MENEE HERMOT! Miksi äiti ei koskaan saa olla RAUHASSA??????

mutta vielä ärsyttävämpää on jos pihalla naapurin penska vaatii koko ajan 'katsoa minua' katso kun teen 'katso kun osaan'. Ihan oikeasti olisi kiva jos hänen vanhempansa joskus katsoisivat ettei tarvitse naapurin huomiota kerjätä.

Tämä kyseinen lapsi on ulkona lähes aina, yksin. Vanhempansa eivät koskaan ole hänen seurassaan, vaikka lapsi on vasta 3-vuotias :(

minun elämästäni :)

Näinhän se on, vaikka istuttais olkkarissa koko perhe, niin isäntä saa lukea lehteä rauhassa vaikka kuinka kauan ja lapset on mun kimpussa koko ajan, vaikka olen heidän kanssaan päivät pitkät. Mun on pakko lähteä talosta ulos jos haluan olla rauhassa, siis oikeesti. Penskat tulee seinien läpi jos menen eri huoneeseen esim lukemaan tms. Ja jotenkin kummallista on se että isäntä kyllä saa rassata tietokonettaan vaikka kuinka paljon haluaa ja missä välissä sille parhaiten sopii mutta mun pitää erikseen anoa lupaa suunnilleen pyykin ripustamiseen, ettei pennut roiku lahkeessa...

viluttaa tosi pitkällä t-viivalla!

Tää on niin tätä. Kaikki päivät vaan kuljettaa tavaroita paikasta toiseen.

ja ihan yksin (ensin)... Vierotan vauvaa ja kärsin alkavasta rintatulehduksesta. Tästä syystä istuin kuumassa vedessä lypsämässä rintaa (lapsi ei voi tätä osuutta hoitaa pahojen allergioiden takia). Kun yritin saada muhkuraa ulos tissistä kaksi vanhempaa poikaani (6 ja 3 v.) halusivat tehdä niitä langasta kierrettyjä naruja. Kylvystä käsin sitten neuvoin, mistä lankoja löytyy. Pojat eivät tiettykään itse muistaneet tai osanneet naruja tehdä, joten otin kylpyyn toisen pään narusta ja myös sakset. Ja niin sitten askartelin naruja kylvystä käsin. Mies oli jossain puuhaamassa muuta... Tulee mieleen Richard Scarryn kirjan "Mitä ihmiset tekevät" tarina Äidin työ ei lopu koskaan" :-)

kun talo oli täynnä elämää... Aikansa kutakin, kun lapset ovat pieniä "äiti,äitiii!" kuuluu koko ajan korvan juuressa ja sit ne kasvaa eikä niitä enää näy kun ne huitelee kavereiden kanssa. Sit pitää tehdä iltatähti ja nauttia uusin silmin tilanteesta

Viikonloppuna lapset heräävät klo 7 jälkeen ja vaativat heti huomiotani - pakko nousta. Kun ehdotan lapsille klo 9.30 että mennäänkö herättämään isi, niin lapset vastaavat "ei voi, se nukkuu" (niinpä niin, kyllähän minäkin olisin halunnut silloin klo 7.11 aamulla).



Mutta ihme ja kumma, näihin aamuheräämisiinkiin tottuu pikkuhiljaa...

, mutta mulla sentään on mies, joka tekee tosi paljon oma-alotteisesti. Kaupat, ruuat, lasten nukkumaanmenot... Mutta silti oon väsynyt...

tätä äiti katso, äiti sitä äiti tätä. Äiti sana on jo kokenut inflaation...

tunsin jo itseni huonoksi äidiksi kun jatkuva äiti tuu tänne yms. hokeminen ärsyttää.

Mies saa kyllä olla ihan rauhassa...

Äiti on se, joka laittaa ensin kaikille lapsille ruuat (oli niitä sitten kaksi tai viisi), paloittelee joillekin, lämmittää soseen kenties yhdelle. Laittaa ruokalaput, astiat, syöttää syötettävät, pyyhkii sotkut jne. Sitten on äidinkin ehkä mahdollista hakea sitä (kylmää?) ruokaa...

ja kun äiti vihdoin pääsee kylmän annoksensa kimppuun, joku lapsista tahtoo maitoa tai jotain muuta, (erityisesti uhmassa oleva 2,5-vuotias haluaa kaikkea), jonka jälkeen isä toteaa että äitiä joutuu aina muu perhe odottamaan ruokapöydässä.

Hyvä aloitus ap, ihan on niin minunkin elämästäni ettei tosi!!! Ja vaikka isä olisi lapsen vieressä ja äiti alakerrassa lajittelemassa pyykkiä, lapsen on pakko huutaa äiti sitä äiti tätä äiti voinksmä saada tommosen ÄITI ÄITI ÄITI!

4 lapsen äitinä mulla on onneks harrastus jossa saan olla hiljasuudessa ihan ilman lapsia kerran viikossa.

Miksi sen töissäkäyvän miehen tarttis vetää henkeä kotiin tultuaan? Sillä on ollut leppoisa päivä aikuisten työkavereiden kanssa, on saanut käydä yksin vessassa, juoda kahvin kuumana, istua ja nauttia lounaasta, tavata muita aikuisia, ei ole tarvinnut pyyhkiä työkavereiden pyllyjä, niistää neniä ja kuunnella heidän raivoamistaan lattialla maaten.

Pelkää karjumista. Anna ruokaa! Ei oo mitään tekemistä! Mä tapan ton!

Ja mikään antamani ruoka ei tietenkään ole sitä mieleistä ja siitä pitää aina purnata, vaikka tietää ettei muuta saa. jne.



Kaikein kamalinta on kuitenkin tuo jatkuva veljesten keskenäinen tappelu. Tänään eivät ole olleet väleissä ollenkaan. Ja noita ei voi jättää keskenään selvittämään välejä, kun hakkaavat päähän toisiaan harjan varrella ynm. kivaa. Samalla huutavat kuin jalopeurat. No tänään oli huono päivä. Toivottavasti huomenna on parempi.

Iltapalallekin nuo riitapukarit piti laittaa eri huoneisiin.

En ole yksin! XD



Mut kai se tästä. JO 17 vuoden päästä kaikki kolme ipanaa ovat täysi-ikäisiä :P

Ja mikä parasta: kukaan ei ole vielä tullut heristämään sormeaan: Mitäs olette päästäneet elämänne tuollaiseksi: miksi ette ole kasvattaneet lapsianne kauniisti käyttäytyviksi, omatoimisiksi, totteleviksi, isäänsä turvautuvaksi jne. jne.? Ettekö osaa olla kiitollisia lapsistanne, kaikki ei saa niitä lainkaan?



Joskus äiti on vain vähän väsynyt... niistä rakkaista lapsistaan ja (rakkaasta?) miehestään.

Ja perjantaiaamuna oli tarkoitus suunnata tyttökaverien kanssa Lontooseen viikonlopuksi (ekaa kertaa melkein 2 vuoteen), mutta kaikkihan varmaan arvaavat että miten kävi.



Kuunneltuani päivän lasten "Äiti äiti äiti.." melkein varasin itselleni huoneen naapurikaupungin hotellista.

Äiti on se, joka laittaa ensin kaikille lapsille ruuat (oli niitä sitten kaksi tai viisi), paloittelee joillekin, lämmittää soseen kenties yhdelle. Laittaa ruokalaput, astiat, syöttää syötettävät, pyyhkii sotkut jne. Sitten on äidinkin ehkä mahdollista hakea sitä (kylmää?) ruokaa...

Mies osaa uskomattoman hyvin olla huomaamatta lasten pyynnöt. Ruokailun jälkeen laittaa omat lautasensa tiskikoneeseen mutta ei koskaan koske lasten lautasiin ilman erityistä pyyntöäni. Aamulla lähdemme töihin ja hoitoon samalla autolla. Mies nappaa mukaansa oman läppärinsä ja kävelee autolle. Minä otan mukaan oman käsilaukkuni, läppärini, 2 lapsen hoitoreput, joskus ekstrakassin kumppareille, luistimille tms. ja hoputtelen lapset liikenteeseen miehen istuessa autossa. Sitten vielä laitan lapset istuimiin ja turvavöihin. Ei viitsisi koko ajan vinkua että yritä nyt huomata nuo lapsetkin ilman erityistä pyyntöä.

se menee. Meillä oli myös muutama viikko sitten taas oikein hyvä esimerkki kun piti lähteä juhliin. Minä laitan lapsille ruoan ajoissa, että pääsevät päiväunillekin ajoissa. Mies tekee omia juttuja pihalla. Mies tulee laittamaan lapset päiväunille ja nukahtaakin itse. Minä kaivan miehen housut ja paidan ja omat vaatteet ja silitän ne. Herättelen miestä ja kysyn pitääkö puvun takkia silittää. Mies sanoo, ettei tarvitse ja nukahtaa uudestaan. Silitän kuitenkin sen takinkin ja herätän miehen uudelleen. Miehelle tulee ahaa-elämys ja on pakko lähteä ostamaan kertakäyttöpartateriä. Laitan itseni valmiiksi ja herätän lapset. Mies tulee partateriensä kanssa ja sulkeutuu kylppäriin. Laitan lapset valmiiksi ja annan heille välipalaa. Mies viipyy kylppärissä. Aion laittaa lapsille jo ulkovaatteita päälle, kun kuulen kylppäristä suihkun äänen. Jaa, eipäs mentykään vielä. Mies on vielä menossa suihkuun!

Ei siis sillä hyvä, että saan itseni ja lapset valmiiksi, vaan pitäisi vielä auttaa tuota miestäkin. Tässäkään tapauksessa ei riittänyt, että silitän vaatteet ja herättelen päiväunilta. Olisi pitänyt vielä edellisenä päivänä tuoda kaupasta partateriä.

Äiti on se, joka laittaa ensin kaikille lapsille ruuat (oli niitä sitten kaksi tai viisi), paloittelee joillekin, lämmittää soseen kenties yhdelle. Laittaa ruokalaput, astiat, syöttää syötettävät, pyyhkii sotkut jne. Sitten on äidinkin ehkä mahdollista hakea sitä (kylmää?) ruokaa...

Mies osaa uskomattoman hyvin olla huomaamatta lasten pyynnöt. Ruokailun jälkeen laittaa omat lautasensa tiskikoneeseen mutta ei koskaan koske lasten lautasiin ilman erityistä pyyntöäni. Aamulla lähdemme töihin ja hoitoon samalla autolla. Mies nappaa mukaansa oman läppärinsä ja kävelee autolle. Minä otan mukaan oman käsilaukkuni, läppärini, 2 lapsen hoitoreput, joskus ekstrakassin kumppareille, luistimille tms. ja hoputtelen lapset liikenteeseen miehen istuessa autossa. Sitten vielä laitan lapset istuimiin ja turvavöihin. Ei viitsisi koko ajan vinkua että yritä nyt huomata nuo lapsetkin ilman erityistä pyyntöä.

se menee. Meillä oli myös muutama viikko sitten taas oikein hyvä esimerkki kun piti lähteä juhliin. Minä laitan lapsille ruoan ajoissa, että pääsevät päiväunillekin ajoissa. Mies tekee omia juttuja pihalla. Mies tulee laittamaan lapset päiväunille ja nukahtaakin itse. Minä kaivan miehen housut ja paidan ja omat vaatteet ja silitän ne. Herättelen miestä ja kysyn pitääkö puvun takkia silittää. Mies sanoo, ettei tarvitse ja nukahtaa uudestaan. Silitän kuitenkin sen takinkin ja herätän miehen uudelleen. Miehelle tulee ahaa-elämys ja on pakko lähteä ostamaan kertakäyttöpartateriä. Laitan itseni valmiiksi ja herätän lapset. Mies tulee partateriensä kanssa ja sulkeutuu kylppäriin. Laitan lapset valmiiksi ja annan heille välipalaa. Mies viipyy kylppärissä. Aion laittaa lapsille jo ulkovaatteita päälle, kun kuulen kylppäristä suihkun äänen. Jaa, eipäs mentykään vielä. Mies on vielä menossa suihkuun!

Ei siis sillä hyvä, että saan itseni ja lapset valmiiksi, vaan pitäisi vielä auttaa tuota miestäkin. Tässäkään tapauksessa ei riittänyt, että silitän vaatteet ja herättelen päiväunilta. Olisi pitänyt vielä edellisenä päivänä tuoda kaupasta partateriä.

Ah, takaumia! XD Toinen vaihtoehto on, että mies saa itsensä kyllä ihan ajoissa valmiiksi ja sit se istuu sohvalla täydessä varustuksessa odottelemassa koska lähetään... ARHG! Mä tosin siinä vaiheessa yleensä työnnän ainakin yhden lapsen ja kasan vaatteita sen syliin, niin kyl se sit sen pukee...

Ja ans olla kun tarttis lähtee viikon tahi parin reissuun kolmen lapsen kanssa. Ensin pakkaat 4 hengen kamat (omat + lasten) ja siinä vaiheessa jos ukko kehtaa vinkasta, että et nyt sit samalla voinut mulle jotain pakata mukaan, olen jo valmis viskomaan sitä matkalaukulla päähän... :P

Miehen mielestä lasten kanssa on ihan kiva reissata. Just juu.

Piti ihan tulostaa tämä ketju muistoksi perheemme arjesta pienten lasten kanssa. Päiväkirjan välistä voin sitten muutaman vuoden kuluttua lueskella, ehkä silloin jo hymyilyttää.

Miehellä on jopa niin paljon pakattavaa kuin se yksi oma laukkunsa. Minä pakkaan omani, neljän lapsen vaatteet (huomioiden ulkovaatteet eri säille), vaipat ja tarvittavat tarvikkeet, lasten tyynyt ja peitot (jos tarvii), matkasängyn ja sen lisäpatjan, petivaatteet (siinä jossain välissä, kun laitan perheelle ruuan, hoidan lasten ruokailut, peppupesut ja muut "äitiäitit" ja pari kylmäkassillista ruokaakin mukaan. Miehellä on niin kova homma sen yhden laukkunsa kanssa koko aamupäivän, ettei ehdi auttamaan. Ja sitten se ihmettelee, miksi minä olen niin ärhäkällä tuulella, kun ollaan johonkin lähdössä.

Ihana ketju! Ymmärrystä siis täältäkin, vaikka nyt täytyykin mennä nukkumaan, kun nahkavekkari herättää taas aikaisin aamulla... kenenkäs muun kuin äidin! ;)

Aivan hirveää paskaa tämä perhe-elämä. Klo 17 saakka olen tänäänkin sunnuntaina ollut taukoamattomassa vuorovaikutuksessa, vaikka aivoni huutavat edes hetken lepoa ja rauhaa vapaapäivänä. Kun johonkin nurkkaan yrittää omassa kotonaan vetäytyä potemaan syvää uupumustaan, niin alle minuutin kuluttua on ihan varmasti joku siinä arvuuttelemassa ja vaatimassa. Mitkään puheet ja pyynnöt ei auta, vaan pinnaa kiristetään niin pitkään, että se lopulta vain katkeaa. Sitten on adrenaliini niin korkealla väsymyksestä ja raivosta, että kiukkua on tosi vaikea saada enää katkeamaan. Kestää n. 10 minuuttia ennen kuin kiukku laantuu ja siinä ajassa ehtii sanoa paljon. Sitten on loppupäivä, mitä jäljellä on, aika pilalla ja ankea fiilis kaikilla.

Huolehdi omasta kunnosta

Suurpiirteisyys siivouksessa

Lenkkeily ilman lapsia

Rento asenne

Kunnon lepo

Hommaa kotiisi välillä lastenhoitaja

Syö tervellisesti

Puhu neuvolassa ajatuksistasi rehellisesti ja suoraan

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten täältä löytyy ketjuja jossa taivastellaan ett voi kauhee miksi se ja se tuttu on vaan jo niin vanha ja "säälittävä" lapseton luuseri? No, ehkä kaikki ei osaa arvostaa ap:n kuvailemaa auvoista arkea.. Kyllä lapset varmasti antaa enemmän kuin ottaa, mutta silti risoo kun äidit pitää lapsettomia tuttujaan huonompina ihmisinä koska kaikilla ei ole kiire tätä paratiisia kokea.

Eipä suakaan ole liikaa ajattelun lahjoilla siunattu. Velan päättelyketju: äiti valittaa jostakin pikkulapsiarjessa = katuu lasten hankintaa.

Muakin vtuttaa välillä mun koira kun se kerjää huomiota joka päivä moneen kertaan mutta en silti antais sitä ikinä pois.