Miksi äidit sukupolvesta toiseen vihaavat tai ainakin halveksivat tyttöjään?

itselläni on 3 tytärtä ja yksi poika ja kyllä tyttäret ovat aivan yhtä rakkaita kaikki kuin poikakin, arvostan heitä kaikkia ja kasvatan kunnioittamaan itseään ja muita ihmisiä. Ihan kauheata ajatella, että on oikeasti sellaisiakin perheitä, joissa näin ei ole.

jep. Mitä käytännön hyötyä naisille ja tytöille on siitä helvetinmoisesta suorittamisesta ollut tai tulee koskaan olemaan? tytöt joo pärjäävät koulussa, jep. ja pärjäävät yliopistossa jep.

muta sitten tulee työelämä ja perheeneperustaminen. ja ne lahjakkaat ahkerat ja älykkäät huomaavat, että ei, kaikkea ei pysty. yksi lapsi menee varmasti vaikka molemmat täysipäiväisesti työelämässä vaativilla aloilla. mutta jos useampi joku jo kärsii. 2 lastakin jo sairastaa todennäköisesti kaksi kertaa enemmän, jonkun on pakko olla pois jne.

Kohtelusta koulussa ja päiväkodissa? Miten kohdellaan paremin? Pojat saavat häiriköidä koko kouluajan ja tytöt saavat ja joutuvat kuunnella tätä häiriköintiä.

sonnilauman meluamista. apinalauman kiljumista.

Poikiia suojellaan enemmän. tytöiltä vaaditaan selviämistä ja kovuutta nykyään. pojat saavat olla nössöjä vauvoja jotka ovat äitinsä tissillä vielä 10-vuotiaana, äitinsä helmoissa naisten puolella uimahalleissa. Äidit palevelevat ja voitelevat leivät ja pyyhkivät pyllyn vielä isoilta pojilta. sen sijaan tytöiltä vaaditaan kovuutta ja selviämistä ja varhaisempaa aikuistumista tätä kautta. kun vaaditaan selviämistä, aikuistuu nopeammin.

paikkaansa ainakaan mun lähipiirissä. Enemmän äidit niitä tyttöjään ylistää ja kuljettaa mukanaan. Tutkimusten mukaan tyttövauvat on halutumpia Euroopassa, tyttöjä kohdellaan paremmin koulumaailmassa ja päiväkodeissa. Pojat nähdään ongelmana joka syrjäytyy yhteiskunnassa. Korkeakouluissakin 80% on jo naisia.

juuri näin. sisko tuskin on alunperin ollut yhtään sen järkevämpi tai viehättävämpi. vaan ainainen erinomaisen rooli on vahvistanut hänet kuvittelemaan ja kkäyttäytymään näin.

käytit ihaillusta siskostasi viestissäsi subjektiivisia määreitä, kuten järkevä. Tällaiset kommentit on aina mahdollista jakaa henkilöiden perusteella, eikä mitenkään objektiivisesti arvioiden. Toisen kohdalla kaikki on oikein ja sallittua, toisen kohdalla ei mikään. Kun sehän on ihan eri asia. Ihailu ja kiitos sekä kannustus saakin ihmisen itsetunnon vahvistumaan, ja itsetuntoisen ihminen on helppoa olla avoin, kohtelias ja miellyttävät. Etenkin jos verrataan siihen, joka omasta avoimuudestaan saa palkinnoksi aina ikäviä kommentteja ja pilkkaa.

En voi nyt sanoa, että iloitsen niistä, mutta mielenkiintoista on. Äkkiä sanottuna osalle tämä tilanne on liiankin tuttu, osalle taas ihan uskottavuuden rajoilla.



Joku mainitsi koulutuksen ja sosiaalisen aseman vaikutuksen. Kun oma tarinani ulottuu useiden sukupolvien yli, on meidän porukassa sekä köyhiä että rikkaita, lukeneita että kouluttamattomia, kaupunkilais- ja maalaisperheitä, isoja ja pieniä perheitä, alkoholismia, raivoraittiutta, mitä vain. On perittyä rahaa, on itse tienattua rahaa, on vaatimattomia ja esille tulevaa sakkia... Ainoa yhtäläisyys, jonka näissä tilanteissa näen, on tämä vanhempien naissukupolvien suhtautuminen nuorempiin naisiin.



ap

Jos molemmilta vaaditaaisin juuri sama työmäärä ja käytös, tytöt eivät aikuistuisi tai tulisi murrosikään yhtään sen aikaisemmin kuin pojatkaan.



poikien murrosikä siirtyy koska heidän annetaan olla vauvoja ja lapsia pitempään.

Ilmoja pidellyt -tasolla täällä mennään vieläkin. Taistelen edelleen itseni kanssa, voiko yhteyden esim vanhempiin katkaista kokonaan. Heille on tärkeää näyttää, ettei mikään maailman tapahtuma hetkauta heitä suuntaan tai toiseen. Lähisukulaisen kuolemaan he suhtautuvat "järkevästi", mitä sitä vanhan ja sairaan kuolemaa itkemään, vaikka vainajaa vasta siirretään kotoa ruumisautoon. Häihini he tulivat kirkkoon ja lähtivät ensimmäisten joukossa. Johan sitä tuli juhlittu, oli vastaus. Ensimmäistä lastenlastaan he eivät ole kommentoivat mitenkään. Varmaan ekat sanat on jotain "onkohan tosta edes eläjäksi"...



Ap

Tiedän kyllä mikä on kulissi. En vain nyt ymmärrä että tarkoititko että oma äitini olisi pitänyt kulissia yllä, vai että minun pitäisi pitää kulissia yllä jos tyttären synnyttäisin?

Leikkiä että tätä olen aina toivonut, kun näin ei asia ole?

Selvennä asiaasi.



Lapset eivät ole tyhmiä. He vaistoavat milloin heitä rakastetaan aidosti ja milloin heistä välitetään. En minä halua teeskennellä että olisin aina toivonut tytärtä, koska näin ei ole.

En koe menettäväni mitään jos en tytärtä synnyttäisi.

53

Annetaan nyt tälläinenkin kertomus.



Minua on aina rakastettu. Äitini oli sanonut isälleni että haluan tytön ja kas, tyttö tuli. Sain leikkiä millä halusin ja minut opetettiin meikkaamaan ja olemaan naisellinen.

Olen nyt sinut itseni kanssa. Pidän itsestäni juuri sellaisena kuin olen, enkä vaadi enää itseltäni liikoja. Olen juuri se, mitä haluan olla.

Vahemmissani ei siis syy ole.

Olin koulukiusattu ja nuoruuteni oli ongelmainen. Join, poltin, käytin lääkkeitä ja alkoholia sekaisin, kokeilin huumeita, viiltelin, harrastin seksiä, tappelin kaupungilla. Tuona aikana koin monia pahoinpitelyitä sekä raiskauksen, joka päätyi aborttiin. Silloin olin 16vuotias. Huumeita tosiaan en vakituisesti käyttänyt, vaan kokeilin muutaman kerran, ne jäivät onneksi niihin kokeiluihin. Kun sain alkoholin käytön hallintaan, alkoi ulkonäön kohentaminen. Laihdutin ja yritin näyttää kauniilta. Sairastuin masennukseen ja anoreksia/bulimiaan. Olin niin huonossa kunnossa että jouduin sairaalaan letkuruokintaan ja hengityskoneeseen. Olin todella lähellä kuolemaa.



Tässä tulee siis syy miksi en halua tytärtä. En halua ottaa riskiä että vanhat haavat avautuisivat. En halua nähdä että joku, joka on omaa vertani, kärsisi lähellekään samoja asioita kuin mitä minä kävin läpi. Omahoitajani on sanonut että olen vielä monta vuotta aikapommi noiden asioiden kanssa, vaikkakin todella paljon voiton puolella.

Hirvittää katsella noita nuoria tyttöjä, teini-ikäisiä jotka pukeutuvat minihameisiin ja meikkaavat itsensä piiloon. Tälläiseen yhteiskuntaan en halua tytärtä..



Toivottavasti joku nyt saa selvää tuosta.

minäkin luin tätä ketjua suu auki, missä päin Suomea tällaista on? Tuntuu vieraalta, kun puhutaan tuosta poikien enemmän arvostamisesta ja pitämisestä, siis hä? Ei tajua ei.

Varsinkin tuo yksi äiti, joka sanoi, että hänelle on pojat tärkeämpiä, tosi murheellista. Aivan kuin vieraasta kulttuurista kertoisi.

Nyt en lukenut koko ketjua, kun oli pakko vastata. En nimittäin koe tätä ollenkaan näin.

Itselläni on kaksi tyttöä, olen perheestä, jossa on ollut 2 tyttöä ja äitini on perheestä, jossa on ollut 3 tyttöä. Koen, että meidän neljän sukupolven ketjussa äidit ja tyttäret ovat olleet äärimmäisen läheisiä ja ovat arvostaneet toisiaan. Ihana mummini kuolemaansa asti kehui minua äitinä, samoin tiedän oman äitini arvostavan suunnattomasti sitä, kuinka jaksan työn ja äitiyden yhdistämisen - hänen mielestään niin paljon paremmin kuin hän itse aikanaan, josta minulla taas ei ole mitään valittamista!

Minulla on meistä ainoana myös poika (nuorimmainen), mutta häntä ei kohdella kotitöissä mitenkään erilailla. Juuri nyt tässä kirjoittamisen lomassa käymme tiukkaa keskustelua siitä, miten astiat pitää viedä tiskipöydälle ruokailun jälkeen.

Minä en halveksi. Rakastan kaikkia kolmea tyttöäni, toivottavasti neljäskin olisi tyttö. Minusta on aivan mahtavaa ja etuoikeus seurata heidän kasvuaan ja auttaa hieman heitä matkalla (toivottavasti) vahvoiksi, itsenäisiksi ja itsevarmoiksi naisiksi.



En halveksi poikalapsia sinänsä, mutta väitän kyllä että ilman tytärtä jäänyt nainen jää ehdottomasti jostain paitsi.



Meidän suvussa aina ollut 50/50 tyttöjä ja poikia, enkä ole kyllä huomannut että kumpiakaan sen enempää arvostettaisiin. Henkilökohtaisien ominaisuuksien ja kemioiden mukaan tämä menee meillä. MINÄ henk.koht koen todella olevani enemmän tyttöjen äiti. Miehellä onneksi poika jo entuudestaan, eli minun ei tarvitse sitä paineilla. ;)

eikä meidän koskaan tarvinnut tehdä kotona mitään. Korkeintaan tyhjentää tiskikone ja viedä roskat. Meillä oli upea kotiapulainen, joka siivosi ja laittoi ruokaa ja teki ihan kaikki kotityöt.



Vanhempamme ovat korkeasti koulutettuja ja kannustivat meitä varsinkin älyllisissä jutuissa ja koulunkäynnissä.



Minustakin ap:n aloitus kuulostaa olevan jostain yli sadan vuoden takaa.

Ongelmistasi vain tuli mieleen, että ihme jos olet ihan "normaalista" perheestä. Itselläni on ollut myös päihdeongelmaa ja olen ollut koulukiusattu, harrastanut paljon irtoseksiä, kärsin edelleenkin läheisriippuvuudesta ym. Omasta mielestäni olen myös ollut normaalista perheestä. Meillä aina painotettiin, että olemme jotenkin hyvää ja parempaa väkeä. Vasta vanhempana olen ymmärtänyt, että isälläni ja hänen äitillään on alkoholiongelma. Tästä ongelmasta vain vaiettiin ja sitä pidettiin "normaalina" (kaikkihan nyt juovat, äitinikin sanoi) Meillä ei koskaan kukaan käynyt kylässä, ainoastaan sukulaiset vain. Oli puhumattomuutta ym. Tätä tarkoitan sillä kulissilla: yritetään painottaa lapselle, että tämä elämä on normaalia vaikkei se olekaan, oli se sitten mitä tahansa.

vanhemmat (äidit tai isät), jotka arvottavat lapsen sukupuolen mukaan, eivät ole kyllä kauhean tasapainoisia ihmisiä. Ei tuollainen ihan tervettä ole. Sääliksi käy lapset, jonka perheessä toista sukupuolta pidetään tärkeämpänä. Mutta ei tarvitse mennä sadan vuoden taakse tai kehitysmaihin, tällaista tapahtuu ihan tämän päivän Suomessakin. Surullista, mutta totta.

Elänyt vastuutonta elämää jne. Silti vihaan miehiä yli kaiken, aikuisia siis. Minulle on huudeltu kadulla siitä asti kun tissini alkoivat kasvaa ja feministiksi kasvaessa silmiin on osunut todella paljon miesten aiheuttamia kurjuuksia, joiden takia raivo sisälläni on kiehunut yli monen monta kertaa...kerran jopa tönäisin telkkarin pöydältä alas kun uutisissa kerrottiin jostain raiskaajasta, joka pääsi jälleen kerran kuin koira veräjästä. En todellakaan tiedä mistä tämä jatkuva, polttava vihani tulee.



Asian tekee oudoksi se, että olen maailman suloisimman poikalapsen(!) äiti ja tulen surulliseksi jos luen vaikkapa täältä että tytöt ovat toivotumpia. Poikani on suloinen, vilkas, rohkea- erittäin perinteinen poika ja riehuu päivittäin paljon. Se ei rasita minua enkä miellä poikaani samanlaiseksi kusipääksi kuin muuta miessukupuolta. Mieheni on erittäin lempeä ja epämiehekäs, siksi kai siedän häntä (ja olen muuten hetero, vaikka toivoinkin monen monta vuotta että voisin rakastaa naista).

Kyllä meillä oli normaali perhe. Usko tai älä. Ei ollut mitään kulisseja pystyssä. Moni on yrittänyt kotiolojani syyttää, mutta siinä ei ole onnistunut. Ainut "vika" oli se että rahat olivat tiukassa, mutta ei siitäkään riidelty tai stressattu, kaikilla oli siihen aikaan rahat tiukilla.

Omat ongelmani alkoivat lähinnä koulukiusaamisesta, myöhemmin hyväksynnän hakemisesta. Joskus vain tuntui että pitää olla "pahatyttö" että saisi kavereita.

Meillä ei ole ollut suvussa säännöllisesti esiintyvää alkoholisimia, ellei omaa liikakäyttöä oteta huomioon.

53

Minunkin täytyy myöntää etten niin välitä tytöstäni kuin neljästä pojastani. Mutta meillä se näkyy pikemminkin niin päin että pojat pistän kotitöihin yms, koska haluan että ovat tulevaisuudessa onnellisia ja pystyviä. Tytöllä ei myöskään ole samoja rajoja kuin pojilla - en välitä koska nukkuu, mitä syö jne...

Kun oma naiseus ja sen arvostaminen on täysin hukassa, ei silloin omia tyttäriäänkään ja heidän tyttöyttään arvosta.



Toisaalta sitten on olemassa kokonaan uusi naistyyppi, joka nimenomaa haluaa vain tyttöriä ja vihaa poikia.



Sairaita ajatusmalleja kummatkin. Ihmisiä me kaikki olemme sukupuolirooliemme alla.

että jos et voi voittaa heitä, liity heihin. Eli kun nainen ei koskaan voi olla mies, voi ainakin yrittää päästä mahdollisimma lähelle ja tärkeäksi jollekin miehelle. Ehkä oma poika kelpaa välineeksi tähän samoin kuin merkittävä tyttösukunimi (eli isä) tai aviomies.



Tiedän perheen, jossa on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Pojat ovat "Matti" ja "Ville", tytöt ovat "tytöt".



Ja naiset tosiaan vaativat naisilta enemmän kuin pojilta. Ehkä se on osa henkiinjäämisen opettamista, pitää aina olla parempi kuin muut, jotta tulee jollekin miehelle tärkeäksi ja saa turvaa.

arvostanut ja isäsuhdetta ei koskaan oikeastaan ollutkaan (alkoholisti-isä). Minä arvostan kyllä omaa sukupuoltani paljon. Omasta sisarussarjastani olen ainoa tyttö ja tietyin mittarein arvioituna pisimmälle elämässäni päässyt. Saattaapa minulla olla jonkinlaista miesvihaakin, jonka kyllä tiedostan, mutta en ole vielä riittävästi käsitellyt.



Olin todella iloinen, kun esikoiseni oli tyttö. Arvostan häntä todella paljon. Nyt kun odotan toista, niin mietin, että miten suhtaudun jos tulee poika. Kai sitä omaa lastaan terve äiti kuitenkin rakastaa sukupuolesta riippumatta..

Aivan käsittämätöntä, mitä olet joutunut kokemaan. Minä rakastan tyttäriäni suuresti eikä tulisi mieleenikään pompottaa heitä.



En usko, että kukaan tervejärkinen äiti vihaisi tai halveksisi tytärtään.