillä ainakin on yritetty rakentaa suhdetta isänvanhempiin jo 17 vuotta! Emme ole onnistuneet, ikäväkyllä. Aina on remmi pöydässä, väärä sanakin riittää. Lastani ei löydä kotona, kylässä, koulussa tai muuallakaan. Lapsenlapset ovat kyllä puheesa aina ja muistetaan jaksaa laskea montako niitä on vain unohtuu, että yksikään täysi-ikäisistä ei enää halua käydä heillä! Yhdenkäden sormet riittävät laskemaan montako kertaa he ovat vaivautuneet lastenlastensa juhliin HUOM! ILMOITIMME ETTÄ LAPSET EIVÄT KAIPAA LAHJOJA VAAN LÄSNÄOLEVIA ISO VANHEMPIA. Eivät ilmestyneet kastejuhlaan, rippijuhlaan tai muihinkaan tärkeisiin hetkiin.



Pysykööt poissa ja ihmetelköön miksei meidän poika käy heillä.

mutta kaikki se on kermakuorruketta. Käärmemäisempää ihmistä saa hakea!

Tuosta tulee äkkiä mieleeni oma äitini.

Mun äitini katsoi aikanaan 'oikeudekseen' haukkua mieheni täysin lyttyyn ja ei kertaakaan kysynyt miten hänen lapsenlapsi jaksaa ei ennen välien poikki laittamista eikä sen jälkeen.

Alkuunhan tietenkin oltiin niin mukavaa, niin mukavaa, mutta ootas kun vanhempani kuulivat, että odotin lasta mieheni kanssa.

Sitten tehtiin myyräntyötä, että soiteltiin sukulaisille ja haukuttiin minkä ehdittiin ja käännettiin jopa sisareni minua vastaan. Ja äitini mukamas 'tiesi' minkälainen mieheni on 'oikeasti', joten sen takia aina ehtimiseen haukkui minkä kerkesi.

Siitä on kohta 2vuotta, kun mulla paloi käämit niin totaalisesti, joten pistin välit poikki.

Joka ikinen puhelu niin, että minä heidän puheistaan pahoitin mieleni ja aloin joka puhelun jälkeen itkemään.

Paljon helpompaa on ollut, kun ei ole minkäänlaisissa väleissä.

Äitini puhui paskaapaskaapaskaa ja vielä kerran paskaa ja isä puhui ensin positiivisesti ja sitten yhtyi siihen paskan puhumiseen, kunnes ehdotti terapeutille menoa.

Ja 'ainaviisas' veljeni(joka 'tunsi' minut täydellisesti) laittoi minulle sähköpostia narsistien nettisivuille, että jos sieltä olisi MINULLE APUA!

Siis minulle? Ja minä olen sekaisin? Kun miehelläni on rikollistaustaa(ei ole minkäänlaista sellaista ja kiltti ihminen joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään) ja ryyppää ja ei maksa elatusmaksuja ymymym niin tottakai minä olen sekaisin.

Asiaan liittyy niin paljon juttuja, että ei oikeasti ole mitään rajaa koko touhussa. Varmaan isäni ja äitini suvut ajattelevat, että olen täysin sekaisin, kun menin tekemään lapsen rikollisen kanssa.

Ja olen naimisissa mieheni kanssa, kun taas isäni mukaan minä olen 'vain vaihtanut' nimeni.

Että moni kakku päältä kaunis. Kannattaa ottaa ensin selvää asioista ennen kuin alkaa mitään puhumaan..

Ompas tullut vastauksia laidasta laitaan, ilmeisesti tunteita kuohuttava aihe.



Itse ajattelen kuten 23. yllä, että suurta kiusaa siinä tehdään myös sille omalle lapselle jolta se mummu kielletään.



Ymmärrän toki, että on mummuja, äitejä ja anoppeja joka lähtöön, on vatipäitä, juoppohulluja ja mielenterveydeltään kyseenalaisia yms. ja syitä on monenlaisia, mutta jos mummu on lähtökohtaisesti ihan ok, mutta lapsen puoliso ei vaan tykkää anopista niin ihmettelen suuresti, että sillä verukkeela mummulta viedään ilo nauttia lapsenlapsestaan.



Tätini asuu lapsenlapsensa kanssa samalla paikkakunnalla eli matkasta ei ole kyse ja toinen mummu vierailee kyllä lapsenlapsen tykönä.

jopas kuulostaa kurjalta.

meilläki nisovanhemmat tosi vähän lasten elämässä. toiset eivät edes ole pyytäneet osalistua. Ovat iloisia kun oma kasvatusvastuu on ohi.tämä on oma äitini.



toisen väittävät että haluavat osallistua, mutta kun nähdään alkaa valitus, narina kitinä, kiukuttelu, lasten nähden. tämä on anoppi. On epäluotettva. matka on liian pitkä jotta olisi varaa ottaa riski kovin monta kertaa. On luvannut tuoda jos me viemme, mutta ei tuokaan lapsia jne.

Ja siis välittäviä ihmisiä ei varmaan voisi olla liikaa. Jokaisen äidin luulisi ajattelevan lasetnsa parasta ja pyyteettömästi rakastava isovanhempi on hyväksi lapselle. Mielellään suhdetta vaalisi, jos taloudellisesti olisi mahdollista nähdä useammin. Meillä ei ole varaa kustantaa yksin matkoja kovin usein.

jopas kuulostaa kurjalta. meilläki nisovanhemmat tosi vähän lasten elämässä. toiset eivät edes ole pyytäneet osalistua. Ovat iloisia kun oma kasvatusvastuu on ohi.tämä on oma äitini. toisen väittävät että haluavat osallistua, mutta kun nähdään alkaa valitus, narina kitinä, kiukuttelu, lasten nähden. tämä on anoppi. On epäluotettva. matka on liian pitkä jotta olisi varaa ottaa riski kovin monta kertaa. On luvannut tuoda jos me viemme, mutta ei tuokaan lapsia jne.

jommaltakummalta mummilta, että olisin valmis ottamaan aika paljon shittiäkin niiltä vastaan siitä hyvästä. Jotta sellainen tilanne tulisi vastaan että en päästäisi lapsiani hoitoon isovanhemmille, kyseessä pitäisi suunnilleen olla jo väkivallan uhka.



Ap:n kaverista en mitään tiedä, mutta onhan niitä muka "kunnollisia" ihmisiä joiden mielestä lapsia saa laista huolimatta pahoinpidellä kasvatuksen nimissä. Voisiko jostain tällaisesta olla kyse?

Saimme lapsen vasta oltumme miehen kanssa 10 vuotta yhessä. Tämän 10 vuoden aikana minulle tehtiin hyvin selväksi etten kuulu heidän perheeseen ja olen vieras. Niin miksi minun pitäisi nyt ottaa anoppi perheeseen kun kerran vieraita ollaan?



Kyllä me tapaamme pakolliset tapaamiset eivätkä mitkään lahjat vieraalta anopilta kiinnosta eli mitään emme pyydä. Anoppi haluaisi nähdä meitä useammin kun ilmeisesti mies ja lapsi eivät ole hänelle vieraita, mutta emmepä niin ehdi aina tavata. En myöskään ole ajatellut että anoppi hoitaisi koskaan lastamme.



Eli en kiellä keneltäkään isovanhempaa tai lapsenlasta, tapaavat kyllä. En vain itse ole aktiivinen luomaan suhdetta sinne päin eikä näemmä miehenikään. Tottakai minut voi tuomita lastani kohtaan ilkeästi käyttäytyväksi itsekkääksi miniäksi, mutta mikäs anoppini sitten on?