LA marraskuu 2011?
Kommentit (620)
Tänään oli siis varhaisraskauden ultra ja siellähän se ryyniläinen sätki viikkojaan vastaavana ja sydän kovasti pompotellen! Ihanaa, ihanaa oli nähdä pieni ja saada varmistus, että siellä todella on joku salamatkustaja ;)
Paremmin ei asiat kohdussa olisi voinut olla ja itkuhan siinä tuli, kun jännitys purkautui. Voitte uskoa, että kuvia on katsottu tänään vähän väliä ;) Tänään oli omien laskujeni mukaan rv 7+6 ja Ryyni vastasi viikkoa 8+0.
Laskettu aika on vieläkin hieman hämärän peitossa, koska viikkoja kaverilla on enemmän kuin menkkojen mukaan olisi. Mutta marraskuun ihan alussa la on joka tapauksessa.
Tervetuloa taas kaikille uusille!
Ikionnellinen Lipstikka ja Ryyni rv 7+6
Ensiksi: Tervetuloa kaikki uudet. :)
En ole jaksanut edes koneella käydä muutamaan päivään, kun on jatkuvasti huono-olo ja kaikki energia menee töissä käymiseen ja esikoisen kanssa oloon. Kotikin rupeaa jo näyttämään kaatopaikalta. Epämääräisiä röykkiöitä, pölypalloja, tahroja yms. :( Mies kyllä tekee minkä osaa, mutta en henno kaikkea sälyttää sillekään. Miten teillä muilla?
Kävin tänään aamulla sokerirasituskokeessa, kun esikoisen kanssa oli insuliinihoitoinen r-diabetes. Täytyy toivoa, että tällä kertaa sen pystyis hoitaa pelkällä ruokavaliolla. Siitä tulikin mieleeni, että mikä on VadelmaMaman mainitsema kiloklubi? Minä, kun olen juuri ennen raskautumista lihonnut normaalipainostani ja laihdutus oli jo alussa. Kuitenkin nythän se jäi, mutta en suinkaan haluaisi lihota aivan mahdottomasti tämän raskauden aikana. Valitettavasti tämän jatkuvan huononolon takia tuntuu, että kokoajan on jotain laitettava suuhun. :(
Lääh. Johan oli valitusta. Kuitenkin: Olen suunnattoman onnellinen tästä tulevasta vauvasta ja nämä ovat pieniä asioita. :)
T: pinssi ja Kääryle 8+1
Prinssi kyseli Kiloklubista. Se on ruokapäiväkirja netissä (ilmainen!). Niillä on kohtuu laaja tietokanta mistä voi hakea niitä ruokia ja täytellä sinne mitä on syönyt. Ja jos on jotain samoja juttuja mitä aina syö (niinkun ainakin mulla on... tyyliin aina ne samat aamupalaleivät), niin sinne voi myös tehdä omia reseptejä. Lisäks se antaa palautetta ravinnon laadusta: rasvoista, kuitujen saannista, kasvisten etc käytöstä jne. Mulla kyllä ne liikennevalot on lähes aina punaisena: liikaa herkkuja, liian vähän vihanneksia... :D Sen avulla voi myös olla painonhallintamoodilla, eli ei tarvitse välttämättä laihduttaa. Mä oon ennen laihduttanut Painonvartijoitten systeemillä, mutta tykkään tosta paljon enemmän.
Joooo.. mä oon aina vaan niin skeptinen ja pelokas tän raskauden suhteen. Aina kun meinaan innostua tästä, niin muistan muistuttaa itteäni et ei ei, mikään ei oo varmaa, älä nyt vielä innostu, jotain voi sattua... :( Ankeeta. Mä myös ajattelin viime raskaudessa, etten anna yhen ikävän kokemuksen vaikuttaa, vaan nautin raskaudesta, mut sit kun kävi uudelleen ihan yhtä huonosti niin tälle ei vaan oikeen voi mitään. On vaikee innostua neuvolastakaan, kun tulossa on jo kolmas ensikäynti. :P
Sori, tästä tuli nyt tällanen rutinaviesti. Onneks kevät alkaa toden teolla jo tulla! :) t.VM rv 5+
Aveena: Hienoja uutisia neuvolasta! Onnea teille. Mäkin olen miettinyt sitä päiväkirjan aloittamista, mutta saas ny nähä. Olishan sitä varmasti hauska lueskella joskus myöhemmin.
Millä viikoilla sä menit omien laskujes mukaan? Mitä meinaa RR? :o Olen harkinnut hankkivani miehelle sellaisen vauvan ohjekirjan, millainen kaverillani on. Se vaikutti ihan hyvältä.
Varmasti tuntuu hyvältä tuo neuvolassa käynti!
Vadelmamama: Tervetuloa. Pidetään täällä peukkuja sulle, että tässä menee kaikki hyvin. Mikä voisi mennä pieleen, jos eka neuvola on aprillipäivänä :D Voisin itsekin harkita tuota kiloklubia, kuulostaa hauskalta. Minkä ikäisiä sun vanhemmat lapset on? Mulla on kanssa toi sama, että heti jos melkei innostuu niin lyttää sen ihan saman tein, että voi tapahtua mitä vaan. Mutta eikös niin ole sanottu, että kolmas kerta toden sanoo? Itsellä vasta ensimmäinen, joten kaikki mikä tuntuu, tai ei tunnu, huolestuttaa.
Eleanora: Tervetuloa! Ei tullu mullekaan ekaan kolmeen testiin kun kontrolliviivaa haaleammat viivat. Ekan tumman sain vasta viikon päästä ensimmäisestä testistä ja aamupissasta. TArkoittaa että raskaana olet, mutta muusta ei sitten voi tietenkään tietää.
Taide: Tervetuloa sekaan vaan! Sinäkin nipin napin tässä pinossa. Noh onneksi kiukkuisuus on ohimenevää ja teillä alkaa varmaan olla uhmaikä pahimmillaan?
Mutsi: Aika mielenkiintoista että pitäisi tietää missä synnyttää. Missä esikoisen synnytit? Tervetuloa!
maikku: Tervetuloa!
Tintti: Mäkin just sain laihdutettua muutaman kilon pois, niin jepjep, eipä täs sit muuta ku et kiloja vaan takasin :D Kyllähän ne sitten (toivottavasti) lähteekin.
Lipstikka: Hienoa! Kuulostaa mahtavalta. On siellä Ryynillä hyvät oltavat!
Pinssi: Mullakin on niin että joka toinen päivä olen töiden jälkeen ihan veto pois, joka toinen päivä sitten hieman pirteämpi. Yleensä alan pilkkimään jo kahdeksan kieppeillä ja miehekkeelle on jäänyt eväiden teko, lämmitys, pellit sun muut. Aamuisin on energiaa, mutta sillon ei kerkeä tehdä mitään kun töihin pitää lähteä niin ajoissa :D Kyllä se siitä, eiköhän se ole ihan normaalia, että ei pistä sitä siivoamista ihan etusijalle, jos on väsynyt.
ON: Kävin eilen hierojalla ja se teki oikein hyvää :) Muuten olinkin sitten ihan alamaissa koko illan. En tiedä miksi, hormoonit? Ei tuntunut yhtään siltä että olisi raskaana, vaikka oireita olikin. En jaksanut täälläkään käydä lukemassa. Ehkä tänään parempi päivä.
SAIN eilen kokea yhden niistä harvoista miinus puolista mitä omalla kohdallani liittyy raskaana olemiseen.
Ajelin aamulla töihin kunnes iski järkyttävä vessahätä.:D Ilmeisesti kohtu alkaa heti turvotessaa hiuka pusertaa paikkoja. Etsin hädissäni paikkaa mihin mennä, enkä löytänyt ainuttakaan auki olevaa paikkaa saati suojattua kohtaa johon pysäyttää auto. Itkua tihrustaen löysin lopulta huoltoaseman ja juoksin sinne anteeksi pyydelleen sisään. Myöhästyin töistä reilusti harhailtuani kaasu pohjassa. Lupasin työkavereille kertoa myöhemmin myöhästymisen syyn, kunhan jaksan itse sille jo nauraa. Nyt jo pikkuisen huvittaa koko tilanne, mutta silloin ei yhtään. Suunnitelmallisuutta tämä taas vaatii.:)Pääasia, että kaikki menisi muuten hyvin.
Nuuhkis: RR= verenpaine. Tuo lyhenne tulee mittaustavasta (= Riva-Roccin menetelmä, ensimmäinen (ja edelleen käytössä oleva) järkevä tapa mitata verenpainetta).
Ja en minä millään erityisillä viikoila ole omien laskujen mukaan menossa. Sairaalassa vaan määrittivät sikiön koon mukaan uuden LA:n, joka sattui lauantaille (40+0 siis), mutta laittoivat kuitenkin neuvolakorttiin 0-päiväksi sunnuntain. Neuvolassa vaan huomattiin tämä, ja muutettiin 0-päiväksi lauantai LA:han sopien. Eli nyt on siis 7+5.
On: Mulla on niiiiin huono olo. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä heräsin useita kertoja kamalaan mahakipuun ja ravasin oksentamassa ja ripuliakin tuli. Pelkäsin jo saaneeni jostain salmonellan tai listerian :/ Oksentelu loppui yöhön, mutta surkea olo jatkuu vaan. Tiedä sitten, onko tää vaan ihan normaalia raskauteen liittyvää vai jotain muuta..? Oksentanut tai ripuloinut en siis ole tuon yön jälkeen, mutta mitään ei jaksa viimeyönkin nukuin yli 12h ja eilen monen tunnin päiväunet, mahassa velloo ja päähän sattuu. Ja kaikki ruoka yököttää, mutta kait se on pakko syödäkin jotain..
-Aveena, rv 7+5
11.4 klo 8 on neuvola :) miten työ jotkut ootte käyny jo ultrissakin?
kamala ällötys/oksetus olo! saikulla oon ollu 2pvää flunssan takia, ilmeisesti neitikin on tulossa kipeäksi... ja nyt miua oksettaa! edellisessä raskaudessa "oksentelu ja pahaolo" kesti vain viikon, toivon sitä kovasti paljon tästäkin raskaudesta. jännittää kovasti kaikki! tavallaan oon ihan innoissani, mutta sitten taas kauhuissani! kaksi lasta on varmasti haastavampaa, esikko on ollut maailman helpoin lapsi, niin mitäs jos tää toinen on koliikkivauva yms. voi tätä pohtimisen määrää! :D
VadelmaMama: saa rutista! Mulla meni edellinen raskaus ihan ohjekirjan mukaan ja silti taas huolestuttaa, mietityttää eikä uskalla sanoa kenellekään miten asia on vaikka pakahtuisi, voin vain yrittää kuvitella miltä sinusta tuntuu, voimia! Joulukuussa me olemme huolissamme saako meidän nyytit tarpeeksi ruokaa, miksei niiltä tuu kakka ja miksi ne nyt itkee... ;)
Nuuhkis: synnytin esikoisen Satakunnan keskussairaalassa (kotiseudulla), nyt asumme (ja silloinkin jo asuimme) pk-seudulla. Olen saanut kokea kahden eri alueen neuvolapalveluita, Pori voittaa 6-0. Tietysti on hirveästi kiinni neuvolatädistä jonka satut saamaan.
Onks kellään muulla jo hinku päästä shoppailemaan vauvajuttuja? Mulla olisi joku pakottava tarve päästä tuttiostoksille... Johtuu siitä että olemme menossa viikonloppuna Tallinnaan ja tiedän että siellä myydään Aventin tuotteita apteekeissa... Aventin pullotarvikkeet löytyy Suomessa marketistakin mutta itse normitutteja en oo nähny kuin lastentarvikeliikkeissä joissa en kovin usein asioi. Avent oli esikoisen selvä lempparitutti ja niitä ajattelin tarjota pikkukakkosellekin.
huvittavaa miten kuukausi voi olla tosi pitkä aika. Te joilla on LA marraskuun alussa, ootte saattaneet käydä jo alkuraskauden ultrassa. ja meikä joka pitää perää LA:n ollessa 29.11. tässä panikoi että mitä jos ne menkat alkaa sittenkin..
Nipistely on alavatsassa lakannut, mutta väsymys vaan pahenee. Ja nälkä on melkeinpä koko ajan.. Painonnousun hillintä tulee olemaan haasteellista, koska olen jo nyt lihava, ja ed raskauksissa painoa on tullut n. 25 kiloa.. Nyt on pakko saada pidettyä joku roti, ja tiedän että se ei tuu oleen helppoa..
Neuvolaan en ole vielä soittanut, ajattelin parin viikon päästä soittaa? Ja voi miten tekisi jo mieli kertoa kaikille :) Mutta on päätetty miehen kanssa vielä malttaa, kun kaikki voi vielä mennä tuhannesti pieleen.. Miten sitä aiemmin oli jotenkin rauhallisempi odottaja? Nuorempana vaan odotti ja nautti, nyt on koko ajan kaikenmaailman kauhukuvat mielessä.. Tieto vissiin lisää tuskaa ;)
Maatis 4+3
Maatiainen: aika menee niiiiiiin hitaasti:) meillä UÄ on ensi viikolla torstaina 31.3 ja mä oikeesti lasken melkein minuutteja. Mä niiiiiin odotan, että pääsen tästä jännityksestä, että oliko se clearblue ihan oikeassa:)
Oireita on ja ei ole: ällöttää ja öklöttää ja sitten taas ei ja pissuttaa ja syöpöttää.
Viime raskaudessa mulle sanottiin, että paino ei saa nousta bla bla bla...olen siis aika hoikka. Totesin kätilölle, että tämä aika on ainutta, jolloin mun ei tarvitse miettiä joka aamu mahdunko mä mun vaatteisiin vai en! Ja vaikka sain 15 kg lisää raskauden aikana, synnytyksen ja imetyksen jälkeen painoin vain 40 kg, joten siskot: nautitaan mutta rauhallisesti!
nyt pakko viihdyttää esikoista; kukaan ei jaksa, kun leikki-ikäinen hyppii seinille:)
tapir
Hauska miten paljon uusia täällä taas on. Ja hauska myös se miten samankaltaisia oireita monella on.
Yllättävän täysivaltaista on tämä kuvottava olo, onneksi ei ole tarvinnut oksentaa. nyt on itseasiassa parina päivänä ollut vähän parempi olo. Jännityksellä odotan myös alkaako painonousta, kun pahaolo helpottaa vain syömällä..
Miten te muut jaksatte töissä? Minä teen ns. ajatustyötä ja nyt ei tunnu päässä liikkuvan mikään. Melkolailla turhauttavaa istua koneen edessä ruutua tuijottaen kun mahassa vaan kiertää. Olenkin livahtanut monesti etuajassa kotiin.
tapir: Mulla kans lähtöpaino 44kg, enkä kauheasti nyt stressaa siitä, että tuleeko liikaa painoa. Tietysti pyrin syömään terveellisesti, mutta jos nyt sillon tällön huvittaa pala suklaata tai lakua, niin kyllä mä sen itselleni sallin :D
Laikku: Varmasti turhauttaa, kun työt ei luonnistu, nyt on vaan niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa, ehkä sen voi antaa itselleen tässä vaiheessa anteeksi :)
Mulla on ollu tää viikko suht raskas töissä ja viimeviikolla myös. Tuntuu ettei voi mitään tehdä. Olen siis kassatäti ja jos istun pitkään siinä, niin mahaan alkaa tulla painetta ja sit rupee nippailemaan. Jos taas seison siinä, niin selkä väsyy nopeasti. Jos taas huitelen ympäri myymälää hyllyttämässä niin iskee huono-olo ja pyörrytys. Kaiken lisäksi istun alvariinsa vessassa, joten tuntuu että ei saa mitään hommaa edes aloitettua kun pitää taas mennä :D Tänään olen saikulla huonon olon ja oksentelun takia. Ei tee yhtään pahaa lepäillä, kun tuntuu etta kroppa on huutanu "nyt tarvii lepoa!".
P.S. Ostin itselleni sellaisia raskausajan monivitamiinipillereitä.Onko joku käyttänyt, mitä mieltä olette? Olen tuosta foolihaposta hieman hysteerinen kun tutulle kävi niin, että lapsi kuoli kohtuun, syynä keskushermostoputken sulkeutumishäiriö
Nuuhkis: Itse söin ennen raskautta (ja ennen ekaa neuvolaa) foolihappoa 2x400µg ja D-vitamiinia 20mg/pv. Nuo aloitin siinä vaiheessa, kun elokuista kohdunulkoista raskautta vielä luultiin keskeytyneeksi keskenmenoksi.
Neuvolassa kehottivat vaihtamaan nuo juurikin Multivitan Raskaus ja Imetys -monivitamiinivalmisteeseen (jossa tosin on 400µg foolihappoa ja 10mg D-vit) ja lisäksi syömään D-vitamiinitonta kalkkilisää. Niitä nyt olen sitten pupeltanut.
Juttelin aiemmin erään gynen kanssa ja hän sanoi, että kaikkien raskautta jo suunnittelevien tulisi tuo foolihappolisä jo aloittaa, ja annoksella 800µg/pv. Juurkin tuon hermostoputken sulkeutumishäiriön mahdollisuuden takia.
(Ja en ole siis mikään D-vitamiini-intoilija, noita 20mg tabletteja vaan olen saanut ilmaiseksi vinon pinon, joten siksi olen syönyt isompaa annosta)
ON: Voihan ummetus!
-Aveena, rv 7+6
Aveena: Olen lukenut paljon netistä just siitä että jos suunnittelee raskautta, niin kannattaa sitä foolihappoa pupeltaa myös ennen raskautumista. Syön noita nyt sitten ehkä 1 pilleri/päivä sinne neuvolaan saakka, saahan se sieltä sitten sanoa, jos tarvii jotain vielä lisää. Mäkin olen tähän saakka syönyt D-vitamiinilisää, mutta nyt loppui se purkillinen. Katsoo, josko niitä joutuu lisää hankkimaan.
Tsemppiä ummetuksen kanssa, kokeile kaurapuuroa, mulla toiminu!
Minäkin olen siitä edellisestä keskeytyneestä raskaudesta asti syönyt just noita multivitan raskausmonivitamiineja, ja lisäksi jotain omegaöljyä. Mielenkiintoista kuulla mitä ohjeistusta neuvolasta sitten saa.
Minä olen taas mietiskellyt semmoista, että kun neuvola on vasta 8-9 viikolla ja kuitenkin on miljoona asiaa jotka 'pitäisi tietää' jo heti alusta asti, niin eikö olisi järkevää lähettää jotain tietopakettia neuvolasta jo heti kun aika on tilattu? No okei, kyllähän nykyään netistä löytää mitä vaan jos älyää etsiä, mutta kumminkin.
VadelmaMama: Mä ymmärrän sun tunteet! Vaikka mulla oli eka keskenmeno niin huomaan jatkuvasti olevani skeptinen ja toivovani et unohtaisin koko raskauden välillä ja aika kuluis ku vahindossa eteenpäin! Saa marista, tää on sitäkin varten!
Hornet: Näin ulkopuolisena sun kokemus alkoi muistuttaa amerikkalaista raskaus-elokuvaa;) Ymmärrän ettei tilanne ollut kiva, mutta kiitos tästä "filmistä" mikä mun päässä lähti pyörimään ;) Mahtavaa kamaa, myyt vaan jollekkin käsikirjoittajalle, hah, haha;)
Mutsi82: Reippaasti vaan Tallinnaan shoppailemaan jos siltä tuntuu! Mä en itse uskalla kyllä ajatellakkaan vielä. Viime raskaudessa ostin viikolla 8 äippävaatteita ja viikolla 11+5 keskeytettiin kuolleen sikiön vuoksi raskaus. Tästä syystä siis, mutta jos tuntuu hyvältä niin anta mennä;) Ihaniahan ne on!
Maatiainen: Mulla samoja ajatuksia kuukautisten alkamisesta! Kyttään kokoajan et alkaako kuitenkin! Mä taidan olla ihan hännän huippu kun LA on 30.11! Mikäli kaikki siis menee hyvin.
Tapir: Miten sulle on voitu sanoa et paino ei saa nousta jos oot luonnostaskin hoikka?? Mullekin sanottiin et 11-17 kg on ihan normaali ja hoikilla saa tulla enemmänkin! Joo ja mäkään en kestä kun leikki-ikäinen kiukkuaa huomion puutetta;)
Laikku: Mä oon freelancer teatterialalta ja mun työ on aika vaihtelevaa opettamisesta esiintymiseen ja ainakin vielä se on mun pakokeino pelosta et tää raskaus loppuu niin kuin edellinenkin. Mut uskon et jos kokoajan pitää istua ja tuijottaa tietsikkaa niin varmasti puutuu;) Tsemppiä!
Nuuhkis: Tsemppiä huonoon oloon! Mulla ei oo mitään oireita palalua lukuunottamatta ja vatsan juilimista ja sekös saa mielikuvituksen liikkeelle! Nii, ja mulla on multivitan raskausja imetys tabletteja, niitäaattelin popsia! Sitä foolihappoa saa kai myös parsakaalista, jos ei halua popsia pillereitä;)
Aveena: Myös luumusose toimii ummetukseen, jos tykkäät luumuista;)
On: Nyt ramasee, aamusta asti oon ollu kun nukkuneen rukous! Ihan kuin ei ois nukkunu ollenkaan ja sit palelee. Muita oireita ei vielä olekkaan...pahoinvointi kai yleensä alkaa vasta viikon 5 jälkeen kun raskaushormonin määrä kasvaa rajusti? No toivotaan et kaikki on hyvin vaik oireita ei vielä olekkaan!
Mä olen innostunut huovuttamaan pääsiäismunia;) Ihanaa touhua, kokeilkaa askartelusta tykkäävät!
AI miten niin, mulla on liikaa aikaa..
Laikku: Olen miettinyt samaa, että aika yksin on tämän raskautensa aikana. Sellainen ohjekirjanen olisi hyvä, kun kerran lähettävät ne esitietolomakkeetkin. Tavallaan vähän kuvittelin että postista tulisi jotain muutakin kun 5 paperilappua ja viesti raapustettuna th:ltä. Olenkin sitten tässä kahden viikon aikana aina aamulla herätessäny rynnännyt tietokoneelle ja googlen hausta löytyy muunmuassa: raskaus, hieronta ; raskaus, ravinto; raskaustesti ; raskaus, valkovuoto; raskaus, foolihappo; raskaus, orgasmi :D Olen ihan hsyteerinen.
taide: siis huovutat huovutat vai huovutatko neulalla? Miten häh?
P.s. kävin tänään kirjastossa ja lainasin muunmuassa: Katerina Janouch Raskaana!, Minna Haataja Hyvä syntymä ja miehelle Vauva omistajan opas käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto. Saas nähdä innostuuko :D Nuo vaikuttivat kaikkein parhaimmilta, mitä meidän pikkukirjastossa oli tarjota.
Hei kaikki!
Täältä ilmoittautuisi yksi vm -79 mukaan. Tein viime viikon torstaina haalean, mutta selkeän toisen viivan prisman raskaustestillä 33/28.
Täytyy myöntää, että puhdas vahinko tämä oli. Tilannetta mutkistaa se, että suhde on tuore, mies asuu toisella puolen Suomea ja tämä tärppäsi ensimmäisellä live-tapaamisella. Mutta alkujärkytyksen jälkeen aloin iloitseen tästä ja uskomaan, että kaikki kyllä vielä järjestyy tavalla tai toisella. Mieskin sanoi heti tukevansa minua parhaansa mukaan, vaikka oli vieläkin järkyttyneempi kuin minä.
Mutta jotta kaikki eivät olisi menneet hyvin, niin sain eilen häätöuhkauksen, koska minulla on ollut taloudellisesti tiukkaa, mutta yritän nyt kaikkeni saadakseni raha-asiat kuntoon ja vuokrat maksetuksi. Tilannetta pahentaa, että olen yhden vm.-99 pojan yksinhuoltaja. Kaiken huipuksi tänä aamuna huomasin tulleen hiukan ruskeaa vuotoa. Eli aika tolaltani olin jo eilen ja tänään vielä enemmän. Nyt onneks vuotoa ei ole enää tullut muutamaan tuntiin, eikä kipuja ole ilmennyt ja toivon todella, että uusi tulokas pysyisi masussa.
Oireista vielä, että rinnat ovat olleet todella kipeet. Kipeytyivät jo viikko ennen testausta. Menkkamaisia kipuja oli myös alussa viikon verran, mutta ne ovat helpottaneet. Alavatsa on ollut turvoksissa ja voisi luulla, että olisin jo pidemmälläkin raskaana. Nivusissa tuntuu usein repäiseviä kipuja, jos nousee äkisti ylös tai venyttelee. Väsymys ja palelu lisääntyy yleensä iltaa kohti. Aamuisin olen usein todella pirteä, mutta iltaisin haluisin vaan maata peiton alla. Nälkäkin tuntuu olevan koko ajan, mutta voi johtua myös siitä, että lopetin tupakoinnin. Välillä joutuu käymään myös tosi tiheesti pissalla. Pahoinvoinnista en ole onneksi kärsinyt.
Laskujeni mukaan la olisi 19.11 ja ensimmäinen neuvola on 11.4. Varhaisultraan ei siis varaa ole mennä, vaikka varsinkin nyt toivois saavansa mahdollisimman pian varmistuksen, että kaikki on varmasti kunnossa.
Neitoperhonen rv 5+6
P.S. Ai niin, pyykinpesukonekin hajosi... että riittävästi on tapahtunut tässä 8 päivän aikana!
Kysyin töissä tohtorilta (olen sairaankuljettaja ja terv.keskuksessa usein), raskaana oleville suositellaan foolihappoa 400 mikrogrammaa, muille 300-400 mikrogrammaa.
Tykkään ottaa beroccaa, siinä ainakin on B-vitamiinit jotka hillitsee vähän raskauspahoinvointiakin. Toimi ainakin kuopuksen kohdalla, esikoisen aikana söin pelkkää foolihappoa ja pahoinvointi oli runsaanpaa :/
Nyt ei pahoinvointi edes ole alannut, mikä on hyvä mutta huolestuttavaakin. Kun hiipii pelko että onko sitä edes raskaana :P
Toisaalta, muut oireet on niin voimakkaat että taitaa kaikki olla ok :)
Mun ystävistä raskaudesta tietää kolme. Lähiaikoina on tulossa sellainen illanvietto että voi olla hankalaa salata raskaus kun en ota alkoholia. Ellen saa huijattua juomalla alkoholitonta olutta ;)
Raskaudesta kerrotaan pääsiäisenä ystäville ja lapsille jos kaikki on mennyt hyvin.
Lapset kyllä huolehtivat sitten suvulle kertomisesta :D
Tervetuloa uudet!
ON:Varasin ensimmäisen ajan neuvolaan 6.4. Unohdin kysyä mites tuon miehen kanssa, mutta kai raahaan sen mukaan :)? Mites muut? En jaksais odottaa tätä paria viikkoa, vaikka eihän tilanne neuvolassa käymällä muutu... Haluan todisteita lisää.
Oireet on ihan samoja kuin teilläkin. Valkovuotoa minäkin olen ihmetellyt. Mutta kaipa se kuuluu asiaan? Mulla on käynyt nyt niin, että syksystä olen laihtunut n. 10 kiloa ja ajattelin että kilot tulee heti takaisin, kun plussaan. No ekalla viikolla oli lähtenyt pois puoli kiloa. Ei kai kannattaisi kuitenkaan kauheasti laihtua raskauden aikana.... Luulenpa että se olikin viimeinen pudotus ja nyt alkaa paino nousta, ainakin ruokahalu on sellainen ;)