YStävän suhtautumisesta ja parisuhdeasioista

Mulla on hyvä ystävä, joka on nykyisen avomiehensä kanssa tavannut aikanaan niin, että miehellä oli ero vireillä. Mies oli muuttanut erilleen exästään, mutta avioeron harkinta-aika oli vasta menossa. Ystäväni muutti ennen lopullista avioeroa tämän miehen kanssa yhteen. Nyt elävät avoliitossa ja heillä on jo lapsiakin. Heillä siis kaikki ok ja minä en ole koskaan ystäväni elämää kommentoinut mitenkään eikä se minun tehtävä olekaan ja nämä asiat ovat minulle erittäin ok.



No, itse olen sinkku, ja seurustellut nyt reilun vuoden yhden miehen kanssa. Emme asu edes yhdessä. Ennen tätä miestä tapasin kerran illanvietossa yhden miehen, jonka kanssa juttu luisti ja juttelimme koko illan ja mukavaa oli. Mies olisi halunnut tavata uudestaankin, mutta minulle selvisi, että hänellä oli avioero vireillä ja harkinta-aika menossa. Sanoin miehelle suoraan, että en ala tapailemaan naimisissa olevia, soittele sitten, kun ero on selvä, jos kiinnostaa. Se juttu jäi siihen. Nykyisessä seurustelussa miesystäväni on alkanut puhua yhteenmuutosta ja lapsista. Minulle yhteenmuutto on aina ollut iso asia ja olen tehnyt miehelle selväksi, että se tarkoittaa minulle yhteisen loppuelämän suunnittelua ja lapsia teen vain avioliitossa. Mies on vähän eri linjoilla ja haluaisi elää avoliitossa. Voi olla, että suhteemme kariutuu nyt näihin eri näkemyksiin avioliiton merkityksestä jne. Mutta sekään ei ole se mun ongelma, selvitän kyllä tämän suhdesopan.



Ongelma tässä on se, että nyt tämä ystäväni on jollain kummallisella tavalla loukkaantunut minulle, koska hän ilmeisesti kokee, että toiminnallani jotenkin väheksyn tai kritisoin hänen ratkaisujaan. Siis ilmaisen omilla valinnoillani, etten hyväksy hänen valintojaan, vaikka en ole hänen toimiaan koskaan kritisoinut. Hänestä olen tekopyhä, kun en voi tapailla naimisissa olevaa eroprosessista huolimatta tai elää avoliitossa ja tehdä lapsia. Ja hän ei ymmärrä, miksi avoliitto ei riitä minulle. Itse en voi käsittää koko asiaa. Ymmärrättekö ystävääni? Eikö ole luonnollista, että eri ihmiset tekevät elämässään eri ratkaisuja? En ole mitenkään uskonnollinen tai väheksy esim. avoliittoa, minulle on ihan ok, jos joku elää avoliitossa. Itselleni avioliitto on kuitenkin tärkeä instituutio ja en halua perhettä perustaa ilman avioliittoa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät ajattele näin. Onko se teistä joku mielenilmaus tai paheksunnan merkki kaikkia muita eri tavalla eläviä kohtaan? Itse en koe näin. Miten tehdä ystävälle selväksi, että en omilla valinnoillani kritisoi hänen valintojaan ja että hän on hyvä ystävä siitä huolimatta, että tekee erilaisia valintoja kuin minä. Ei kenenkään valinnat ole sen parempia tai huonompia kuin muiden, ihmiset vain ovat erilaisia.