Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten oppisin rakastamaan?
07.03.2010 |
Miten voisin oppia rakastamaan miestäni uudelleen, vai onko enää mitään tehtävissä?
Tai siis kysymys pitäsi kai asettaa että miten unohtaa kaikki menneet ja uskoa siihen että toinen voi kasvaa ja kehittyä ihmisenä ja sen hän todistanutkin. Ja pyytänyt anteeksi. Ja olen antanutkin anteeksi.
Tuntuu, mitä enemmän alan kirjoittaa, sitä pahemmalta tuntuu - syytän itseäni ja yritän myös samalla ymmärtää häntä.
Kysymyksessä ihan tavallinen parisuhde lapsineen, arkineen, velkoineen. Mistään ei ole pulaa noin taloudellisesti. Lasten koulu sujuu hyvin.
Kaikki normaaliin parisuteeseen kuuluvat ristiriidat ovat ihan normaalia; Pystyn puhumaan niistä ystävieni kanssa ja ne tuntuvat niin pieniltä verrattunua siihen mitä todellisuudessa sisimmässäni käyn. Ja aina mieleeni nousee se tosiasia, että ihmisillä on suurempiakin ongelmia, miksi valitan.
En osaa edes kuvilla mikä voisi olla suurin juttu, mikä minua häiritsee tässä suhteessamme. Tunne hyväksikäytöstä, jonkinlaisesta halveksunnasta, oman aseman pönkittäminen minun heikkoudellani ja nauttiminen siitä, että olen heikko - vaikka en ole siis hiljainen itkijä, vaan kyllä riitelemmekin ja ihan kunnolla.
Väkivaltaa meillä ei ole. Näitä aisoita on siis vuosien varrella ollut, mutta mun on vaikea puhua niistä, koska tilanne päättyy aina järkyttävään riitaan. Siksi, koska hän väittää että kuvittelen aivan kaiken ja unohda menneet ja elä tässä hetkessä. Minä tiedän kuitenkin, miten hän on toiminut, mitä hän on sanonut ja osaan kyllä tulkita ihmisen käyttäytymistä ja tunteita.
Mulla on välillä todella vaikeaa näiden asioiden kanssa, sillä en tiedä, miten päästä tilanteen yli. Tähän asti olen selvitynyt sillä , että suhtaudun hyvin välinpitämättömästi kaikkeen - siis parisuhteessa tapahtuviin asioihin. Ihan sama minne mennään, mitä syödään, siivotaanko vai ei etc. Joskus, kun nämä em. asiat selkenivät minulle olin erittäin masentunut, ja tientenkään en pystynyt harrastamaan seksiä hänen kanssaan. Tunsin oloni raiskatuksi, iljettäväksi ja vielä enemmän hyväksikäytetyksi. Tämä johti tietsyti siihen, että hänellä oli melko pitkäkin suhde , josta kyllä anteeksipyydellen minulle kertoi.
Viime vuosina olenkin keskittynyt vain olemiseen. Rakastan lapsiani.Tottakai huolehdin siis perusasioista. Teen työni, hoidan itseni. Olen vähän niinkuin heittänyt vapaalle joissakin asoissa: eli mulle on tärkeintä, että lapset tulevat kuulluiksi ja rakastetuiksi siten kuin tästä tyhjyydestä voi jotain antaa.
Kodin hoidan, mutta sekin lähinnä sellaisella rutistuksella ja yleensä mieheni löytää huomauteltavaa jos mistä. Mutta ei minua kiinnosta, en jaksa! Jos ymmärrätte. Eikä häntä tunnu haittaavan se. Hän vain jollain tasolla päivittelee että kuinka laiska voi ihminen olla. Että sellaista iloa, jota joskus olen ihan tavallisistakin asoista saanut, on täysin kadonnut. Tuntuu, että tätäkö tämä nyt on sitten kuolemaan asti? Ja ajatus tuntuu oikeasti kauhealta. Ja mitään ratkaisua en tähän löydä.
Kommentit (20)
mulla on oma harrastus, uusi ja vanhakin. Anteeksi nyt että tulen varmasti vaikuttamaan tyytymättömältä kaikkiin vastauksiin :((, kunhan puran näitä tunteitani.
Kyllähän mä itseäni varmasti rakastan, koska suojaudun nyt tuolla keinolla kuten kerroin. Ja olen itsekäs -sitä mieheni minulle kertoo useinkin. Koska en jaksa suoriutua kaikista niistä arkisista tehtävistä särmästi ja huolellisesti. Saati aina seksistäkään.
Tuntuu vain että mikään ei riitä. Pidän kauniista ja esteettisistä asioista, mutta kaiken sellaisen laittaminen tuntuu minusta suoritteelta, jonka jälkeen tulee uusi suoritus. Ja mieheni todella ohjelmoi minut toiminaan. Ja kun en toimi reippaasti, saan palautetta ja sellaista pientä tyytymättömyyttä koko ajan.
Ja hän on itse hyvin täydellinen. Siis huolehtii kyllä paremmin kuin minä kaikesta, aina kaikki järjestyksessä ja on siisti sekä huolellinen. Hän tekee harvoin virheitä missään. On kuitenkin hyvä isä lapsille, siis lempeyttä löytyy kyllä.
Naiseksi tunteminen ei ole koskaan ollut minulle niin tärkeä asia, olen ollut iloinen ja elämänmyönteinen ihminen -niinkuin kokonainen ihminen kaikkine vivahteineen. Ja tuohon rakkausasiaan vielä, että mitä se sitten on, jos rakastan lapsiani. Heitä minä kyllä osaan rakastaa. Tiedän että riitän heille ihan näinkin. Heille kaiken ei tarvitse olla niin täydellistä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin miehesi täytyy lopettaa tuo sinun määräily ja ohjelmointi - en voisi kuvitellakaan, että oma mieheni tekisi samaa. Kokeeko mies siis, ettet tee tarpeeksi huolellisesti kotitöitä? Käyttekö molemmat töissä? Mikäänhän ei estä häntä tekemästä itse kotitöitä niin paljon, kuin tarpeelliseksi katsoo. Ei sinä ole mikään kotiorja.
Toinen juttu liittyy siihen, kun sanoit että naiseksi tunteminen ei ole ollut sinulle tärkeää. Tähän kiteytyy ehkä suuri osa ongelmistanne. Mies on odottanut sinulta tiettyjä asioita, joutunut pettymään, ja purkaa nyt turhautumistaan määräilemällä. Kannattaa yrittää herätellä sitä unessa olevaa naiseutta/naisellisuutta itsessäsi. Ehkäpä se saisi asiat tuntumaan vähemmän robottimaisilta tai suoritteilta. Sanoit, että rakastat kauniita ja esteettisiä asioita - liittykö se vaan kotiin ja tavaroihin, vai näkyykö se myös sinussa?
Älä mieti sitä, miten saisit itsestäsi irti rakastaa enemmän. Vaan miten voisit olla rakastettavampi ihminen?
En osaa edes kuvilla mikä voisi olla suurin juttu, mikä minua häiritsee tässä suhteessamme. Tunne hyväksikäytöstä, jonkinlaisesta halveksunnasta, oman aseman pönkittäminen minun heikkoudellani ja nauttiminen siitä, että olen heikko
Kuulostaa jonkinlaiselta henkiseltä väkivallalta miehesi taholta. Kyseenalaistaisin sitä, oletko oikeasti heikko. Olet ihminen vaikeassa tilanteessa. Tämä tyyppi on päässyt jossain mielessä niskan päälle suhteessanne - ota häneltä se etu pois. Ja hänellä on siis ollut suhde.
Tekstistäsi välittyvä kuva miehestäsi kuulostaa kovin tutulta. Jos sattuisi olemaan sama henkilö, mielipiteeni (kauneimmalla mahdollisella tavalla ilmaistuna) on, että hänet kannattaa jättää.
omaa elämäänsä ei kannata tuollaiseen välinpitämättömyyteen tuhlata. On kamala, jos joutuu koko ajan elämään ikään kuin ei olisi olemassakaan eikä tunteita saisi tuntea.
Tuollaista miestä ei tarvitse oppia uudelleen rakastamaan. Opettele rakastamaan itseäsi,löydä oma arvosi.
Luin toisenkin viestisi ja joudun perumaan sen, että tyyppi kuulostaisi sittenkään tutulta: huolellisuus, kaiken pitäminen järjestyksessä, se että ei tee virheitä, eivät istu kuvaan lainkaan. Muistelemani olento on varsinainen kävelevä virhe, ja ulkoisen ja sisäisen epäjärjestyksen ruumiillistuma.
Joka tapauksessa tunnistan tuon tunnekokemuksen suhteesta, jossa on koko ajan jotenkin alennettuna, halvennettuna ja hyväksikäytettynä. Ymmärrä, että vika ei ole sinussa. Tuollainen ihminen ei ole sinun ja tunteittesi arvoinen, kun niin hirveän paljon parempaakin löytyy. Sinulla on oikeus elää arvostettuna ja rakastettuna kokonaan sellaisena kuin olet. Kuten minä olen elänyt siitä lähtien kun jätin vastaavanlaisen kontrollifriikin taakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulle, joka puhuit tuosta naisellisuudesta. Mieheni siis pitää minua kauniina. En ole sellainen naisellinen, mutta katson mitä päällen laitan. Hän itse enemmän ostelee vaatteita -vaihtelevatsi. On kutenkin tarkka mitä päälleen pistää ja miltä näytää. Ja itse minä olen ehkä urheilullinen enemmän.
Mä en jaksa alkaa mitään valtataistelua: Mun on kuitenkin pakko saada apua häneltä joihinkin arkisiin asioihin ja olen huomannut, että sitä ei heru syyllistämättä, jos yrittäisin jotain. En jaksa! Turhaa. Minusta se ei niinkun kuulu rakkauteen.
Tilanne on se, että kun olen tämmöinen hieman omissa oloissani, kaikki on ok. Ja hän ei ole mikään ihmishirviö, jos joku hänestä sellaisen kuvan sai..
ap
Paitsi, että mies on päinvastainen. On omassa tekemisessään ja muiden tekemisissä äärettömän pikkutarkka, remontit ym. mutta sitten ei huolehdi itsestään eli juuri kävelevä sekasorto sisältä ja ulkoa kuten joku sanoi.
Nytkin yritin houkutella ulkoilemaan mutta ei. Aina joutuu itse menemään ja tekemään jos haluaa ulkoilla, liikkua tai syömään.
Rasittavaa kun toinen on sohvaperuna. Ja houkuttelee lapsetkin siihen.
Molemmat olemme töissä ja teemme kotitöitä kyllä molemmat, tosin harvoin mies esim. pesee pyykkiä jos en anna tehtäväksi tai keittiön siivous.
Minua kanssa painaa kaikki "vanha" koska olemme olleet kauan yhdessä ja olemme toistemme ainoita seurustelukumppaneita. Rakkaus on loppunut ja enempi nykyään huolehtimista ja suorittamista.
Itse olen toista kertaa selviämässä masennuksesta, tosin minulla myös koulukiusaus tausta joka vaikuttaa myös työelämässä. Eli hankala lähteä, koska en tiedä miten kävisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voisin olla rakastettavampi ihminen? Siten, että olen iloisesti häärävä kotiäiti, joka hoitaa kodin. Eläisin vain miehelleni ja antaisin iloa hänelle, sellaien kodin hengetär. Mutta musta tuntuu, että tämä on täysin yksipuolista puurtamista sitten. Jos laitan ja häärään, leivon ja muuta, mies haluaa palkita minut seksillä! Ja sellaisen urakan jälkeen haluaisin vain nukkua.
Ja hän tekee kotitöitä, mutta hän tekee sen siksi koska minä en tee ja huomauttaa sitten että jos hän ei täällä laittaisi, niin mitä tästä vielä tulisi.
Uskon, että jos eläisin yksi tai lasteni kanssa, elämäni olis paljon helpompaa. Voisin taas nauttia siitä mitä joskus oli. Iloa asioista. Elämänhallintaa. Mutta ero? En jaksa edes ajatella.
Tässä tämä ainainen riittämättömyyden tunne. Olen jollakin tasolla välinpitämätön.
Kysyit tuosta estetiikasta, se näkyy varmaan eniten kodissa ja tavaroissa.
Kauheasti näkyy olevan kirjoitusvirheitä aiemmissa teksteissä, sori niistä!
Mä olen pitkään yrittänyt analysoida tätä elämääni, siinä on jotain ihan samanlaista kuin sulla ap- enkä vieläkään osaa selkeästi sanoa mitä. Sen tiedän varmasti että toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos voi huonosti eikä toinen ymmärrä/halua muuttaa suhtautumistaan, ei sellaisessa arjessa voi koskaan hyvin.
Keskeinen asia on mielestäni ainakin se, että miehen pitäisi hyväksyä sinut sellaisena kuin olet. Se edellyttää ihmisen ja hänen tekojensa erottelemista ja sitä ai ainakaan mun mies käsitä. Hän olettaa että mun pitää antaita hänen hyväksyntänsä hänen määrittämillään teoilla ja käytöksellä ja kun näin ei tapahdu hänellä on kaikki syy olla ilkeä, välinpitämätön ja jatkuvasti negatiivinen mua kohtaan. Jonkinlaista kaupunkäyntiä. ja mä taas ajattelen, että kaikki lähtee hyvästä tahdosta ja rakkaudesta, siitä että hyäkvyy toisen ja rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Ja yhdessä sittenmuokkautuu suhde, jossa on yhteistä hyvää ja rakkaudella sidetään se, että se toinen ei ole 100%& sellainen ihminen kuin haluan- eikä hänen tekonsa ole tahtoni jatkeita. Tää on aika hankalaa, kun munkin mies on hyvä isä, huolehtii kodista osaltaan ja on pidetty, kiva ihminen. Ainoa huono puoli on se, että mun kanssa ollessaan hän on tosi kurja ja ilkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme puhuneet tästä hyväksymisestä usein. Olen puhunut tuntemuksistani ja tuosta ansaitsemisesta paljonkin, mutta hän ei näe asiaa samalla tavalla. Musta olisi kiva, että hän jotenkin ilmaisisi sen että arvostaa jotain minunkin asioita tms, että haluaa olla niissä mukana. Kun olen siitä hänelle puhunut, hän totesi että aika vastenmielinen ajatus! (tämä kyllä tuli erään riidan päätteeksi.) Mutta minusta taas tuntuu, että elän hänen elämäänsä...?
Hän ei halua lähteä kanssni mihinkään, viihtyy kotona. Niin minäkin viihdyn, mutta musta olisi kiva tehdä asioita joskus yhdessä. Perheenä teemme ihan normaalit reissut ja matkat.
Mieheni on kanssa pidetty ihminen muualla. Kyllä minäkin hänestä välitän tietysti.
ap
En mä ole mielestäni ilmaissut haluani muutokselle. Vatvon täällä nyt tätä asiaa... Kerro ihmeessä miten ja millaista apua olet pariterapiasta saanut ja millaisia ongelmia teillä on ollut? Niin en halua hiipua nurkkaan.
ap
Hain apua seksiongelmiin, ajattelin että luovun koko siitä osasta elämää ja parisuhdetta, koska suhteessamme oli miehen haluttomuudesta johtuen aika hiljaista sillä saralla. Halluttomuus on kestänyt melkein 20 vuotta.
Valitettavasti en pysty kirjoittamaan tästä aiheesta syvällisesti, koska pelkään että minut teilataan täällä aivan tykkänään.
Mutta sen voin sanoa että onnekseni minulle sattui terapeutti, joka näki asiat isompana kokonaisuutena kuin seksin kannalta. Olin aivan valmis jättämään mieheni, seksin lisäksi asiaan kuului myös muita vaikeuksia. Toisaalta mieheni on monissa asioissa ihana. Samanlaista halveksuntaa ja nokittelua, kuin sinun miehessäsi, hänessä ei ole ollenkaan. Ristiriita oli olemassa mutta olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneistä ongelmista.
Miksi vetää kivirekeä perässään jos reki ei halua liikahtaakaan?
Summa summaarum, "katseet" ovatkin kääntyneet mieheeni, toivottavasti ymmärrät kun sanon että ongelma ei ollutkaan minussa vaan miehessäni. Mieheni on viimein joutunut oman elämänsä kanssa melkoiseen myllyyn. Kaikissa asioissa ei lopulta voikaan haudata päätä pensaaseen, tai saa haudata myös parisuhteensa.
En tiedä, mihin tämä mieheni osalta johtaa. Toiveena on aikuinen ,onnellinen mies. Viitteitä siitä on jo olemassa. Haluan auttaa ja tukea häntä tässä prosessissa mutta jos hän ei olekaan valmis aikuisen ihmisen osaan, ei minun myöskään tarvitse jäädä pikkupoikaan kiinni.
Hyvää jatkoa sinulle, valitettavasti en kaikilta osin ymmärtänyt ongelmaasi mutta tässä oli syitä joiden takia itse olen tyytyväinen terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos sulle vastauksestasi. Hyvä, että olette saaneet apua ongelmiinne. Vaatii mieheltäsi paljon, että hän käy itsensä kanssa tuota asiaa läpi. Se kuvastaa häneltä halua tehdä töitä suhteenne eteen.
Jos omaa tilannetta peilaan esim. teidän tilanteeseen, niin meillä ei ole kysymys miehen haluttomuudesta. Hän haluaisi aina! Ja ei vaadi paljon, että hän on valmis -on vain seksuaalisesti aktiivinen mies. En usko, että mieheni voisi koskaan hyväksyä itsessään mitään sellaista, joka edellyttäisi hänen itsetutkiskelua. Ajanhukkaa -kuten hän ilmaisee asian. Kaikki on suorittamista.
Mua ei edes häiritse mieheni pettäminen -minua häiritsee se laskelmoivuus hänen toiminnassaan. Jos rakastaa, niin ei voi toimia. Se on niin yksinkertaista. Rakkauteen kuuluvat myös epätoivotut tunteet vihoineen ja kiukkuineen. En tiedä, voinko kaiken kokemani jälkeen edes alkaa uskoa häneen. Mä en usko että hän jaksaa alkaa ns. kelata omaa toimintaansa niin syvällisesti. Ja uskon että hän tekee jo kaiken voitavansa.
Jos nuo epärehellisyydet olisivat jääneet siihen kertaan, matkan varrella niitä on kuitenkin tullut esiin. Ja nämä liittyy ihan jokapäiväiseen elämään. En voi sille mitään että luottamuksen saaminen voi olla aika kaukaa haettua.
Saa nähdä mihin ratkaisuun päädyn elämässäni.
Oletko ajetllut mennä terapeutille puhumaan ongelmistasi? Luuletko että miehesi lähtisi pariterapiaan? Meillä on myös suheessamme ollut ongelmia, mutta ne ovat liittyneet hieman erilaisiin asioihin liittyen miehen vastuuttomaan käyttäytymiseen ja sitä kautta minun jaksamiseen. Meitä se auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko vielä linjoilla. Olen seurannut tätä ketjua, jotenkin niin tutun oloista kaikki tunttet jota käyt läpi.
kysytä sitä tahtoa, jos ei haluaisi erota? Eli keinoja unohdukseen? Eli koko loppuelämä sitten keskittyä siihen että hyväksyisi ihan ok ihmisen vierelleen ja yrittää vain unohtaa. Ja toinen ainakin on täysin sinut tekemien tekojen kanssa -kohottaa vähän hartioitaan. Hän on kyllä todistanut lukemattomia kertoja haluavansa olla tässä liitossa eri teoin. Muistaa minua kivoilla lahjoilla ja huolehtimalla asioistamme ja olemalla hyvä isä lapsillemme.
Ja jos nyt oikein purkaudun hänestä, niin saan olla tarkkana muutenkin, mitä sanon ja kenestä vaikka avoin ihminen olenkin. Hän on vähän sellainen ovela, tarkoitan sitä, että osaa hienosti kiertäen udella asoitani ja kenen kanssa olen tekemisissä. Kerron hänelle kyllä kaiken, sillä mulla ei ole salaisuuksia. Ja hän kyllä huomaa, jos muutun jotenkin ja huomaan itse hänessä tietynlaista tarkkaavaisuutta, jos jokin asia elämässäni muuttuu. Ihmettelen sitäkin, miksi hän toimii niin. En ole ollut uskoton enkä muutakaan koskaan.
Ja tällaiset asiat ahdistavat joskus tosi paljon. Jos niistä hänelle sanon, hän vain naureskelee ja sanoo, että älä kuvittele omiasi. En ole vainoharhainen, sillä olen saanut hänet tällaisesta oveluudesta kiinni. Ne tunteet ovat silloin jotain vihan ja raivon välimaastosta. Ja tunnen syyllisyyttä seuraavana päivänä. Ei tämäkään kivalta tunnu hänestä kirjoitella tänne. Hän teki taas tänään hyvän ruuan ja silitteli minua ja muuta.
Olen oppinut olemaan raivostumatta tai huutamatta, koska se vain voimistuttaa häntä.
Ihmettelen joskus, miksi koskaan jäin tähän liittoon. En toisaalta uskaltanut erota, sillä olin niin masentunut silloin. Mitä siitä olisi tullut, ei mitään!
Kyllähän asioista on monet kerrat puhuttu ja hän on siis pyytänyt anteeksi suhdettaan -senkin ilmeisesti siksi, että tuo toinen alkoi vaatia enemmän kuin mihin mieheni olisi halunnut.
No, mitä teen? Menen hetken kerrallaan enkä ajattele.
Nyt menen nukkumaan! Kiitos vastanneille.
Niin muuten nuo pariterapiat ja muut terapiat ovat minulle vähän sellaisia muotijuttuja, en niin perusta niistä. Mua jopa kiinnostaisi tietää, miten joku terapeutti saisi minut unohtamaan. Uskon että se ei taida olla ihan helppoa.
Ap
kysytä sitä tahtoa, jos ei haluaisi erota? Eli keinoja unohdukseen? Eli koko loppuelämä sitten keskittyä siihen että hyväksyisi ihan ok ihmisen vierelleen ja yrittää vain unohtaa. Ja toinen ainakin on täysin sinut tekemien tekojen kanssa -kohottaa vähän hartioitaan. Hän on kyllä todistanut lukemattomia kertoja haluavansa olla tässä liitossa eri teoin. Muistaa minua kivoilla lahjoilla ja huolehtimalla asioistamme ja olemalla hyvä isä lapsillemme.
Ja jos nyt oikein purkaudun hänestä, niin saan olla tarkkana muutenkin, mitä sanon ja kenestä vaikka avoin ihminen olenkin. Hän on vähän sellainen ovela, tarkoitan sitä, että osaa hienosti kiertäen udella asoitani ja kenen kanssa olen tekemisissä. Kerron hänelle kyllä kaiken, sillä mulla ei ole salaisuuksia. Ja hän kyllä huomaa, jos muutun jotenkin ja huomaan itse hänessä tietynlaista tarkkaavaisuutta, jos jokin asia elämässäni muuttuu. Ihmettelen sitäkin, miksi hän toimii niin. En ole ollut uskoton enkä muutakaan koskaan.
Ja tällaiset asiat ahdistavat joskus tosi paljon. Jos niistä hänelle sanon, hän vain naureskelee ja sanoo, että älä kuvittele omiasi. En ole vainoharhainen, sillä olen saanut hänet tällaisesta oveluudesta kiinni. Ne tunteet ovat silloin jotain vihan ja raivon välimaastosta. Ja tunnen syyllisyyttä seuraavana päivänä. Ei tämäkään kivalta tunnu hänestä kirjoitella tänne. Hän teki taas tänään hyvän ruuan ja silitteli minua ja muuta.
Olen oppinut olemaan raivostumatta tai huutamatta, koska se vain voimistuttaa häntä.
Ihmettelen joskus, miksi koskaan jäin tähän liittoon. En toisaalta uskaltanut erota, sillä olin niin masentunut silloin. Mitä siitä olisi tullut, ei mitään!Kyllähän asioista on monet kerrat puhuttu ja hän on siis pyytänyt anteeksi suhdettaan -senkin ilmeisesti siksi, että tuo toinen alkoi vaatia enemmän kuin mihin mieheni olisi halunnut.
No, mitä teen? Menen hetken kerrallaan enkä ajattele.
Nyt menen nukkumaan! Kiitos vastanneille.
Niin muuten nuo pariterapiat ja muut terapiat ovat minulle vähän sellaisia muotijuttuja, en niin perusta niistä. Mua jopa kiinnostaisi tietää, miten joku terapeutti saisi minut unohtamaan. Uskon että se ei taida olla ihan helppoa.
Ap
Niinkuin ilmeisesti jo jossain viestissäsi kerrroitkin, että et halua muutosta. Silloin sinua ei oikein voi auttaa muuuten kun tietyti lukemalla näitä viestejäsi. Minä olen käynyt pariterapiassa ja käyn siis vieläkin. Se on ollut aivan tajunnanräjäyttävä kokemus, todella voimaannuttava. Mutta jos haluat vai loppuelämäsi hiipua hiljaa nurkkaan niin silloin siitä ei ole sinulle hyötyä eikä tietenkään sinne kannata mennä.
t. eräs aiempi vastaaja,joka ei muista numeroaan.
En mä ole mielestäni ilmaissut haluani muutokselle. Vatvon täällä nyt tätä asiaa... Kerro ihmeessä miten ja millaista apua olet pariterapiasta saanut ja millaisia ongelmia teillä on ollut? Niin en halua hiipua nurkkaan.
ap
Sanoit ap aiemmin tässä ketjussa, ettet halua mitään valtataistelua. Siinä ei ole nokan koputtamista - eihän valtataistelu tosiaan kuulu toimivan ihmissuhteen tunnusmerkkeihin. Minulle kuitenkin tulee useista kirjoituksistasi vahvasti sellainen vaikutelma, että teillä on jo käynnissä (ainakin miehesi taholta) valtataistelu, tai sitten epäterve valta-asetelma.
Femma
Alue: Aihe vapaa
Et taida tuntea itseäsi enää Naiseksi? Sinä tarvitsisit kannustusta, kiitoksia ja tukea. Ja omaa aikaa. Irtiotto arjesta tekee hyvää.
Niinhän se on että jos et rakasta itseäsi, et kykene rakastamaan muitakaan.
Rakastu itseesi! Hanki uusi kampaus, tatska tai käy risteilyllä! Hanki uusi harrastus, vaikka Pilatesta tai Hydrobicciä. Lakkaa aistimasta mitä se nahkapala (mies) kotona haluaa, ala haluamaan itse. Ulkoile enemmän.