Oletteko oikeasti onnelisia kumppaninne kanssa?

Ja ehdottomasti tein oikean (ja vaikean) valinnan.

Exä jäi ja muutin nykyisen kanssa suoraan avoliitosta avoliittoon käytännössä seurustelematta päiväkään. Kannatti kuunnella sydäntään. Molemmat sitä mieltä että se on nyt tässä!



Kolmatta yhteistä lasta ootellaan vielä iltatähdeksi.

Ollaan oltu yhdessä 8 vuotta. Kun alettiin seurustella, oltiin liki 30-vuotiaita ja kumpikin seurusteltu ihan riittämiin. SIksi varmaan pystyikin olemaan aika varma siitä, että tässä on mun ihmiseni. Ei ole tarvinnut todeta, että oliis se vaisto ollut väärässä. Kenenkään muun kanssa en haluaisi olla, ja yksinkin olisi huonompi.

Yhdessä 12v, naimisissa 9v. Lapsia 3. Ihana, täydellinen mies!! En voi vieläkään todeksi uskoa, että sain tuollaisen helmen! Komea, älykäs, hauska, kiltti, rikas, hyvä sängyssä....

Mekin ollaan melko tuorepari. Seurusteltu vähän päälle kaksi vuotta. Koettu sinä aikana tosi paljon. Yhteen muutettiin puolessa vuessa ja lapsi ilmoitti tulostaan melko pian yhteen muuton jälkeen. Yhteen meitä kasvatti entisestään tämän lapsen menetys. En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin syvästi ja aidosti. Tulevaisuudestahan ei voi tietää, mutta eletään tätä hetkeä ja uskotaan parhaaseen.

Voimia, ihanaa että suhteenne on kestänyt menetyksen.

T: ap

oikeastaan mä mietin joka päivä kuinka onnellinen olen mieheni kanssa. Yhdessä oltu 3 v. ja toista yhteistä lasta odotamme, minulla lapsi ennestään. Molemmat ensimmäistä kertaa naimisissa, vaikka ollaan jo 35 ja 44v. Ja ennen mieheni tapaamista olen ollut todella monessa suhteessa ja nyt tiedän, että tämä on se mun loppuelämän juttu :)

Meidän perhe-elämä toimii hienosti, mutta parisuhde on aika kuollut. Tosin saan syyttää asiasta myös itseäni. Enkä voi sanoa, ettei tilanne voisi kääntyä vielä parempaakin, vaikka paljon on koettu (ehkä liikaakin.)



Yhdessä oltu 13v, lapsia kolme.

ja on ollut niin ala- kuin ylämäkeäkin. Nyt olen taas rakastunut mieheeni uudestaan ja olen todella onnellinen. Uskoisin miehenikin olevan. Joskus harkitsin jopa eroa, mutta onneksi en siihen ratkaisuun päätynyt.

olemme olleet yhdessä 3,5 vuotta.

Hän on parasta mitä minulla on koskaan ollut, onneksi tajusin jättää ex-mieheni vaikka yksi lapsi minulla onkin hänen kanssaan

olemme olleet yhdessä 3,5 vuotta.

Hän on parasta mitä minulla on koskaan ollut, onneksi tajusin jättää ex-mieheni vaikka yksi lapsi minulla onkin hänen kanssaan

Kumpi siis olet, mies vai nainen?

olemme olleet yhdessä 3,5 vuotta.

Hän on parasta mitä minulla on koskaan ollut, onneksi tajusin jättää ex-mieheni vaikka yksi lapsi minulla onkin hänen kanssaan

Ilmeisesti en, kun joudun asiaa miettimään :(

Olemme olleet naimisissa jo 17 vuotta ja onnellista on arki. Välillä teemme yhteisiä reissuja kahdestaan ja arjessa meillä on yhteisiä harrastuksia. Lasten kasvaessa jää yhä enemmän yhteistä aikaa.

Meillä on suhdetta ja avioliittoa takana reilut 5v - jep, menimme naimisiin hyvin pian seurustelun alettua. Esikoisemme syntyi reilun 10kk:n kuluttua ensitapaamisesta.



Ensimmäiset 1,5v suurin piirtein koin olevani silmittömän rakastunut mieheeni, kunnes tajusin, etten oikeastaan ole enää rakastunut, vaan rakastan. Mutta esikoisen syntymän myötä myös tipahdettiin siihen lapsiperhearkeen, ja kovaa, ja siitä on alkanut pikkuhiljaa myös meidän vaikeudet. Väsymys, töiden ja perheen kanssa tasapainoilu, stressi - kaikki on vienyt aikaa parisuhteelta, eikä ole ollut voimia järjestää vaikkapa kahdenkeskistä aikaa meille. Ulkopuolisia hoitajia ei ole ollut lapsille varaa hommata, eikä sukulaisista, tutuista ja kavereistakaan ole ollut kauheammin apua, joten on ollut helpompaa jättää se parisuhdeaika sivuun. Hyvä ratkaisu se ei ole ollut. Vielä 2 vuotta sitten olin ihan varma rakkaudestani ja siitä, että mieheni on se oikea minulle, muuten en olisi suostunut jättämään ehkäisyä pois ja hankkimaan toista lasta.



Tänä päivänä meillä on kaksi lasta, 4v ja 1v, ja todellakin alkaa näkyä se, ettei ole ollut aikaa olla kaksistaan. Emme me osaa edes olla ihan vaan kahdestaan, kumpikaan ei tiedä mitä sanoisi toiselle tai mitä voisi yhdessä tehdä (paitsi harrastaa seksiä). Vasta viikonloppuna anoppi oli muutaman tunnin katsomassa lapsia, ja me kävimme kahvilla ihan kahdestaan. Etukäteen oli sovittu, että lapsista ja kotiasioista ei saa puhua ollenkaan, eikä puhuttu. Mentiin kahvilaan, mies kysyi mitä otan, sanoin että kahvin, en muuta, mies sanoi okei, ja sitten myyjälle kiitos. Siinä istuttiin kolme varttia, kumpikin tuijotteli seiniä, kunnes lopulta mies kysyi, että joko mennään, ja minä sanoin, että mennään vaan. Kyllä minä miestäni edelleen rakastan, hänen tunteistaan en mene sanomaan mitään, mutta en oikeasti tiedä, miten tästä suosta vielä voisi päästä ylös.

Yhdessä 8 vuotta, neljä lasta. Ekan kahden vuoden jälkeen aavistelin, että pieleen meni valinta ja täysin. En vain ole kovin helposti eroavaa sorttia, kun silloin jo oltiin naimisissa ja oli eka lapsi.

Mulla on maailman ihanin mies, joka on kaikkea mitä voin ikinä toivoa! Olemme eläneet yhdessä kahdeksan vuotta, viime kesänä menimme naimisiin. Lasta toivomme, mutta vielä ei ole toive toteutunut.

eteenpäin, katsoin inhimmilisen tekijän, ihan kuin oma elämäni olisi ollut silmieni edessä, minähän olenollut sairaan ihmisen uhri Minua on vakoitu syytelty ,alistettu ja haukuttu ,ymmärän mieheni lapsuudessa ei ole häntä hyväksytty, hän pelkää ,että minäkin hylkään hänet.Joten hän yrittää pitää minut alistamalla ja alhaisin keinoin .

20 vuotta olin, mutta nyt viimeiset 3 vuotta puolisoni on pettänyt minua henkisesti ja olemme ajautuneet niin erilleen, että minusta alkaa tuntua että ero on ainoa vaihtoehto, lasten takia!

erittäin vaihtelevaista on tunteiden osalta,tylsää ja välinpitämätöntä ei koskaan.

uskon, etä tunne voi säilyä. riippuu varmaan myös siitä millainen kumppani on. hertaista ja huomaavaista on helpompi rakastaa kuin kovaa ja itsekästä.

tunne kyllä syvenee ja lähenee vuosien myötä.

Niin se vain on :)