7 v lapsi ahdistui Jeesus -jutuista. : /
Koulussa selitettiin Jeesuksen koulemasta ja lapsi tuli kotiin todella ahdistuneena kuulemastaan. En tajunnut valmistella lasta noita väkivaltatstooreja varten etukäteen, olisi pitänyt. : / Jouduin lohduttamaan lasta yli tunnin, ennenkuin helpotti.
Ei olisi kannattanut kastaa lasta, emme ole uskovaisia. En voi sietää hihhulointia, mielestäni kyse on mielenhäiriöstä ja oman itsekkyyden pönkittämisestä (MINÄ olen oikeassa ja heps, kokonainen uskonto tukee MINUN näkemyksiäni) Miettikääpä tarkkaan, ennenkuin teette saman virheen.
Kommentit (118)
Tosiasiallisesti siitä ei ole mitään todisteita. Esimerkiksi Sokrates on historiallisesti paljon uskottavampi, koska hänestä on useita eri aikalaiskuvauksia ja esim. veistoksia.
Noin kaukaisten historiallisten tapahtumien jäjittäminen - varsinkin, kun ei ole olemassa historiallista (!) dokumenttia, joka niistä suoraan kertoisi (joka voisi tietenkin sekin olla epäluotettava, vrt. Platonin kirjoitukset) - on usein aika hypoteettista salapoliisityötä, joten musta olisi kohtuutonta vaatia, että tuo epäily pitäisi poistaa, jotta Jeesuksesta saisi puhua historiallisena henkilönä. Puhummehan myös mainitusta Platonista reaalisena tiettyjen filosfisten teosten kirjoittajana ja Sokrateesta reaalisena filosofina.Mutta historiallisen ja raamatullisen Jeesuksen välisestä yhteydestä taas ei ole mitään näyttöä - "oikea" Jeesus saattoi ihan yhtä hyvin olla aivan tavallinen puuseppä kuin ihmetekoja tekevä Jumalan poika. Jeesuksen historiallisuudesta ei siis voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, onko raamattu totta vai ei. Samalla logiikalla siitä, että Pyhä Nikolaus, Joulupukin esikuva, eli todennäköisesti antiikin aikaan voisi päätellä sen, että Petteri Punakuono on todellinen olento.
kuuntelemassa luennoitsijan tarinaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Tällä naisella oli tosiaan verellä mässäilevä tapa kertoa asiasta, hän jopa demonstroi naulan iskut omiin ranteisiinsa. Ja hups, tämä tyttö pyörtyi ja aiheutti melkoisen hälinän :).
Itse en kastanut lastani kirkkoon, koska Suomen uskontotuntien tapa kertoa nämä jutut totena on sanonko mistä. Lapseni saa vanhempana itse päättää uskooko jumaliin vai ei.
"Jeesus kuoli ristillä." Siinä se. Ja jos lapsi kysyy tarkemmin, voi sanoa, että silloin oli tapana sellainen, mutta että nykyään ei ihmisiä ristiinnaulita. Tietysti se ahistaa jos kaikki yksityiskohdat pitää oikein mässäillen kuvailla.
sekä kissan että lähisukulaisen LUONNOLLISEN kuoleman ja niiden herättämät tunteet on käyty perusteellisesti läpi. Mutta kyllä heitä silti ahdistaa kuulla, että jollekin on isketty naulat ranteiden läpi ja laitettu kitumaan kuoliaaksi. Sellaisia kummia ja elämästä irtautuneita lapsia meillä. Mutta minussahan se vika on, kun en osaa selittää sitä lapselle OIKEIN! :O
ahdistaa eniten aikuisia...
Aikuiset ahdistuu siitä, että tuollaisia kauheuksia kerrotaan lapsille.......Kuolema on perheessä tabu, eikä siitä uskalleta puhua elämään kuuluvana luonnollisena asiana. Tuon ikäinen varmasti ahdistuu kuolemajutuista (myös muista kuin pääsiäisen) jos se on perheessä vaikea ja vaiettu asia...
Jumala RAKASTI MEITÄ IHMISIÄ niin paljon, että oli valmis uhraamaan Poikansa, jotta pelastuisimme synnistä. Samoin kuin esim. sotaveteraanit ovat uhranneet henkensä, jotta MEILLÄ olisi vapaa isänmaa. Se on todellista rakkautta.
Mielenkiintoista on, että kristinuskon symbolina toimii risti eli vanhan ajan kidutusväline. Kristinuskon keskeinen sisältö liittyy kidutukseen ja kärsimykseen. Miksei symbolina ole jotakin, joka kuvaisi rakkautta?
Hyvä on, mutta tajuatteko uskikset ettei pikkulapsi pysty sisäistämään sitä että ihmisen kiduttamista esittävä kuva tai veistos on rakkauden symboli. Ei sillä ole päässä palikoita tollaseen symboliseen ajatteluun.
Pääsiäiskirkossa oli vaikea niellä kyyneleitä ja tunnelma oli pelottava. Mutta en koe, että se olisi ollut pahasta. Paremminkin siinä alkoi ajatella asioita, empaattisuutta opetti ilman muuta. Mutta äitiä tuli kyllä ikävä, sen muistan :)
Pitäisikö kristittyjen lasten valehdella sinun lapsillesi, että kaikki pääsevät taivaaseen vaikka ei kristinuskonto niin opeta?
Jos teidän perheessä ei uskota taivaaseen ja helvettiin, niin etkö voi vain yksinkertaisesti sanoa lapsillesi, ettei semmoisia ole olemassakaan?
Asian vierestä vielä. Lapsemme luokalaiset pelottelevat elämänkatsomustiedon tunnilla käviöitä ettei nämä pääse taivaaseen kuoltuaan(opetettu uskonnon tunnilla). Hyvä ettei sentään ole opetettu, että helvettiin joutuvat.
Kaikki uskonnot my;s, joissa tuomitaan "ne muut" helvettiin. Kristinusko ja islam tässä kunnostautuvat aivan erityisen hyvin.
Ihmisillä on ikävä tapa jaotella toisiaan hyviin ja pahoihin, uskonto on siihen tietenkin ikävän kätevä väline. Sitten hurmostellaan yhdessä muiden hihhuleiden kanssa sitä omaa oikeassaolemista ja muiden kadotukseen joutumista.
Sairasta.
Kaikki uskonnot my;s, joissa tuomitaan "ne muut" helvettiin. Kristinusko ja islam tässä kunnostautuvat aivan erityisen hyvin. Ihmisillä on ikävä tapa jaotella toisiaan hyviin ja pahoihin, uskonto on siihen tietenkin ikävän kätevä väline. Sitten hurmostellaan yhdessä muiden hihhuleiden kanssa sitä omaa oikeassaolemista ja muiden kadotukseen joutumista. Sairasta.
Mistäs tiedät, että Jeesus ja Maria & kumppanit ovat tarkoittaneet näin? Ehkäpä vaan ihmiset on muuttaneet uskonnon tällaiseksi valtapeliksi. Onko se sitten Jeesuksen vika?
Mä en olisi ollenkaan varma, että hän katsoo uskonnon varjolla tapahtuvia juttuja iloisena. Mä veikkaan, että on pikemminkin tosi surullinen.
Mutta en koe, että se olisi ollut pahasta. Paremminkin siinä alkoi ajatella asioita, empaattisuutta opetti ilman muuta. Mutta äitiä tuli kyllä ikävä, sen muistan :)
lastenohjelmista, elokuvista, peleistä sun muusta ikärajat. Ei kun väkivaltaa vaan pienille, siinäpähän oppivat empaattisuutta.
Mutta en koe, että se olisi ollut pahasta. Paremminkin siinä alkoi ajatella asioita, empaattisuutta opetti ilman muuta. Mutta äitiä tuli kyllä ikävä, sen muistan :)
lastenohjelmista, elokuvista, peleistä sun muusta ikärajat. Ei kun väkivaltaa vaan pienille, siinäpähän oppivat empaattisuutta.
Silloin kauan sitten sillä verellä ei mitenkään mässäilty. Ehkä lukiossa vasta tajusin, että on naulat lyöty käsien läpi yms. Siis mikään veri ei mua ahdistanut, vaan surku miten jotain ihmistä kohdellaan noin rumasti. Oletko varma ettet ylireagoi? En tiedä miten pääsiäisestä kerrotaan nykyään, mutta voi olla, että liioittelet väkivallan määrää...
Kukaan ei todellakaan TOIVO toisen ihmisen joutuvan helvettiin, vaan juuri siksihän uskovaiset saarnaavat epäuskoisille, että mahdollisimman moni pelastuisi eikä joutuisi helvettiin. Tietysti toivomme, että kaikki löytäisivät Jeesuksen ja pelastuisivat!!!
Ihmisillä on ikävä tapa jaotella toisiaan hyviin ja pahoihin, uskonto on siihen tietenkin ikävän kätevä väline. Sitten hurmostellaan yhdessä muiden hihhuleiden kanssa sitä omaa oikeassaolemista ja muiden kadotukseen joutumista. Sairasta.
Kukaan ei todellakaan TOIVO toisen ihmisen joutuvan helvettiin, vaan juuri siksihän uskovaiset saarnaavat epäuskoisille, että mahdollisimman moni pelastuisi eikä joutuisi helvettiin.
Ainakin 80% tuosta toiminnasta on uskottomien helvettiin joutumisella hekumoimista, kiva tuntea itsensä paremmaksi kuin muut.
Ja sitten selitettiin, miten Jeesus oli sieltä noussut kuolleista. Muuten kiva, mutta minä luulin, että kaikki kuolleet ihmiset lähtevät kummittelemaan. Yöunet siinä meni pitkäksi aikaa, kun pelkäsin kuolleiden isovanhempien tulevan minua yöllä hakemaan. Äiti oli ihmeissään, kun kersa ei yhtä äkkiä enää nuku. Enkä uskaltanut kertoa mistä oikeasti oli kyse. Vielä 9-vuotiaana pelkäsin nukkumaanmenoa.
Ihmisillä on ikävä tapa jaotella toisiaan hyviin ja pahoihin, uskonto on siihen tietenkin ikävän kätevä väline.
Miten rakennettaisiin aitoa yhteisöllisyyttä ja välitettäisiin toisista erilaisuudesta (ja erilaisista maailmankatsomuksista) huolimatta?
Miten rakennettaisiin aitoa yhteisöllisyyttä ja välitettäisiin toisista erilaisuudesta (ja erilaisista maailmankatsomuksista) huolimatta?
Olen niin ällistynyt joidenkin uskovaisten tavasta puhua esim. seksuaalivähemmistöistä, että haluan hengata heidän kanssaan yhtä paljon kuin jokun apartheid-porukan. Ei kiitos.
Silloin kauan sitten sillä verellä ei mitenkään mässäilty. Ehkä lukiossa vasta tajusin, että on naulat lyöty käsien läpi yms. Siis mikään veri ei mua ahdistanut, vaan surku miten jotain ihmistä kohdellaan noin rumasti. Oletko varma ettet ylireagoi? En tiedä miten pääsiäisestä kerrotaan nykyään, mutta voi olla, että liioittelet väkivallan määrää...
jo tuolla aiemmin kysyin, että millä tavalla siitä ristiinnaulitsemisesta sitten nykyään kerrotaan, jos se on niin kamalan väkivaltaista? En minä ainakaan muista lapsuudessa mitään verisiä yksityiskohtia kuulleeni, vaikka herkkä olinkin ja olen vieläkin.
Ma muistan vielakin, kun olin itse ekalla luokalla ja paasiaisjutuista puhuttiin koulussa. Monet illat asiaa mietin (varsinkin sita ristiinnaulitsemista) ja muistan elavasti kun illalla piti asiasta aidin kanssa jutella itkien.
nyt ikaa 34v ja ei siita nyt sen suurempia traumoja jaanyt- paitsi etta aina nakojaan muistan taman. Herkkia juttuja nama. Mielummin itse selittaisin lapsille naista uskonto-jutuista ....
Samoin kuin esim. sotaveteraanit ovat uhranneet henkensä, jotta MEILLÄ olisi vapaa isänmaa.
uskonnoissako sitten uskotaan kaikkiin maailman jumaliin? Miten tuo kapeakatseisuus kuuluu nimenomaan kristinuskoon? Kerrotaanko juutalaisille ja buddhalaisille Jeesuksesta jne?