Onko muitakin jotka ovat seisseet oman lapsensa

käyn tyttäreni haudalla usein,todella tärkeä paikka minulle.pieni enkelini

Itse kerron Roopelle kaiken mitä on tapahtunut ym.

Nyt kun tapahtuneesta on jo 4v, puhelen enemmän hänen kuvalle.

Olette kultaisia. Ihmeen paljon sitä ihminen kestää ja jaksaa, vaikka luulee että tämä on liikaa.



Toiset sanoo, että minulta on viety kaikki, mutta koen että olen saanut kaiken, vaikkakin vain lainaan ja hetkeksi. Roopella on nyt hyvä.

Meren vaimea kohina korvissani,

sinun veneesi äänen hiipuvan kuulen.



Jätät taakse tutun sataman.

Käännyt vielä kerran katsomaan

ja huudat nähdään!



Rannalla sinulle vilkutan ja

matkaa hyvää toivotan.

Suuri ikävä ja kaipuu mieleni valtaa,

mutta katson hymyillen ulapalle,

tiedän, vielä me nähdään.



Ei enää matkallasi karikoita, ei myrskyjä,

vain tyyntä ulappaa ja lokkien kirkunaa.

Määränpää sinulla tiedossa on,

et tarvitse karttaa, et kompassia.



Veneesi horisonttiin katoaa,

ja aamu auringon ensi säteet

matkaasi valaisevat.



Perillä sinua vastassa on,

ihminen tuttu ja niin turvallinen.

Pappa sinut siellä syliinsä sulkee

ja sinä meiltä terveiset viet.



Minä vielä tänne jään,

ikävöimään ja kaipaamaan.

Sydämessäni tiedän,

kun minun on aika lähteä

omalle matkalleni,

sinä tulet jo puolimatkaan vastaan

Jaksamista.

ajassa mitata.

ja rakkaansa menettänyttä. Turhaan. Ei tarvitse miettiä mitä voi sanoa, mitä ei. Pääasia on ettei jätetä yksin.



Monesti halaus on enemmän kuin tyhjät sanat. On asioita joita sanat ei riitä kuvaamaan.

Toinen tarvitsee yksinoloa, rauhaa. Toinen tekemistä, työntekoa, parasta terapiaa.



Neuvot näissä asioissa on syytä jättää pois. Sitä ei voi tietää miltä se tuntuu.

Muistetaan kertoa rakkaimmille kuinka tärkeitä he meille ovat. Koskaan ei tiedä milloin näemme viimeisen kerran.

ja rakkaansa menettänyttä. Turhaan. Ei tarvitse miettiä mitä voi sanoa, mitä ei. Pääasia on ettei jätetä yksin.

Monesti halaus on enemmän kuin tyhjät sanat. On asioita joita sanat ei riitä kuvaamaan.

Jos ei tiedä mitä sanoa, voi ottaa kädestä kiinni. Pahinta tosiaan on surevan hylkääminen.

kun katson omaa nukkuvaa poikaa. En voi, enkä halua edes kuvitella millaista olisi hänet menettää.



Voimia&halaus täältä.

Olet vahva.

Itse pelkään aina ihan kamalasti lapseni menettämistä. Elämäni varmasti loppuisi jos minun ihana, kaunis pieni tyttöni menehtyisi. Tai kiukutteleva,villi kultapoikani.



Onneksi olet selvinnyt ja nyt kirjoitat siitä täällä.

Minun lapseni menisi eskariin syksyllä. Ikävä ja suru on suunnnaton, mutta mahdollisuuksia ei ole kuin jatkaa elämää

ja rakkaansa menettänyttä. Turhaan. Ei tarvitse miettiä mitä voi sanoa, mitä ei. Pääasia on ettei jätetä yksin.

Monesti halaus on enemmän kuin tyhjät sanat. On asioita joita sanat ei riitä kuvaamaan.

Meidän toinen lapsemme kuoli synnytyksen loppumetreillä. Emme koskaan saaneet tutustua häneen itseensä, saimme vain hetken pidellä hänen rikkinäistä ruumistaan sylissä.

Nyt kolmas lapsemme on 2kk ja monesti mietin, millainen enkelivauvamme olisi ollut. Näitä kahta eläväistä rakastan niin kovasti, usein muistan myös olla kiitollinen siitä mitä olen saanut vaikka yhden menetinkin.

Itse juuri laitan kuvia kehitykseen neljäkuukautta sitten pilvelle lentäneen tyttömme viimeisistä hetkistä. Hän eli puoli vuotta. Vasta nyt alkaa itse tajuamaan tapahtuneen tunteella. Ikävä ja suru on ollut koko ajan, mutta vasta nyt ne tuntee syvällä sisimmässään. Mutta kuten jo tuolla joku kirjoittikin, sen kanssa oppii elämään.