Mikä oli se "viimeinen pisara" jolloin päätit että nyt erotaan (seurustelukumppanista)?

Kun pahoinpiteli isäni

Sain mieheltä sukupuolitaudin. Ja syytti muo vielä ystäville että olin se jolta hän sen sai.. Hohhoijjaa mikä luuseri! 

Oltiin pohdittu ja vatvottu asiaa jo lähes pari vuotta ja laitettu yhteisesti dead line (seuraavalle vuodelle), jolloin joko mennään terapiaan tms. tai sitten lopultakin muutetaan eri osoitteisiin. No sitten kun tämä päätöksenteon hetki tuli, pähkittiin siinä yhdessä päiväkaudet syitä pysyä yhdessä ja toisaalta erota. Lopullinen niitti oli, kun mieheltä vahvin argumentti yhdessä pysymiseen oli. että "mitähän mun isovanhemmatkin sanoo, jos me erotaan". Ajattelin, että ei helkatissa voi mitään avioliittoa jatkaa vain sen varassa, että mitähän jotkut sukulaiset ajattelee siitä, jos erotaan.



Erosimme hyvin sopuisasti ja olemme molemmat nykyisin omilla tahoillamme uusissa, varmasti paremmalla pohjalla olevissa parisuhteissa.

olin jollain tasolla päättänyt erota jo pitkään, en vaan saanut aikaseksi.

Viimeinen pisara tai oikeastaan piste i:n päälle oli se, että ihastuin uuteen mieheen. Silloin tajusin, että peli x:än kanssa on menetetty. Muuten en voisi niin tulisesti uuteen ihastua.



Uuden kanssa ollaankin nyt oltu 10-vuotta yhdessä ja meillä on kolme lasta :) ei ollut turha tunne ei!

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1128923/suomalainen_…

Ollaan oltu yhdessä kohta 14v, naimisissa 9v, lapsia on kolme.

Mies on peruskiltti suomalainen jöröjukka joka ei pysty puhumaan tunteistaan ja jos pitää puhua niin ottaa linjan "niinku SINÄHÄN olet täydellinen, SINÄHÄN et ikinä tee mitään väärää" jne. Rasittavaa!

Mistään vaikeimmista asioista, kuten vaikka meidän parisuhteen laadusta, ei voi puhua. Pillua kun vain saisi niin kaikki olisi hyvin. Pillua ei kuitenkaan juurikaan saa koska en tunne mitään henkistä yhteyttä.

Ehkä arki on tappanut tämän suhteen, mutta minä en vaan jaksaisi enää jatkaa. Kun mies käyttäytyy kuin teini, ei huomioi minua, ei kunnioita, ei arvosta, kohtelee kuin paskaa... Mistä silloin aineksia jatkamiseen???

Vetäisi vaikka kerran turpaan niin ratkaisu olisi helppo.

Ensimmäinen pitempi seurustelusuhteeni alkoi luhistua, kun tyttöystäväni lähti opiskelemaan. Koko syksin hän puhui jonkun Mikan edesottamuksista. Keväällä vuorossa oli Marko. Luotin häneen kyllä, en usko että hän minua petti. Tai ainakaan en ajatellut koko asiaa. Minua vain pänni se, että meillä oli yhteistä aikaa vain viikonloput, ja joka perjantaista ja joka sunnuntaihin sain kuulla tarinoita Mikan ja Markon edesottamuksista. Minun opiskelualani oli jotakin halveksittavaa, eivätkä tekemiseni muutenkaan kiinnostaneet häntä. Olin jo kerran jättämässä häntä, mutta hän pyysi jatkamaan suhdetta vielä. Suostuin, mutta viimeisten seurustelukuukausien aikana emme tavanneet montakaan kertaa. Suhde päättyi, kun tapasin tytön josta sittemmin tuli nykyinen vaimoni. En silti väittäisi että exäni oli erityisen moukkamainen. Joku muu mies olisi ehkä sietänyt noita vain-ystäviä. Ja lisäksi uuden koulun myötä hänen arvonsa muuttuivat nopeasti. Suhde olisi voinut olla koetoksella myös ilman mikoja ja markoja.

Viimeinen niitti oli täysin tyhjästä alkanut riita, jonka aikana eksäni nosti minut takin rinnuksista ilmaan selkä seinää vasten. Muistan vain miettineeni, että jos tästä pääsen irti niin uskaltaisikohan sitä hypätä parvekkeen kautta turvaan, kun ovesta se ei ainakaan päästä ja kyseessä sentään toisen kerroksen asunto.

Riidat olivat pahentuneet koko vuoden yhdessäolon ajan: alkuun sanallista räyhäämistä ja tavaroiden hajoittamista, seuraavaksi tönimistä, kiinni pitämistä.. Aiheeksi alkoi riittää "vääränlainen katse", puhtaasti väärin ymmärretty sana ym. Oikeastaan aihetta ei edes tarvittu, vaan sellaisen eksäni keksi tarpeen vaatiessa.

Suhteen aikana onneksi pikkuhiljaa ymmärsin miehen olevan itse vastuussa reaktioistaan, ja etten edes yrittämällä välttää kaikkia konfliktin aiheita saa riitoja estettyä. Testasin tätä jopa olemalla miehen kanssa kaikesta samaa mieltä ja välttämällä kaikkea sitä mistä ennen oli riita tullut. Ei onnistunut. Muutama päivä meni ja sitten tuli tämä viimeinen kerta.

Ymmärrän tämän suhteen avulla paremmin miten naiset päätyvät väkivaltaisiin suhteisiin. Tämäkin eksäni oli muutoin ihana, hellä, huomaavainen; oikea unelmavävy, tai sellaista ainakin esitti. Mutta suuttuessaan mies tuntui menevän ihan muihin maailmoihin ja edelleen uskon että jos olisin suhteeseen jäänyt, olisi se nyrkkikin sieltä pikkuhiljaa löytynyt. Minkäänlaista aitoa vastuuta hän ei käytöksestään ikinä ottanut, vaan vika oli aina minussa.

Nykyään minulla on jo pitkä uusi suhde takana, jossa riitoja ei tarvitse pelätä. Asiat selvitellään keskustelemalla tai toinen väsytetään mykkäkoululla. Anteeksi pyydetään puolin ja toisin. Jos joku nyt miettii, että kuulostaapa eksäni käytös tutulta niin voin antaa vain yhden neuvon: irrottaudu miehestä. Riitojen pelkääminen ei ole normaalia, eikä sitä kukaan ansaitse. En enää edes ymmärrä miten katsoin eksääni niinkin kauan.

Silloin kun lupauksista huolimatta ei lopettanut pettämistä. Jätin sen sian.

Viikonloppu ilman mitään viestiä tai puhelua toiselta osapuolelta - se siitä.

Siihen kun minä tunnustin hellästi ja harkitusti rakkauteni jouluaattoiltana ihanan loistavasti sujuneen aaton lopuksi niin mies tokaisee takasin että oothan sää ihan mukava mutta en mä sua rakasta eikä mua haluta sun kanssa enää pitkään olla. Seuraavalla viikolla sikaili menemää ja käyttäytyminen mua kohtaan ystäviensä ja kavereidensa edessä kuin olisin joku takiaspallo/ hullu joka välisillä roikkuu hänen mukanaan. Tammikuussa päätin taputella suhteen hautaan lopullisesti.

Mies alkoi juoda liikaa ja mun pää ei kestänyt katsella/kuunnella sitä juopottelua. Saattoi juoda viisikin päivää putkeen, ei käynyt tänä aikana suihkussa, vittuili koko ajan, oli tahallaan helvetin vaikea ja tosi ärsyttävä! Joten mulle riitti ja lähdin lätkimään lopullisesti.

Melkein viisi vuotta suhde kesti. Olin 16 vuotias kun seurustelu alkoi, alunperinkin taisin hänet ottaa koska olin nuori enkä osannut "vaatia parempaa". Olihan meillä mukavia aikoja mutta selkeästi homma oli pitkään lässähtänyt. ukko vietti päivässä jatkuvasti koneella ja pelien pelaaminen tuntui kiinnostavan eniten. Yritin monesti selittää kuinka tämä ei tule kestämään jos et tajua että parisuhteen eteen täytyy tehdä enemmän. Ei ikinä selkeästi uskonut etten jäisi loppuelämäksi sellaiseen suhteeseen. Vasta kun pamautin että nyt riitti ja tämä on ohi huomasin kuinka alkoi tajuamaan että menettää minut oikeasti. Sanoi että alkaa tekemään tämän suhteen eteen kaikkensa ja vähentää pelaamista jne. Romahti ja näin sen ekan kerran itkevänkin. Ongelma oli että tällä paikkakunnalla jossa asuimme olin tätä hetkeä aiemmin saanut ensimmäisiä ystäviä joiden kanssa kävimme baarissa (ennen en ollut juuri käynyt siis), heti ekana iltana olinkin tavannut todella puoleensavetävän miehen (en pettänyt) ja se oli se hetki kun tajusin että tämä maa on täynnä komeita miehiä jotka saattaa oikeasti olla kiinnostuneita minusta, toisin kuin oma ukko. Koska parisuhde oli pitkään ollut latistunut ei sitä tuosta enää palauteta, en ollut enää kiinnostunut antamaan edes mahdollisuutta. Myönsikin eron jälkeen että oli elänyt jossain kuplassa eikä yksikään riita avannut silmiä sille että tämä ei pysy itsestään kasassa.

2

Yksi hakkasi, toinen raiskasi ja kolmas petti.

Ensin alkoi viikonloppu katoamiset , jatkuva juominen ja syyttely. Olin viimeisilläni raskaana ja kaiken kruunasi 2viikon katoaminen jolloin ei edes vastannut puhelimeen. Tällä välin hain uuden asunnon ja pakkasin kamat kasaan. Mies tuli itkien kotiin ja väittää edelleen että minä olin joka jätti hänet kuin nalli kaliolle.

Entinen avopuoliso oli uhkapeliriippuvainen, valehtelija ja tuhonnut oman taloutensa. Kun koko karmeus paljastui, mies murtui enkä uskaltanut heti lähteä. Jälkeenpäin ajatellen olisi alunperin pitänyt kiertää kaukaa koko tyyppi. Kun oli asiat tulleet ainakin pääosin julki, hän iloisin mielin kertoilee, minne kaikkialle kämppään laskuja piilotteli. Voi elämä.

Kai se oli se, kun hän vaati, että muuttaisin ihan jonnekin muualle, kauas omasta työpaikastani ja lapseni koulusta. Yritin selittää, että lapseni käy sellaista koulua, ettei ihan joka pitäjästä löydy, ja yh:na ainoa lapsenvahtini on vanhempani. Ei ollut edes lähelläkään miehen omaa asuinpaikkaa tai työpaikkaa. Hän tästä täysin suuttui, ja ilmoitti että suhteemme oli siinä. Mutta onneksi näin, hänessä oli niin paljon pahaa, esim. ihan typeristä asioista aina suuttui.

Tajusin etten halua olla avomiehen kanssa yhdessä loppuelämääni ja samassa ryskässä rakastuin naiseen.

..

Silloin kun lopetettiin riitely. Kertakaikkiaan ei enää jaksettu edes riidellä saati puhua, suhde oli niin kuollut kasaan.