Olenko minä hullu vai onko tämä suhde huono?

Minulla on ihana, kunnollinen ja kaunis mies, joka rakastaa yhteisiä lapsiamme ja hoitaa heitä hoivaten. Kuitenkin olen tulossa hulluksi tässä suhteessa. Meillä ei ole mitään henkistä yhteyttä. Hän ei puhu minulle asioistaan, ja minä puhun hänelle yhä vähemmän. Hän työskentelee tietokoneella päivät ja yöt silloin kun ei ole lasten kanssa. Lisäksi käy päivätöissä 40 h viikossa. Nytkin on koko vapaapäivän tehnyt työ- ja opiskelujuttuja koneella. Ilmoitti vielä, että työskentelee yön ja huomisen päivänkin. Sain sitten sanottua, etten kertakaikkiaan jaksa tällaista suhdetta, joten hän tuli viemään minua nukkumaan. Sanoin, että harkitsen vakavissani eroa, johon hän sanoi, että hän on tyytyväinen, eikä sitä halua. Sitten hän rupesi kuorsaamaan. Kysyin häneltä, oliko hänellä vielä tarkoitus työskennellä, mutta hän ei vastannut siihen. Sitten koetin selittää hänelle, miltä minusta tuntuu, kun en saa häneen mitään yhteyttä, että meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset ja että tunnen itseni todella yksinäiseksi. Hän vastaili puolittaisilla kysymyksillä, mutta nukahti jälleen. Muutenkin on sama juttu, hän saattaa työskennellä öisin, eikä ikinä nukahda tietokoneen ääressä, mutta aina kun koitan jutella jostain, hän kertakaikkisesti nukahtaa. Olen yrittänyt, että hän menisi johonkin tutkimuksiin tai me yhdessä pariterapiaan, mutta hän ei koe siihen mitään tarvetta. Olen surullinen kun tunnen menettäneeni elämänkumppanini, enkä löydä mitään keinoa saada häneen yhteyttä.



Onko kellään vastaavantyyppisiä kokemuksia? Mitä niiden taustalta on löytynyt? Lähinnä mietin, että olenko itse jotenkin mielisairas, kun mieheni kokee kaiken olevan aivan hyvin. Voiko olla muun tyyppisiä selityksiä?