Miten jaksatte aikataulutettua elämää?

itse laitan joka päivään hetken löysää

Siinä se. Ongelma ratkaistu.

mutta ehkä tarkoitus on ravistella. Vaikea tässä on eri mieltä olla. Työyhteisösi kannalta lienee paljon pahempaa, jos saat pahan burn outin.



Ja lapsillasi on vain yksi lapsuus ja yksi äiti. Työpaikkoja ja työntekijöitä sen sijaan tulee ja menee.



Mäkin katson usein illalla meilit, mutta oikeasti siitä on usein vain haittaa. En jaksa hoitaa muuta kuin pakollisia, sitten ne kuitenkin pyörivät alitajunnassa ja aamulla on vaikea miettiä, mistä alkaa, kun uusia on tullut päälle. Pahimmillaan osa jää vastaamatta.

Meilä molemmat ovat korkeasti koulutettuja ja ennen lapsia oli molemmilla yhtäläinen "ura".



Jotenkin kolmen lapsen jälkeen on molempien urat kääntyneet eri suuntin, itse olen TÄYSIN omasta halustani himmaillut ja oikestaan haluaisin olla kotona tai kouluttautua oman kaupallisen koulutukseni jälkeen jollekin ihmisläheisemmälle alalle (olen siis silti koulutukseni mukaisessa vaativassa työssä tehden lyhennettyä työaikaa joka minulle lain mukaan pienen koululaisen vanhempana kuuluu!).



Suon mielelläni miehelle sen mahdollisuuden, että hänellä menee tällä hetkellä työelämässä lujaa, en edes halua sellaista elämää. Me olemme perhe ja kaikki on yhteistä.



En suostuisi ap:n kaltaiseen elämään lasten kustannuksella.

MUllakin ikävä kyllä työt joskus seuraavat kotiin. Pari perusasiaa pitää elämän tahdin kohtuullisena:



A) ei omia aikaavieviä harrastuksi, puolen tunnin lenkki pari kertaa viikossa riittää



B) ulkoista kotitöitä mahdollisimman pitkälle, siivooja kotiin ehdottomasti



c) valmiit ruuat, esimerkiksi paistia pitopalvelusta pakkaseen...

Jos lapset ei harrasta, heillä on riski pudota kaveriporukoista eikä fyysinen kuntokaan kehity. Jos aikuiset ei harrasta liikuntaa, heistä tulee plösöjä. Jos töissä ei pärjää, niin aina voi pyytää alentamista.

Hyvät pärjää ja looserit putoaa, niin se elämä vain menee. Valitse itse mitä haluat olla ja mitä haluat lastesi olevan.

Ap:n valinnalla vain tuppaa lapsista tulemaan kusipäisiä aikuisia. Se on paljon pahempaa kuin looserius.

laittaakseen peilin omahyväisen ap: naaman eteen. Eihän hän oikeasti halua muuttaa mitään. Lukee muiden ehdotuksia ja tuskailee kun ei millään voi mitään muuttaa kun on niin tärkeä.



En tajua miten joku jaksaa vastata tuolle mitään.



Nainen tarvitsisi potkun jumpatulle pikku perseelleen, mutta tuskin häntä sekään herättää.

tietokoneella (kuten nyt). Kaipaan rytmiä ja aikatauluja ja nautin niistä.

Vain dorkat enää paahtaa ja hakee sosiaalista statusta krääsästä ja siitä, että on tarve näyttää tärkeeltä.



Downshifting on tätäpäivää - herää pahvi!

Hanki joku kiva, ei liian rasittava duunarityö. Vaikka se kaupan kassa. Kun lähdet töistä, todella lähdet sieltä eikä tartte miettiä työasioita sen jälkeen kun ovi menee perässäsi kiinni :) Älä harrasta mitään ohjattua ja säännöllistä, en minäkään harrasta. Käy lenkillä jos/kun jaksat ja tuntuu siltä. Älä hanki lapsillesikaan kuin 1 harrastus/lapsi maksimissaan ja niin läheltä ettei sun tartte kuskailla heitä. Käytä vapaa-aikasi tehden mitä lystäät. Puhelimenkin voi hyvin pitää kiinni jos ei huvita rupatella.



Aika ison muutoksenhan tuo sinulta vaatii, mutta sen jälkeen ole pirteä ja seesteinen ;)

Siis et ehdi olemaan lapsiesi kanssa, eikä raha riitä palkkaamaan työntekijöitä? Jossain kohtaa hinkkaa vastaan. Miten olis muutos???



5

76 viesti oli nro.lta 15. :)

Mäkin melkein arvaan ap:n työnantajan. Jos sulla on ap globaalit vastuut ja sen takia puhelinkokouksia koko ajan, tee näin. Sovitte ensinnäkin vuorot milloin mikäkin manner joustaa. Ja jos olet asiakkaan asemassa, niin sitten vielä itse joustat kaikkein vähiten.



Sitten pistät kokousrutiinit puntariin. Tarvitseeko oikeasti kaikkien osallistua kaikkiin palavereihin? Entä ovatko kaikki palaverit tarpeellisia. Usein saadaan tehoja paremmin irti, kun mietitään hyvät kokousrutiinit ja tehdään paremmat muistiot. Silloin ei tarvi kaikkien istua ihan joka palaverissa.



Kolmanneksi mailit: Jos on oikeasti kiireellinen asia, niin silloin ei lähestytä sähköpostilla. Niin se vaan on. Mä tekisin niin, että et vaan vastaa sähköposteihin iltaisin. Lasten mentyä nukkumaan voit katsoa onko huutomerkkiviestejä, jos ei, niin älä tee mitään.



Jos asioiden priorisointi ei onnistu luonnostaan, niin sovit tärkeimpien kontaktiesi kesken, että jos on joku huippukiireellinen asia, niin siitä ensin tekstari ja arvio kiireellisyydestä.



Kaikkia töitä ei ole tarkoitettu tehtäviksi. Vaativissa tehtävissä tulee helposti satoja maileja päivässä, ei niitä voi kaikkia lukea. Pitää vaan oppia tunnistamaan ne otsikot ja lähettäjät, joilla on väliä.

taitaa olla töissä Mokialla ;)

(luin viestiin nro 40 asti) ihmettelevät tuota aikuisten harrastamista ja ovat sitä mieltä että se on se juttu joka ensimmäisenä pitäisi karsia pois.



Itse harrastan liikuntaa ja olen kyllä sitä mieltä, että olo vain huononee jos liikunta jää pois. Eikä, niin kuin joku tuossa väitti, siivous ole "oikeasti" liikkuvalle sama asia kuin kunnon treeni.



Nykyään on vallalla trendi, jonka mukaan aikuisten tarpeet ovat turhia, ainoa mikä merkitsee on lapset. Tottakai lapset ovat se kaikkein arvokkain asia, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että aikuisilla ei ole oikeutta pitää huolta itsestään esim. harrastamalla.



Itse ehdottaisin ensisijaiseksi muutokseksi ap:lle sitä, että vuorottelisitte enemmän miehen kanssa ja organisoisitte ruokahuoltoa paremmin: kerta viikossa kauppaan riittää, kun viikon syömiset suunnittelee etukäteen. Tässä säästyy myös paljon rahaa, ja niillä rahoilla voi sitten vaikka palkata siivojan pari kertaa kuussa.



Helpottaa kummasti, kun ammattilainen jynssää paikat kunnolla kahden viikon välein. Jos ei ole kovin tarkka puhtaudesta, niin itse voi keskittyä sitten lähinnä ylläpitosiivoukseen (keittiö ja kylppäri päivittäin, pölyjen pyyhintä + pikaimurointi viikoittain ja pyykkiä pari kertaa viikossa).

Jos ei ole kovin tarkka puhtaudesta, niin itse voi keskittyä sitten lähinnä ylläpitosiivoukseen (keittiö ja kylppäri päivittäin, pölyjen pyyhintä + pikaimurointi viikoittain ja pyykkiä pari kertaa viikossa).

AP:lle myötätukea, tuota työelämä nykyään on... valitettavasti

tuo kaikkihan johtuu ihan perheesi arvoista. Ura on tärkeä ja on pakko harrastaa ja kellään ei edes ole kivaa.



Meillä taas on hyvin rauhallinen arki ja pyhä. Miehellä duunarin työ joka ei tule kotiin, itse opisekelen. Harrastuksia max. 1/per nokka. Paljon aikaa yhdessäololle ja kavereille.

tuo kaikkihan johtuu ihan perheesi arvoista. Ura on tärkeä ja on pakko harrastaa ja kellään ei edes ole kivaa.

Meillä taas on hyvin rauhallinen arki ja pyhä. Miehellä duunarin työ joka ei tule kotiin, itse opisekelen. Harrastuksia max. 1/per nokka. Paljon aikaa yhdessäololle ja kavereille.

pitääkö esim.kuljettaa harrastuksissa vai voivatko kaikki kulkea omin avuin. Ja perheen koosta,jos on kolme henkeä,niin kolmena päivänä harrastuksia mutta jos perheen koko on vaikkapa kuusi niin silloin saattaa kuutena iltana olla menoja. Jos siis harrastukset 1 per nenä.

enkä tule tuollaiseen jamaan elämääni ajamaankaan. Minulle on aina ollut tärkeää erottaa työ ja vapaa-aika, ainakin niin kauan kuin työni ei ole taiteellista toimintaa. Rahauran tekemiseen minulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaisia intressejä. Saan nykyisessä työssäni onneksi kohtuullisen hyvää palkkaa, mutta huomattavasti parempaa saisin, mikäli minulla olisi yhtään kunnianhimoa etujeni ajamiseen. Mutta kun ei ole. Minusta on yksinkertaisesti sulaa hulluutta kuluttaa elämänsä tuollaiseen juoksemiseen. Mitä siitä jää käteen (sen asunnon jälkeen)?



Minun on saatava harrastaa raskasta ja puhdistavaa liikuntaa useita kertoja. Tahdon myös kehittää itseäni taiteellisesti ja olla lapseni kanssa mahdollisimman paljon. Haluan ihan vain katsoa kattoon ja olla, työmeilejä en ole koskaan lukenut iltaisin - enkä lue. Parhaillaan kitkuttelen hoitovapaalla kotona ja se on mahdollista siksi, ettei meillä ole isoja lainoja (asumme vuokralla) ja budjetti on laskettu tarkasti. Toki tahtoisin joskus taas kuluttaa esimerkiksi omiin vaatteisiin, mutta siihen riittää kohtuullinen määrä työntekoa. Kun palaan hoitovapaalta, aion tehdä osa-aikaista viikkoa. Ja todennäköisesti en normaaliin työaikaan palaakaan johonkin vuoteen.



Mitään siitä uran perässä juoksemisesta ei jää käteen, kun katsotaan niitä asioita jotka elämässä jotain merkitsevät. Ja esimerkiksi isoa perintöä en laske sellaiseksi asiaksi.



Sanoisin, hyvä ap, että sinulla voipi olla edessäsi arvojen tarkistaminen. Onko nykyinen elintaso välttämätön? Mättääkö parisuhteessa joku perustavanlaatuinen, kun vastuuta ei onnistuta jakamaan suurinpiirtein tasan? Mikä sinulla on tavoite elämässä, jos materiaalisia asioita ei oteta huomioon?



En sano, etteikö materialla olisi arvoa tai paikkansa elämässä. Ehkä olisi kuitenkin syytä miettiä, mikä on kohtuullista kaikessa suhteessa. Mikä on riittävä määrä työntekoa, kuinka paljon elämästä tulee pyhittää työnantajalle. Onko työllä merkitystä, ts. onko se yleishyödyllistä vai tähtääkö ainoastaan työnantajan elintason kasvattamiseen?



Toivon sinulle rohkeutta lakaista ns. isolla luudalla. Jäisi aikaa ja energiaa haistella niitä kukkiakin joskus.

elämä on niin kiireistä, että pitää valita koko ajan. Jos siis nyt surffailen hetken netissä, en ehdi syödä iltapalaa, en katso uutisia enkä lue päivän Hesaria. Joka päivä on lasten harrastuskuljetuksia. Olen yrittänyt pitää yhdestä omasta harrastuksesta kiinni, mutta en ole sinnekään ehtinyt koko keväänä.