Lahjakkaalle erityisopetusta?

Kirjoittajalle #56, ihanaa kuulla ajatuksiasi! Painin saman ongelman kanssa, lapseni eskarista on tullut viestiä, että lapseni erottuu huomattavasti ikätovereistaan eri osa-alueilla. Psykologiset testitkin tehtiin ja niissäkin lapseni osoittautui lahjakkaaksi, joten suoraan 2. luokalle siirtymistä voitiin suositella. Olen aivan varma siitä, että jos lapseni aloittaisi nyt 1. luokan, niin hän tuskastuisi joutuessaan kertaamaan vielä kaksi vuotta asioita, jotka osaa jo! 2. luokan vaihtoehtona on vilauteltu Montessorikoulua, mutta sen metodeista en vielä tiedä tarpeeksi, joten nähtäväksi jää missä aloittaa syksyllä...



Olen myöskin hyvin tuskastunut siitä, että tämä aihe, lahjakkaasta lapsesta puhuminen on hyvin tulenarka. Eipä juuri keskustelukumppaneita löydy...

Meillä oli harkinnassa Montessori-opetus juuri sen vuoksi, että opetuksessa mennään enemmän lasten ehdoilla, on projektityöskentelyä, vapaata työtä, vastuun ottamista jne. jotka olisivat olleet lapselle hyväksi. Olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle ennen eskarin alkua ja lapsi kävi ihan "normaalin" eskarin. Ala-asteella olisi ollut Montessori-luokka, mutta kun soitin sinne ja kysyin hakemisesta, kerrottiin, että etusijalla ovat ne lapset, jotka ovat olleet Montessori-päiväkodissa ja -eskarissa, eikä tilaa ole muille. Aina ei siis voi valita, missä lapsi opintonsa aloittaa.

Todellakaan mikään hyvä piirre, psykopaatit osaavat tuon taidon.

Siis osa puhuu "tavallisista" ns. akateemisesti lahjakkaista lapsista ja osa "superlahjakkaista".



Itselläni pari lasta koulussa ja ovat noita ensin mainittuja. Osasivat kouluun mennessään suunnilleen kaikki 1-2-luokkien "akateemiset" taidot, siis lukea, kirjoittaa, laskea 1-2-luokkien verran. Ovat päässeet helpolla pari ekaa vuotta ja vielä sen jälkeenkin (nyt yläasteen kynnyksellä), mutta ns. normaalit lisätehtävät ovat riittäneet kiinnostuksen ylläpitämiseksi.



Molemmille on kyllä sattunut hyvät opettajat, ja ovat saaneet niitä lisätehtäviä aina halutessaan / tarvitessaan. Koulunkäynti on ollut helppoa, mutta kuitenkin riittävän mielekästä.



Sitten on erikseen nämä oikeasti tosi lahjakkaat lapset. Nämä, joista tässä ketjussa osa puhuu: osaavat huomattavasti ikätasoaan vaikeampia asioita jne. Ei tällaisille lapsille riitä mitkään normaalit lisätehtävät, mutta vaikea kuvitella, että suomalaisessa koulumaailmassa olisi paljon muutakaan tarjolla.



Nyt vaan tässä ketjussa osa näistä "haukkujista" tuntuu puhuvan vain näistä tavallisista kympin oppilaista eikä tajua, että on oikeasti vielä paljon lahjakkaampiakin lapsia. Ja vieläpä sellaisia, jotka ovat lahjakkaita monella alalla. Sitten vain kommentoidaan, että "ei koulussa voi tylsistyä"...



Itse en tiedä, miten toimisin, jos joku lapsistani olisi tällainen, mutta toivottelen tsemppiä kaikille asian kanssa painiville.

Muistakaahan jatkoa ajatellen Valkeakoskella sijaitseva Päivölän kansanoopiston yhteydessä oleva matikkalukio!!! Siellä saavat haastetta nimenomaan matemaattisesti lahjakkaat oppilaat. On eräänlainen sisäoppilaitos.

Minä olen aina ollut tuollainen "akateemisesti lahjakas": keskiarvo peruskoulusta päästessä oli himpun vaille kymmenen ja lukiossakin ysin päälle. En juurikaan tehnyt läksyjä, kuuntelin vain tunneilla ja kertailin asioita edellisenä iltana kokeisiin. En kuitenkaan tuntenut juurikaan tylsistymistä, sillä koulun lisäksi minulla oli hyviä ystäviä ja harrastuksia. Soitin, piirsin, lauloin kuorossa jne. Myöhemmin valmistuin yliopistosta hyvin arvosanoin, enkä senkään eteen joutunut ihan kamalasti ponnistelemaan.

Mikään superlahjakkuus en kuitenkaan todellakaan ole. Osaan hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja analysoida syitä ja merkityksiä, mutta erittäin syväluotaavalle, uutta luovalle ja nerokkaalle ajattelun ja oppimisen tasolle en ole koskaan yltänyt.

Kaltaiseni "akateemiset lahjakkuudet" - varsinkin tytöt - ovat nykyisen koulujärjestelmän ihannetapauksia. Helppoja, kilttejä, sopeutuvaisia, oppivaisia, mutta eivät liikoja vaativia. Tämän tien ääripäissä olevat - superlahjakkaat tahi heikompilahjaiset - ovat selkeästi niitä, joille tämänkaltainen koulumuotti ei sovi. Ymmärrän hyvin molempien päiden huolen, sillä syrjäytymisvaarat ja psyykkiset ongelmat voivat varmasti kohdata molempia.

Siis osa puhuu "tavallisista" ns. akateemisesti lahjakkaista lapsista ja osa "superlahjakkaista".

Itselläni pari lasta koulussa ja ovat noita ensin mainittuja. Osasivat kouluun mennessään suunnilleen kaikki 1-2-luokkien "akateemiset" taidot, siis lukea, kirjoittaa, laskea 1-2-luokkien verran. Ovat päässeet helpolla pari ekaa vuotta ja vielä sen jälkeenkin (nyt yläasteen kynnyksellä), mutta ns. normaalit lisätehtävät ovat riittäneet kiinnostuksen ylläpitämiseksi.

Molemmille on kyllä sattunut hyvät opettajat, ja ovat saaneet niitä lisätehtäviä aina halutessaan / tarvitessaan. Koulunkäynti on ollut helppoa, mutta kuitenkin riittävän mielekästä.

Sitten on erikseen nämä oikeasti tosi lahjakkaat lapset. Nämä, joista tässä ketjussa osa puhuu: osaavat huomattavasti ikätasoaan vaikeampia asioita jne. Ei tällaisille lapsille riitä mitkään normaalit lisätehtävät, mutta vaikea kuvitella, että suomalaisessa koulumaailmassa olisi paljon muutakaan tarjolla.

Nyt vaan tässä ketjussa osa näistä "haukkujista" tuntuu puhuvan vain näistä tavallisista kympin oppilaista eikä tajua, että on oikeasti vielä paljon lahjakkaampiakin lapsia. Ja vieläpä sellaisia, jotka ovat lahjakkaita monella alalla. Sitten vain kommentoidaan, että "ei koulussa voi tylsistyä"...

Itse en tiedä, miten toimisin, jos joku lapsistani olisi tällainen, mutta toivottelen tsemppiä kaikille asian kanssa painiville.

Käytännössä siis siksi, että lasta tullaan seuraamaan koulupolun alkuvaiheessa ettei hän turhaudu ja ala häiriökäyttäytymään.

Karttakepillä näpeille jos alkaa häiriökäyttäytyä. Koulukuri on nykymaailmassa päässyt lässähtämään, kun ei ole enää talvisodankäyneitä miesopettajia.

on käytössä matematiikassa ja äidinkielessä tasoryhmät, joita viime vuonna oli 5 kpl joka luokkatasolla. Ryhmissä oli n. 10-15 oppilasta. Tänä vuonna rinnakkaisluokkia tuli kaksi lisää, joten ryhmiäkin varmaan enemmän?

niinkuin joku väitti. Aloitin peruskoulun vuonna 77 ja yläasteen 83 ja kyllä meillä oli koko yläasteen tasokurssit.

2 luokkaa ja kolme opettajaa. kaksi luokanopettajaa ja erityisopettaja. Opetussuunnitelma on kaikilla sama, mutta opetusmenetelmät ja työtavat ovat erilaiset.



Erityisopettajalla on vain 7 oppilasta ja siinä ryhmässä käytetään paljon konkreettisia menetelmiä apuna, pelataan oppimispelejä ja mikä tärkeintä aikuisella on pienessä ryhmässä enemmän aikaa ohjata.



Toisella aikuisella on 12 lasta ja ryhmässä käydään ehkä hieman tarkemmin ohjeistus läpi ja keskitytään perustehtäviin ja niiden ymmärtämiseen ja aikuinen auttaa tietenkin tarpeen mukaan.



Kolmannessa ryhmässä on 16 oppilasta. Heidän kanssaan tehdään enemmän erilaisia ongelmanratkaisutehtäviä ja soveltavia tehtäviä. Oppilaat tekevät perustehtävät yleensä nopeasti ja itsenäisesti eivätkä kaipaa juurikaan aikuisen apua. He myös pohtivat ongelmanratkaisutehtäviä paljon pareittain ja pienissä ryhmissä.



Rajat ryhmien välillä on liukuvat. Kokeet ovat sisällöltään opetussuunnitelman mukaiset, mutta eri ryhmien välillä, voidaan valita yksittäisiä helpotettuja tai haastavampiea tehtäviä ryhmien mukaan. Oppilaita myös vaihdellaan joustavasti ryhmien välillä, jos jollekin tulee liian vaikeaa voi siirtyä pienmpään ryhmään tai jos tuntuu liian helpolta voi siirtyä isompaan missävaiheessa vuoden aikana. Myös vanhempien kanssa keskustellaan aina sopivasta ryhmästä/ryhmän vaihdosta.



Suunnittelemme samanlaista systeemiä myös englantiin.

Itse en tiedä erityisopetuksesta mitään sillä itse ja lapseni kuuluvat siihen "tavis"osaan. Mutta sen verran olen katsonut kavereiden taistoa erityistarpeiden huomioimisessa lapsen opetuksessa että vaikeaa se on. Ja tuskin kummastakaan päästä ne ääripäät mitenkään hyvin saa tasolleen sopivaa opetusta. Siihen ei oikeasti ole kouluilla resursseja.



Tämä sitten vain maksetaan yhteiskunnassa myöhemmin takaisin syrjäytymisellä tai superlahjakkuuden hukkaan heittämisellä.



Tiettyyn pisteeseen saakka vanhemman pitää olla aktiivinen ja vaatia, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä kohdata todellisuus. Yhteiskunta ei välttämättä auta riittävästi. Sitten vanhemmat itse pyrkivät paikkaamaan tätä aukkoa parhaalla mahdollisimmalla tavalla.

Ei koulu ei tosiaan ollut mitään kivaa. Helppoa se tosin oli mutta ei kivaa. Tuntuu, että vasta yliopistossa pässin oppimaan, sitä ennen kävin lähinnä päivähoidossa.

Enkä nyt puhu tuosta pässin oppimisesta (typoja voi sattua kelle vaan...), vaan täysin kehittymättömästä välimerkkien käytöstä...

Ihan uteliaisuuttani kyselen, sillä meidän tytöllä (4lk:lla) on nyt opettaja lukion puolelta, joka opettaa siis hänelle lukiokursseja. Aloittivat tänä keväänä tilastotieteellä ja todennäköisyyksillä.



Mutta tämä ei ollut itsestään selvää. Vistissäni (nro 75) kerroin miten kivinen tie oli päätyä tähän järjestelyyn. Tämä lukio opettaja on sitä mieltä että ala-asteen matikan lisäksi myös yläasteen matikka on "pelkkää laskemista" joten varsinaista matematiikkaa tulee vasta lukion sisällöissä ja siksi riittävää haastetta löytyy vasta sieltä.



Tytär on ollut tyytyväinen ja opettaja ihaillut tyttären itse keksimiä ratkaisumalleja.



Mutta siis olisi mielenkiintoista miten muualla on lähdetty tuomaan haasteita lapselle jolle kaikki on helppoa, ts mitä esim tämä yliopisto opettaja alkoi lapselle opettaa?

Löysin tämän uskomattoman viestiketjun ja heräsi paljon vanhoja ja uusia ajatuksia.



Myös meillä on nyt 4lk:lla oleva tyttö, joka erityislahjakas. Olemme yrittäneet ajaa hänen asiaansa 5v neuvolapalautteesta ja eskariturhautumisestaan lähtien. Alkuun monta vuotta turhaan.



Olin yhteydessä Opetushallituksen Lahjakkuus-hanketta vetäneeseen opetusneuvos Leo Pahkiniin ja viesti oli selvä "teidän pitää vaatia erityisopetusta, lapsella on siihen perusopetuslain mukainen oikeus ja rehtorilla velvollisuus varata siihen resurssit".



Mutta mikä oli vastaus E-2 luokilla? Se oli: "mihin te oikein pyritte" ja "en minäkään (opettaja) vaatinut lapselleni erityiskohtelua, vaikka poikani laski jo ekaluokalla 1-5 luokan matikat oma-aloitteisesti ja häiriköi sitten tunnilla".



Ensimmäiseen vastasin, että myös minun lapsellani on oikeus oppia jotain mitä hän ei jo osaa (koulussa asioita toistetaan 10-20 kertaa ja se joka oppii ensimmäisellä kerralla kuulee koulussaoppimansakin 9-19 kertaa "liikaa", puhumattakaan sellaisesta josta on hoksannut kysyä jo aiemmin esim äidiltä). Ja jälkimmäiseen, että minäpä vaadin.



Tarvittiin kuitenkin 3. lk:lta asti opettanut nuori rohkea opettaja, joka totesi että sotii hänen oikeustajuaan vastaan jos ei tällainen lahjakas lapsi saa tukea. Ja opettajainhuoneessa hän oli korostanut, että kyse ei ole hyvästä oppilaasta jolle riittää pulmatehtävät, vaan _lahjakkaasta_, "valovuosien päässä muista ikäisistään olevasta oppilaasta".



Onneamme täydensi se, että opettaja löysi yläkoulun puolelta asiasta kiinnostuneen nuoren opettajan (korostan nuoruutta, sillä ainakin tässä opettajainhuoneessa tuntuu olevan hyvin kalkkeutunut tapa suhtautua lahjakkaan opettamiseen "tiedäthän sinä ettei meillä oppilaat etene yli luokka-asteiden"), joka opettaa nyt tyttärellemme kahden kesken kerran viikossa lukion matematiikkaa. Muilla kolmella tunnilla tytär sitten laskee ko aiheeseen liittyviä tehtäviä.



MInua kiehtoi tuo "amerikanmalli", kunnes tajusin ettei sekään ratkaisisi ongelmaa näiden erityislahjakkaiden kohdalla. Sillä jos olisi vaikka tasoa 6 oleva ryhmä, niin siellähän olisi samassa luokassa 1. luokan huiput, 6.luokan tavikset ja 9. luokan heikot. Ja kun ongelma ei ole se että opetettaisiin 6 luokan asioita vaan "ongelma" on omaaksumiskyky ja -nopeus. Lahjakas lapsi oppi kaikki yhdellä kuulemalla ja osaa soveltaa oppimaansa. Hän omaksuu siis myös 6 luokan sisällön hetkessä, siinä missä 9 luokan heikko oppilas takkuaisi edelleen ensimmäisen aiheen kanssa.



Siksi nämä lapset tarvitsevat erityisopetusta. Tämä oli myös tyttäreni toive. Mutta nyt kun tätä erityisopetusta on jatkunut tämän 4 lk:n kevään verran on hän jälleen surullinen siitä että on lahjakas. Hän haluaisi olla kuin muut, ei erottua eritysijärjestelyin jne.



Minusta tämä on hyvin surullista. Minusta lahjakkaan lapsen pitäisi saada nauttia lahjastaan eikä surra sitä. Lapsemme on sitä mieltä että asiasta on "hössötetty liikaa". Olen selittänyt, että hössötystä on syntynyt, koska käytäntöä hänen laisilleen lapsille ei valitettavasti Suomesta löydy ja se on uskomattomuudessaan ollut niin vaikea hyväksyä, että on ollut aivan pakko toimia tilanteen korjaamiseksi.



Ennen erityisopetusta, viime syksynä, osallistui tyttäremme myös tässä ketjussa mainittuun "Palkki"-tuntiin. Ongelmaksi vain osoittautui se mitä opettaja kuvasi termillä "valovuosien" ero muihin. Eli esim SUdokut joiden kanssa muut pähkäilivät koko tunnin, oli tyttärellemme ylihelppoja. Turhauttavan helppoja.



Myös meidän lapsemme (tässä ketjussa oli muitakin) on monilahjakas. Kaikki on helppoa. Mutta onneksi äidinkielessä on helpompi eriyttää vaikeampiin lukemis- ja kirja-arvostelu yms tehtäviin. Samoin yltissä tulee jo ihan mukavasti uusia aiheita. Mutta esim musiikki on tyttäreni mukaan edelleen "vauvamuskaria". Ja liikuntatunnit tuottaa pettymyksiä, esim hiihtolenkit ovat "niin lyhyitä ja hitaita" onneksi halukkaat tytöt saivat osalla tunneista mennä poikien ryhmän mukana.



Musiikin suhteen asia on tosin sikäli hallussa, että musiikkiopistossa on itsestään selvää että opetusta annetaan taitojen eikä ikävuosien perusteella. Näin ollen hän on saanut suorittaa tutkintoja siellä tasonsa mukaisessa tahdissa.



Ja joku kysyi siitä miten tämä erityislahjakkuus näkyy. No, lapsi on aina ollut hyvin vähäpuheinen, sellainen "tieto on pumpattava ulos"-tyyppi. Mutta teki esim. 2v2kk ikäisenä 49 palan palapelin. Teki muutamaa kuukautta myöhemmin 100 palan palapelin, mutta sitten lopetti kuin seinään "ei huvittanut". 4v rallatteli 2,4,6,8 on parit, 1,3,5 ja 7 ei ole parit.

Kun kysyin n.5 vuotiaana tietääkö paljon on 5*6 tarkisti hän ensin mitä tarkoitan (=5 kuutosta) ja jäi sitten hiljaiseksi. Vastasi sitten 30. Kun häkellykseltäni kerkesin, kysyin miten hän keksi vastauksen, totesi hän, että kun 2*5 on 10 ja 6:ssa on 3 kakkosta, niin siinä on kolme kymppiä eli 30.



Olisin tosi mielelläni keskustellut tässä viestiketjussa olleiden erityislahjakkaiden lasten vanhempien kanssa jatkossakin, millaisia ratkaisuja olette löytäneet yms. Haaveissa olisi myös "vertaistuki" tällaisten lasten kesken, esim "Päivölän ala-asteikäisten kesätapaamisen" yms muodossa. Olisi tosi arvokasta jos lapsi voisi jossain nähdä ettei ole yksin ja että on ihan ok olla lahjakas. Ettei se ole pelkästään rasite.



Perustin itselleni tällaiseen tarkoitukseen s-postiosoitteen: lahjakaslapsi@gmail.com. Jos siis haluaisit keskustella myöhemminkin aiheesta toisen samanlaisessa tilanteessa / samanlaisten aiheiden kanssa painivien vanhempien kanssa -laittele viestiä (laitoin edelleenlähetyksen omaan s-postiini).

Itselleni jäi koulusta niin pahat kokemukset, että jos lapseni osoittaa lahjakkuuden merkkejä ja tylsistyy koulussa, otan lapsen pois koulusta ja opetan itse.



Muistan kouluajoilta mm. sen, että kun oli tehnyt opettajan antamat tehtävät, lopputunti piti istua hiljaa tekemättä mitään. Jos erehtyi tekemään kirjaa eteenpäin ja jäi siitä kiinni, seurasi tehtävien pakkokumitus ja jälki-istuntoa, koska vielä ei ollut lupaa tehdä kyseisiä tehtäviä. Koulu opetti minulle, että oma-aloitteisuus ja itsenäinen opiskelu ovat pahoja asioista, joita tulee vältää rangaistuksen uhalla.



En tehnyt kouluaikana läksyjä lainkaan, koska vastaukset olivat lähes aina itsestäänselviä eikä niitä tarvinnut tarkistaa tai edes miettiä, ja kirjoitinkin sitten useamman kappaleen laudaturin yo-kirjoituksissa. Tämä kostautuikin sitten yliopistossa, koska siellä olisi pitänyt osata opiskella oma-aloitteisesti, vaikka edelliset 12 vuotta se olisi ollut rangaistava teko.



En halua lapseni joutuvan samaan tilanteeseen, joten oppikoon mieluummin opiskelemaan itsenäisesti kotona kuin miellyttämään heikkolahjaisille suunnattua koulujärjestelmäämme, jossa koulukiusaajat sanelevat säännöt. Suomessa ei ole pakko käydä koulussa, on vain pakko opiskella asiat.

Kotiopetuksessa jää kuitenkin koulun sosiaalinen puoli pois ja se on varmasti vielä traumatisoivampaa kuin huono opetus.



Ainakin meidän tyttärelle ystävät ovat niin tärkeitä (ja toivottavasti myös kaikille muille tuon ikäisille) ettei hän suostu edes ajattelemaan esim luokkien yli hyppimistä.



Hän ei suostu edes yläluokkien matikan tunneille, sillä ei halua erottua. Kotikoulu mitä suuremmassa määrin erottaisi hänet lopullisesti yhteisöstä.

Meillä eskarilainen, jota opettaja on kutsunut lapsineroksi. Osasi lukea 4-vuotiaana ja kirjoittaa myös täysin ennen eskaria.



Ei silti osannut laskea tuota 6*5 laskua. 2*5 meni oikein äsken kyllä.



Varmaankin enemmän sitä tavallista lahjakasta porukkaa kuin erityislahjakas.

Lahjakkuus huippulahjakkaallakin voi kaiketi olla painottunut johonkin suuntaan, esim tuohon äidinkielen suuntaan. Huippulahjakkaalla tuo omaksumiskyvyn ylivertaisuus tuntuu olevan se juttu ja usein siihen tuntuu liittyvän se että myös matikka on vähintäänkin helppoa.



Testasin tuota 2*5 tehtävää nuoremmalla lapsellamme (5v 8kk) ja vastaus 10 tuli häneltäkin kuin apteekin hyllyltä. 6*5:stä hän ensin totesi ensin ettei tiedä mutta kun lähdimme 6*1:stä ja kyselin siitä eteenpäin aina 6*5:een, niin tuli sieltä sitten tuo 30. Ja nyt kinuaa tuossa "Anna mulle vähän vaikeempi", "Voiksä antaa vähän vaikeemman" :)



Tytär ei koskaan kysellyt tehtäviä, ei edes suostunut yhteistyöhön jos vähänkin vaikutti siltä että olisin prepannut häntä. Veti kerta kaikkiaan liinat kiinni. Ja kun äiti vain olisi halunnut nähdä mihin hän pystyy ;)



Meidän tyttö oppi lukemaan noin 5,5 vuotiaana, eli ei hurjan aikaisin ja myöhemmin kuin esim em pikkuveli. Luki lähinnä aku ankkoja kunnes nyt 4lk syksyllä isä sai höynäytettyä hänet Harry Potterin maailmaan ja tytär luki sitten ne kaikki muutamassa kuukaudessa. Jarrutteli niiden lukemista kun ei halunnut niiden loppuvan liian nopeasti.



Hän ei pidä kirjoittamisesta, mutta äidin puolueellisuudella sanoisin, että sen mitä kirjoittaa on tosi hyvää tekstiä. Opettaja olisi halunnut hänen osallistuvan kirjoituskilpailuun, mutta tyttö ei ole halukas.



Hänellä ei ole myöskään tuota vieraankielen poikkeuksellista omaksumiskykyä, tai sitten hän on vain "laiska" opettelemaan. On kyllä kiinnostunut kielten oppimisesta, muttei tee juuri mitään ylimääräistä oppiakseen niitä muita nopeammin.



Faktatietoa häneen uppoaa kuin pesusieneen. Pienmpänä katseli Prismoja (laitoin pyörimään jos halusi katsoa jotain tv:stä pikku kakkosen jälkeen) ja imi kaiken tiedon mm verenkierrosta ja eläinmaailmasta mm valaslajit kiinnosti. Tietää jo monesta asiasta enemmän kuin minä korkeakoulun käynyt. Pienempänä oli kova kyselemään, esim. äiti miksi tuossa ikkunassa on tuota ja osoitti kuuraa ikkunassa. Sitä sitten yritin muistella, onneksi oli pitkä fysiikka suoritettuna.



JOs lukisi/katsoisi edelleen prismoja, olisi tiedon määrä vielä huikaisevampi. Muisti nimittäin on juurikin sellainen että kaikki jää mieleen ja kaiken hän ymmärtää ensi kuulemalla ja yhdistää aiemmin kuulemaansa.



Hän ei kuitenkaan halua olla "nörtti" eikä tiedenainen, eikä hänellä ole mitään intohimoa opettelemalla opetella asioita tai esim lukea opusta tähtitieteestä vaikka onkin kiinnostunut myös tähdistä.



Taidampa laittaa taas Prisman pyörimään niin hän hakeutuu taas tv:n ääreen ja alkaa taas tankata tietoa huomaamattaan :)



Nuorempi lapsi ei kuitenkaan ainakaan vielä vaikuta ns huippulahjakkaalta, mutta kaikki tuntuu hänellekin olevan tosi helppoa. Hänen kohdallaan olen ajatellut hyppäystä suoraan 1. luokalta 3. luokalle. Koulun aloitusta en sen sijaan halua aikaistaa, vaikka onkin hyvin sosiaalinen ja pärjäisi varmasti. En halua lyhentää lapsuutta.



Luokan hyppäämisessä on tietysti se harmillinen puoli, että sitten joutuu eroon 1 lk:n kavereista ja pian kaikki ihmettelee miksi tuo on tuolla eikä tällä luokalla. Mutta parempi sekin kuin että joutuu toistamaan yhä uudestaan jo ennen koulua oppimaansa.



Kaksi muuta lastamme ovat ns hyviä oppilaita, eli helppoa on, muttei niin että tarvitsisi tehdä erityisjärjestelyjä. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut. Pulmatehtävät riittää.

Olen myös opetusalalla ja ymmärrän täysin lahjakkaiden lasten vanhempien huolen. Tätä ei valitettavasti iso osa ihmisistä ymmärrä.



Jokainen meistä varmasti haluaa omalle lapselleen parasta, eikä kenelläkään mielestäni ole oikeutta vähätellä toisten ongelmia. Elämä on niin suhteellista ja meillä kaikilla varmasti on ne omat ongelmamme. Toisilla pienemmät, toisilla suuremmat, mutta eihän niitä voi vieras ihminen asettaa arvojärjestykseen.



On päivänselvää, että koulumaailmassa heikompilahjaiset ( tämä on ihan normaali käytössä oleva termi, eikä kerro kenenkään huonommuudesta, vaan syntymälahjana saadusta lahjakkuudesta ) lapset ovat etusijalla erilaisten tukitoimien ja resurssien käytön suhteen. Silti jokainen meistä varmasti haluaisi, että oma lapsi saisi kulkea hyvän koulutien ja jopa tykkäisi koulunkäynnistä. Sattuipa hän olemaan erityislahjakas tai sitten "tavantallaaja". Vanhemmilla on oikeus pitää oman lapsensa puolia. Harva meistä "uhraa" oman lapsensa hyvinvointia toisten lasten etujen eteen.



Minä en oikeasti ymmärrä, miksi toiset äidit saavat huolestuneena kysyä syytä siihen, miksi oma lapsi ei osaa lukea kunnolla kahdeksan vuotiaana ja saavat yleensä ( onneksi )asiallista palautetta. Mutta kun toinen yhtä huolestunut äiti kysyy mitä tehdä, kun se kahdeksan vuotias osaa jo "liian" paljon asioita, hän saa osakseen hirveätä kritiikkiä ja suoranaista sontaa. Yhtä arvokkaita äitejä ja lapsia molemmat kuitenkin, eikö? Onko kyseessä kateus vai epätietoisuus vai kenties molempia? Ehkä peiliin katsomisen paikka...

Eiköhän ne erityisopettajien resurssit mene oikeasti erityistä tukea tarvitseville. Tarkoitan niitä joilla on oppimisessa ongelmia.



Ei oma "kympin tyttö" ole missään tekemisissä erityisopettajan kanssa eikä ole kerrottu että hän kuuluisi erityisopetuksen piiriin on sentään jo kutosella.