Mitä lapsena häpesit taustassasi? Siis nimenomaan aiheutti häpeän ja alemmuuden tunteen.

jäin oikein miettimään, että häpesinkö. En ainakaan muista. Vanhempani olivat sivistyitä akateemia, olimme ns. rikas perhe kuten kaikkien ystävienikin perheet olivat.

Teini-iässä häpesin äitiä kaupungilla (jos siis olimme yhdessä liikkeellä) - en kyllä lainkaan tajua miksi, kai se kuului siihen teiniyteen. Äitini oli nimittäin varsin trendikäs ja tyylikäs, ei todellakaan mitään hävettävää.

siltä kuin sillä olisi ollut juoponpuna poskissa koko ajan (eikä siis todellakaan ollut siitä kyse).

Meidän kuplavolkkaria häpesin myös, koska siitä kuului niin helvetillinen meteli. Oletin että me ollaan köyhiä kun meillä on niin kamala autonromu, vasta aikuisena tajusin että vanhempani vain eivät halunneet panostaa autoon.

Joskus 80-luvun lopussa ostettiin ns. normaali perheauto. Ja koulussa ope antoi tehtäväksi piirtää perheen auto (todella fiksu tehtävä, ei ajateltu yhtään taaskaan, että varallisuuseroja perheillä on), just onneksi isä oli ostanut uuden Toyotan, huh, huh, ajattelin.

televisiottomuutta, sitä kun ei saanut osallistua discoihin, ei tanssia liikuntatunnilla jne

hirveää lapsimäärää, sitä, että äitini oli siivooja ja isäpuoli eläkkeellä jo alle viisikymppisenä, kauheaa autoa (meillä oli aina n. 20 vuotta vanha ritsa) ja juuri noita köyhänlomakkeita koulusta.

Jos meillä oli kavereita kotona, häpesin sitä että isäpuoli saattoi kuunnella juttujamme oven takana. Jos joku lähti yhtäkkiä vaikka vessaan, niin isäpuoli seisoi korva ovessa. Se oli noloa!

televisiottomuutta, sitä kun ei saanut osallistua discoihin, ei tanssia liikuntatunnilla jne

mutta yläasteella sitä kun asuttiin ns. rikkaiden asuinalueella ja minua luultiin rikkaaksi. Totuus oli että isäni peri kuolleilta vanhemmiltaan talon jossa oli kolme vuotiaasta asunut. Rahaa meillä ei juuri sen enempää ollut kuin muillakaan kavereillani, silti minua manguttiin maksumieheksi kaikkeen...

kaverit saivat olla kuin ellun kanat, me jouduttiin kovaan duuniin kotona - navetassa ja sikalassa.



Isä dokasi myös toisinaan.

Häpesin valtavasti, hän on aivan erilainen kuin oma duunari-isäni, joka oli aivan ihana, hauska ja rento tyyppi!



Äidin uusi mies oli paljon "totisempi", myöskin lempeä, mutta hiljainen ja sellainen jotenkin ei minun makuuni sopiva. Kärsin tästä valtavasti!! =(

Vanhempien kouluttamattomuutta, ammatteja, kodin siivottomuutta, isän alkoholismia, vanhempien työttömyyttä, perheen köyhyyttä.

Sukunimeä. Vanhempien avioeroa. Äitini sai minut aika nuorena,kaksikymppisenä. Hävetti julmetusti 10 vuotiaana, kun mopopojat jne vislailivat silloin kolmikymppiselle äidilleni..

Kaipasin sisävessaa, suihkua eniten. Haaveilin ja tein jopa piirustuksia kylppäristä. Koskaan sitä ei tehty, oltiin tosi köyhiä, äiti leski.



Meillä oli ulkohuussi ja ulkosauna. Pyykit pestiin pulsaattorikoneella ulkosaunassa lauantaisin, vesi pumpattiin letkulla. Kone pesi mutta huuhtelu tapahtui isoissa saaveissa. Mulla meni koko lauantaipäivä aina pyykinpesuun. Rahaa ei tosin olisi ollut käydäkään missään kun harrastuksiinkaan ei ollut rahaa saatikka shoppailuun.



Lukiossa olin kateellinen kun kaverit kertoivat että aamusuihkun jäljiltä eivät ehtineet kunnolla kuivata tukkaansa. Mulla oli tosi tunkkainen olo vaikka yritin saunomisten välillä peseytyä tuvan nurkkauksen käsienpesualtaalla.



Ai että edelleenkin nautin kun saan suihkussa käydä ja pestä pyykit automaattikoneella, lähes 30 vuoden jälkeen.

pikkupaikkakunnalla näkyvissä, arvostetuissa ammateissa. Meillä oli myös aika tiukkapipoa ja esim. alkoa ei ikinä lasten nähden. Toisten kodeissa vanhemmat oli rentoja ja joivatkin.



Hauskaa, että teininä olisi vanhempiensa halunnut olevan duunareita ja ryyppäävän...:)

mutta kumminkin olin jotenkin ylpeäkin siitä, että olin sellaisesta perheestä, mistä tulin. Eli mun vanhemmat olivat töissä sdp:n puoluetoimistossa ja sak:ssa.



70-luvulla opettajakunta oli aika kokoomuslaista (kuten vieläkin) ja tiesivät mun vanhemmat ja välillä olivat vaikeuksissa sen asian kanssa. Jotenkin se hävetti, kun selvästi erottui, opettajat tiesivät jutun. Opettaja saattoi kesken tuntia viitata siihen, esim. kun Mauno Koivisto valittiin presidentiksi opettaja sanoi, että "x:n kotona oli varmaan isot juhlat nyt" aika katkeralla äänellä. Tai kun historian opettaja selitti mitä revisionismi on niin kysyi multa, menikö oikein... Ala-asteella jo asiaan viittailtiin.



Kuitenkin olin myös ylpeä, koska meillä kävi kylässä kaikenlaisia kuuluisiakin ihmisiä, uutisista tuttuja ja myös taidealan väkeä.



Traumoja ei ilmeisesti kuitenkaan jäänyt, koska menin naimisiin miehen kanssa, joka on myös Hakaniemen toriympäristössä töissä ja omat lapseni saavat myös samalla tavalla yhteiskunnallisen lapsuuden.

meillä 39v ikäeroa. Minulla 17 vuotta vanhempi puolisisar ja kaksi pienempää sisarusta. Silti iskä oli vanha. Ja hävettäähän se vieläkin. Kamujen vanhemmat täyttää kohta 50, meidän isi se painelee jo yli kuuttakymppiä.



Että miettikää vähän sitä lapsentekoikää.

Äitini sai minut lähes neljäkymppisenä ja se oli silloin todella harvinaista, nykyään ei enää mikään juttu.

Vaikka oltiin köyhiä, asuttiin röttelössä, faijakin oli välillä humalassa. Mulla oli aika rupuset vaatteetkin. Mutta mikään näistä ei hävettänyt, enkä toisia kadehtinut.



Tänä päivänä asiat on aika lailla toisin, mutta vieläkään tuollaisilla asioilla ei ole mulle mitään merkitystä. Ystäväpiirini on laaja ja sivistynyt, itsekin olen aika näkyvässä ammatissa.

Olen Helsingissä syntynyt ja ala-aste-ikäisenä jouduin sijaisperheeseen ihan maalle,3000 asukkaan kuntaan.Häpeän sitä että olen käynyt siellä rippikoulun ja päättötodistus on sieltä.7 vuotta meni ihan hukkaan siinä loukussa :(

mutta yläasteella sitä kun asuttiin ns. rikkaiden asuinalueella ja minua luultiin rikkaaksi. Totuus oli että isäni peri kuolleilta vanhemmiltaan talon jossa oli kolme vuotiaasta asunut. Rahaa meillä ei juuri sen enempää ollut kuin muillakaan kavereillani, silti minua manguttiin maksumieheksi kaikkeen...

Ja niilläkään rikkaiden alueiden rikkailla ei oikeesti ollut kellään mitään rikkauksia vaan kaikki oli oikeesti tosi vaan valetta :)

Itseäni hävetti lapsena se, että vanhempani joivat viikonloppuisin, isä hakkasi äitiä ja he juoksivat pitkin pihaa riidellen. Moni naapuri ei pitänyt vanhemmistani ja tämän me lapset saimme myös "tuntea nahoissamme" eli joihinkin paikkoihin ei ollut asiaa leikkimään. Meillä oli kyllä puhtaat vaatteet ja olimme kilttejäkin, koskaan ei kerjätty mitään eikä syöty, vaikka olisi ruokaa tarjottu (pelolla kasvatettu).



Seuraava häpeän aihe oli se, että vanhemmat erosi. Toisaalta oli meille lapsille helpotus, toisaalta äiti alkoi sitten juoda kahta kauheammin ja pahoinpidellä varsinkin minua, perheen tyttöä. Sekin hävetti.



Kavereita en koskaan halunnut meille kutsua äitini juomisen vuoksi. Äitini taas vieläkin kääntää asian niin, että olen hänen työtään tms. hävennyt. Eikä suostu edes kuuntelemaan, kun sanon mistä tosiasiassa oli kyse.



Häpeän äitini juomista vielä aikuisenakin. On tilaisuuksia, joihin en häntä suostu kutsumaan. Enkä halua häntä juhlapäivinä meille lainkaan. Juo aina itsensä umpihumalaan ja on aivan raivopäinen kun saa alkoholia. Saattaa lyödä ihmisiä jne..

Olin 9-10v kun äiti kertoi, että isäni oli ollut vankilassa rattijuoppouden vuoksi ennen syntymääni. Olin varma, että kaikki tiesivät sen (tietenkin tiesivät pieni paikkakunta) enkä meinannut kehdata mennä enää kouluun.



Yläluokilla tajusin, että kotimme on erilainen kuin muiden. Talo oli 2h+k ja siinä asui äiti, isä, 2 lasta, mummu ja ukki. Minulle ei ollut muuta nukkumapaikkaa kuin patja lattialla ja se piti tietenkin koota joka aamu pois. Pikkusisko nukkui äidin ja isän kanssa levitettävässä sohvassa, joka myös koottiin joka aamu sohvaksi. Eipä siinä kehdannut kavereita pyytää käymään eikä ne saaneet tullakaan koska mummun mielestä jokaisen kuuluu pysyä kotonaan, jos sellainen on.



Lisäksi meillä oli autona Skoda.

kaikille kavereilleni aivan mielivaltaisesti.



Sitä, ettei meilla koskaan päässyt esimerkiksi yökylään tai muutenkaan kylään. Ja jos pääsi, piti olla kusi sukassa ettei äiti vedä kilareita jostain.



Köyhyyttä, oranssia karmeaa Volvoa jolla mua joskus harvoin kuskattiin kuoroharjoituksiin. Sitä, että olin koulussa karmeissa rytkyissä rikkaiden pentujen keskellä.



Sitä, etteivät vanhempani halunneet olla missään koulun toiminnassa mukana eivätkä tulleet kenekään kanssa toimeen. Lähes kaikkia halveksuttiin.



Eniten sitä, että äitini oli niin arvaamaton raivohullu.