Löysin netistä aivan ihanalta vaikuttavan miehen, joka sitten lopulta paljastui pervoksi!!
Minulla oli profiili eräällä nettideittalusivustolla, jossa sain viestin mielenkiintoiselta vaikuttavalta mieheltä. Kirjoittelimme tämän miehen kanssa ensin ja jäimme koukkuun toisiimme, koska intressit kohtasivat monella tasolla. Siirryimme kirjoittelusta puhelimeen ja juttelimme pari-kolmekin tuntia päivässä aiheesta kuin aiheesta. Mies oli todella älykäs ja miellyttävä, olimme ihastuneita toisiimme jo pelkän keskustelun perusteella.
Olin pitkään onneni kukkuloilla, että nytkö tässä vihdoin tärppäsi kolmen vuoden yksinolon ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen.
Meidän piti vihdoinkin tavata livenä eräs lauantai, viettää koko päivä yhdessä, kun molemmilla oli vapaata töistä ja lapsista. Odotimme molemmat kovasti tuota päivää...
Vaan eiköhän herra sitten mokannut juuri edeltäneenä iltana ja erittäin pahasti. Hän oli parin kaljan jälkeen varsin veemäisellä tuulella ja ryhtyi kyselemään minulta, että "miten masturboin, onko minulla tosiaankin rehottava pillu kun olen niin antanut ymmärtää ja se tuntuu hänestä pahalta (olin käyttänyt leikilläni sanaa Majava hänen kysyessään, että onko minulla ajeltu...), millainen olen sängyssä, jne.". Sitten olinkin kuulemma aseksuaali, kun en vastannut hänen em. kysymyksiinsä... Lisäksi sain tietää hänen tykkäävän suuseksistä, kuusysistä, pornosta, jne.
Olin kyllä aiemminkin ihmetellyt hänen hyvin suorasukaista tyyliään puhua seksistä ja naisen jalkovälistä pilluna, mutta otin ne roisina, joskin erikoisena huumorina. En ole mikään herkkänahkainen ja naiivi, mutta kyllä mieli lässähti kummasti noista puheista ja syytöksistä. Tein herralle saman tien hyvin selväksi, että en halua tavata, koska pahoitin mieleni moisista puheista. Siitäkös sitten vasta haukkuminen alkoikin...
Niin ja kyseessä on vielä lääkäri. Varokaa kyseistä tapausta, jos tunnistatte.
Kommentit (68)
En tykkäisi pillupuheista mäkään, en tutustumisen tuossa vaiheessa.
asia sopii molemmille tuossa tapauksessa mielellään kun ollaan jo tavattu...
Tuo osoittaa melkoista tilannetajun puutetta ja surkeata käytöstä, joten ihan hyvä että pääset eroon jo nyt. Tietäisi varmaan noloja ja ärsyttäviä tilanteita jatkossakin, miten tuollaisen moukan kanssa kehtaisi edes käydä missään
Juu, kyllä sitä voi "törkeitä" jutella, mutta kukaan normaalilla järjenjuoksulla ei sitä tuolla tavalla tee, tuntemisen tuossa vaiheessa. Ja se miten mies reagoi ap:n vastaukseen, kertoo kyllä totuuden. Jos tarvitsee tuollainen parjaaminen aloittaa, niin ei kyllä ukolla ole voinut olla "kaikki kotona". Melko pelottavalta tyypiltä kuulostaa, onneksi ette ehtineet tavata kasvotusten.
Toivottavasti ap löydät vielä sen oikean.
Sehän se tässä jutussa se onni onnettomuudessa on.
Ja kuulostaa epämiellyttävältä tyypiltä. Joitakin naisia ei haittaa roisimmat jutut, saattavat jopa innostuakin niistä, mutta tuossa yksilössä on merkkejä jotka päräyttävät hälytyskellot soimaan: että hän a) ei selvästikään kunnioittanut sinun rajojasi, ja b) kun teit ne selväksi, hän ryhtyi nimittelemään ja syyllistämään sinua.
Itseäni kaikkein eniten karmaisevat juuri ihmiset, jotka onnistuvat luomaan upean ensivaikutelman, jonka alta sitten paljastuu jotain ihan muuta.
Ja täydet pisteet sinulle, kun itse pidit kiinni rajoistasi noin hyvin. On niitäkin naisia, jotka yksinäisyydessä ja/tai miellyttämisenhalussa menevät pidemmälle kuin oikeastaan mieli tekisi.
Itse tykkään pienestä riettailusta, mutta joo, ei tuolla tavalla, ei tuossa vaiheessa, ei noin eikä tuollaisen ihmisen kanssa - kyllä pohjalla täytyy olla aito kunnioitus ja arvostus toista kohtaan yksilönä.
mulle tulee tuosta mieleen mies, jonka kanssa tuttavani deittaili viime talvena. just samanlaisia puheita oli ollut ja lisäksi kävi ilmi, että tämä oli niin mustasukkainen, että kun he olivat baarissa ja nainen kävi vessassa, mies ehti laittaa kolme tekstaria kysyäkseen missä vitussa ämmä viipyy.
no, se suhde ei kestänyt montaa kertaa. etenkin, kun tuttavani ei suostunut sänkyyn heti.
Itse treffailin netin kautta muutamia miehiä muutama vuosi sitten ja olisin kyllä lopettanut kirjoittelut jo alkumetreillä jos olisi pillu-juttuihin menty jo ennen ensimmäistä tapaamista! Ja alkuvaiheessa tapailua muutenkin... Mielestäni alkututustumien hoidetaan ilman seksuaalisten mieltymysten läpikäymistä, vaikken turhan estoiseksi tms itseäni luekaan. Kylläpä ap:lla on käynyt surkea tuuri :(
Oman mieheni löysin juuri Match.comista enkä voisi parempaa toivoa :)
mulle tulee tuosta mieleen mies, jonka kanssa tuttavani deittaili viime talvena. just samanlaisia puheita oli ollut ja lisäksi kävi ilmi, että tämä oli niin mustasukkainen, että kun he olivat baarissa ja nainen kävi vessassa, mies ehti laittaa kolme tekstaria kysyäkseen missä vitussa ämmä viipyy.
no, se suhde ei kestänyt montaa kertaa. etenkin, kun tuttavani ei suostunut sänkyyn heti.
Tummatukkainen, suhteellisen pitkä ja musikaalinen? -Ap-
On alkuun fiksu, hauska ja kohteliaskin, mutta jos erehtyy puhelukontaktiin niin niissä persoona muuttuu pian kertalaakista, hän alkaa ennen pitkää puhua rivoja pakkomielteiseen ja raivokkaaseen sävyyn ja menettää malttinsa jos kuuntelija ei niihin myötäile. Vaikka itsehillintänsä pettää täysin niin ei pyytele anteeksi. Pienikin erimielisyys riittää laukaisemaan persoonan muuttumisen. Muutoinkin, tuo tyyppi on välittömästi äärimmäisen omistushaluinen ihmisiä kohtaan, joita ei ole edes tavannut! Parin tuttuni kanssa olemme vuosien varrella sattumalta erehtyneet kiinnostumaan tuosta samasta kiinnostavasta profiilista ja kokemukset hänestä ovat identtiset, onneksi tuttavuus omalla kohdallani jäi puhelutasolle. Kyseinen mies on roikkunut palstoilla jo vuosikaudet, joten samoja kokemuksia hänestä on varmasti paljon. Pelottava tapaus joka kannattaa kiertää kaukaa. Ei ole lääkäri.
Kyseinen kaveri löytyy Match.comista. Nimimerkkiä en sentään uskalla paljastaa, vaikka mieli tekisi.
Sainhan minä jonkinlaisen selityksenkin noille jutuille. Hän on kuulemma mies ja pillun puutteessa, minun tulee ymmärtää. Kun ehdotin, että pyytäisi edes anteeksi tahdittomia juttujaan, jolla pelastaisi paljon, niin ei kuulemma tarvitse pyytää, kun ei tiedä että miksi. Pillun takia ei kuulemma pyydä koskaan anteeksi ja minä olen vain liian herkkänahkainen ja loukkaantuvainen. Siinä vaiheessa mulla alkoi keittää lopullisesti yli...
Harmi, oli kyllä muuten todella mukava mies ja muutenkin loistopaketti. Minä kuitenkin arvostan miehessä huomaavaisuutta, hyviä käytöstapoja ja kykyä kunnioittaa toista ihmistä. En varmaan niinkään loukkaantunut noista hänen roisista seksijutuistaan, vaan siitä tyylistä ryhtyä syyttelemään minua reuhupilluksi, aseksuaaliksi, jne. Edes tapaamatta minua!!
-Ap-
Ette olleet samantyylisiä. Alussa puhuitte molemmat rivoja, mutta loppupelissä toistenne ohi. Tunnelma lässähti molemmilla, mies käyttäytyi asiattomasti ja typerästi nimitellessään ja sinä jäit roikkumaan.
Ette olleet samantyylisiä. Alussa puhuitte molemmat rivoja, mutta loppupelissä toistenne ohi. Tunnelma lässähti molemmilla, mies käyttäytyi asiattomasti ja typerästi nimitellessään ja sinä jäit roikkumaan.
Ihan hetihän hän teki selväksi ettei tollanen käy kun miehen todellinen karva rupesi paljastumaan. Minusta ap on toiminut tässä tosi järkevästi. Kananttaa jatkossakin pysyä tuosta sällistä erossa.
viestittelyn alkupäässä kaikki on ah niin täydellistä ja just ennen tapaamista mies rupeaa sabotoimaan suhdetta. Mulla on itsellä samantyylinen kokemus miehestä jonka kanssa vaihdettiin muutama kirje ja hän vaikutti kovasti kivalta ja kiinnostavalta. Sitten juuri kun piti tavata, rupesi tulemaan todella SEKOPÄISIÄ viestejä. Se oli oikeasti ihan hullu ja luojan kiitos ei koskaan tavattu. Se roikkuu varmaan vieläkin suoli24:lla, enpä viitsinyt kyseisiä treffipalveluja käyttää sen jälkeen ja nyt ei onneksi enää tarvi. Yksi yritys riitti.
"Sainhan minä jonkinlaisen selityksenkin noille jutuille. Hän on kuulemma mies ja pillun puutteessa, minun tulee ymmärtää. Kun ehdotin, että pyytäisi edes anteeksi tahdittomia juttujaan, jolla pelastaisi paljon, niin ei kuulemma tarvitse pyytää, kun ei tiedä että miksi. Pillun takia ei kuulemma pyydä koskaan anteeksi ja minä olen vain liian herkkänahkainen ja loukkaantuvainen. Siinä vaiheessa mulla alkoi keittää lopullisesti yli..."
En jaksaisi kuunnella mitään tilityksiä itse.
En jaksaisi kuunnella mitään tilityksiä itse.
ja loistavasti sujuneen alun jälkeen yhden selityksen jaksaa ja haluaa kuulla, varsinkin jos toinen osapuoli on kännissä.
"Sainhan minä jonkinlaisen selityksenkin noille jutuille. Hän on kuulemma mies ja pillun puutteessa, minun tulee ymmärtää. Kun ehdotin, että pyytäisi edes anteeksi tahdittomia juttujaan, jolla pelastaisi paljon, niin ei kuulemma tarvitse pyytää, kun ei tiedä että miksi. Pillun takia ei kuulemma pyydä koskaan anteeksi ja minä olen vain liian herkkänahkainen ja loukkaantuvainen. Siinä vaiheessa mulla alkoi keittää lopullisesti yli..."
En jaksaisi kuunnella mitään tilityksiä itse.
Pillu on kyllä tosi siveä sana, meillä käytetään siitä sanaa vittu.
mutta sanoisinpa, että aika harva varmasti omassa seksielämässään puhuu pillusta, saati vitusta. Mun mielestä pillu on NIIN pornomeininkiä kuin olla ja voi. Jos joku mun miesystävistä olis puhunut pillusta suhteen alkumetreillä, olisin kyllä vakavasti harkinnut vaihtoa. En vain tykkää siitä sanasta, se on mun mielestä niin pornohenkinen.
Mutta kukin tyylillään! Eihän se multa ole pois, jos joku kutsuu omia värkkejään pilluksi tai vituksi.
loistavasti sujuneen alun jälkeen yhden selityksen jaksaa ja haluaa kuulla, varsinkin jos toinen osapuoli on kännissä.
Koettakaa nyt tajuta, että normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen on ihmeissään tollasen kokemuksen jälkeen eikä ole mikään ihme että hän haluaa "vatvoa" asiaa yhdessä av:llä aloitetussa ketjussa. Jos teille tollanen on jokapäiväistä kauraa ja katkaisette suhteita liukuhihnalta ja sanaakaan puhumatta samalla hetkellä kuin jokin asia menee pieleen, se on teidän ongelmanne ja osoitus siitä ettei kaikki muumit ole laaksossa ja inkkarit kanootissa. Tavalliset ihmiset kuten ap antaa toiselle tilaisuuden selittää, hämmästelee outoa käytöstä ja "vatvoo" hetken pieleen mennyttä ihmissuhdetta, joka näytti tosi lupaavalta aluksi.
Jos teille tollanen on jokapäiväistä kauraa ja katkaisette suhteita liukuhihnalta ja sanaakaan puhumatta samalla hetkellä kuin jokin asia menee pieleen, se on teidän ongelmanne ja osoitus siitä ettei kaikki muumit ole laaksossa ja inkkarit kanootissa.
Eiväthän he ole edes tavanneet eivätkä tunne toisiaan yhtään! Nuohan on aikuisten ihmisten leikkejä, ei pidä niin vakavasti ottaa. Eri asia jos on kyse jostain ihmissuhteesta eikä pelkästä nettituttavuudesta.
hyi helvetti.no niinpä minullaki kävi.mut oon yhes hänen kaa.tosin hävitin osan hänen pornokokoelmastaan:S X: