lapsella ei isovanhempia, ollaanko harvinainen perhe?

ei pidä yhteyttä biologiseen äitiinsä. Kasvatusvanhemmat ovat kuolleet.



Et ole ainoa.



On jaksettu, kun alusta asti on tiedetty että näillä eväillä mennään.

Kun meidän lapset syntyivät heillä oli elossa vielä kaikki isovanhemmat, neljä isomummoa ja kaksi isopappaa. Kymmenen vuoden aikana kato on käynyt niin että jäljellä on kaksi isoäitiä ja isoisä. Tuntuu että meidän lasten ainoa juhlat ovat hautajaisia mihin ovat saaneet osallistua lapsina.

Syynä pitkät välimatkat, ikä ja mielenterveysongelmat.

Minusta on erikoista sanoa, että ei ole isovanhempia, jos ne kuitenkin on olemassa, mutta niihin ei pidetä yhteyttä.



Meillä on esikoisella 9 "isovanhempaa", mutta näistä ei hoitoavuksi taida olla kyllä kuin ihan hätätilanteessa ja terveen lapsen kanssa mun vanhemmat muutaman tunnin ajan ja sitten ehkä 2 uusisovanhempaa voi auttaa kyllä enemmänkin. Koko esikoisen lapsuus elettiin täysin ilman apua ja katson, että se on ihan normaalia, itse ollaan lapset tehty ja ne huolletaankin. Ei ole isovanhempien tehtävä hoitaa lapsia tai siivota meillä ;-)

ja heidän luonaan vain kyläillään ja he kyläilevät meillä. Mitään siivousta tms. ei heidän toimenkuvaansa kuulu.

Eivät käy, eivätkä auta. Ei anoppi ja appi eikä omat vanhempani, sisarusten lapsia kyllä hoitavat, mutta katsokoot sitten sisarukset, kun osat kääntyvät toisinpäinkin.

vaikka meidän ystävä ja sukulaispiireissä asia onkin aivan toisin, onneksi.

Nosto vanhaan keskusteluun mutta nyt kun olen viimeisilläni raskaana ja juuri menetin viimeisenkin vanhempani (äiti kuoli 65-vuotiaana, isä 68-vuotiaana) niin mietin onko muita joilla ei ole ollenkaan omista vahemmista koostuvaa tukiverkkoa? (Mies ulkomailta joten vanhempansa asuvat ulkomailla kaukana meistä.) Tunteeko lapsi surua kun ei ole isovanhempia kun kaikilla muilla on? Miten olette asiasta puhuneet?

Vierailija kirjoitti:

Nosto vanhaan keskusteluun mutta nyt kun olen viimeisilläni raskaana ja juuri menetin viimeisenkin vanhempani (äiti kuoli 65-vuotiaana, isä 68-vuotiaana) niin mietin onko muita joilla ei ole ollenkaan omista vahemmista koostuvaa tukiverkkoa? (Mies ulkomailta joten vanhempansa asuvat ulkomailla kaukana meistä.) Tunteeko lapsi surua kun ei ole isovanhempia kun kaikilla muilla on? Miten olette asiasta puhuneet?

No, me olemme mieheni kanssa selvitty lapsiarjesta ilman isovanhempien tukea. Mieheni vanhemmat ovat edesmenneitä, minun vanhemmat elossa. Ei olla tekemisissä. Lapsi on harmitellut, kun kaverit puhuu miten mummun ja papan kanssa tekivät kivoja asioita. Empatiaa vaatii, jotta saat lapsen mielipahan pois. Lapsemme ymmärtää, kun olemme avoimesti puhuneet syistä, miksi ei voida käydä (alko, mt-taustaa). Vanhin lapsi vieraili isosiskoni kanssa mummolassa, koska oli turvallista hänen seurassa päästää, eivät juoneet silloin. Nyt nuorimmainen miettii, voisiko käydä tädin kanssa mummolassa, koska turvallista. Jää nähtäväksi meneekö. Meillä tukiverkostoa juurikin omista sisaruksista. Nuorimmainen sen verran arempi, että on jäänyt yökylään vasta likempänä kouluikää.

Meillä ei ole isovanhemmista koostuvaa tukiverkkoa. Meillä ei ole myöskään sisaruksia joten sukulaisia ei juurikaan ole. Lapsia meillä on kolme, mutta ovat vielä niin pieniä etteivät osaa kysellä. Ollaan kyllä rehellisesti kerrottu miksi ei olla yhteyksissä, ja ymmärtävät aikanaan. Kyllähän lapset, nämä pienetkin, isovanhempiaan kaipaavat samoin kuin itsekin kaipaisin normaaleja vanhempia, mutta näillä mennään. Ja yritetään järjestää muutoin hyvä lapsuus lapsille ja olla sitten itse heidän tukena kun ovat aikuisia.

Välillä tuntuu pahalta kun näkee kuinka paljon toisille on arjessa apua isovanhemmista. Ei pelkästään lastenhoitoapuna vaan jakamassa asioita ja antamassa tukea. Ja se, että olisi joku muukin (kuin minä ja puoliso) joka yhtä aidosti olisi kiinnostuneita ja ylpeitä juuri näistä lapsista. Mutta kyllä kaikesta selviää ilman isovanhempiakin.

Satunnainen matkailija -sarjassa kerrottiim Japanista, jossa voi vuokrata isovanhempia ym, juhliin ja lasten seuraksi. Ottivat oikein perhepotrettejakin.

En kyllä halua anoppia tai äitiä tänne siivoamaan

Juu kauhistus

On meitä muitakin. Osa meistä on lisäksi totaali yksinhuoltajia. Kannattaa rakentaa vastavuoroisia ystävyyssuhteita tukiverkostoksi jos onnistuu ja koettaa olla tulematta katkeraksi. Isompana lapsi esim. partioon, jossa viikonlopputoimintaa jo pienille ja erilaisille leireille kesäaikana. Kahden vanhemman perheessä tilanne helpompi. Lapsi ei kaipaa sellaista mistä ei tiedä mitään.

Up

Näin hiihtolomalla alkoi mietityttää. Meillä ei ole isovanhempia, kukaan ei soita ja kysy miten lapset voi. Työt vie voimat eikä ole edes kunnon lomaa. Lapset pyörii kotinurkissa, leirille eivät suostu lähtemään.