Ärsyttää auttaa miestä missään, kun on aina epäystävällinen ja töykeä!

Olen oikeasti luullut etä vain meillä on tämmöistä, että kaikkien muiden miehet arvostavat vaimojaan ja kehuvat heidän tekemisiään, ulkonäköään ja pitävät ensisijaisesti naisena.

Meillä musta on tullut miehen miesystävä, joka tekee samoja asioita kuin hänkin, remontit, pihatyöt, auton huollot jne.

Ja oikeasti olen aina tehnytkin, mutta ei arvosta sitä että teen ja lisäksi myös työni ohessa kaikki kotityöt ja lasten hoidon. Pitää itsestään selvyytenä sitä ja sitten ilkeästi nalkuttaa jos en kerkiä tai jaksa, olenhan puolet pienempi kuin mies, en jaksa samalla tavalla työntää edes sorakuormia tms.

Meillä alkaa ystävät kaikkoamaan, ovat sanoneetkin mulle etteivät halua tulla seuraamaan kun mies käyttäytyy mulle niin rumasti, eikä ole edes vieraskorea.

En tiedä enää mitä teen, kun keskustelukaan ei auta. Sanoo vaan mun olevan herkkänahkainen ja että en kestä kommentteja omasta suoristuksestani, ja että mulla on huono itsetunto kun kuvittelen omiani.









vieraskorea.

Siltä kuulostaa tämä ketju. Itse vaimona tunnistan näitä piirteitä, että menen mieheni perässä ja arvostelen hänen kotityötaitojaan. Mutta tekee hutiloiden, minkäs sille voi.

Monihan on kertonut, että mies valittaa epäsiisteydestä, mutta voi itse elää kuin pellossa. Meillä sama juttu. Vaikka tekisin kuinka paljon ja kuinka hyvin tahansa, tuloksena on valitusryöppy jostain aivan mitättömästä asiasta.

En kuitenkaan aio kotoani lähteä mokoman ääliön takia, nyt kun olen tajunnut pelin hengen. Yhteiset työt olen jättänyt monasti kesken, kun vittuilu on päässyt vauhtiin. Käsken soittaa jollekin rakkaista kavereistaan ja pyytää apuun. Ei tosin soita, koska ovat paljon tumpelompia kuin minä, eikä niille voi äyskiä ja tiuskia vapautuneesti.

isäni on maailman kiltein ihminen eikä KOSKAAN ole sanonut äidilleni rumasti ja siksi tämä onkin niin sietämätöntä kestää, koska en ole tottunut tällaiseen. Mieheni isä on taas antanut oivan esimerkin pojalleen, koska puhuu anopille tosi rumasti eikä anoppi koskaan sano vastaan. Itkee murheensa iltaisin. Ymmärtäisi minuakin puolesta sanasta, jos juttelisin hänelle poikansa käytöksestä.

Ihmettelin sitä anoppilan menoa ja 20 vuotta sitten ja sama meno jatkuu. Välillä ollaan tietysti mielin kielin, mutta yleisesti puhutaan naisista halveksuen ja vähätellen ja tietysti vain perhepiirissä. Ystävien keskuudessa ollaan niin suvaitsevaisia ja ystävällisiä. Ja olen koulutettu, työssäkäyvä taloudellisesti hyvin toimeentuleva nainen, joka ei tarvitsisi miestä elättämään.

Siis apua, minkälaisia psykopaatteja teillä on vaivoinanne! EN IKINÄ alistuisi tuollaiseen. Minkälaiset isät teillä on tai oli? Oliko tuo lapsuudenkodissanne normaalia? Oletteko naiset töissä jossakin? Tai pärjäättekö muuten itsenäisesti taloudellisesti?`

Olen oikeasti luullut etä vain meillä on tämmöistä, että kaikkien muiden miehet arvostavat vaimojaan ja kehuvat heidän tekemisiään, ulkonäköään ja pitävät ensisijaisesti naisena. Meillä musta on tullut miehen miesystävä, joka tekee samoja asioita kuin hänkin, remontit, pihatyöt, auton huollot jne. Ja oikeasti olen aina tehnytkin, mutta ei arvosta sitä että teen ja lisäksi myös työni ohessa kaikki kotityöt ja lasten hoidon. Pitää itsestään selvyytenä sitä ja sitten ilkeästi nalkuttaa jos en kerkiä tai jaksa, olenhan puolet pienempi kuin mies, en jaksa samalla tavalla työntää edes sorakuormia tms. Meillä alkaa ystävät kaikkoamaan, ovat sanoneetkin mulle etteivät halua tulla seuraamaan kun mies käyttäytyy mulle niin rumasti, eikä ole edes vieraskorea. En tiedä enää mitä teen, kun keskustelukaan ei auta. Sanoo vaan mun olevan herkkänahkainen ja että en kestä kommentteja omasta suoristuksestani, ja että mulla on huono itsetunto kun kuvittelen omiani.

Ette hyvät naiset ole ansainneet tuollaista elämää. Miehen, kuten naisenkin, tehtävä parisuhteessa on rakastaa ja tukea toista, ei halventaa ja haukkua.

Minulla on kokemuksia huonosta parisuhteesta, mutta siinä oli erilaisia ongelmia kuin teillä. Nykyinen mieheni arvostaa minua äitinä, naisena ja ystävänä. Voimme koko perhe hyvin. Älkää eläkö helvetissä, teillä on vain yksi elämä!!!

Miehen, kuten naisenkin, tehtävä parisuhteessa on rakastaa ja tukea toista, ei halventaa ja haukkua

Ja tätä olen koittanut miehelle kertoa ja kai siitä jotain on mennyt perillekin. Myös sen olen tehnyt selväksi, että en aio olla hänen enkä kenenkään muunkaan sylkykuppi, toki kuuntelen mielelläni, jos hänellä on vaikka töissä ollut jotain harmeja.

On kaksi eri asiaa sanoa, että nyt ottaa päähän, kuin tulla myrskyn merkkinä töistä kotiin ja aloittaa tunnin mittainen saarna vaimon tekemättä jättämistä kotitöistä tai muista "virheistä".

Minun omilla vanhemmillani oikein hyvä ja terve parisuhde, tekevät toisensa ilmeisen onnellisiksi ja myös keskustelevat asiallisesti myös niistä asioista, joista ovat erimieltä. Eli minäkään en ole kotona tällaiseen menoon tottunut.

Enkä myöskään ole huomannut, että esim. appi puhuisi anopille näin ja olemme heidän kanssa aika paljon tekemisissä. Sen olen tosin huomannut, että he sulattavat pojaltaan itseään kohtaan todella tökeröä käytöstä. Enkä ymmärrä, miksi eivät laita tätä omalta osaltaan aisoihin.

Mminä olen myös hyvinkin itsenäinen tyyppi, hyvässä ja arvostetussa työssä ja muissa tehtävissä, enkä taloudellisesti tarvitsisi miestä minua elättämään.

Ihan samaan aikaan itkettää ja naurattaa lukiessa näitä viestejä. Mä oon ollu pitkässä suhteessa ja miehen käytös on vuosien varrella ja etenkin yhetisasumisen aikana muuttunu vaan pahempaan ton siisteyden ja töykeyden saralla. Eikä käsitä vaikka miten oon yrittäny sanoa, ettei jaksais aina valittaa ja haukkua. Hän kääntää vaan syyn aina mua vastaan. Oon kuulemma epäsiisti enkä osaa siivota. Oon ollu töissä siivousalalla ja kotini oon aina pitäny ok-järjestyksessä (monesti paremmassa kun kavereillani). En osaa kuulemma imuroida tai tiskata, joten homma on ollut hänellä. Mut sitten hän syyttää etten tee kotitöitä.



Tässä pari esim:



Paripäivää sitten kun tulin kotiin ja otin kengät jalasta ja kävelin lattialal niin tuli kuulemma hikijälkiä ja sitten alko äkäinen huuto. Mies juoksi rätti kädessä hinkkaamassa jälkiä laminaatista mun perässä vihasena.



Kun olin pessyt asunnon ikkunat niin mies tulee töistä ja huomaan mun ikkunan pesut mut ärisee kuitenkin miksi astianpesukone ei oo ollu päällä.



Kun olen tiskannut hän tarkastelee joka lasin ja aterimen valoa vasten ja usein tiskaa sen ennen kuin käyttää..että semmotta.



Aina kaikki väärin. En tiedä jaksaisinko lapsiperhe-elämää tälläisen kanssa.

Meillä minä tosin olen se nalkuttaja, enkä voi sanoa kuin että älkää ottako henkilökohtaisesti.

No miten se sitte pitäs ottaa? Onko tosiaa noin vaikee olla ystävällinen?

Onneks mies ei oo tollanen, luojan kiitos!

naisille tämmönen. :// EN tajua miten jaksatte tommosten nipojen kanssa, oli kyseessä sitte mies tai nainen. :/ KArseeta luettavaa.







Tässä pari esim:



Paripäivää sitten kun tulin kotiin ja otin kengät jalasta ja kävelin lattialal niin tuli kuulemma hikijälkiä ja sitten alko äkäinen huuto. Mies juoksi rätti kädessä hinkkaamassa jälkiä laminaatista mun perässä vihasena.



Kun olin pessyt asunnon ikkunat niin mies tulee töistä ja huomaan mun ikkunan pesut mut ärisee kuitenkin miksi astianpesukone ei oo ollu päällä.



Kun olen tiskannut hän tarkastelee joka lasin ja aterimen valoa vasten ja usein tiskaa sen ennen kuin käyttää..että semmotta.



Aina kaikki väärin. En tiedä jaksaisinko lapsiperhe-elämää tälläisen kanssa.

[/quote]

naista ja tosi rasittavaa katseltavaa kun heillä käy kylässä. Jos on esim miehen keittiönsiivous vuoro niin vaimo kuitenkin kulkee rätin kanssa perässä. Niin säälittävää kateltavaa ja kuunnteltavaa ettei taho jaksaa etes kyläillä. :/ Joka asiasta pitää sitä miestä mollata ja moittia, ei kiitosta eikä mitää. Laitetaa se mies vieraittenkin nähen aina noloks.

Tuommoset "täydelliset" nalkuttajat on oikeesti kauhistus.

Siltä kuulostaa tämä ketju. Itse vaimona tunnistan näitä piirteitä, että menen mieheni perässä ja arvostelen hänen kotityötaitojaan.

Mutta tekee hutiloiden, minkäs sille voi.

vakivaltaa!! ja kiusaamista joka tapahtuu kotona. Ihan jarkkya lukemista. En jaksais tuommosta touhua paivaakaa!

näistä asioista tunnistan omassa miehessäni, ei tosin edes yhtä pahana. Arkemme alkoi olla pelkkää nalkuttamista ja mököttämistä ja nyt onkin ero todennäköisesti edessä. Heti (yhteisen) eropäätöksen jälkeen mies kuitenkin sanoo yhtäkkiä ymmärtäneensä käyttäytyneensä väärin minua kohtaan ja parantavansa tapansa. En tiedä, mitä tehdä, uskoa vai ei..?

eli Jätä Se Sika Ansaitset Parempaa!!!

Pahentunut vain iän mukana :( Kotona ei voinut ikinä osallistua kotitöihin tai tehdä oikein mitään, kun se meni väärin. Nykyäänkin sitä samaa nalkutusta aina kun nähdään. Aina saa jännittää, mikä tällä kertaa on väärin.



Äidilläni on muuten masennus.



Sanomattakin varmaan selvää, etten jaksa kovin usein vierailla vanhempieni luona. Ikävää on sekin, että anoppi on nyt ottanut tavakseen jatkuvan dissaamisen ja huomauttelun kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Tuntuu ettei ympärillä enää muuta olekaan kuin räpättäviä kontrollifriikkejä :(

on tämmösiä piirteitä. Joissain asioissa ei oo yhtään tiukka mut toisaalta ihan ihme juttuja omasta mielestäni (entä teidän?):



- Hirveän tarkka etten keittäisi veden keittimellä liikaa vettä kun keittelen sitä vauvan pullojen huuhtelemiseen ja tee-vetenä. Aina kysyy että mihin tarkotukseen ja tarkastaa vesimäärän.



- Aina kun levyllä/uunissa jotain ruokaa laitetaan niin hirveän tarkka että pitää sammuttaa ennen aikojaan ettei kulu turhaa sähköä (esim. jos ruoka pitää olla 10min paistumassa, niin uuni pitää sammuttaa 7min päästä). Joskus on sitten jäänyt ruoka raa'aksi.



- Aina kun meille tulee vieraita niin tarjoamisista pitää tarkkaan miettiä et mihin hintaan voi tarjoamisia laittaa (verrattuna mitä vierailta on saatu heillä kyläillessään).



Yhden kerran hän otta kamalan pultin kun en ollut laittanut takkia naulakkoon "hänen järjestyksensä mukaan" eli ei saa jäädä tyhjiä tankoja väliin. Tähän yksioikoisesti vaan totesin että mä laitan ihan miten haluan!

kutsuin sitä maustehyllyn aakkostamistarpeeksi. eli kun minut oli vihdoin viimein opetettu siivoamaan siten, että mitään huomautettavaa ei ollut, mies onnekseen löysi vielä maustehyllyn, jonka purkit eivät olleet aakkosjärjestyksessä.



17-vuotta jaksoin tuota, tai jaksoin ja jaksoin, lopulta olin niin alistettu, etten uskaltanut kuin kaupassa käväistä äkkiseltään, ettei mies ehdi sillä välin löytää pölyhiukkasta leijailemasta jostain.



muutama vuosi sitten erosin. on ollut äärimmäisen vapauttavaa elää ihan vain itselleen, mutta pitkään tuosta toipuminen on kestänyt. tapasin pari vuotta sitten miehen, jonka kanssa olen viihtynyt. huomaan kuitenkin, etten oikein osaa antaa hänen tehdä mitään kotihommia, koska kuvittelen hänen tekevän sitä siksi, että arvostelee sitä etten minä ole tuota tehnyt.



pahinta on, että kun tyttäremme lähti opiskelemaan, hän muutti isänsä luokse. viikonloput hän viettää luonani, ja viime viikonloppuna kävi niin, että tytön puhelin soi kesken viikonlopun, tyttö meni parvekkeelle puhumaan ja tuli vartin kuluttua itkeneen näköisenä sisälle. hän ei kuulemma ollut siivonnut huonettaan tarpeeksi hyvin... =(

myös tääl....mut miks ne o sit salarakkailleen ystävällisii...

Kohta kestetty 20 vuotta samanlaista miestä, jos katan pöydän, mies käy laittamassa asiat uudelleen millilleen riviin, teen lumityöt, mies käy tarkistamassa jäljen ja korjailee...jne. Otan heti eron kun saan lapset vähän isommaksi! Ainoat hyvä asiat tässä liitossa on: -raha, voi lapset harrastaa ja saavat lomamatkoja. -On kotona lasten kanssa, niin minä voin harrastaa. Ehkä jaksan vielä nämä neljä vuotta....uutta miestä en kotiin tuo, kukaan ei tule enää ikinä minua arvostelemaan uudessa elämässäni :)