Löysin netistä aivan ihanalta vaikuttavan miehen, joka sitten lopulta paljastui pervoksi!!
Minulla oli profiili eräällä nettideittalusivustolla, jossa sain viestin mielenkiintoiselta vaikuttavalta mieheltä. Kirjoittelimme tämän miehen kanssa ensin ja jäimme koukkuun toisiimme, koska intressit kohtasivat monella tasolla. Siirryimme kirjoittelusta puhelimeen ja juttelimme pari-kolmekin tuntia päivässä aiheesta kuin aiheesta. Mies oli todella älykäs ja miellyttävä, olimme ihastuneita toisiimme jo pelkän keskustelun perusteella.
Olin pitkään onneni kukkuloilla, että nytkö tässä vihdoin tärppäsi kolmen vuoden yksinolon ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen.
Meidän piti vihdoinkin tavata livenä eräs lauantai, viettää koko päivä yhdessä, kun molemmilla oli vapaata töistä ja lapsista. Odotimme molemmat kovasti tuota päivää...
Vaan eiköhän herra sitten mokannut juuri edeltäneenä iltana ja erittäin pahasti. Hän oli parin kaljan jälkeen varsin veemäisellä tuulella ja ryhtyi kyselemään minulta, että "miten masturboin, onko minulla tosiaankin rehottava pillu kun olen niin antanut ymmärtää ja se tuntuu hänestä pahalta (olin käyttänyt leikilläni sanaa Majava hänen kysyessään, että onko minulla ajeltu...), millainen olen sängyssä, jne.". Sitten olinkin kuulemma aseksuaali, kun en vastannut hänen em. kysymyksiinsä... Lisäksi sain tietää hänen tykkäävän suuseksistä, kuusysistä, pornosta, jne.
Olin kyllä aiemminkin ihmetellyt hänen hyvin suorasukaista tyyliään puhua seksistä ja naisen jalkovälistä pilluna, mutta otin ne roisina, joskin erikoisena huumorina. En ole mikään herkkänahkainen ja naiivi, mutta kyllä mieli lässähti kummasti noista puheista ja syytöksistä. Tein herralle saman tien hyvin selväksi, että en halua tavata, koska pahoitin mieleni moisista puheista. Siitäkös sitten vasta haukkuminen alkoikin...
Niin ja kyseessä on vielä lääkäri. Varokaa kyseistä tapausta, jos tunnistatte.
Kommentit (68)
Siis siinä vaiheessa kun tunnetaan ja sitä yhteistä (ihanaa) seksielämää on takana jo jonkun verran. Kieltämättä siinä vaiheessa, kun ollaa käytännössä outoja (ei olla tavattu!) hämmästelisin ronskiutta. Mutta voisin toki katsoa läpi sormien, jos tyyppi muutoin vaikuttaa hyvältä. Eli ymmärrän kyllä, miksi ap on toiminut miten toimi.
Siis siinä vaiheessa kun tunnetaan ja sitä yhteistä (ihanaa) seksielämää on takana jo jonkun verran. Kieltämättä siinä vaiheessa, kun ollaa käytännössä outoja (ei olla tavattu!) hämmästelisin ronskiutta. Mutta voisin toki katsoa läpi sormien, jos tyyppi muutoin vaikuttaa hyvältä. Eli ymmärrän kyllä, miksi ap on toiminut miten toimi.
Ronskius itsessään ei ole välttämättä ongelma. Ongelmahan tuossa oli se, että kun AP teki tiettäväksi, ettei tyyli tai tahti häntä miellytä, mies heittäytyi nilkiksi.
Älä mene jatkossa puhumaan alapäästäsi majavana jos ei kelpaa keskustelu siitä!
Miksi asia on hauskaa vaan niin kauan kuin sinua naurattaa?
Pervous on henkilökohtasta, sinä sen päätät mikä on pervoa. Minusta pillun nimittäminen majavaksi on sitä!
Ei se että pystyy seksistä puhumaan.
Itse sanoit että olitte tutustuneet toisiinne aika hyvin puhelimessakin, niin miksi sitten otat kaikenlaiset majavat puheeksi?
Oliko miehen vastike rehupillu sitten tosikkomaista? Sinähän tässä et vitsailua kestä!
Älä mene jatkossa puhumaan alapäästäsi majavana jos ei kelpaa keskustelu siitä!
Miksi asia on hauskaa vaan niin kauan kuin sinua naurattaa?Pervous on henkilökohtasta, sinä sen päätät mikä on pervoa. Minusta pillun nimittäminen majavaksi on sitä!
Ei se että pystyy seksistä puhumaan.Itse sanoit että olitte tutustuneet toisiinne aika hyvin puhelimessakin, niin miksi sitten otat kaikenlaiset majavat puheeksi?
Oliko miehen vastike rehupillu sitten tosikkomaista? Sinähän tässä et vitsailua kestä!
tämä Majava-juttu on nyt hieman eri asia kuin reuhupilluksi nimittäminen. Heitin koko jutun huumorilla ja tein sen miehelle selväksi, mutta tuo nimittely ei ollut huumoria, vaan v*****lua. Mielestäni minun ei tarvitse kertoa kenellekään oman karvoitukseni tasoa ennenkuin se toinen on päässyt sen konkreettisesti toteamaan. En minäkään kysele mieheltä ennen ensitapaamista tämän kalun kokoa. ;)
-Ap-
sulla on itellä ongelma kun et osaa puhua seksistä etkä mistään tosikko
lääkäreille on aina seuraa tarjolla olivat kuinka mulkkuja tahansa eli ap tässä vaan ei toiminut kuten tavallinen nainen hihitellen lääkärin mahtavuudelle.
kokeile jotain miestä jolla ei ole ammattia jossa he luulevat olevansa jumala.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:34"]
sulla on itellä ongelma kun et osaa puhua seksistä etkä mistään tosikko
[/quote]
Ja ap vuodelta 2010 varmaan tosikkona loukkaantuu sun huomautuksesta.
Millainen valopää nostelee keskusteluja vuodesta Aatami? Ja "vastaa" ap:lle jotta joku hämääntyisi pitämään ketjua tuoreena?
yksi neuvo: unohda. Ja onhan se reuhupillu, mitä sitä kieltämään?;)