Suomessa on ollut naurettavan vähän lakkopäiviä 2000-luvulla ja kauhee nurina

90- ja 2000-luvuilla on ollut aivan naurettavan vähän lakkopäiviä verrattuna edeltäviin vuosikymmeniin. Ja silti kauhea narina ja rutina, kun joku ammattiryhmä menee lakkoon.



Mikä se on, kun ei muka olisi ihmisillä enää oikeutta puolustaa etujaan työelämässä?



Onko taustalla edelleen lamatrauma, että pitäisi olla vaan hiljaa ja kiitollinen että ylipäätään saa tehdä töitä ja että työnantajan etu = yhteiskunnan etu, kun ei mene konkkaan työntekijöiden takia ainakaan.



Vai onko maailma muuttunut niin yksilökeskeiseksi, että kollektiivinen etujen ajaminen nähdään uhkana yksilön omalle pyrkyryydelle? "Jokainen on oman onnensa seppä, keinolla millä hyvänsä", niinkö?



Vai onko muka todellakin niin, että ihmiset kokevat jo saaneensa liikaa, että olisivat valmiita luopumaan vaikkapa ylityökorvauksista?