Lue keskustelun säännöt.
Koirasta luopuminen - miten pääsit surun ylitse? Tuntuu, että en selviä...
28.03.2010 |
Jouduin luopumaan koirastani perheessä puhjenneen allergian takia. Koira meni hyvään ja koirallekin tuttuun kotiin, joten lopettaa ei tarvinnut.
Nyt tuntuu, että sydän hajoaa. On koko ajan fyysisestikin paha olo, itkettää enemmän, kuin mitä saan itkettyä. En millään pääse tämän surun ja ikävän ylitse - niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
On syylline olo ja niin helvetillinen ikävä, että tekisi mieli huutaa ääneen, jotta tämä tuska helpottaisi. Mies ei oikein osaa enää tehdä tai sanoa mitään...
Miten mä selviän tästä, tuntuu, että en pääse surusta ja tuskasta irti?
Kommentit (63)
se on vaan koira.Oikeesti...
ja tunnekylmempi "ihminen". Toivottavasti jäät lapsettomaksi, oikeesti. Et varmaan kykene antamaan edes lapsillesi sitä lämpöä, jota normaalilla tunnemaailmalla varustettu ihminen kykenee antamaan sekä eläin- että ihmisrakkailleen.
olen joutunut luopumaan kolmesta kissasta,enkä ole noin voimakkaasti reagoinut kun ap.Kukin toki tavallaan.
Kyllä minäkin kissoista voisin luopua, mutta koira on vaan eri juttu. Koira on perheenjäsen, ja tottakai siihen kiintyy aivan eri tavalla kuin kissaan, joka on samaa kastia kuin joku hamsteri tai kani, siis ei samalla tavalla läheinen ja älykäs kuin koira.
Ymmärrän kyllä ap:n murheen, ja jokaisella meistä on oikeus surra ja tuntea tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sureneensa kaikki yhtälailla!
se on vain eläin, ilmeisesti ihminen joka suree eläintä vuosia ei ole menettänyt läheistä ihmistä.
Tasan vuosi sitten jouduin luopumaan 1,5 vuotiaasta koirastani tyttäreni (5v) allergian takia, hänelle tuli krooninen sidekalvontulehdus. Koira oli minun, löysin sille hyvän kodin mutta emme ole tavanneet sen koommin. Mielestäni koiralle ei ole reilua, jos se joutuisi "muistelemaan" minua ja meidän perhettä, parempi jos unohtaa ja pitää uutta emäntää äitinään.
Mutta ikävä on kova. Olen katkera siskolleni, jolla on kaksi koiraa. Olen katkera kaikille, joilla on koira. Haluaisin vielä koiran, mutta varmaan vasta sitten kun tytär on muuttanut pois se on mahdollista.
Kyllä aika vähän auttaa, mutta silti haluaisin koirani takaisin. Olisiko helpompi jos se olisi vaikka kuollut auto-onnettomuudessa? En tiedä, ehkä olisi. Ei tarvitisi miettiä mitä se nyt tekee ja kuka saa nauttia sen läsnäolosta. Mielestäni koti ilman koiraa ei ole kokonainen koti. Olokin oli niin paljon turvallisempi, kun oli iso koira eteisessä nukkumassa. Tiesin, ettei talossa yölläkään ole mitään pelättävää kun koira vahti. Nyt joka rapina hermostuttaa.
Tulihan se koiraihmisen lapsellinen vertaus sieltä. Tutkimusten mukaan kissa on aivan yhtä älykäs eläin kuin koira. Joillakin osa-alueilla jopa älykkäämpi, koska kykenee itsenäisiin päätöksiin, mihin koita ei. Kyllä kissa lemmikkinä on aivan yhtä rakas perheenjäsen omistajalleen kuin koirakin.
se on vaan koira.Oikeesti...
ja tunnekylmempi "ihminen". Toivottavasti jäät lapsettomaksi, oikeesti. Et varmaan kykene antamaan edes lapsillesi sitä lämpöä, jota normaalilla tunnemaailmalla varustettu ihminen kykenee antamaan sekä eläin- että ihmisrakkailleen.
olen joutunut luopumaan kolmesta kissasta,enkä ole noin voimakkaasti reagoinut kun ap.Kukin toki tavallaan.
Kyllä minäkin kissoista voisin luopua, mutta koira on vaan eri juttu. Koira on perheenjäsen, ja tottakai siihen kiintyy aivan eri tavalla kuin kissaan, joka on samaa kastia kuin joku hamsteri tai kani, siis ei samalla tavalla läheinen ja älykäs kuin koira. Ymmärrän kyllä ap:n murheen, ja jokaisella meistä on oikeus surra ja tuntea tavallaan.
ja sureneensa kaikki yhtälailla!
se on vain eläin, ilmeisesti ihminen joka suree eläintä vuosia ei ole menettänyt läheistä ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jouduin antamaan koiran yli vuosi sitten uuteen kotiin. En ole ollenkaan vielä selvinnyt ikävästä. Haluaisin vertaistukea mutta mistä sitä saisi ;(
Monessa muussa kodissa koira viedään viimeiselle piikille heti, kun lapsi vähän aivastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaihda miestä jos ei apua.....minä just tänään lopetin rakkaani, 15v koira, joka nukkui vieressä joka yö. mieti...
minulla se oli kissa jonka sain ollessani 11v. Se kulki mukanani ympäri Suomen kun opiskelin, löysin miehen, perustettiin perhe, muutettiin muutama kerta vielä ja lopulta asutaan 900km päässä synnyinkotoani. Viime syksynä tämä kissa sitte kuoli ja kyllä se oli kova paikka.
Voi, kuulostaa vähän samalta kun mun tarina. Sain kaksi ihanaa kissaa, kun olin n. 10-vuotias. Toinen niistä eli 17 vuotta ja toinen 19 vuotta. Kummankin menetys oli todella kova paikka. Ensimmäisen kuoleman jälkeen jäi sentään toinen kissa, mutta senkin kuoltua on kyllä ollut tyhjä olo. Vuosi sen kuoleman jälkeen kuitenkin alkoi helpottaa, mutta ikävöin silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitäisi puuttua tälläisiin asiohin ollenkaan.
Tossakaan ei ole yhtään järjen häivää.
Kaikkien koirien ystävä.
Mitenkään kissailuasi loukkaamatta on kyllä pakko sanoa että kissa ja koira eivät millään tasolla ole sama asia. Kissa on mukava lemmikki mutta koira on enemmänki rajoittunut perheenjäsen kuin lemmikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oma koirani kuoli ja jotkut pihanperälle hylättyjen eläinsuojelun huomaan joutavien rakkiparkojen omistajat tulivat selittelemään kuinka se ainoa kumppani, jonka kanssa minä lapseton olin jakanut elämäni viimeiset 14 vuotta, on "vain koira" joita saa uusia, olisi tehnyt mieli tappaa.
Jokaisen pihanperä koiraparan omistaja, joka ei kykene rakastamaan yksilönä muuta kuin omaa lajiaan edustavia oloita, voisi vetää itsensä kiikkuun sen sijaan, että olettaa muiden jakavan samanlaisen maailmankuvan.
Minusta tuntuu koiranomistajana täysin samalta kuin teistä tuntuisi, jos minä tulisin toteamaan lapsenne kuoltua, että "joo se on vain kuolaava ja aivoton penikka, jonka ajattelukyky on aikuista koiraakin heikompi joita saa aina tehtyä uusia".
Ihan sairasta, että jotain hemmeti solulimamöykyn abortoimistakin surraan enemmän kuin toisenlajisen perheenjäsenen kuolemaa.
Sympatiaa ketjun aloittaneelle ja kaikille asian kanssa painiville!
Elämänkokemukseni kautta olen oppinut huomaamaan, että joiltakin ihmisiksi itseään kutsuvilta yksilöiltä vain puuttuu tiettyjä ominaisuuksia tunnepuolella. Tyypin, jonka moraali ja tunne-elämä on kastemadon luokkaa, on varmasti vaikeaa käsittää, että "vain eläin" voisi synnyttää meissä kenessäkään voimakkaita tunteita, rakkautta, kaipausta ja luopumisen surua. Kertakäyttökulttuurissa eläimeenkin suhtaudutaan tällaisten tyyppien toimesta kuin kulutushyödykkeeseen, jonka voi halutessaan vaihtaa tai poistaa, kun se alkaa kyllästyttämään. Sehän nyt kuitenkin on "vain koira" kuten tässäkin ketjussa on eräiden toimesta älykkäästi todettu. Useimmiten tällaisilla yksilöillä ei ole edes kokemuksia koiran kanssa elämisestä ja koirien kannalta ihan hyvä onkin niin!
Sinulla on oikeus suruun ja kaipaukseen; olet joutunut luopumaan perheenjäsenestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surun ja kaipauksen keskellä kannattaa myös miettiä niitä asian positiivisia puolia: koira sai hyvän kodin eikä sitä tarvinnut lopettaa. Allergian vuoksi sen pitäminen teillä olisi kuitenkin ollut mahdotonta ja tällä tavalla koiran elämä saattoi jatkua.
se on vaan koira.Oikeesti...
Noita kuolaavia ja haisevia ällötyksiä on muutenkin jo liikaa.
Olimme yhdellä kurssilla ja siellä piti laittaa elämänsä tärkeimmät asiat tärkeysjärjestykseen. Hän laittoi koirat ennen lasta!!!
Niitä lappuja oli tarkoitus täyttää vain itsekseen, mutta kurkin, kun olin ihmetellyt jo aiemmin häntä. Kysyin, miten voi olla tuollainen järjestys. Hän sanoi, että onhan se lapsikin kiva olemassa, mutta kyllä ne koirat on hänen juttunsa ja niistä hän tykkää eniten.
Hän kasvatti itse koiria ja sanoi, että on ihanaa nähdä niiden kasvavan pennusta aikuiseksi ja ne voi kouluttaa mieleisekseen.
Kysyin, että jos lapsensa tulisi allergiseksi ,niin mitä tekisi. Hän sanoi, ettei luopuisi missään nimessä koirista. Jos lapsi ei millään kestäisi allergiaansa, niin hän muuttaisi koirien kanssa ison omakotitalonsa eri kerrokseen.
USKOMATONTA
Normaalille ihmiselle oman lapsen menetys on jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa, eikä sitä voi millään lailla verrata koiran kuolemaan.
Koiran kuolema on aina odotettavissa n. 10-15 vuoden sisällä.
Oman lapsen hautaaminen tulee onneksi todellisuudeksi vain todella harvan vanhemman kohdalla.
Ei koira tunne rakkautta sillä tavalla omistajaan sa kohtaan , kuin moni luulee
Ap, lohduta itseäsi niin, että naapurisi ovat onnellisia koirasi menetyksestä.
Niin...en oikein ymmärrä tällaisten viestien pointtia. Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, niin eikö silloin vain voisi olla hiljaa sen sijaan, että on ilkeä? En oleta, että kaikki pitävät koirista - kysyin vain vinkkejä/vertaistukea tämän surun käsittelemiseen - joten tämän tyyppinen kommentointi tuntuu puhtaasi pahalta.
Mutta kiitos kuitenkin monelle asialliselle kommentoijalle. Aika kai se sitten on, mikä auttaa ja katkeroitua ei saa.
AP
aika auttaa se on sanonta mutta niin tosi.. itke ja huuda jos helpottaa ei sisällä tarvitse mitään pitää..