Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kunnon tilitys elämäni merkityksettömyydestä
30.03.2010 |
Minulla on nyt noin vuoden ajan ollut jonkin sortin kriisi. En tiedä onko tämä 3-kympin kriisiä vai olenko masentunut vai onko "elämän arki" vaan iskenyt kerralla kovaa päin pläsiä.
Elämäni tuntuu aivan merkityksettömältä ja ilottomalta, harmaalta tarpomiselta päivästä toiseen. Samat rutiinit, samat tylsät tekemiset, ihmisten samat jutut, vaikka välillä olisi jotain arjesta poikkeavaa niin nekin on kuitenkin vaan aina sitä samaa.
Mitä varten minä täällä olen? Herätäkseni aamulla pyykkäämään, hoitamaan lapsiani, siivoamaan loputtomia sotkuja, käymään kaupassa hakemassa taas ne samat maidot ja leivät, kulkemaan samaa lenkkipolkua päivästä toiseen (no hups, välillä voi "repäistä" ja kulkea eri reitin, yhtälailla, kaikki jo koluttu), kuuntelmaan ystävieni samat tylsät jutut...
Vaikka en naama mykkyrällä kuljekaan joka päivä aamusta iltaan, en kuitenkaan isosti enää ilahdu mistään, mikään ei saa minua "halkeamaan ilosta", elämä on lähinnä tasaisen puuduttavan kurjaa, välissä muutamia hymähdyksiä jollekin "ihan kivalle" jutulle. Mikään ei oikeasti tunnu miltään.
Sekin on alkanut kauhistuttamaan, että kun ennen halusin elää pitkään, vaikkapa satavuotiaaksi, ja pelkäsin että kuolen nuorena, nykyään ajatus nuorena kuolemisesta tuntuisi edelleen kyllä vähän pelottavalta, mutta samalla jotenkin helpottavalta. Saisin ikäänkuin vapautuksen tästä harmaasta lusimisesta, elämästä.
(En minä mitään itsemurhaa suunnittele, en kykenisi siihen ikinä) Olen kai vaan niin kyllästynyt elämääni.
Ihmisten kommentit siitä, että pitäisi iloita pikkuasioista, tuntuvat lähinnä naurettavilta. Toki minäkin ilahdun kun aurinko lämmittää ja jalassani on kuivat sukat, mutta ei niistä mitään merkitystä elämäänsä saa.
Vai pitäisikö muka ajatella, että onpa ihanaa kun saan elää vielä seuraavat 60 vuotta ja repiä iloni elämään kahvintuoksusta ja kuivista sukista, niidenkö voimalla jaksan kaiken paskan ja pakolliset ikävät velvollisuudet jota elämässä väistämättä jokaisen eteen tulee?
Minulla on nyt jotenkin totaalinen motivaatio-ongelma elämisen kanssa. En näe mitään järkeä missään. Elän vaan ikävää elämääni päivästä toiseen kitkuttelemalla, enkä saa mitään oikeasti merkittävää aikaan.
Tai onhan minulla lapset, se nyt ehkä on merkittävintä mitä olen saanut aikaan. Mutta toisaalta, kohta hekin ovat aikuisia ja muuttavat omilleen. Elävät elämäänsä täällä typerässä maailmassa, isossa kaavassa yhtä merkityksettöminä kuin minäkään. Toivon totisesti, että he ajattelisivat elämästään aikuisina erilailla kuin minä nyt!
Mitä täällä maailmassa on, mikä merkitsee? Ei mitään. Mitä iloa loppujen lopuksi on millään, rahalla, maineella, tavaralla, uralla, työllä; ei mitään.
Ihmisillä ja ihmissuhteilla on merkitystä, mutta mitä sekään loppujenlopuksi on, ylä- ja alamäkiä kaikilla vuoron perään, kaikki me synnytään ja ja touhutaan kuka mitäkin elämämme ajan, kiireisinä ja stressaantuneina ja elämäämme enemmän tai vähemmän ikävystyneinä, ja sitten kuolemme.
Äh mikä purkaus.
Kohta mä menen laittamaan ruokaa rakkaalle perheelleni, syön ihan iloista naamaa näyttäen, hassuttelen lapsieni kanssa ja lähden sitten ulos ja päivän askareita touhuamaan. Kukaan ei ulkopuolelta varmaan arvaisi, mitä minä sisimmässäni ajattelenkaan.
Kommentit (97)
ap:n elämä pyörii kaikkialla muualla kuin oman navan ympärillä. Ehkä siinä onkin ongelman ydin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epäilen vahvasti masennusta. Älä epäröi hakea apua, jos tilanne sellainen.
"Kaikista tuntuu tuolta aina välillä", uskon kyllä ja tiedän, ettei elämä voi aina olla vaan kivaa. Niin naiivi en sentäs ole minäkään että siinä luulossa eläisin.
Itse kirjoitin ja "marisin" tänne nyt siitä syystä, että viimeinen vuosi on tuntunut pelkästään tältä. ja sitä ennenkin enemmän tai vähemmän, mutta ehkä siinä normaalin rajoissa, eli välillä tuntunut tuolta ja välillä ei.
Vuosi vaan tuntuu jo aika pitkältä ajalta.
Sinun pitää nyt vaan keksiä mitä sinä tahdot lasten ja perheen lisäksi ja ryhtyä sitä toteuttamaan.
Niinpä, niin pitäisi! Ja niin MIELELLÄNI niin tekisin! On vaan niin pirun paljon helpommin sanottu kuin tehty. Lue mitä olen vastaillut aiemmille, siellä selostan asiaa tarkemmin.
Uusia ihmissuhteita en tällä hetkellä halua, ystäviä ja tuttavia on jo tarpeeseen ja hieman toisinaan ylikin :)
ap
Kiitos, ja kiitos jos muistat minua iltarukouksessasi, arvostan sitä todella.
ap
ap:n elämä pyörii kaikkialla muualla kuin oman navan ympärillä. Ehkä siinä onkin ongelman ydin.
Luin ap:n kaikki vastaukset ja mikä sana toistui koko ajan? Minä, minä, minä, minä.
Onnen salaisuus on se, että lakkaa ajattelemasta koko ajan itseään ja omaa mukavuuttaan ja mielihalujaan. Raamatustakin tämä sama viesti löytyy. En nyt muista yhtään kohtaa minkä laittaisin väitteeni tueksi mutta näin näen asian. Kuten tuossa yksi muukin, suosittelen ap:lle Raamatun lukemista, rukoilua ja seurakuntaan hakeutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta eiköhän se ole ihan selvä asia, että vastauksissani toistuu "minäminäminä" koska tein avaukseni tänne itsestäni ja omista tunteistani. Ja yritän valoittaa tilannettani muille.
Jos olisin tehnyt avaukseni mm. lapsistani (joita olenkin tehnyt!) siellä toistuisi sana "lapsetlapsetlapset" :)
ap
mutta aloituksen perusteella sanoisin, että vaivasi ei ole vakava: olet aikuistunut! Sitä tämä elämä on, yhtä huhkimista. Siihen saa merkitystä kun lisää siihen merkitystä, tsemppaat välillä ruuan kanssa, välillä lasten rauhankasvatuksen kanssa, you name it. Elämä on pitkänmatkan juoksua, enimmäkseen tylsää ja raskastakin, mutta eteenpäin mennään ja vasta lopussa tiedät voititko itsesi vai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Silti olen löytänyt elämässäni muutaman harrastuksen jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Lisäksi minulla on ystäviä jotka tuovat elämään sisältöä. Ja tietenkin lapset.
Vuosi sitten olin sairaana viikon sairaalassa. Nyt osaan tänä päivänä nauttia tästä korvapuustista ja teekupposesta netin ääressä kun pienin nukkuu päiväuniaan ja isommat katsovat videota. Elämän pieniä iloja mulla on, suuria ei juurikaan paitsi noi mun lapset ovat tietysti ihanan kamalia;-). Harrastamaan en ole ehtinyt nyt "ruuhkavuosina". Siitä haaveilen että sen aika vielä tulisi. Siihen saakka nautin pienistä jutuista ja yritän kasvattaa lapsistani onnellisia ja hyviä ihmisiä sikäli kun itse pystyn vaikuttamaan asiaan.
On mukavaa että täällä puhutaan välistä syvällisiäkin! Kiitos kirjoituksestasi ap, toivon sinulle kaikkea hyvää ja että vielä saat palikkasi järjestykseen.
tunnistin itseni ap:n kirjoituksesta, ja mulla ollut tällainen olo jo vuosia. Millään ei ole merkitystä, elämä on tyhjää ja merkityksestöntä kun täällä vaan eletään ja sitten kuollaan, millään ei ole mitään väliä.
Ja joku kirjoitti tässä ketjussa että jos ei ole unelmia voisi yhtä hyvin olla kuollut, ja huomasin että se minun ongelmani onkin, minulla ei ole unelmia ollenkaan. Joskus on ollut, mutta läheiset ovat niitä väheksyneet niin paljon että olen luullut että ei minusta ole mihinkään enkä minä pysty mitään haaveita toteuttamaan, mutta eihän se noin voi olla. Jokaisella täytyy olla haaveita ja unelmia, oli ne realistisia tai ei. Joten kiitos tämä keskustelun, minä päätin hakea opiskelupaikkaa mitä olen halunnut hakea jo kauan mutta olen liikaa kuunnellut muiden mielipiteitä että ei siinä olisi mitään järkeä. Nyt ymmärsin että eihän siinä tarvitse mitään järkeä ollakkaan, riittää että minä haluan sitä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nuo tavoitteista puhujat ovat pitkälle oikeassa; merkitys elämään tulee useimmille ihmisille tavoitteista, vaikka uskon kyllä että on myös sellaisia "zeniläisiä" tyyppejä jotka kokevat merkitystä&onnea vaikka eivät halua mitään (tai juuri sen takia), eikä pelkästään jossain buddhalaisluostarissa vaan ihan normaalielämässäkin. Mutta tämä on varmaan harvinaista.
Itse olen kokenut jotain vähän ap:n ajatusten kaltaista. Luulen, että kyse on temperamentti/persoonallisuuseroista (onnellisuushan on 50% periytyvää). Jotkut ovat taipuvaisempia masentumaan/ahdistumaan eksistentiaalisesti.
Itseäni on auttanut jonkinlainen itseterapointi. Ajattelen, että elämän merkitys on elämä itse, eläminen. Jos kaikki tuntuu merkityksettömältä, niin pitää vaan tehdä, toimia ja jatkaa, ja merkityksen kokemus seuraa perästä. Vähän niin kuin tällainen Hilja Valtosen naissankarien ajatus "joka työtä rakastaa, ei pety koskaan". Mulla on kyllä se onni, että koen sekä tämänhetkisen työni että suhteemme miehen kanssa todella hyvänä ja merkityksellisenä, eli sinänsä en ole paras puhumaan.
Saatko minkäänlaista tyydytystä käsillä tekemisestä? Esim. leipomisesta, puutarhanhoidosta? Saattaa kuulostaa lapselliselta, mutta mielestäni käsillä tekemisellä on oikeasti tervehdyttävä vaikutus. Monet ihmiset nykyään näkevät vain harvoin käsiensä työn tuloksen ja uskon oikeasti, että tämä vaikuttaa siihen, miten näkee maailman. Se, että näkee oman vaikutuksensa suoraan noinkin pienissä asioissa (kuin esim. sämpylät :) voi huomaamatta lisätä merkityksellisyyden kokemuksia.
Mutta kuulostaa myös siltä, että ap voi olla oikeasti masentunut. Keskusteluavusta esim. psykologin kanssa ei ainakaan olisi mitään haittaa?
tunnistin itseni ap:n kirjoituksesta, ja mulla ollut tällainen olo jo vuosia. Millään ei ole merkitystä, elämä on tyhjää ja merkityksestöntä kun täällä vaan eletään ja sitten kuollaan, millään ei ole mitään väliä.
Ja joku kirjoitti tässä ketjussa että jos ei ole unelmia voisi yhtä hyvin olla kuollut, ja huomasin että se minun ongelmani onkin, minulla ei ole unelmia ollenkaan. Joskus on ollut, mutta läheiset ovat niitä väheksyneet niin paljon että olen luullut että ei minusta ole mihinkään enkä minä pysty mitään haaveita toteuttamaan, mutta eihän se noin voi olla. Jokaisella täytyy olla haaveita ja unelmia, oli ne realistisia tai ei. Joten kiitos tämä keskustelun, minä päätin hakea opiskelupaikkaa mitä olen halunnut hakea jo kauan mutta olen liikaa kuunnellut muiden mielipiteitä että ei siinä olisi mitään järkeä. Nyt ymmärsin että eihän siinä tarvitse mitään järkeä ollakkaan, riittää että minä haluan sitä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin sinulla on taito kirjoittaa, ja aihekin on kolahtanut moneen. Voit jopa auttaa jotakuta toista kirjoittamalla. Siinä olisi hiukan tavoitettakin, kun pitää saada tekstiä valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin sinulla on taito kirjoittaa, ja aihekin on kolahtanut moneen. Voit jopa auttaa jotakuta toista kirjoittamalla. Siinä olisi hiukan tavoitettakin, kun pitää saada tekstiä valmiiksi.
ystävien kanssa. Ei miestä eikä lapsia mukaan.
Huomaat että elämä ei ole pelkkää arjen pyörittämistä ja velvollisuuksia ja kotona kökkimistä. Nauti hyvästä ruuasta ja ota alkoholia kohtuudella rentoutusmielessä. Keskustele ystävien kanssa syvällisesti. Saatat huomata että heillä on ihan samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Ei lapsiperheen arjen pyörittäminen helppoa ole. Moni äiti unohtaa itsensä kun koittaa pitää perheestään huolta.
Luetko mitään naistenlehtiä? Voisi olla hyvä selailla lehtiä ja tehdä päätös esimerkiksi vaatekaapin uudistamisesta. Vanhoja kirpparille ja kaupasta uusia muodikkaita pikkuhiljaa tilalle. Mieti mitä tarvitset ja mitkä sopivat keskenään. Kun teet valmiin suunnitelman, voi olla helppoa ja kivaakin tehdä löytöjä kaupasta. Shoppailu voi tuntua myös tylsältä, mutta uusissa vaatteissa olo voi tuntua uudistuneelta!
Monesti ajatus johonkin ryhtymisestä voi tuntua tylsältä. Vasta kun saa itsensä liikkeelle, voi huomata että tämähän onkin mukavaa. Jotenkin tekstistäsi rivien välistä voi lukea että elämääsi hallitsee samat kodin rutiinit. vaikka koitat harrastaa jotain niin ne rutiinit nuuduttavat sinua. Voisitko delegoida miehellesi vaikka pariksi kuukaudeksi joitain tylsiä velvollisuuksia? Vaihdatte vaikka tehtäviä. Mies käy kaupassa ja sinä luot lumet. Ketä tahansa puuduttaa tehdä samoja asioita päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
Hyviä ideoita sinänsä, mutta kuten avauksessani totesin (miten nyt kirjoitinkaan, sanatarkasti en muista) että elämä on yhtä arkea ja vaikka toisinaan tekee jotain arjesta poikkeavaa, on sekin silti vain sitä yhtä ja samaa.
Eli siis, mulla on harrastuksia ja siitäkään ei ole edes kauaa, kun olin hyvän ystäväni kanssa koko päivän vain kahdestaan, ilman lapsia ja miehiä. Kokkasimme yhdessä, kävimme saunassa, juotiin vähän viiniä ja käytiin tuulettumassa baarissa.
Ystävää oli ihana nähdä, ja oli ihanaa jutella (hänen kanssaan tulee juteltua syvällisiä ja keskustelu sivusi myös näitä asioita) mutta koin kuitenkin että esimerkiksi se tuulettumassa käyminen oli silti sitä yhtä ja samaa.
Ja ihmissuhteilla todella on eniten merkitystä elämässä, näin koen, mutta eivät kohtaamiset ystävienkään kanssa pysty tuomaan minulle sitä syvempää Merkitystä ja Tarkoitusta elämässäni, jota etsiskelen.
Satunnaisesti myös uudistan vaatekaappiani tai värjään pääni eriväriseksi, ne ovat kieltämättä pieni ilonpilkahdus arjessa, mutta ei siis sitä Oikeaa Merkitystä, joka antaisi elämälleni tarkoituksen ja suunnan ja, voisiko sanoa, pohjan?
ap
(hieman hymähtelin -positiivisesti- tuolle ehdotukselle että ryhtyisin pitämään aiheesta blogia. Oli miltei punastuttavaa kuulla että jonkun mielestä osaan kirjoittaa, itselle kun on syvästi iskostunut mieleen ne ikuiset punakynällä piirretyt kutoset äidinkielen kirjoitelmieni perässä :D )
Alue: Aihe vapaa
osaatko nauraa tai siis nauratko koskaan millekään asialle oikein kippurassa? Minä kadotin nauramisen taidon , mutta löysin sen uudelleen, kun elämä alkoi taas maistua.