Mitä saitte mieheltänne "vauvalahjaksi"

En mitään ja ekan tein. En saanut edes kukkia, muilta kylläkin, mutta en mieheltäni.

lahjaksi kun olette saaneet tietoonne, että olette raskaana.

auton.

En muita lahjoja, tietenkään! Yhtälailla mieskin siinä sai kuin minäkin.

Jälkeenpäin ajateltuna ois ollu kiva saada vaikka kukkia, aika monet tuo. Mutta en sillon ajatellut että etpäs tuonut mitn. Toista odotellaan katotaan onko mieli muuttunut;P Muilta sukulaisilta kyllä sain "itselle" kukkia.

Eli olitteko kertoneet lahjatoiveestanne miehelle tai olitteko muuten jutelleet "lahjaperinteestä"? Vai mistä mies tiesi hankkia teille jotain?

Sain timanttikorvakorut. Ja sairaalaan tietty kukkia ja suklaata.

Eli kyllä mulle se Kalevalakoru kelpaa. Kelpaa kyllä timantitkin valkokullalla, se on sitten toinen vaihtoehto (korvikset tai sormus). Mun mies ei vaan juo mitään bulkkikonjakkeja :) ja ostokset pyritään yleensäkin tekemään varsin keskiluokkaisesti (laadukasta).

ap

Ei hoksannut tuoda edes kukkia. Tosin muistaakseni sinne sairaalaan ei saanut tuoda kukkia. En silloin sitä mitenkään itse huomannut/ei jäänyt vaivaamaan. Kodin oli siivonnut sillä aikaa. Nyt olen ainakin alustavasti ilmoittanut, että mulle pitää tuoda paljon hyvää syötävää. Tärkeintä olisi, että mies pystyisi olemaan mahd. paljon tukena jo osastolla ollessa.

että tahdon kukkia, sushia ja siistin kodin. Sen lisäksi tietenkin naistenlehtiä ja irtokarkkeja. Ja oikeastaan, täytyy myöntää, odotan myös koruja. Timanttikorvikset on mielestäni vähintä mitä hän voi antaa mulle, kun olen kantanut lastamme monta kuukautta ja vielä pakerran sen ulos.

että mies oli leiponut minulle täytekakun. Se oli kaikinpuolin oikein hyvä ja maukas, mutta pieni kauneusvirhe siinä oli. Mies itse totesikin sitä syödessämme, että ehkä ei kannata käyttää mustikkamehua kakun kostutukseen, ellei erityisesti satu pitämään violetin värisestä kakkupohjasta :))



Ele leipomiseen on _ihana_ kun hän normaalisti ei leivo mitään. Joten tiedän, että paljon oli nähnyt vaivaa, että sai kakun kasaan ja vielä koristetuakin.

Olen lapseton, mutta tätä ketjua on ollut varsin mielenkiintoista lukea. Tuntuu hassulta tämä "se on vähintä mitä mies voi tehdä, kun olen kantanut muksun ja puskenut sen ulos" -mentaliteetti. Kuitenkin molemmat halusitte lasta?



En tietenkään tiedä, miltä itsestä tuossa tilanteessa tuntuu, mutta luulisin, että timanttikoru on viimeinen ajatus mielessä sillä hetkellä. Ja toivon, että miehenkin ajatukset täyttää joku ihan muu kuin Tillander-paketit.

Koru olisi ollut kiva.

Minä en siis saanut mitään enkä pyytänyt/pyydä kun miehen pitää ITSE tajuta tuoda tai tehdä jotain kivaa.

kyllä vähän harmitti, mutta mies ei osaa ostaa mitään. no tais se suklaata tuoda sentään...

ja ne istutettu yhdeksi kaulassa roikkuvaksi todella simppeliksi riipukseksi, eli korua on täydennetty aina jokaisen lapsen syntymän myötä. Pidän sitä aina kaulassa. Erikseen en mitään vauvalahjoja pyytänyt, mies itse keksi nuo timantit.



Synnärille olen sitten saanut häneltä kukkia ja omasta toivomuksestani rucola-parmankinkku-parmesan-pitsaa ja viimeisellä kerralla sushia. Ja synnytyksessä meillä on aina ollut mukana pullo shampanjaa. Naistenklinikalla ainakaan se ei koskaan aiheuttanut mitään ongelmia, kätilöt laittoi sen vielä kylmään odottamaan. Mies sitten lähtiessään kotiin vei pullosta loput mukanaan, itse juotiin salissa aina lasilliset ja joskus joku vuoronsa lopettava kätilökin skoolasi :-)

enkä kyllä mitään suurempaa odottanutkaan. Minulle tärkeintä oli, että mies oli tukenani synnytyksessä ja oltiin kaikki kolme porukalla perhehuoneessa se aika, mitä osastolla ollaan.



Kyllä vauvassa oli mulle raskaudesta ja synnytyksestä "palkintoa" ihan riittävästi. Eihän se miehen syy ole, että hän ei voi lasta kantaa ja punnertaa ulos ;)

Minä olin aika huonossa kunnossa raskauden loppuajan ja synnytyksen jälkeen, mutta kestin kaiken urhollisesti.



Kaunis ja ihana lapsi syntyi kun sitä oli yritetty neljä vuotta. Mies oli onnellinen lapsestaan kuten tietysti minäkin ja myös joukko sukulaisia. Suuren määrän kipuja ja kymmeniä neuloja ja kanyylin tunkemisia sekä lääkärien ronkkimista ja pettymyksiä sain kestää ennen kuin raskaus alkoi. Oli siinä pari keskenmenoakin.



Ehkä se ei ollut miehestäni yhdenkään timantin arvoista sitten...tai kukkapuskan, tulee vain sellainen olo kun näitä lahjoja saaneiden juttuja lukee eli ihan kiva kun olette lahjoja saaneet ei siinä mitään, mutta miettii vain omaa osaansa.



No, onhan minulla ihana lapsi.

kun vihjannut rankasti.

Kolme lasta olen synnyttänyt. En ole saanut lahjoja.



Esikoisen kanssa oltiin ensimmäinen äitienpäivä synnärillä. Mies oli ostanut kotiin äitienpäiväruusun. Siellä se odotti minua, tuoretta äitiä, kun palasin sairaalasta kotiin vauvan kanssa. Harmi vaan, että mies oli unohtanut kastella ruusua - se oli kuivunut ja kuihtunut :(

Olen lapseton, mutta tätä ketjua on ollut varsin mielenkiintoista lukea. Tuntuu hassulta tämä "se on vähintä mitä mies voi tehdä, kun olen kantanut muksun ja puskenut sen ulos" -mentaliteetti. Kuitenkin molemmat halusitte lasta? En tietenkään tiedä, miltä itsestä tuossa tilanteessa tuntuu, mutta luulisin, että timanttikoru on viimeinen ajatus mielessä sillä hetkellä. Ja toivon, että miehenkin ajatukset täyttää joku ihan muu kuin Tillander-paketit.

Tekstistäsi huomaa, että olet lapseton. Raskaus ja synnytys ovat aikamoisia koetuksia naiselle fyysisesti ja henkisesti, joten on pelkästään huomaavaista mieheltä kiittää vaimoaan tästä työstä jotenkin. Mielestäni tämä ele ei kerro yhtään mitään suhteessa vallitsevasta tasa-arvosta. Tai ehkä sen, että sitä tasa-arvoa ja kunnioitusta todellakin löytyy.

Itse sain mieheltä sormuksen. Käytän sitä kihla- ja vihkisormusten ohella aina. Mies sai lahjaan idean siitä, että heidän suvussaan on tapana ostaa vaimolle "vauvasormus".