Miten kertoa lapsille sairaudestani,mahdollisesti jättää muistoja minusta?

sitten jokaiselle oma kirje, ja elät vaan ja rakastat lapsia, tehkää kaikkea ihanaa niin paljon kun vaan pystyt ja ehkä vähän ylikin, syleile, pusuttele, kuuntele, anna viisaita neuvoja, älkää ottako liian vakavasti mitään!



olen pahoillani ja voimia

tuommoista. En osaa sanoa mitään, voimia sinulle ja eläkää täysillä jokainen hetki.

jonka saa avata rippipäivänä, hääpäivänä, 30 vuotis päivänä jne. Mitä haluaisit siinä tilanteessa heille sanoa, millaisia neuvoja antaa. Silloin tulisit lastesi luo ajatuksinesi aina heidän tärkeiden päivien aikaan, vaikka et enää olisikaan maan päällä. Surullista tilanteesi :(

Sitä ei kannata peitellä. Pienetkin lapset aistivat paljon ja lukevat ilmeitäsi ja olemustasi, vaikket puhuisi mitään.



Käyt varmaan jossakin hoidossa? Lasten ahdistusta varmasti helpottaa, jos he tietävät, että sinusta huolehditaan ja lääkärit tekevät parhaansa, että paranisit/ voisit elää pitkään.



Näytä tunteesi. Kerro, kun olet surullinen, pelottaa tai olet vihainen, mikä sinua mietityttää - lapsen iän mukaan.



Ajattele: meistä kukaan ei tiedä, kuinka pitkä elinaikamme on, emmekä me vakavan sairauden diagnoosia saamattomat osaa valmistaa lapsiamme mitenkään siihen, jos yhtäkkiä kuolisimme. Sinulle tilanne on varmaan todella raskas, mutta samalla voit ilmaista lapsillesi vielä syvemmin, miten rakkaita he sinulle ovat - saat sitten elää heidän kanssaan pidempään tai lyhyempään.



Voimia sairauden kanssa!

Kannustan kirjoittamaan mahdollisimman paljon, vaikka päiväkirjaakin jos jaksat. Vaikka kirjoittamasi asiat tuntuisivatkin tyhmiltä, siinä vaiheessa, jos pahin käy, lapsesi tulevat niitä arvostamaan.



Jaksamista!

Minulla oli sama tilanne noin 5 vuotta sitten. Nyt on tilanne se,että olen saanut terveen paperit tänä keväänä ja elämä taas voittaa.



Minä kirjoitin molemmille lapsilleni kirjeet joihin liitin valokuvat meistä (minusta+lapsesta) juuri sillä hetkellä. Kirjoitin pitkästi ja paljon.



Sitten kirjoitin pikkukirjeitä avattavaksi aina silloin kun äidin ikävä on suurimmillaan,varmaan satakunta kirjoitin ja annoin ne säilöön miehelle,saisi käyttää harkintansa mukaan.



Isommalle kirjoitin ikätasonsa mukaan ja sit muutaman kirjeen tulevaisuuteen kun on isompi.

En kirjoittanut mitään hääpäivä tai 30v kirjeitä,silloin lapseni on jo aikuinen ja minun menettämisestäni olisi aikaa ja aika olisi jo parantanut haavoja. Kirjoitin noin suunnilleen kirjeen per vuosi n.15v saakka avattavaksi ja sit noi pikkukirjeet.



Ja sit pienemmälle kirjoitin satuja äidiltä muistoksi ja pidin myös päiväkirjaa ahkerasti.



Kuvasin/kuvautin todella paljon valokuvia itsestäni ja etenkin minusta lasten kanssa mukavissa paikoissa ja jutuissa.



Kävimme myös kaksi kertaa koko perheen potretissa.



Minusta kirjeet ja kuvat olisivat ne parhaimmat muistot. Videoitakin otimme muutamia,ihan normaaleista kotihommista ja askereista ja sit parita lomasta.



Kerroin kyllä molemmille lapsilleni (3v ja 8v),että olen oikein sairas ja että joudun olemaan välillä sairaalahoidossa.

Kuolemasta emme puhuneet ollenkaan,se olisi ollut turhaa koska minun sairauteni oli sellainen,että sen olisi sitten ehtinyt kuitenkin puhua jos/kun se olisi tullut ajankohtaiseksi.



8v kyllä tuli kysymään kuolenko minä ja hänen kanssaan kaksistaan sitten puhuttiin hieman kuolemasta ja siitä,että kaikki kuolevat aikanaan,mutta vältin puhumasta omasta elämänajastani,paremminkin yleistasolla ja että aina on mahdollisuus,että jotain sattuu.



Muutamia yöunia 8v silti menetti.



Eniten yritin nauttia arjesta perheeni kanssa.



Toivon sinulle niin paljon jaksamista ja paljon hyviä päiviä!!! Ja vuosia ja vuosia :)

Meillä vain erona se, että äitimme kuoli oikeasti kun olin 3,5v. Nuo kirjeet, valokuvat ja videot olivat todella hyviä, näin minulla on edes jonkinlainen muistikuva äidistäni ja kirjeistä huokui se, että hän todella välitti meistä, näin isänikin kyllä aina äidistäni kertoi.

Voimia ja toivottavasti elät vielä useita vuosia!

Minulla oli sama tilanne noin 5 vuotta sitten. Nyt on tilanne se,että olen saanut terveen paperit tänä keväänä ja elämä taas voittaa.

Minä kirjoitin molemmille lapsilleni kirjeet joihin liitin valokuvat meistä (minusta+lapsesta) juuri sillä hetkellä. Kirjoitin pitkästi ja paljon.

Sitten kirjoitin pikkukirjeitä avattavaksi aina silloin kun äidin ikävä on suurimmillaan,varmaan satakunta kirjoitin ja annoin ne säilöön miehelle,saisi käyttää harkintansa mukaan.

Isommalle kirjoitin ikätasonsa mukaan ja sit muutaman kirjeen tulevaisuuteen kun on isompi.

En kirjoittanut mitään hääpäivä tai 30v kirjeitä,silloin lapseni on jo aikuinen ja minun menettämisestäni olisi aikaa ja aika olisi jo parantanut haavoja. Kirjoitin noin suunnilleen kirjeen per vuosi n.15v saakka avattavaksi ja sit noi pikkukirjeet.

Ja sit pienemmälle kirjoitin satuja äidiltä muistoksi ja pidin myös päiväkirjaa ahkerasti.

Kuvasin/kuvautin todella paljon valokuvia itsestäni ja etenkin minusta lasten kanssa mukavissa paikoissa ja jutuissa.

Kävimme myös kaksi kertaa koko perheen potretissa.

Minusta kirjeet ja kuvat olisivat ne parhaimmat muistot. Videoitakin otimme muutamia,ihan normaaleista kotihommista ja askereista ja sit parita lomasta.

Kerroin kyllä molemmille lapsilleni (3v ja 8v),että olen oikein sairas ja että joudun olemaan välillä sairaalahoidossa.

Kuolemasta emme puhuneet ollenkaan,se olisi ollut turhaa koska minun sairauteni oli sellainen,että sen olisi sitten ehtinyt kuitenkin puhua jos/kun se olisi tullut ajankohtaiseksi.

8v kyllä tuli kysymään kuolenko minä ja hänen kanssaan kaksistaan sitten puhuttiin hieman kuolemasta ja siitä,että kaikki kuolevat aikanaan,mutta vältin puhumasta omasta elämänajastani,paremminkin yleistasolla ja että aina on mahdollisuus,että jotain sattuu.

Muutamia yöunia 8v silti menetti.

Eniten yritin nauttia arjesta perheeni kanssa.

Toivon sinulle niin paljon jaksamista ja paljon hyviä päiviä!!! Ja vuosia ja vuosia :)

Olin itse vakavasti sairas kun lapseni olivat 3 & vauva. Kerroin että äiti on sairas ja joutuu olemaan sairaalassa. Emme puhuneet kuoleman mahdollisuudesta. Lasta (3v) kiinnosti hyvin konkreettiset asiat, mitä ruokaa sairaalassa jne.



Edellä tuli tosi hyviä neuvoja ottaa paljon kuvia joissa äiti ja lapsi yhdessä, samoin kirjeet ja kaikki muu. Kannattaa ottaa kuvia ihan tavallisista asioista, iltapalalla olemisesta ja ulkoilusta ja semmoisesta arkisesta mitä ei muuten ehkä tule kuvattua. Voit lukea vaikka iltasadun videolle tai kertoa muuten videolle kustakin lapsesta, elämän merkkihetkistä (syntymästä, lapsuusajan hassuist jutuista jne.) ja juuri sen lapsen erityisyydestä ja rakkaudestasi häntä kohtaan.



Toivon että parannut ja saat vielä monta ihanaa vuotta perheesi kanssa! Voimia teille kaikille!

Kertoisin lapsille mahdollisimman asiallisesti, jos esim. pahanlaatuinen kasvain kertoisin missä se on, mitä sille tehdään, miten hoito vaikuttaa, minkälainen olo hoidoista tulee ja miten äiti on ehkä väsynyt, huonovointinen jne. Että ei tiedetä mistä se on tullut eikä sen syntymistä olisi voinut kukaan estää jne.



En ehkä puhuisi kuoleman mahdollisuudesta, ennemmin konkreettisia asioita miten asia vaikuttaa lasten arkeen. Toivoahan on ja haluaisin elää sen mukaan.



Rohkaisisin lapsia kysymyksiin ja sanoisin että kaikesta saa puhua. Sanoisin että lapset saavat sairaudesta huolimatta elää tavallista elämää iloineen ja suruineen. Koittaisin puhua asiasta positiivisesti (vaikka se on välillä vaikeaa, tiedän!). Kertoa että äitiä hoitaa tosi hyvät lääkärit ja äiti saa tosi hyvää hoitoa jne.

Uusia neuvoja/ideoita minulla ei ole, edelliset ovat ehdottaneet todella hyviä. En voi edes kuvitella mitä käyt tällä hetkellä läpi, varmasti on todella raskasta.