APUA! Vaikea 6-vuotias. Ei tee, kun käsketään, ei lopeta, kun käsketään.

En osaa muuta sanoa. Poikani kaveri on samanlainen.

Kumpikaan ei kuuntele ulkona, ei tottele,vauhtia on aivan liikaa.

Tunteet räiskyy ja poikani kaveri huutaa aina täh, kun sen äiti puhuttelee sitä.

Ihan karmii poikien käyttäytyminen ulkona. Sisällä näkyy uhma ja kiukku, jos väärän sanan sanoo.

Lapsesta kiinni vaikka käsivarsista jotta katsoo sinua suoraan kasvoihin. Tiukka sanominen, rauhotu, katso minuun jne.



Istut sylissä kunnes rauhoitut. Ei saa päästää lasta uudelleen riehumaan, ennekuin tajunnut.



Lyhyet ja ytimekkäät ohjeet, varmistettava et lapsi tosiaan kuunnellut ja ymmärtänyt.

Tekeekö tyhmyyksiä tai tuhmuuksia vai kapinoiko lähinnä sun käskyjä vastaan? Meidän esikoinen on aina olut hyvin kiltti kodin ulkopuolella ja todella luotettava ja järkevä useimmissa asioissa. Mutta äidin tai isän käskyjä ei halua totella. Huoneen siivoaminen, läksyjen teko, ulkovaatteiden ripustaminen ei onnistu kertakäskyllä juuri koskaan. Mulla kesti monta vuotta uskoa, että lapsi ei mene piloille siitä, että en käy taisteluun kaikissa tällaisissa asioissa vaan annan joskus olla. Vaikka se sitten tarkoitaa joskus että huone on vielä päivän sotkuinen tai että läksyt thdään vasta iltapalan jälkeen. Tämä lapsi nimittäin kyllä tekee nuo hommansa, vaikken raivoakaan, ja on tosiaan koulussa mallioppilas. Kotioloissa käskytys nostaa heti kapinahengen...



Minä en siis usko että lapsi pitää ensisijaisesti pyrkiä alistamaan, vaan että ensisijaisesti kannattaa luottaa siihen että lapsikin hauaa toimia oikein, mutta ei ehkä juuri sillä sekunnilla tai siinä järjestyksessä kuin vanhemmat vaativat. Tämä pätee siis tuohon siivoamiseen yms, kieltoja pitää toki totella eikä vanhemmille saa haistatella. Kannattaa kuitenkin valita taistelunsa tarkkaan ja vaalia yhteistyöhenkeä kotona.

että ap:n kuvailuista puuttui kokonaan tuo fyysinen väliintulo. Eli jos lapsi ei käskystä ala siivoamaan, eikä uhkailutkaan tehoa, niin käskyä voi tehostaa sillä, että menee ottamaan pojan kädestä kiinni ja näyttää kädestä pitäen miten se siivousliike tehdään.



Eli mulla se käytännössä on sitä, että lapsen ei anneta karata tilanteesta.



Ja just ainakin tossa siivouksessa meilläkään käskyttäminen ei toimi yhtään. Se että alkaa itsekin tekemään sitä hommaa ja sulkee lapsilta telkkarit ja tietsikat ja sitten samalla kun itse tekee niin houkuttelee mukaan. Niin se toimii sata kertaa paremmin kuin käskeminen ja komentaminen.

Lapsi käyttäytyy eskarissa hyvin, mutta riehaantuu joskus kyllä hösöttämään kavereiden kanssa. Hän on kuitenkin ohjaajien mielestä kiltti lapsi, eikä loukkaa toisia, ja on siitä rauhallisemmasta päästä, joskus vetäytyväkin.



Toki puutun tilanteisiin joskus fyysisesti pysäyttämällä. Ne auttavat kuitenkin vain siihen hetkeen, eivät seuraaviin.



Oma ongelmani kasvattajana taitaa olla se, että "huutelen" liian etäältä, enkä ole täysillä itse mukana tilanteessa. Lapsi vaistonnee sen. Ryhtyminen vaatii energiaa. Siihen aion nyt kiinnittää huomiota.



Tällä hetkellä toivon, että kyse on 6-vuotisuhmasta, ja siirryn seuraaville portaille vasta lapsen täytettyä 7, ellei muutosta ole tapahtunut. Hän on kuitenkin muuten ihan syötävän suloinen pieni nassikka. -ap

Tässä iässä on kuulemma uhmaikä, meillä ainakin vaikuttaa siltä. Välillä menee tosiaan hermot.

Kypsyy varmaan koulun alkuun mennessä. Jotkut vaan ovat jääräpäitä, se on luonnekysymys. Mutta jos on muuten fiksu, oppii ryhmässä työskentelyn, kun koulu alkaa. Tsemppiä!

Jäähypenkki? Lelujen poisvieminen? Palkintomerkit kilteistä päivistä?

Mutta taitaa kuulua ikään

tässä open vinkki: Aina seuraa jotain, jos ei tottele. Esim. vaikka jos ei lopeta peluuta pleikkarilla, kun käsketään, niin menetää seuraavan peliaikansa tai ei pääse käaverille. Ihan sen mukaan, mikä rangaistus tepsii. Täytyy olla vanhemman ennen kaikkea looginen. Jos vaan käskee, eikä sitten tapahdukaan mitään, niin kyllä lapsi sen äkkiä oppii: )))

puolen vuoden päästä... Muksu sulkee korvansa ja koheltaa ja riehuu (kun on seuraa), minkä kerkeää, myös kylässä. Ei lopeta käskystä, ei rauhoitu. Hän ei tee mitään, mitä käsken, lähinnä kyse on tavaroiden siivoamisesta. Ei auta toisto, ei äänen korotus, ei uhkaus, ei uhkauksen toteutus, ei mikään. Useimmiten hän vastaa nokkavasti, jos vastaa, tai karjuu minulle. Olen toivoton. Olen töissä tekemisissä kymmenien lasten kanssa, eikä yksikään heistä uhmaa minua kuten tämä peijooni. -ap

ap

Palkintoja ei ole tarjottu vähään aikaan, koska ne eivät motivoineet lasta lainkaan. -ap

Meillä on aina tehonnut se, että lupaan kerätä kaikki tavarat jätesäkkiin ja viedä viikoksi varastoon, jos ei siivota. Kummasti on alkanut vipinä viimeistään siinä vaiheessa, kun olen lähestynyt sen jätesäkin kanssa. Ja tämä on helppo toteuttaakin, jos tarve vaatii. Saattaapa oppia jotain (toivottavasti :D).

ja vintiö leikkii jollain muulla. -ap

Kokeilu ei riitä, vaan riittävän pitkämielinen määrätietoisuus. Rauhallisuus vanhempien taholta, mikään ei saa teitä menettämään malttianne. Etkä anna liian ankaria rangaistuksia, joita ei sitten noudateta, vaan aina joustetaan.



Mistäkö tiedän? Siitä että olen esikoisen kanssa ollut tilanteessasi, ja aina silloin tällöin vaarassa lipsahtaa takaisin. Joustaa ei rangaistuksesta saa, vaikka vihapäissäsi sanot että heität kaikki legot pois, sä se sitten myös teet. Kannattaa ehkä sanoa että mä heitän _tämän_ legon roskiin, saat illan pelikiellon, kotiarestin, karkkipäivän menetys.. ja kun sen olet selkeästi ja rauhallisesti sanonut pidät kiukusta huolimatta kiinni rangaistuksesta. Et jousta etkä hyvittele, sanot että koska teit niin etkä tehnyt kuten minä pyysin oli seuraus tämä. Kokeillaan ensi kerralla uudestaan.



Eka toka ja kolmas kerta on varmaan raskaita teille molemmille, mutta sitten pikkuhiljaa poika ymmärtää että äiti on tosissaan, eikä halua pahaa. Muista aina rangaistaessasi ettet korota ääntä, ole vaikka teennäisen rauhallinen. Lapsi oppii silloin myös sen ettei tämä nyt oikeastaan ole niin kamalaa, kun äitikin osaa ottaa iisisti.



Mä todella toivon että sä innostut ja alat pitää jämptiä kuria :) Se on ainoa mikä toimii, rakkaus ja RAJAT!

Jos on jokin isompi toivomus, niin tehkää taulukko, johon kerätään tarroja kilteistä päivistä (tai pienempää toivetta varten tottelukerroista). Kun tarroja on koossa esim. seitsemän, niin saisi toivomansa lelun/pääsisi leffaan tms.

puolen vuoden päästä... Muksu sulkee korvansa ja koheltaa ja riehuu (kun on seuraa), minkä kerkeää, myös kylässä. Ei lopeta käskystä, ei rauhoitu. Hän ei tee mitään, mitä käsken, lähinnä kyse on tavaroiden siivoamisesta. Ei auta toisto, ei äänen korotus, ei uhkaus, ei uhkauksen toteutus, ei mikään. Useimmiten hän vastaa nokkavasti, jos vastaa, tai karjuu minulle. Olen toivoton. Olen töissä tekemisissä kymmenien lasten kanssa, eikä yksikään heistä uhmaa minua kuten tämä peijooni. -ap

eika sanaasi. "Sellaista se vaan on" ja "uhmaika" ovat minusta aika lepsuja verukkeita luistaa tilanteesta. Pahemmaksi vaan kay kun lapsi kasvaa.

juuri niin: toteutan aina uhkauksen. Olen nyt 6-vuotta ollut johdonmukainen tuon lapsen kanssa. Meillä on lasteittain rakkautta ja pitävät rajat. Kokeilulla en tarkoita kertaluontoista menettelyä, vaan sitä, että tapa on jo käytössä. Ihan oikeasti: kaikki lapset eivät ole manipuloitavissa halutunlaisiksi. Niin kai sitten. Toiset ovat nöyrempiä kuin toiset. Fyysistä kuritusta meillä ei käytetä ja se on poissuljettu vaihtoehto. -ap

pitää itseään vertaisenani. Hän rakastaa kyllä aivan tikahtuakseen, mutta ei tottele. Muistan käyneeni nämä samat taistot koiramme kanssa. Se tosin oppi lopulta. -ap