Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kunnon tilitys elämäni merkityksettömyydestä
30.03.2010 |
Minulla on nyt noin vuoden ajan ollut jonkin sortin kriisi. En tiedä onko tämä 3-kympin kriisiä vai olenko masentunut vai onko "elämän arki" vaan iskenyt kerralla kovaa päin pläsiä.
Elämäni tuntuu aivan merkityksettömältä ja ilottomalta, harmaalta tarpomiselta päivästä toiseen. Samat rutiinit, samat tylsät tekemiset, ihmisten samat jutut, vaikka välillä olisi jotain arjesta poikkeavaa niin nekin on kuitenkin vaan aina sitä samaa.
Mitä varten minä täällä olen? Herätäkseni aamulla pyykkäämään, hoitamaan lapsiani, siivoamaan loputtomia sotkuja, käymään kaupassa hakemassa taas ne samat maidot ja leivät, kulkemaan samaa lenkkipolkua päivästä toiseen (no hups, välillä voi "repäistä" ja kulkea eri reitin, yhtälailla, kaikki jo koluttu), kuuntelmaan ystävieni samat tylsät jutut...
Vaikka en naama mykkyrällä kuljekaan joka päivä aamusta iltaan, en kuitenkaan isosti enää ilahdu mistään, mikään ei saa minua "halkeamaan ilosta", elämä on lähinnä tasaisen puuduttavan kurjaa, välissä muutamia hymähdyksiä jollekin "ihan kivalle" jutulle. Mikään ei oikeasti tunnu miltään.
Sekin on alkanut kauhistuttamaan, että kun ennen halusin elää pitkään, vaikkapa satavuotiaaksi, ja pelkäsin että kuolen nuorena, nykyään ajatus nuorena kuolemisesta tuntuisi edelleen kyllä vähän pelottavalta, mutta samalla jotenkin helpottavalta. Saisin ikäänkuin vapautuksen tästä harmaasta lusimisesta, elämästä.
(En minä mitään itsemurhaa suunnittele, en kykenisi siihen ikinä) Olen kai vaan niin kyllästynyt elämääni.
Ihmisten kommentit siitä, että pitäisi iloita pikkuasioista, tuntuvat lähinnä naurettavilta. Toki minäkin ilahdun kun aurinko lämmittää ja jalassani on kuivat sukat, mutta ei niistä mitään merkitystä elämäänsä saa.
Vai pitäisikö muka ajatella, että onpa ihanaa kun saan elää vielä seuraavat 60 vuotta ja repiä iloni elämään kahvintuoksusta ja kuivista sukista, niidenkö voimalla jaksan kaiken paskan ja pakolliset ikävät velvollisuudet jota elämässä väistämättä jokaisen eteen tulee?
Minulla on nyt jotenkin totaalinen motivaatio-ongelma elämisen kanssa. En näe mitään järkeä missään. Elän vaan ikävää elämääni päivästä toiseen kitkuttelemalla, enkä saa mitään oikeasti merkittävää aikaan.
Tai onhan minulla lapset, se nyt ehkä on merkittävintä mitä olen saanut aikaan. Mutta toisaalta, kohta hekin ovat aikuisia ja muuttavat omilleen. Elävät elämäänsä täällä typerässä maailmassa, isossa kaavassa yhtä merkityksettöminä kuin minäkään. Toivon totisesti, että he ajattelisivat elämästään aikuisina erilailla kuin minä nyt!
Mitä täällä maailmassa on, mikä merkitsee? Ei mitään. Mitä iloa loppujen lopuksi on millään, rahalla, maineella, tavaralla, uralla, työllä; ei mitään.
Ihmisillä ja ihmissuhteilla on merkitystä, mutta mitä sekään loppujenlopuksi on, ylä- ja alamäkiä kaikilla vuoron perään, kaikki me synnytään ja ja touhutaan kuka mitäkin elämämme ajan, kiireisinä ja stressaantuneina ja elämäämme enemmän tai vähemmän ikävystyneinä, ja sitten kuolemme.
Äh mikä purkaus.
Kohta mä menen laittamaan ruokaa rakkaalle perheelleni, syön ihan iloista naamaa näyttäen, hassuttelen lapsieni kanssa ja lähden sitten ulos ja päivän askareita touhuamaan. Kukaan ei ulkopuolelta varmaan arvaisi, mitä minä sisimmässäni ajattelenkaan.
Kommentit (97)
uskonnosta tai paremminkin sisältäsi itsestäsi. On normaalia havahtua miettimään tässäkö tämä on elämäni. Merkitys ja ilo löytyy sisältäsi ja sen jälkeen tajuat, että ne pienet asiat tosiaan ovat merkityksellisiä. Aamu aurinko, oma hengitys, hetki lasten kanssa..jne. Tuossa tilanteessasi on se vaara, että erehdyt luulemaan, että onni tulee rakastumalla toiseen henkilöön. ihastut ja eroat, vaikka etsit oikeasti itseäsi. Itse olen miettinyt että on levollista kuolla joskus ja päästä näistä arjen vaivoista, mutta nyt on hyvä hetki elää ja olla läsnä rakkaille. saat sen mistä luovut-kirja avasi minulle ajatuksia tai ehkä olin silloin vain enemmän avoinna sen ajatuksille kun luin sen. Siitä voi tulla ehkä sinullekin ajatuksia omaan mietiskelyyn tai uskon vahvistamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
fiilis vielä yli nelikymppisenä :(
enkä jaksa edes hassutella lasteni kanssa. vähän helpotti kun pääsin takaisin työelämään, mutta tää paperinpyöritys vasta naurettavalta tuntuukin, paitsi että tästä maksetaan paremmin kuin kotiäidin arjen pyörityksestä. Mutta vihlaisi oikein tuo rakkauden puuttuminen. Mun ongelma on täysin epätyydyttävä liitto, mies jolta en henkisesti saa mitään. Ei se sitten ole sinun ongelmasi kuitenkaan?
Ihminen, jolla ei ole mitään tavoitteita, voisi yhtä hyvin olla kuollut. Mieti, mitä haluaisit vielä elämässäsi tehdä ja keskitä kaikki energiasi siihen, että saat sen toteutettua.
Ihminen, jolla ei ole mitään tavoitteita, voisi yhtä hyvin olla kuollut. Mieti, mitä haluaisit vielä elämässäsi tehdä ja keskitä kaikki energiasi siihen, että saat sen toteutettua.
on hyvin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinulla pitää olla ihmisiä, joille olet tärkeä, sinun pitää olla jollekin tärkeä, sinun pitää huolehtia jostakin (lapsi, eläin) ja sinulla pitää olla tulevaisuudessa suunnitelmia (vaikka kuten minulla, menen joka vuosi ulkomaille). Näin elämässä on eteenpäin menoa sen arjen lisäksi. Matka lasten kanssa on sellainen johon voi tähdätä. Kun tähän asti elämä on paaluttunut koululla, valmistumisella, töihin menolla. lapsilla niin keski-iässä nämä merkkipaalut vähenevät. Silloin on alettava elämään.
Joo minä en sinänsä koe elämäni merkityksettömäksi tekijäksi huonoa parisuhdetta.. vaikka meillä ei miehen kanssa mitään kauhean erikoista olekaan.
Hyvin on arkinen suhde, kotitöistä tapellaan ja mies käyttäytyy typerästi toisinaan ja itse myös.
Yhteisiä harrastuksiakaan ei juuri ole, yhdessä puhutaan asioista yleensä silloin kun ollaan autossa, silloin ei ole muuta (tietokonetta, pelejä) viemässä huomiota.
Kyllä vielä vuosi sitten oli sellainen hetki, jolloin ajattelin elämäni parantuvan miestä vaihtamalla tai sinkuksi alkamalla. Mutta olen nyttemmin tullut siihen tulokseen, että ei tässä siitä ole kysymys.
En minä hae merkitystä elämääni miehestä (kuten myös vastaaja kutonen ilmeisesti oletti)
Tiedän toki ettei kukaan toinen tee elämääni onnellisemmaksi, tosin ymmärrän ja tiedostan sen myös, että hyvä parisuhde on kaikille parempi kuin huono :)
Ja kutoselle vielä sen verran, että etsinkin siis sitä merkitystä elämääni itsetäni(kin) mutta mitäs kun mitään ei löydy? Mitä pitäisi löytyä? En oikein ymmärrä edes, mitä tarkoitetaan että pitäisi etsiä onnea itsestä? Kuten siis sanoin, en etsi sitä muista, mutta ei minun sisimpäni minulle mitään puhu, tai jos puhuu niin juuri tuollaista mitä avaukseeni purin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää alkaa elää ITSELLE.
Se ehkäisee läheisriippuvuutta ja passiivisuutta.
Itse lähdin opiskelemaan vaativaa ja haasteellista tutkintoa.
Tai sitten voi aina odottaa jotain, kuten lapset, esim. kesää tai kesälomaretkeä tai lomaa.
Minkä ikäiset lapset sinulla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuossa ehkä kiteytyy se, mikä minussa mättää. Myönnän, minulla ei ole mitään tavoitteita eikä unelmia. Sen kyllä tiedostan. Ongelmani onkin ehkä nimenomaan se, että en keksi yhtään asiaa, joka tuntuisi niin merkittävältä että voisin alkaa unelmoimaan siitä jostakin.
Kuten kirjoitin, mitä järkeä ja iloa loppujenlopuksi on urasta, hyvästä koulutuksesta, rahasta, materiasta? Ei mitään.
Tai jos muka on, miksi ihmiset, joilla noita edellä mainittuja on, ovat kuitenkin onnettomia ja stressaantuneita, ja haluavat hypätä pois oravanpyörästä ja sanovat että se aineellisesti köyhä elämä oli ehkä sittenkin parempaa?
Ja siis lapsiakin minulla jo on. Heistä saa jotain merkitystä, mutta avauksestani tulikin jo ilmi että loppujenlopuksi mitä sekään on, kaikki tänne synnymme ja kaikki kuolemme. Kohta lapseni jo muuttavat pois kotoa.
Olen luullut tulevani onnelliseksi myös ihan vähäpätöisistä asioista, siitä että olisin hoikka ja kiinteä ja urheilullinen, no, tämä nyt oli niin typerää ja merkityksetöntä että siitä en edes puhu enempää.
Mutta siis, te, joilla on joku unelma, mikä se oikein on?! Itse en todellakaan keksi yhtään tavoitetta joka olisi unelmoinnin arvoinen. Ja olen kyllä miettinyt asiaa, vuosia.
ap
Moni muu alkaa vastaavassa tilanteessa elää lasetnsa elämää. Järjestää heille sopivat kaverit, organisoi ja päällepäsmäröi, istuu kaukalon reunalla ilta toisensa jälkeen tehden lapsestaan ammattilaista...
et varmasti ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lue tuo kirja mitä mainitsin, vaikka kirjastosta. Luopumalla asioista tajuaa mitä oikeasti tarvitsee tai mistä se onni tulee. Ehkä et ole kokenut mitään tarpeeksi rankkaa vielä tai ollut oikein pohjalla. Minusta elämä on juuri tätä, etsitään itseä ja niitä vastauksia. Sitten kun jotain ymmärtää niin löytä sitä rauhaa ja onkin ehkä jo tarpeeksi vanha kuolemaan. Mutta sitä ennen kipuilua ja etsimistä. Valmista latua ei ole.
Olen lukenut tuon kirjan kyllä.
Ja minulla ei oikein ole enää mitään, mistä luopua. En ole rikas, en omista juuri mitään, tällä hetkellä olen hoitovapaalla joten työelämääkään ei ole.
Töihin joskus tietysti haluan palata, mutta en edes tavoittele enkä halua mitään materiaa, rahaa enkä rikkauksia. Kodistammekin olen karsinut kaikki turhat tavarat.
En tiedä olenko kokenut mitään tarpeeksi rankkaa, eronnut kyllä olen jo kerran ja lapsista ollut kovastikin huolta.
Pohjalla koen olevani juuri nyt. Tai voisivat asiat tietysti olla vielä huonomminkin, mutta henkisesti en osaa edes kuvitella mitään joka saisi elämäni yhtään merkityksettömämmäksi kuin mitä se juuri nyt on.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sulla voi ollakin masennusta, siis semmoista, joka ei järkeilemällä ja lenkkeilyllä lähde, vaan vaatii lääkitystä/terapiaa/molempia. Tai sitten voit "tutkiskella itseäsi", kuten eräs psykiatri mua hienosti neuvoi, mitähän se luuli että olin tehnyt viimeiset viisi vuotta masentuneena ollessani.
Mulla oli siis tuollainen olo parikymppisenä, ja koko ajan odotin, että joku tulee ja pelastaa, tai että löydän jonkun ihmeellisen totuuden elämästä, ja sitten tuli hermoromahdus ja masennus, enkä ole vielä siitä päässyt irti.
Elämässähän nyt ei loppujen lopuksi ole hirveästi vaihtoehtoja ja tekemistä, ne voi luokitella suurinpiirtein kategorioihin ihmissuhteet, työ, harrastukset, perhe, uskonnollisuus, politiikka, urheilu, vapaaehtoistyö. Näistä sitten pitää vaan valita ne, mitkä itseä kiinnostaa..ongelmahan on sitten se, jos mikään ei kiinnosta, ja se on yksi masennuksen merkki.
Voi olla, että lääkityksellä et enää miettisi, mitä järkeä on missään, koska saisit siitä tekemisestä niin paljon iloa, että haluaisit tehdä sitä, vaikka se sinänsä järjetöntä olisikin (koska loppupeleissä yhtään millään ei ole mitään merkitystä, niin järjetöntähän kaikki onkin). Mutta jos jostain asiasta saa paljon nautintoa, niin sitä vain haluaa tehdä sen kummempia miettimättä.
Tuossahan sitä merkitystä on elämällesi: "Kohta mä menen laittamaan ruokaa rakkaalle perheelleni, syön ihan iloista naamaa näyttäen, hassuttelen lapsieni kanssa ja lähden sitten ulos ja päivän askareita touhuamaan. Kukaan ei ulkopuolelta varmaan arvaisi, mitä minä sisimmässäni ajattelenkaan. " Ei tämä oleminen nyt niin huikeaa ole. Jokainen luo otse oman elämänsä merkityksen pienistä asioista.
mut minusta on kamalaa luettavaa tuo kirjoituksesi. Teiltä puuttuu usko itse elämään. Rukoilkaa elämään sisältöä!
Sinä kyllä taisit ymmärtää pointtini hyvin lähelle.
Juuri noin minä koen, että mahdollisuuksia ja tekemistä elämässä ei hirveästi ole, ja niistä kun ei mikään minua sen kummemmin kiinnosta niin tunnen olevani tunnelissa jonka päätä/valoa ei näy. Tai sitä uskontoa/uskoa olen alkanut miettimään, pitäisikö yrittää oikein "kunnolla" uskovaisen elämää ja katsoa, saako siitä sitä merkitystä elämään, saako se minut uppoamaan siihen "tekemiseen" ettei jää aikaa miettiä elämän järjettömyyttä.
Voi olla että olen masentunutkin, tosin saan kyllä kaikki välttämättömimmät hommat tehtyä ja vähän extraakin toisinaan.
Lääkkeitä en halua syödä, ehkä sekin olisi yksi tapa välttää tämä elämän merkityksettömyys, siinähän tavallaan "turruttaisin aistini ja tunteeni" kemiallisesti, pakoilisin arkea siis. Mutta tämä siis minun mielipiteeni, en tuomitse niitä jotka lääkkeitä syövät tai niistä avun saavat.
ap
Kärsit eksistentiaalisesta frustraatiosta. Lainaa toki Viktor Franklin kirjoja.
Alue: Aihe vapaa
niin se minunkin tieni aikoinaan avautui.