Olis kai jotenkin vapauttavaa olla "normaali".

Jos olisinkin sellainen äiti, joka tykkää lapsen kavereista eikä heidän kyläily haittais mua.



Jos tykkäisin ottaa muiden lapsia meidän mukaan jos jonnekin menemme.



Jos tulisin lasten kanssa jotenkin luontevasti toimeen ja keskustelisin heidän kanssaa iloisesti.



Mut en ole, olen jotain päinvastaista. En pidä lapsista ja sen kyllä huomaa, en vaan tajua heitä, pidän vain omistani. Yleensä vieraassa lapsessa on jotain, mikä ärsyttää ja rassaa mua, ja kun peittelen tätä, käyttäydyn tönkösti.