Pariskunnat yleensä onnellisimpia ennen lasten syntymää ja kun lapset muuttavat pois kotoa.

Ihmisen onnellisuuteen vaikuttavat ennen kaikkea mielekäs vapaa-aika, yhdessä tekeminen muiden kanssa, fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi, miellyttävä ympäristö sekä läheiset ihmissuhteet. Onnellisuus on aktiivista toimintaa, ei passiivinen olotila. Sen sijaan raha ja kuluttaminen eivät tuo onnellisuutta, vaan pikemminkin vähentävät sitä, selviää WWF:n ja Demos Helsingin julkaisemasta Onnellisuuspoliittisesta manifestista (http://www.wwf.fi/tiedotus/raportit/raporttien_lisaaineistoa/onnellisuu…).



Raha lisää onnellisuutta tiettyyn rajaan asti. Tuo raja on noin keskimääräisten tulojen kohdalla eli suomalaisilla noin 2 500-3 000 euron kuukausituloissa tai jopa alempana. Sen jälkeen onnellisuus ei enää kasva vaikka tulot nousisivatkin. Palkankorotuskin lämmittää mieltä vain noin kolme kuukautta.



Lapset lisäävät onnellisuutta vain hetkellisesti

Vaikka perheen ja lasten ajatellaankin usein lisäävän onnellisuutta, niin näin ei välttämättä todellisuudessa ole. Pariskunnat ovat yleensä onnellisimpia ennen lasten syntymää ja taas sen jälkeen, kun lapset muuttavat pois kotoa. Tämä pätee erityisesti naisten kohdalla.



Myöskään hyvä parisuhde ei takaa onnellisuutta, sillä siihen, samoin kuin lapsiin, totutaan viimeistään parissa vuodessa, jolloin niiden onnellisuutta lisäävä vaikutus lakkaa.

Tämä ei kuitenkaan johdu itse lapsista tai parisuhteesta vaan siitä, että muut merkitykselliset ihmissuhteet saattavat jäädä kokonaan pois, jos onnea haetaan vain lapsista ja parisuhteesta. Lapset saattavat eristää naiset pois muusta yhteiskunnasta ja ihmissuhteista. Tällöin myös mahdollisuudet merkitykselliseen yhdessä tekemiseen vähenevät. Yksilön turvaverkko on myös liian heikko, jos ystävyyssuhteet puuttuvat kokonaan.



Perheiden onnellisuuden kannalta yhteiskunnan onkin tärkeää tukea hyvien turvaverkkojen, kuten ystävyys- ja naapurisuhteiden sekä muiden yhteisöjen muodostumista. Myös lapset kannattaa ottaa mukaan harrastuksiin ja muuhun yhteiseen toimintaan, jolloin lapselle muodostuu alusta alkaen monipuolisia aikuiskontakteja ja hän oppii toimimaan yhdessä muiden kanssa.