kuinka pienillä ikäeroilla teillä tai tietämillänne perheillä lapsia?
Meillä voi tulla n.1v.1kk ja onko ihan" hullua"?
Kommentit (55)
Esikoinenkin oli ihan vauva kakkosen synnyttyä joka syntyi hieman etuajassa. En suosittele, mutta joskus käy vahinkoja. Jos on hyvä tukiverkko ja mies osaa hoitaa edes toista lasta niin kyllä siitä selviää ja pakko onkin.
jossa on neljä lasta niin että nuorimman ja vanhimman lapsen ikäero on 4v4kk, ei kaksosia. Siinä on mielestäni haastetta. Kyllähän kahden pikkulapsen kanssa pärjäilee.
Enkä todellakaan ole katunut. Lapset ovat nyt myös 6- ja 7-vuotiaat, kuten jollakin muullakin tässä ketjussa.
jossa lapsilla on 11 kk ikäeroa (siihen verrattunta meidän ikäeromme tuntuukin suurelta..)
0v, 0v. (vauvat kaksoset), 1v, 2v, ja 3v,
Aiis viisi lasta ja vanhin 3-vuotias!
Siis lapset on vieläkin, mutta ovat muutaman vuoden kasvaneet jo, lapsia kuitenkin ovat edelleen.
olisin ollut valmis pienemmälläkin erolla, mutta näillä mennään. Vaippoja todennäköisesti myös esikoinen käyttää silloin vielä, koskei ole potasta kiinnostunut lainkaan, vaikka mistä sitä tietää mihin tässä vielä ehditään..
ekan ja tokan välillä 2v.4kk ja tokan ja kolmannen välillä 1v.2kk
ekasta kolmanteen 3v ja 3kk, välit 1v10kk ja 1v5kk. Kivasti meni, nyt ovat kaikki jo koululaisia.
Tosin näistä toinen lapsi syntyi keskosena...
Tiedän useita perheitä joissa lapsia aika putkeen, esim. kolme lasta peräkkäisinä vuosina.
Jos kysyt, niin on minusta ihan hullua. Ei nuo lyhyen ikäeron lapset (minun tuntemani ala-asteikäisiä) ihan mukavimmasta päästä lastemme kavereita ole tai heillä ainakaan vanhemmilla aikaa kovin paljoa tehdä lasten kanssa mitään.
Ekan ja toisen lapsen ikäero 10kk, toisen ja kolmannen 1v 3kk, kolmannen ja neljännen 11kk ja neljännen ja viidennen ikäeroksi tullee n. 3v
Tosin näistä toinen lapsi syntyi keskosena...
Tiedän useita perheitä joissa lapsia aika putkeen, esim. kolme lasta peräkkäisinä vuosina.
Jos kysyt, niin on minusta ihan hullua. Ei nuo lyhyen ikäeron lapset (minun tuntemani ala-asteikäisiä) ihan mukavimmasta päästä lastemme kavereita ole tai heillä ainakaan vanhemmilla aikaa kovin paljoa tehdä lasten kanssa mitään.
millaisia lapsia lyhyellä ikäerolla olevat ovat...etkö pystynyt yhtään enemmän yleistämään tai kaivamaan tästäkin asiasta jotain negatiivista?
ja olemme suunnilleen perhekeskeisimpiä ihmisiä, joita tiedän. Meillä on vain kaksi lasta, joten aina on ollut aikaa puuhata lasten kanssa vaikka mitä. Mikä on niin kovin vaikeaa yhtälössä 2 lasta/ 2 vanhempaa?
Ymmärrän, että asia on vähän eri, jos perheessä on pienillä ikäeroilla 6 lasta, mutta harvemmin kai näin on, paitsi jossain lestadioilaispiireissä.
oikein mukavia mummeleita ja papparaisia ovat.
omat lapseni vuoden ja neljän kuukauden ikäerolla. lapset nyt 6 ja 7-vuotiaita. erittäin läheisiä, selkeästi toistensa parhaat ystävät, vaikka toinen on luonteeltaan rauhallinen ja harkitseva ja toinen energinen touhupetteri, jolla on aina leveä hymy kasvoillaan.
negatiivisia puolia en énää tässä vaiheessa muista lainkaan, mutta positiivista löydän niin paljon, että mielelläni tekisin heidät uudelleen. :)
Juurikin niin, että on mukavaa, että lapset on ns. putkeen. Kaikki hoidettu kotona pieninä, nyt kun vähän isompia menot ja tekemiset sujuu, kun on iän puolesta samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja kouluelämä sujuu myös, kun ovat kauan aikaa samassa koulussa.
Vertaan miehen siskon perheeseen, jossa on 6v, 11v ja 17v. Ainaista tappelua menevätkö Muumimaailmaan vai johonkin isompien paikkoihin ja lisäksi sisaruuskateutta. Niin että varmaan ihan yksilöllistä on eri perheiden välillä tuo ajan jakaminen.
Juurikin niin, että on mukavaa, että lapset on ns. putkeen. Kaikki hoidettu kotona pieninä, nyt kun vähän isompia menot ja tekemiset sujuu, kun on iän puolesta samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja kouluelämä sujuu myös, kun ovat kauan aikaa samassa koulussa. Vertaan miehen siskon perheeseen, jossa on 6v, 11v ja 17v. Ainaista tappelua menevätkö Muumimaailmaan vai johonkin isompien paikkoihin ja lisäksi sisaruuskateutta. Niin että varmaan ihan yksilöllistä on eri perheiden välillä tuo ajan jakaminen.
numerolle 18, unohdin lainata!
Tosin näistä toinen lapsi syntyi keskosena... Tiedän useita perheitä joissa lapsia aika putkeen, esim. kolme lasta peräkkäisinä vuosina. Jos kysyt, niin on minusta ihan hullua. Ei nuo lyhyen ikäeron lapset (minun tuntemani ala-asteikäisiä) ihan mukavimmasta päästä lastemme kavereita ole tai heillä ainakaan vanhemmilla aikaa kovin paljoa tehdä lasten kanssa mitään.
Muista perheistä en tiedä kuin niistä jotka tunnen. Juu ja luulen että näissä perheissäkin joissa lyhyet ikäerot, niin pidetään itse sitä hyvänä ratkaisuna. Kavereiden perheissä vaan nähdään ulospäin se toisenlainen puoli.
Näissä lyhyissä ikäeroissa on se että lapset "ovat parhaimmat kaverukset" ja "kiinnostuksen kohteet ja tarpeet ovat samat". Tällöin helposti unohtuu lapsen yksilöllisyys. Vaikka olisi kaksoset ja täysin samanikäiset, niin ovat yksilöitä, joita saattaa kiinnostaa eri asiat ja tulla paremmin toimeen erilaisten kavereitten kanssa ja kaipaavat sitä vanhempien yksilöllistä huomiota.
Tosin voihan olla että lyhyen ikäeron perheissäkin toimitaan huomioiden lapsen yksilöllisyys, mutta usein menee ne lapset yhdessä enemmän kuin yksilöinä.
Ja tiedoksi että meillä kahden ensimmäisen lapsen ikäero on 1v10kk. Minusta sekin oli lapsia ajatellen liian lyhyt. Esikoinen oli liian pieni toisen syntyessä ja nyt molempien ollessa kouluikäisiä vertaavat itseään toisiin ja hakevat omia roolejaan jonkin verran peilaten toisiinsa. -Mutta mistäs tuonkaan tiesi etukäteen, mutta jälkikäteen on hyvä olla viisaampi.
2. ja 3. välissä olikin sitten 6 vuotta.
Ihan tuntuu sopivalta
säätämistä, kun vaippaikäisiä oli kaksi. Nyt lapset ovat jo 6v ja 7v ja ovat kuin paita ja peppu joka paikassa yhdessä. Toki esikoinen on jo koulussa ja kuopus eskarissa, eli jotain "omaakin" nyt vuoden aikana tullut.