"Sai kasteessa nimen" oli sunnuntain HS:ssa noin puolella ilmoittajista
eli 46 % käytti noita sanoja. Onko se noin monelle tosiaan epäselvää?
Kommentit (212)
Kun määritelmällisesti kaste=toimitus jossa henkilö Y liitetään seurakuntaan. Jos sinusta kaste=toimitus jossa henkilö Y saa nimen JA otetaan seurakunnan jäseneksi on määritelmäsi kasteelle erilainen.
Se että lehti-ilmoituksessa lukee että sai kasteessa nimen (kuten saikin, koska siellä se julkistettiin), ei ole horjuttanut kirkkoa millään tavalla. Meniskö tämä tätä kautta nyt paremmin jakeluun?
Kaste on kirkon pyhä sakramentti. SIINÄ otetaan lapsi srk:n jäseneksi. Kastetilaisuudessa voi toki itse kastamisen lisäksi tapahtua muutakin. SIELLÄ voidaan vaikkapa julkaista lapsen nimi tai vaikkapa juoda kahvit. EI VOI sanoa, että sai kasteessa nimen, vaikka nimi olisikin julkaistu kastetilaisuudessa. Tai sitten voit vaikka ilmoitella lehdessä, että kummi joi kasteessa kaffeet.
Nyt varmaan kannattaa aloittaa ketju IHAN alusta!
Nyt varmaan kannattaa aloittaa ketju IHAN alusta!
Mutta ei auta. Toisille kun ei tunnu asia menevän jakeluun millään.
Parhaani mukaan yritän tässä vääntää rautalangasta...
t. 169 (ja lukuisia muitakin nroita aiemmin ketjussa)
Parhaani mukaan yritän tässä vääntää rautalangasta...
Itsellä mennyt jo kolmekiloo tämän päivän aikana.
t: se kasteessa nimen antava
Parhaani mukaan yritän tässä vääntää rautalangasta...
Itsellä mennyt jo kolmekiloo tämän päivän aikana. t: se kasteessa nimen antava
Lue kommenttini kohdasta 169 ja kerro, miten voit vielä väitää, että annat nimen kasteessa.
on kuin sanoisi että avioliittoon vihkimisessä heitti sukkanauhan.
Itsellä mennyt jo kolmekiloo tämän päivän aikana.
t: se kasteessa nimen antava
Lue kommenttini kohdasta 169 ja kerro, miten voit vielä väitää, että annat nimen kasteessa.
Ihan tasan annan nimen kasteessa, pappi sen julkistaa ja lapsi saa kasteessa nimen, mikä tässä on niin vaikeaa?
Pappi tai kirkko ei sitä nimeä anna, mutta ilmoittaa sen eteenpäin rekisteriin ja kaikki ovat saaneet haluamansa. Minä lapselle nimen ja kirkko jäsenen seurakuntaan. HUOH!!!!
jos kirkon mukaan kasteessa ei anneta nimeä?

Kukas sen antaa? Naapurin setä?
se on selvinnyt, että teksti niissä ilmoituksissa on lyhennetty "lapsi sai kasteen yhteydessä nimen" = "lapsi sai kasteessa nimen". Tuo teksti vaan on jotenkin nätisti ja kieliopillisesti väärin lyhennetty tuollaiseksi.
Meilläkään lasta ei julkisesti kutsuttu nimellä ennen kuin oli kastettu, siinä mielessä nimi tuli julki siinä samalla kun kastettiin, vaikka seurakunnan jäseneksi lapsi kastettiin eikä nimen antamisen vuoksi.
Lue kommenttini kohdasta 169 ja kerro, miten voit vielä väitää, että annat nimen kasteessa.
Ihan tasan annan nimen kasteessa, pappi sen julkistaa ja lapsi saa kasteessa nimen, mikä tässä on niin vaikeaa? Pappi tai kirkko ei sitä nimeä anna, mutta ilmoittaa sen eteenpäin rekisteriin ja kaikki ovat saaneet haluamansa. Minä lapselle nimen ja kirkko jäsenen seurakuntaan. HUOH!!!!
Kaste on liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Se on Jeesuksen asettama sakramentti eli armon väline.
Kasteen perustana on Jeesuksen antama lähetyskäsky (Matt. 28:18-20).
Kasteessa Jumala ottaa ihmisen yhteyteensä. Ihmisestä tulee myös sekä kotiseurakuntansa
että maailmanlaajuisen kirkon jäsen. Kaste on
kristittynä olemisen perusta.
(lähde:kirkkoon.fi "tietoa kasteesta")
Et sinä voi tähän pyhään toimitukseen mitään lisätä.
Et sinä voi tähän pyhään toimitukseen mitään lisätä.
Mulla oli ihana työpäivä teidän kanssanne, nyt mä lähden kotiin miettimään, miten voisin horjuttaa kirkkoa vielä lisää!
Kohta taas kastejuhla edessä, miten sitä pappia voisikaan vielä järkyttää? Jospa emme kerrokaan MITÄÄN nimeä, meneekö papilta pasmat sekaisin.
se on selvinnyt, että teksti niissä ilmoituksissa on lyhennetty "lapsi sai kasteen yhteydessä nimen" = "lapsi sai kasteessa nimen". Tuo teksti vaan on jotenkin nätisti ja kieliopillisesti väärin lyhennetty tuollaiseksi.
Meilläkään lasta ei julkisesti kutsuttu nimellä ennen kuin oli kastettu, siinä mielessä nimi tuli julki siinä samalla kun kastettiin, vaikka seurakunnan jäseneksi lapsi kastettiin eikä nimen antamisen vuoksi.
Joten eiköhän jatketa virheellisten kasteilmoitusten avulla shokeeramista.
että olette kasteessa juoneet kahvit.
Me ollaan kaikki lapsemme kastettu antamalla väestöliittoon menevä paperi papille -niinkuin kuuluu tehdä jos lapsi kastetaan.
Ja nimi annettu kastepäivänä.40
se on selvinnyt, että teksti niissä ilmoituksissa on lyhennetty "lapsi sai kasteen yhteydessä nimen" = "lapsi sai kasteessa nimen". Tuo teksti vaan on jotenkin nätisti ja kieliopillisesti väärin lyhennetty tuollaiseksi.
Meilläkään lasta ei julkisesti kutsuttu nimellä ennen kuin oli kastettu, siinä mielessä nimi tuli julki siinä samalla kun kastettiin, vaikka seurakunnan jäseneksi lapsi kastettiin eikä nimen antamisen vuoksi.
muka väärin? Kasteen yhteydessä, kun on siinä samalla, siis samassa yhteydessä. Ihan mitä vain voi tehdä jonkun toisen asian yhteydessä eikä niiden tarvi liittyä yhteen millään lailla.
Kaste ei ole nimen antoa, kestettavalla on oltava nimi, että voidaan kastaa. Se on jokaisen oma asia milloin alkaa nimeä julkisesti käyttää. Meidän lapsella siis oli jo nimi, sitä ei oltu vain muille kerrottu ja sitten sen niminen lapsi kastettiin ja samalla (kasteen yhteydessä) nimi tuli muidenkin tietoon. Onko niin vaikeaa?
suomea 109!
Mietipä mitä tarkoittaa jonkun yhteydessä tai katso sanakirjasta sen synonyymit, jos auttaisi ymmärtämään.
Te vanhemmat olette antaneet lapsellenne nimen NN (etunimet). Tänään hänet kastetaan kristilliseen uskoon. Vanhemmat ja kummit, pyhä kaste velvoittaa teitä yhdessä seurakunnan kanssa huolehtimaan hänen kristillisestä kasvatuksestaan.
vanhemmista ja kummeista sitten huolehtii kristillisestä kasvatuksesta? Se taitaa jäädä sihen, että möyhkätään, jos keväällä ei lauleta suvirtää ja jouluna enkeli taivaan. Surullisen vähäksi on jäänyt lasten hengellinen kasvatus, materiaa vaan odotetaan ja tuputetaan. Kummien lahjoistakin tällä palstalla valitetaan, ei siitä, ettei kummi osaisi antaa hengellistä kasvatusta.
jos kirkon oppien mukaan kasteessa EI saa nimeä. Sinä väität että kaste on toisenlainen toimitus kuin millaisena kirkko sen suorittaa.
Jos kasteessa saisi nimen, siinä sanottaisiin esim. "Kastan sinut Urpo-Uuvanaksi" eikä "Te vanhemmat olette antaneet lapsellenne nimen Urpo-Uuvana. Tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?" (tms).