Miten IHMISEN paskan hajun saa koiran nahkaisesta pannasta pois? OV
Olin koiran kanssa lenkillä ja lapset olivat mukana. Lapset kiipeilivät kivillä (meidän takapihalla on "metsikkö") ja koira bongasi yhden kiven takaata jotain kivaa, mihin meni kieriskelemään, en huomannut mitä tuo oli, koska autoin just silloin 2,5 vuotiasta kiven päältä alas, kun poika ei itse päässyt alas, vaikka pääsikin ylös (koira oli fleksissä). Noh, kun katsoin koiraa, koira oli paskassa, vatsan alusta, selkä, kaula jne. Ja maassa, kiven vieressä oli jättikokoinen paskakasa.
Okei, ajattelin vaan, että joku naapuri (asutaan kerrostalossa) on hankkinut vasikan kokoisen koiran, joka on vääntänyt läjän (läjä oli kuin jonkun elefantin vääntämä).
Rappukäytävässä aloin sitten haistelemaan tarkemmin ja ihmettelin, miksi täällä haisee IHMISEN paska ja haistelin koiraa tarkemmin -> syyllinen löytyi. Ulkona en tuota haistanut, koska mulla on nenä tukossa siitepölyn takia ja ulkona tuulee.
Koiran sain suht tuoksuttomaksi, kun paska ei ehtinyt kuivumaan ja koira on nyt partsilla kuivattelemassa itseään. Mutta tuo panta, olen huljuttanut sitä vedessä, mutta se haisee edelleenkin siltä helkkarin paskalta. Miten sen saa puhtaaksi?? Ja tietty tuo on meidän ainut panta, kun varapanta jäi liian pieneksi.
Ja ei voi muuta sanoa, että on jollain pokkaa mennä tekemään kunnon paskaläjän sellaiseen paikkaan, missä lapset leikkivät!
Kommentit (50)
Kyllä mä pesisin ihan ronskisti hellävaraisella saippualla (esim shampoolla) nahkapannan, ja olen näin tehnytkin.
mistä oikeasti tiedät, mikä on ihmisen ja mikä koiranpaskan haju? En minä ainakaan niitä erottaisi.
Olen ollut vanhainkodissa töissä (tällä hetkellä lasten kanssa kotona) eli olen kyllä "haistellut" enemmänkin tuota ihmisten paskan hajua. Ja koirankin paskan haju on tuttu (meidän vanha koira, joka jouduttiin lopettamaan pari vuotta sitten vanhuuttaan, teki muutamat paskat lattialle keskellä yötä).
Täytyy kokeilla tuota saippuaa.
ap
minä en ainakaan mitään paskannettuja pantoja koirallani pitäisi. n. 70e saa jo ihan ok nahkapannan.
minä en ainakaan mitään paskannettuja pantoja koirallani pitäisi. n. 70e saa jo ihan ok nahkapannan.
avoimen eläinkaupan?? HALOOOO! Järki hoi, älä jätä! Ja jos tuolle ostetaan uusi panta, se tulee olemaan heijastava, samalla tavalla kuin tuo pieneksi jäänyt panta. Kyllä tuo yksi nahkapanta riittää. Ja sitä paitsi mistä hitosta sä nyt noin kalliita pantoja löydät? Tuo panta maksoi pari vuotta sitten 25 euroa.. Ja on ihan aitoa nahkaa..
Panta taitaa nyt olla hajuton, koiran haju siinä tietty on, mutta en haista paskan hajua. Pesin sen vadelman hajuisella käsisaippualla ja se on nyt kuivumassa.
jos koira kierii paskassa, niin kyllä se aika varmasti on ihmisen!Ei piskit oman lajinsa jätöksissä yleensä kieri..
Syytä tähän en tiedä, joku viisaampi varmasti lisää sen tänne:)
Pese mäntysuovalla! Harjaa oikein kunnolla esim. vanhalla tiskiharjalla: vettä ja reilusti mäntysuopaa.
desinfioivalla kasienpesu-nestesaippualla jota mulla on kylpparissa, jollei vastaavaa ole niin pese vaikka suihkugeelilla tai astianpesuaineella.
että koiranomistajatkin joutuu tekemiseen paskaongelman kanssa olipa sitten ihmisen tai elukan.
Tuttu just kertoi siivonneensa heidän tonttia ja haravoineensa ja lapioineensa koiranpaskaaa kottikärrillisen.
Toinen taas kertoi miehensä tekevän niin että heittää kaikki koiranpaskat tontiltaan pyörätielle.
11. Haist huilu! Ihan turhaan kuule syylistät siellä! EI kaikki koiranomistajat oli samanlaisia, jotka paskattavat koiransa toisen tontilla/portin eteen.. Ja kuule kyllä se jotain koiran omistajaa häiritsee ihan yhtä paljon kuin koiravihaajia, siis tuo koiran paska teillä..
ap
Juuri tällaisia tapauksia varten tai ihan yksinkertaisesti siksi, että panta voi hajota.
Ihmeellistä, jos ei koiralla ole kuin yksi panta.
Nylonpannan saat esim. Prismasta, voi olla jopa Alepassa tai vastaavassa.
Koira voi kieriä myös vaikka lehmänpaskassa tai mädässä sienessä.
Juuri tällaisia tapauksia varten tai ihan yksinkertaisesti siksi, että panta voi hajota. Ihmeellistä, jos ei koiralla ole kuin yksi panta. Nylonpannan saat esim. Prismasta, voi olla jopa Alepassa tai vastaavassa.
Mitä sinä et tajunnut? Varapanta oli ja se on nyt liian pieni emmekä ole ehtinyt ostaa uutta. Mitä sinä et tajunnut?
Hihnoja meillä on kaksi, tuo fleksi ja nahkahihna.
Eipä ole kuule meidän lähikaupoissa (=S-market ja Siwa) ja Prismaan en lähde tänään (ei autoa ja Prismaan on n. kuutisen kilsaa), olen lasten kanssa yksin kotona, kun mies on töissä.
Ens viikolla ollaan menossa kaupoille ostamaan muksuille uusia vaatteita ja käydään samalla eläinkaupassa, joka on samassa rakennuksessa kuin vaatekauppa.
ap
sellaiseen paikkaan, missä se paska ei haittaa muita? Tai olet kerännyt koirasi paskat pois?
Tämähän voi olla näpäytys sinulle....
Mikä tässä on ongelma? Jos haju ei lähde niin panta roskiin ja ensi viikolla uusi tilalle kaupasta.
sellaiseen paikkaan, missä se paska ei haittaa muita? Tai olet kerännyt koirasi paskat pois? Tämähän voi olla näpäytys sinulle....
Meitä vastuullisiakin omistia on olemassa, jotka eivät paskata koiraansa toisten pihoille tms. Ja meillä kulkee AINA kakkapussit mukana lenkillä ja noukitaan paskat mukaan.
Kyllä mä vahvasti epäilen, että syyllinen on tuo meidän rapun kännikala..
Ja meidän talon (+ naapuri talon) asukkaat tietävät, että kyseinen paikka on lasten leikkipaikka, pihalla ei ole keinuja tms. eli lapset tykkäävät kiipiellä kivillä jne.
ap
Mikä tässä on ongelma? Jos haju ei lähde niin panta roskiin ja ensi viikolla uusi tilalle kaupasta.
Varapannan puuttuminen ei ole ongelma. Panta on nyt hajuton, kiitos parille ihmisille vinkeistä, jotka antoivat niitä eivätkä alkaneet jauhamaan paskaa jostain asiaan kuulumattomasta asiasta..
ap
Ei juma, mä olen nauranut katketakseni.
Maailmassa on siis oikeudenmukaisuutta. Koira kierii paskassa eikä aina taaperot koiranpaskassa.
Lisää tälläistä. Pelastiti mun koko ens viikon.
Meitä vastuullisiakin omistia on olemassa, jotka eivät paskata koiraansa toisten pihoille tms. Ja meillä kulkee AINA kakkapussit mukana lenkillä ja noukitaan paskat mukaan.
Kyllä mä vahvasti epäilen, että syyllinen on tuo meidän rapun kännikala..
Ja meidän talon (+ naapuri talon) asukkaat tietävät, että kyseinen paikka on lasten leikkipaikka, pihalla ei ole keinuja tms. eli lapset tykkäävät kiipiellä kivillä jne.
ap
Enää en epäile hetkeäkään etteikö paska olisi kosto sinulle, olet niin paha suustasi.
Mikä sinä ole minua haukkumaan, kun asiallisesti kysyin?
mistä oikeasti tiedät, mikä on ihmisen ja mikä koiranpaskan haju? En minä ainakaan niitä erottaisi.