***Huhtikuun Helmet 2009 Toukokuuhun***
Kommentit (153)
Ai siis niiku silitysrauta vai? Pöyjä sen päältä saa meillä pyyhkiä sillä sitä käytetään vain hätätapauksissa. Eli silloin kun töissä tarttee paitapuseroa pakosti tai ollaan menossa johonkin juhliin (häät tms.). Eli kodinhoitajalle olisi meillä kyllä tarvetta. Meillä hoituu vaan pakolliset asiat.
Multa lohkesi tänään hampaasta pala. Soitin hammaslääkäriin ja valitsin vaihtoehdoista numeron 1, kiirellinen ajanvaraus. Sain kuulla, että tässä tapauksessa ei ole mitään kiireellistä. Aika ensi viikon keskiviikoksi. Toivottavasti ei ala pahemmin särkeä ennen sitä. Hmpf!
Pakko kai tolle meidän hurjimuksellekin on kattoo kesäkenkiä kun näyttää että tuo kävely ottaisi tuula purjeisiin.
Yö meni kohtalaisesti vain reilun vartin yskimisellä. Aamu kuudesta alkaen leikittiin timberiä meidän sängyssä. Ja se menee näin että: pikkumies on rättipoikkiväsynyt, silmät kiinni, mutta luonto ei anna periksi jatkaa nukkumista sillä on toooosi kivaa herätä aamulla aikaseen ettei missaa mitään kivaa. Joten otan viereen, pötköttää, nousee istumaan silmät kiinni hoippuloi siinä istuelleen suunnasta toiseen ja arpoo suunnan mihin kaatuu kuin metsurin kaatama puu. Siinä sitten jatketaan unia kunnes joku taas supsattaa korvaan, että herää saku herää, voit menettää jotain kivaa.. Ja taas sama uudestaan. Välillä mulla on nenä mustana kun kopsahtaa mun pään päälle. Tänä aamuna mies ihmetteli, että onpas vaimo hellällä tuullella heti aamusta. Totuus oli sakun varpaan iskän korvassa.
Kohta pääsen nauttimaan ihanasta ilmasta. Jos muutaman työjutskan vielä vääntäisi ennen sitä.
Ompas täällä kirjoituksia tullu, pikaisesti aina käyn lukemassa mut kirjoitus onkin sitten toinen juttu ei muista aina salasanaa tai ei oo aikaa tms.
Tänään pesin terassin lattian, meillä aika iso terassi. Samalla pesin puutarhakalusteet ja nyt mies sitten käsittelee niitä öljyllä. Touhua on kovasti, koko ajan.
Meillä olis suunnitelmissa laittaa piha uuteen uskoon, pihasuunnittelija kävi ja nyt odotamme suunnitelmaa!! En oo mikään viherpeukalo, mut tarvis tehdä pihalle jotain...
Pikkumies kasvaa ja kehittyy...Tempperamenttia löytyy oikein kunnolla. Ei kävele vielä, mutta konttaa kovaa housut on kovalla koetuksella polvet joka toisesta housuista on rikki!!
Hiekkalaatikko on in!! KIvet maistuu, nam!!
Ihana ku ei tarvi pukea juurikaan mitään kun ulos menee, tänäänkin on ollut tosi helle!!
Kävin viime viikolla muutaman päivän töis, lomapäivien takia, ihan mukavaa vaihtelua oli, mutta kyllä se raskasta on kun toinen työmaa alkaa kotona töistä tultua!!
Nostan hattua kaikille äideille jotka käy töis ja sit viel pienet lapset kotona!!
Kotiäidin päivätki kyllä kiireiset ja tekemistä on, entä sit kun töihin pitäis keretä.
On se mukava olla kotona, vaikka joskus tuntuu et seinät kaatuu...Mut kaupas kun käy happihypyllä välillä illalla, niin taas jaksaa kummasti!!Palkka kun tulee, autoon menee suurin osa, jarrupalat ja levyt piti uusia, mut onneksi isäntä osas ite vaihtaa ne, siinä säästi!!
Kesälomareissuja suunniteltu ja jotain varauksia jo tehty. Mut pääasiassa kotosalla ollaan.
Onko kenenkään muiden taaperot, että huutaisivat/pelkäisivät suihkus olemista??Meidän taapero huutaa kuin...Siis jotain järkkyä!!
Yleensä on kylvetetty punkassa, mut nykyään pesen suihkus ja huutaa kuin leijona!! Pelkää selvästi suihkua, vaikka oon antanut tutustua siihen yms...
Kukaan ei oo ennen meillä pelänny, jotenki kummallista!!
Nyt on hyvä opettaa suihkuun kesällä, kun joka ilta saa pestä...
mut lopettelen tältä erää...Palataan!!
Ihanaa on kesä! (Tämän sanan kohdalla jupe alkoi huutaa, loisto ajoitus)
Kiitos vielä keskiviikkotreffeistä tsilille ja tiuhtille, oli mukava nähdä teidätkin livenä! Lähdin paikalta, kun jupe alkoi kiinnostua taiteesta enemmän kuin kahviseurasta ja vaelsi koko ajan aulan poikki. Lisäksi ne ostamattomat juhlavaatteet vaivasivat, ja vaivaavat edelleen. Mitä ihmettä ihminen pukee päälleen 50 v juhliin, kun ei vielä haluaisi olla täti, muttei enää ole nuori tyttönenkään ja tyylitaju on tota farkut ja nahkatakki -osastoa??!
Jumbon hoplop treffeille olisi taatusti tultu, jos ei olis ollut muuta sovittuna. Onneksi oli muitakin keskiviikkona treffajia, niin ei jäänyt harmittamaan.
Hassua tää suomen kieli, äitsykkä pesee lapsensa punkassa, joka minusta on siis sänky? Meillä jompikumpi isoista pojista pelkäsi naamalle menevää vettä, pestiin pienenä niin, ettei naama kastunut suihkussa ja sit lopuksi naama märällä pyyhkeellä. Itse suihkuun tottui nopsaan mutta sitä naaman pesua arkaili. Meillä pojat on olleet vähätukkaisia aika pitkään, että tukan pesukaan ei ollut kovin suuri ongelma.
Jupen huutelu ratkesi äitienpäivälahjaksi saadulla rannerenkaalla, sitä on ihana rapsuttaa. JA poika on oppinut laskeutumaan sohvalta! Eka kerta, kun meni ihan itse ohjaamatta alas, toki katsoin vierestä. Jipii!
Nyt sit taas sitä kahvia...
tuuti
Käytiin eilen ostamassa pyörät meille vanhemmille ja eilen kokeiltiin pientä matkaa, ja joo, tämä äiti pysyi pystyssä miljoonan vuoden jälkeen. Tilannetta meinas kyllä vähän pukata kun Aamu alko nostelee mun paitaa kesken matkaa, niin että meinas työmiehen hymy paistaa sitten koko kylälle.
Aamu tais saada pojista sen verran virtaa miitissä että nyt täytyy nousta vähän väliä. Ja uusia taitojakin ilmestyi, kolikon osaa laittaa possuun, jossa ei ihan tiukka se aukko. Mutta naamahan meni mutturaan kun ei se raha tullutkaan sieltä takaisin, joten sai sitten nyhdettyä äitiltä 1,50€.
Pyöräilykypärän käyttö ei ollutkaan niin iisiä kun hatun, raivarit täyty vetää. Mutta anto olla päässä sitten kun lähettiin ajamaan. Kenkää illalla laitto jalkaan, ja sai, hitusen vinksalleen mutta jalkaan. Meillä alkaa siis kohta itsepukemisrumba, kun nyt täytyis jo ite saada vähän auttaa ja riisuakin.
Josko tää äiti kävis nyt syömässä jotain ennen kun tyttö herää ja lähetään polkemaan, etten kupsahda matkalle.
Kaikille tasapuolisesti kaunista päivää!
Satuilija ja Aamu
Piti kommentoida tosta suihkusta. Että meillä oli alkuun kauhea paikka, jeesas kun kävi ensin suihkussa äitin sylissä ja pikkuhiljaa alko tykkää, nyt voi hyvin istuttaa ittekseen. Meillä siis kylpyamme niin me istutaan muutenkin suihkussa.
Kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, vaatii vaan aikaa ja hermoja.
Tosiaan huomasin tuon saman kun tuuti että mä oon aina kanssa tottunu että punkka on sänky ja lastenamme on vanna. Joten kiva huomata näitä eroavaisuuksia.
No niin nyt meen...
Ihanaa kesää kaikille!
Tuli mieleen, että pitää jotain äkkiä kirjoittaa jos moisen helteen päälle jyrähtää oikein kunnon ukkosen ilma joka tietysti hajottaa tämän tietokoneen ja sitten ollaan nettipimennossa...miettii pessimisti.
Kesästä on nautittu, jätskiä syöty ja vettä juotu, paitsi nyt juon kahvia ja pojille olisi keittoa mikäli tuolta pihalta suostuvat sisäistymään. Tomppakin nauttii kun on pienet varpaat paljaana ja eilen sai uudet 22 kokoa olevat keltaiset croksit vai mitkä ne muovilöpyskät on.. niissä on amppari ja olikohan pingviinitkin.
Niin kyllä pätkin välillä minäkin kun hiki tosiaan virtaa kiitettävästi. Virkistävä pyöräilylenkki voisi olla ihan paikallaan. Siinä varmaan tuuli vähän tuivertaisi niskaan.
Meillä netti vähän pätkii kun langaton verkko ei tahdo aina ottaa yläkerrasta alas asti. Pitänee muutekin varmaan tuo aataminaikuinen purkki vaihtaa moderniin versioon.
Kirppariturneet on tän viikonlopun osalta suoritettu. Rahaa meni huikeat 11 euroa ja tuloksena on, Sakulle 4 college housut, 3 bodya, 1 sammarit, huppari ja yökkäri ja esikoiselle koululaukku. Tyytyväinen olen ostoksiin. Mattokaupassa ikäväkyllä hintalaatusuhde ei ollut samanmoinen.
Meillä ollaan menty nyt myös yksillä päikyllä kolmatta päivää. Tämä johtuu siitä, että yöt on nukuttu paremmin ja pidempään. Nyt sammahti ekoille päikyille kuin saunalyhty. Tosin oli veivanut sitä ennen hiekkalaatikon hiekkoja aikamoisen tovin. Meidän oman talon pihan hiekkis on aika mukava. Vauvakeinu vaan puuttuu.
Veljen koira oli meillä eilen hoidossa. On tosi kiva pikku kaveri. Sakun kanssa niillä tuli iltapäivällä erimielisyyksiä kun Saku ei välittänyt enää kovin koiran nuolemisesta. Aamun ne oli mennyt tuolla peräkanaa ja suurin piirtein nuolleet toinen toisiaan.
Esikoisen kaveri on ollyt yökylässä myös nyt. Eli meillä on ollut jo vähän suurperhe fiilikset. Koira, 2 lasta, 1 yökyläilijä ja anoppi. :)
Heh, muakin vähän huvitti tuo punkka kun meilläkin se on sänky. Saku on totutellut suihkuu jo pariviikkosesta asti joten se on aika suvereeni jätkä sen kanssa. Tosin, suihkuissakin on eroja, jos on sellainen "piikikäs" harva suihku se tuntuu lapsen iholle aika kovalta ja siitä ei edes saku tykkää.
Kuten normisti muutakin asiaa oli mutten tietstikään muista. Heh heh, ei siis mitään uutta.
Nyt pitää mennä ottaa päikkäreistä kaikki irti ja ruveta puuhastelemaan jotain hyödyllistä. Mistähän aloittaisi...
Kaikki ollaan sen näköisiä, että auringossa on oleiltu ja rasvaa ei olla muistettu, eilen muistettiin, mutta tänään enää ei. Voi meitä ja äiti ylensöi kun tuli joku valtava mässäilyn tarve tuli syötyä jäätelöä, karkkia, kinkkusalaattia... Harvemmin nykyisin tällaista sattuu, mutta nyt sattuu pitänee ottaa samariinia.
Hampaasta kun lohkeaa palanen kuulema voi hioutua itsestäänkin tasaiseksi aikaa myöten. Mutta kun mulla lohkesi oli kieli melkein verillä kun piti tunnustella sitä koloa joten hampilääkärille menin nopeasti. Suihkusta oli puhetta, Tomppa käynyt myös vauvasta asti suihkuttelemasta nykyään joskus seisoo pitäen jakkarasta kiinni kun suihkuttelen, mutta amme on ykkönen. Tänäänkin olisi lotrannut ammeessa iät ja ajat, mikäs ihme tällaisena hellepäivänä.
Hyviä öitä ja iloista alkuviikkoa kaikille! Meen ottamaan nyt jotain tähän ähkyyn. (röyh)
ähky isosta mässäilystä
Äh, Nea levittää eteisen kaapin sisältöä lattialle.. Kolauksesta päätellen äsken lensi mun maiharit.. Kyllä.. Jee.. Ei jaksa komentaa eikä jaksa mennä perään, kun on jumalaton päänsärky, migreeniä pukkaa..
Nää helteet ei sovi mulle yhtään saati sitten et joutuu kantaa tätä mahaa vielä mukanaan.. En tykkää kesästä en niin yhtään..
Viikonloppu tuli puurrettua puutarhahommissa.. Kaivettua isoja kukkapenkkei ylös ja istuttaes kukkia ja marjapuskia jne.. :)
Neakin pääsi ulkoaltaaseen polskii eilen, tykkäsi kovasti. Ja saatiin aivan mahtavia ilmekuvia kameralle tallennettua.. Ai niin pitääkin laittaa kameran akut lataukseen het, kun tästä pääsen nousemaan..
Kupittaan puistossa käytiin kanssa puistoilees viikonloppuna ja Nea sai ekan oman jädepallon.. Ei tarvinnu tyytyä isin tai äidin jätskin kinuamiseen..
Meillä oli hammastarkastuskin viimein viime viikolla.. Sehän peruuntui varmaan viisi kertaa hammashoitolan puolesta ja nyt sitten viimein päästiin tälle käynnille jonka piti kestää sen 30min.. Aika oli puolelta ja me oltiin puolelta jo pois sieltä.. Kesti 5min.. Siinä olis taas joku oikeasti hammashoitoa kaivannut saanut hyvän ajan sieltä..
Hoitaja luki monisteelta suoraan meille hammasohjeet ja sitten katsoi monta hammasta tullut ja antoi hammasharjan.. Siinä se.. Ja eikö siis tuollaiselle 5min ajalle, muka aikaisemmin aikaa ollut kun täytynyt perua niitä.. Kuitenkin eka aika olis ollut 1.3.. Doo.. Seuraava olis sitten kolmen vuoden iässä 2012..
Meille teki Nean hoitaja kivat tuossa muutamia päiviä sitten, tasan kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa.. Kuukausia sitten sovittu, että tulee hoitamaan Neaa kun synnytys käynnistyy, et tarvii vaan soittaa niin lähtee ajamaan.. Ja vielä pari viikkoa sitten sovittiin, et pitää puhelinta yölläkin päällä.. Niin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa soittaa, että ei nyt taida päästäkään, et on niin hirveesti kaikkee hommaa kuten remontin tekemistä jne.. Raivostuttavaa!! Remontti varmaan kaatuukin siihen että on vuorokauden tai maksimissaan kaksi meillä.. Itkuhan siinä pääsi (kesken ajamisen, tien päällä..) ja jumalaton raivo ja viha kuohuu vieläkin sisältä sekä minulla, että miehellä..
Sande sanoi tuossa hyvin, että kunniahimoinen kodinhoitaja.. Koskahan musta on tällainen tullut? Ja miksi? Aloin petivaatteetkin silittämään tuossa vasta ehkä puoli vuotta sitten.. Sitä ennen en koskaan ole silittänyt mitään oikeestaan.. Joskus jonkun kaulusapaidan ehkä.. Edelleen vihaan silittämistä niiiiin paljon, mutta en voi jättää silittämättä silti.. En edes petivaatteita.. Silittelin viimeksi ison läjän, mut iso läjä jäi ja ne pitäisi tässä tänään kyllä saada silitettyä.. Mutta pitäs myös yksi kukkapenkki mennä vielä kääntämään..
Suihkusta.. Nea ei joskus tykännyt yhtään suihkussa käymisestä, mut sit se helpotti.. Kait se sitten tottui siihen tjn.. Nykysin on ihan sama ollaanko suihkus, kylvys vai saunas.. Kaikki menee yhtä hyvin tai huonosti..
Mieki kiinnitin huomion tuohon punkka juttuun :D Mulle se on kanssa sänky kerta :D.. Kylpyyn mennään ammeeseen ja joissain paikoissa vannaan..
Ny pitää juosta karkuun, sisäl on ampiainen..
Verticia
..enää niitä talvitakkeja tarviisi jotka yhä roikkuivat eteisen naulakossa. Pesukoneeseen on jonoa, mutta kun kaikkea voi sekaisin mällätä sinne. Ja sitten älysin, että talon ympärillä sorassa kasvaa kaikenlaista vihreää mitä sinne ei kuuluisi sinne ei kuulu mitään vihreää. Pientä puuhastelua siis piisaa.
Tomppa riemuitsee hiekkalaatikolla. Hiekassa on poika vaippaa myöten joten suihkussa on käyty paitsi tänään kun pestiin kädet, naama ja varpaat lavuaarissa vain kun oli jo niin väsy mies. Kävin äskön katsomassa nukkuvaa Tomppaa ja iso mies siellä nukkuu ei mikään pikkuvauva lainkaan. Esikoisen perintökamppeista katselin jo kesää varten 90cm t-paitoja, eivät oikeastaa liian isoja ole, mukavan väljiä ehkä.
Kyllä tuo verticia on ahkera ja vielä mahansa kanssa ja tässä helteessä, huh huh mulle tuli jo hiki kun ajattelinkin silityspuuhia kyllä meidänkin silitysrauta hometta kerää päälleen jossain tuolla kaapissa.
Hyvää yötä kaikille ja muistakaa juoda mieluiten vettä. neuvoo pikkuäiti taasen, hän itse juo nyt kahvia.
Kerkesin jo huolestua pikkuäidistä kun oli yks päivä välissä ettei kuulunut... mitä lähtikö se nyt todella sinne espanjaan.
Meillä on nyt 3 hammasta, joten leivästä saattaa ruveta jo paremmin irtoomaan paloja. hammas nro 4 tekee kovin jo tuloaan kanssa, ei varmaan mee montaa päivää.
Ja tänään käytiin anopin kanssa kenkäostoksilla, nyt on Aamulla uudet hienot sandaalit joilla kelpaa tepsutella. Toki treenas jo kovaa niiden laittamista jalkaan, vielä meni vähän vinksin vonksin.
Lentokoneet on päässy meillä suureen suosioon, niitä näkee meillä niin hyvin. Osottelee taivaalle kun kuulee lentokoneen äänen ja yrittää metsästää katseellansa että missäs se on.
Nyt taitaa tämä äiti mennä lukemaan uutta kirjaansa, jos vaikka unikin tulis kerrankin ajoissa.
Kaikille mukavaa viikkoa!
Nukkumatin hiekat jo silmissä oleva Satuilija ja Aamu, joka itkeskelee välillä, kuullosti kurkku karheelta, jokohan taas flunssa?
On kyllä aivan upeat kelit ollut, just luvattiin ens viikolle kylmempää, että toivon mukaan tässä ei ollut tää kesä!!
Meillä on yöt mennyt ok, suihkutan joka muksun iltosin nukkuvat hyvin. Pikkumieskin on jo oppinut suihkuun, ehkä se oli aluksi pelottavaa. Ja kyllä se meilläkin on yleensä amme eikä punkka, mut välillä vain sanoo punkaksi!!No mitä väliä kuhan jokainen ymmärsi mitä tarkotin.
Pihasuunnitelma tehty ja kesäkuun loppupuolella toteutus!!Jihaa!! Kallistahan se on, mutta..Ihana laittaa pihaa kun sisältä ollaan rempattu joka paikka...
Helppo hoitoinen, näyttävä ja etenkin lapsiystävällinen olis tarkotus tulla uuden pihan.
Meillä isommat lapset on vähä palannutkin, on toi aurinko aika vaarallinen, huomen pitää muistaa laittaa rasvaa jos auttais asiaan.
Päikkärit on nukuttu vallan mh, on pimeä ja viileä!!Nukkuu vaihtelevasti 1h-2.5h.
Joku on ahkera silitysten suhteen, meikä ei silitä ku tyyliin juhlavaatteet, isäntä silittää omansa. Lakanoita en silitä, mä en kerkees muuta tekeen ku silittään jos alkaisin ja tuleehan tuo uniin vähä ruttuisten lakanoiden allakin!! En jaksa olla liian tarkka. Touhua on kiitettävästi kolmen muksun kans muutenkin!!Pyykkikonen pyörii päivittäin aika monesti, ehkä joku välipäivä joskus.
Meillä perjantaina on isännän työpaikan juhlat, johon vaimotkin on kutsuttu, ihan mukava päästä kotoa välillä johonku. Jotain uutta vaatetta piti ostaa että on päälle pantavaa. Oon menos oikein kampaajalle, kun tällänen ainutkertainen tilaisuus on että pääsee kotoa ihmisten ilmoille!!
Hääkampauksen oon käynyt kampaajalla teittämäs, ja tuleehan tuosta jo 5v aikaa että ihan mukava.
Anoppi hoitaa lapsia ottaa yökylään, saadaan sit aamul nukkua ainaski 7, kun muuten herätään 6 pintaa.
Tekemistä ulkona olis tosi paljon, jos aikaa olis ja intoakin, pitäs ennalta tehdä pensaiden poistoa, kivien keräilyä yms ennen pihan laittoa. En viitti ikkunoitakaan pestä, kun kohta ne on sen näköiset että onko ne pesua nähnytkään, Pestään sit loppukesällä.
Vaikka oon kotona pidän kesälomaa töistä kesäkuus, onneksi rahaa tulee vähä enempi.Kesällä on kummasti menojakin...
Tulipas pitkästi asiaa, palataan ja öitä!!
ps. Mä oon 9kg laihtunut kuukaudes, kiva tunne!!
äitsykkä3 ja termiitit ja ukkokulta
Meillä mä silitän miehiä tukasta, mies silittää sitten vaatteet. Käyttää siis silityspaitoja töissä ja silittää samalla sitten omat farkkunsa, mun harvat paidat ja sit viime viikonloppuna myös kesämekot(!) Sanoi, että tykkää nähdä mut mekossa, niin en pannut sit vastaan :)
Äitsykän painonpudotukselle onnea, mulla alkaa kans olla tavoitepaino lähellä, ehkä +2 kg jäljellä. Mutta toi maha pitäis vielä saada pieneneen, siihen ei taida auttaa kuin jumppa, voih.
Meillä piha näyttää surkealta, viime viikonloppukin puuhattiin ahkerasti, mutta ei se silti hetkessä hoidu. Nurmikko pitäis saada kasvamaan paremmin ja viime kesän lannoituksesta jäi vähän huono maku, kun tuli tehtyä huolimattomasti ja oli sit ihan laikukas. Nyt talven jälkeen näyttää pahalta, tosin tilannetta paransi hiema eka leikkaus!
Mä olen rasvannut poikia ahkerasti, vaaleita kun ovat ja itseäni siinä samalla. Kyllä tuntuu auttavan, me kun ollaan tuntitolkulla päivisin ulkona ja pihalla ei juuri ole varjoa, niin on tarpeen. Eilen oli viileämpi aamu ja oli kyllä hyvä, niin ei ihan läkähdytty. Viileämpiä kelejä en kaipaa, nurmikon puolesta voisi kuitenkin noita sadekuuroja tulla ja pilviä muutenkin välillä. Jupe tykkää nukkua viileämmässä, eli pitää katsella varjopaikkoja ulkona ja pelkkä pikku varjo ei tuo pitkiä unia. Palattu aika todella kaksiin päiväuniin, kun ei paria tuntia kerralla meinaa millään tulla.
Ikkunanpesusta olen alkanut haaveilla, mutta mies on lomalla kesäkuussa, joten en taida hötkyillä sen asian kanssa. Toppatakit sentään sain pestyä pois naulakosta, niin saatiin verkkatakeille tilaa.
Nyt jupe paikuttaa pytyn kantta. Heippa
tuuti
sanoo Urho. Äiti heräsi isin partakoneen ääneen jo pari tuntia sitten. Olisi kotihommia (niitä talvitakkeja ja imuroimista), mutta en viittis tehdä mitään meluisaa. Eilen ja toissapäivänä jäi päiväunet lyhyeksi, joten nukkukoon nyt.
Meillä suihkussa leikitään kastelukannulla, se on Urhon mielestä ihan hilarious, kun äiti kaataa vettä päälle. Suihkusta ei oikein tykkää, jos menee vettä silmiin. Mutta pesen niin, että laitan aina käden otsalle, niin tietää että tulee vettä. Sitten hädissään räpsyttelee ripsiänsä ;) muuten ihan ok, ottaa polvista kiinni ja on jalkojen välissä, kun puhdistetaan kakkapyllyä.
Josta tulikin mieleen...(meillä on yleensä ihan mukavaa hiekkalaatikolla). Yksi ilkeä isojulli haukkui eilen Urhoa läskiperseeksi pihalla. Täytyy alkaa opettaa tenavalle kovuutta jo tässä vaiheessa :D
Viime viikolla käytiin Korkeasaaressa, tänään mennään Lintsille. Punapeppupaviaanit on muuten back!
Aurinkoa, aurinkoa!
Satu
Oi sande tavannut kaverini Korkeasaareessa. Silloin kun viimeksi (8vuotta sitten) siellä kävin ottivat paviaanit yleisönsä.
Kesäkukkia vähän laitoin pihaan ja nyt mennään mummolaan katsomaan mummolan vieraita. Tuutin mekoista tuli mieleen, että mun pitäisi kanssa hommata joku kiva (eli halpa) kesämekko.
+20 on paras keli, jupe vetänyt unia 3,5 h ja jatkuu!!!
pitää mennä
tuuti
Viimeksi kun menin työmatkalle manseen paloi autossa koko matkan moottorivarotusvalo. Oli vähän ikävä tunne kun satoi lunta, oli liukasta ja huoli siitä kestääkö auto kotiin asti.
Eilen kun lähdin taas Tampereelle heittäyty auto kenkuksi heti kehä I:sellä. Vinkkari meni rikki, joten mulla oli sitten vilkku päällä koko ajan jompaan kumpaan suuntaa. Normaalisti en kyl kauheasti häpeä mitään, mutta nyt vähän hävetti. Teki mieli pistää käsi ulos ikkunasta ja vilkkuttaa kaikille, että kattokaa kun nainen ajaa autoa vilkut päällä. Korjaamolle piti ajaa ja sitten ajoin käsi vilkun vivussa ja jos sitä onnistui pitämään vakaassa asennossa tietyssä kohtaa niin se ei vilkuttanut. Ainoa ongelma oli se, että jono mateli kolmea kymppiä joten auto nytkähteli tasaisesti ja silloin meni aina vinkkari päälle...... ja kaikki tietysti luuli, että nyt se hölmö nainen haluu vaihtaa taas kaistaa...eikö se nyt osaa jo päättää.... :) ;)
Muuten, Saku rakastaa hiekkistä ja on hoidon jälkeen aina yltä päältä hiekassa ja kurassa. Eilen oli tukkakin ihan pikku hiekanjyviä täynnä. Kotona kävelään jo kämppää päästä päähän. Välillä ollaan kuin känniset, välillä menee hienommin ja väistellään jo esteitä.
Me tilataan heti Jupelta tollaset päikkärit meillekin!
Hammaslääkäri korjasi tänään mun lohjenneen hampaan. Nyt on taas ehdat purukalustot. En muista sanoinko jo että sakulla löytyy jo 7 suusta.
Nyt pitää mennä, perheen ainoa autollisena pitää hoitaa nyt sekä aamu vienti että ilta tuonti (siis sakun).
Aamu ei taida tykätä helteistä, kun kehitti itselleen kuumeen. Mummolassa oltiin mutta olipahan kränäilyä.
Tämä äiti oli pudottanu painoa 4,5kg, siitä on hyvä jatkaa. Eli menihän multa nepaliin edes jotain.
Taitaa loppua mun konevuoro. Toiseen kertaan.
Satuilija joka kauhulla odottaa ens yötä, ettei vaan ois samanlainen kun viime yö ja Aamu joka ei illalla suostunut millään syömään lääkettä.
Niistä eilisistä päikyistä vielä, unta tuli yhteensä 4 h. Ihan parasta. Siinä 1 h kohdalla jupe kiukkusi hereillä, mutta heilutin vaunuilla takas uneen, kun vaikutti niin väsyltä. Illalla 19.30 nukkumaan ja aamulla 7.00 ylös, eli nyt on ainakin nukuttu! tuuti jonka konees enter-ei toimi, grr
Naureskelin illalla, kun muistelin, kun kolmikko painoi pitkin Flamingon käytäviä. Aamu oli jo niin iso ja taitava tyttö ja Saku aivan mahtava hurmuri. Lempeä, hyväntuulinen naureskelija.
Puhelinkin oli sit autossa. Ennen mietin aina kun lähdin, että 3 asiaa on muistettava (ja tarkastettava) puhelin, avaimet ja lompsa. No nyt on 4: Puhelin, avaimet, lompsa ja Urho.
Sekoilin kyllä koko rahan edestä, kun lähdettiinkin sieltä, u-käännöksiä ja vääriä ryhmittymisiä, kun en osannut päättä, mihin piti ajaa. Kotiin onneksi päästiin ehjänä.
Kävin väsyttämässä Urhoa vielä tossa naapurissa, sen kummitädin ja -sedän luon grillaamassa. Mutta kyllä se peijooni jaksoi 23.00 keikkua ja riehua.
Kuulostaa niin tutulta: Komppaan kanssa kyl tuota et 1v on täysin vahdittava tapaus.. Neuvolassa Nea vastasi jotain 1,5 vuotiasta, että.. Neaa ei voi jättää hetkeksikään yksin koska hyvä jos on kattoa pään päällä sen jälkeen enää :D .. Kaiken ehtii, kerkee ja liikaa osaa :D Ja perässä saa mennä koko ajan.. Huokaus..
Urhon vastaavuuksista en tiedä, mutta välillä on kyllä ihan hirveetä katella touhuja. Kummitkin oli ihan kauhuissaan, kun Urho sinkoili ja kaatuili, järjesteli ja pyöritteli milloin mitäkin. Eivät kuulemme ota hoitoon ihan vähään aikaan ;) Järki on vielä yksivuotiaan.
Kohta ulkoilemaan ja aurinkoa ihastelemaan. Ihan ylikivaa, kun ei tartte toppa-asuja. Nyt ehkä uskaltais laittaa jo talvivaatteet kesätolalle, jos jaksaa. Toisaalta tuollahan ne olis sitten syksyllä valmiina kaapissa... mistä tulikin mieleen Verticialle, että jos väsyttää, niin lakanat voi jättää silittämättä. Jos ei nyt aivan kunnianhimoinen kodinhoitaja ole.
Mitä ei ole
Sande