Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Keskeyttäisitkö raskauden rv 20-24? Millaisessa tilanteessa?
04.03.2010 |
Meillä tällä hetkellä vaikea elämäntilanne.. vauvalla todettiin vaikeita rakennepoikkeamia ja nyt pitäisi päättää että jatketaanko raskautta vai ei.. en halua rakennepoikkeamasta enempää kertoa.. millaisessa tilanteessa kykenisitte raskauden keskeyttämään, vai kykenisitkö ollenkaan? Onko Downin syndrooma sellainen tilanne jossa raskauden keskeyttäisit?
itse tunnen jo sikiön liikkeet ja tuntuu todella pahalta.. olisi vain mielenkiintoista tietää mitä muut tekisivät näillä viikoilla? itse toki päätöksen sen teen, joten tiedostan sen.
Kommentit (49)
Downin syndrooma olisi minulle riittävän vakava. Voimia teille vaikean päätöksen tekoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos hänellä puuttuisi esim. aivot tai keuhkot. Tai jos tiedettäisiin, että hän tulisi kuolemaan kohtuun tai heti syntymänsä jälkeen.
jos sikiöllä ei olisi elinmahdollisuuksia. Mainitsemasi Down-syndrooma ei ole todellakaan vakava vamma eikä ainakaan minulle syy keskeyttää raskautta noilla viikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että alkaisin keskeyttää.. Täysin elinkelvoton yksilö. Ei todellakaan down riittäisi minulle syyksi, vaikka koville sekin ottaisi.
jos vauvalla ei olisi elinmahdollisuuksia tai hänen elämänsä olisi kasviksen tasolla tai muuten täynnä kärsimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsella olisi niin vakavia ongelmia, että kohtukuolema tai kuolema hyvin pian synnytyksen jälkeen olisi todennäköinen, tekisin abortin.
Jos diagnoosina on pelkästään downin syndrooma, niin ehkä sen perusteella en tekisi aborttia. Sen sijaan down-lapsellahan voi olla esimerkiksi erittäin vaikea sydänvika tai muita sisäelimiä puuttua tyystin.
enkä ehkä vaikka kuolisi muutaman pvn ikäisenä.. haluaisin säilyttää elämäää mahd pitkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tälle palstalle asiasta kirjoittaminen on vaarallista. Jotkut haluavat tietoisesti ja puhtaasti ilkeyttään tehdä asiasta sinulle hankalamman kuin se on, lisätäkseen tuskaasi. Yritä olla kuuntelematta heitä, ja tee päätös oman oikeudentajusi mukaan. Vain sinä itse tiedät, mikä on elämäntilanteessasi oikea ratkaisu.
Jos olisin tilanteessasi, ratkaisuni riippuisi siitä, kuinka vaikea rakennepoikkeama on kyseessä. Downin syndroomaakin on huikean laaja skaala työkykyisistä, iloisista aikuisista vaikevammaisiin vuodepotilaisiin. Olen ollut töissä kehitysvammalaitoksessa. Mietin toisinaan, missä kulkee elämisen arvoisen elämän raja. Jos näen sellaisen vaikeasti vammautuneen, jolla selvästi on paha olla, näen esim. kärsimistä tai luonteen ikäviä häiriöitä kuten aggressioita; itseinhoa tms. tms. ;sellaista vakavaa toimintakyvyttömyyttä ja/tai fyysistä epämuodostumaa, joka sitoo potilaan vuoteiseensa kasvin tasolle selkeästi kärsimään olostaan, minun on pakko pohtia, pystymmekö laitoksessakaan tarjoamaan heille ihmisarvoista elämää.
Tähän perustaisin oman ratkaisuni. Mutta kuten sanoin, vain itse tiedät oman tilanteesi... Voimia sinulle!
meillä on jo yksi erityislapsi, jonka erityisyys ei ole edes kovin paha. Mutta sen verran olen nähnyt ja kokenut, että tiedän, että erityislapsen vanhemmuus ja koko elämän täyttävä elintapa, työ ja harrastus. Kaikista palveluista ja tukimuodoista etc. saa taistella, eikä niitä saa jos ei itse ole superkova taistelija ja se pitää tehdä kaiken arjen pyörittämisen rinnalla. Kyllähän se pienen lapsen kanssa menee, mutta kun omaishoidon vähäiset vapaat viedään pois kun lapsi on jo pari kymppinen ja jo parikymmenta vuotta on taisteltu ja ties kuinka monta vuotta tulossa - sitä ei taitaisi kovin moni täällä lässytävä todellisuudessa jaksaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsen kuolema tapahtuisi liki varmasti kohdussa tai hyvin pian synnytyksen jälkeen, niin olen melko varma että mulla ei olisi henkistä kanttia olla raskaana vielä seuraavaa 4 kk ja odottaa koska lapsi kuolee. Ihmiset onnittelisivat ja sitä vain sitten kertoisi, että älkää onnitelko, lapsi kuolee kohta.
Mutta niin paljon on neuvojia ja jokaisella oma mielipide. Itse se päätös kuitenkin pitää tehdä ja sen kanssa elää.
mutta teiltä, jotka harkitsisitte aborttia siinä tilanteessa, ettei vauvalla olisi minkäänlaisia edellytyksiä säilyä hengissä syntymänsä jälkeen kysyisin (ja ihan täysin ilman sarvia ja hampaita), ettekö jäisi lopuksi ikäänne miettimään josko kuitenkin lapsi olisi selvinnyt, jospa lääkärit sittenkin olivat väärässä?
Jotenkin tuntuu, että itse kestäisin mieluummin sen luonnollisen (väärä sanavalinta, mutta muutakaan en keksi) kuoleman, kuin itseaiheutetun (tämäkin väärä sanavalinta).
Nämä asiat on niin kamalan vaikeita ja jokainen tekee oman ratkaisunsa, mutta mietinpähän vain..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan haluaisi sairasta lasta kolmen jo olemassa olevan lisäksi.
mutta teiltä, jotka harkitsisitte aborttia siinä tilanteessa, ettei vauvalla olisi minkäänlaisia edellytyksiä säilyä hengissä syntymänsä jälkeen kysyisin (ja ihan täysin ilman sarvia ja hampaita), ettekö jäisi lopuksi ikäänne miettimään josko kuitenkin lapsi olisi selvinnyt, jospa lääkärit sittenkin olivat väärässä?
Jotenkin tuntuu, että itse kestäisin mieluummin sen luonnollisen (väärä sanavalinta, mutta muutakaan en keksi) kuoleman, kuin itseaiheutetun (tämäkin väärä sanavalinta).Nämä asiat on niin kamalan vaikeita ja jokainen tekee oman ratkaisunsa, mutta mietinpähän vain..
niin tuskinpa jälkeenpäin kohti miettisin, että entäpä jos lääkärit sittenkin olivat väärässä. Luulen, että minulle olisi liian raskasta kantaa elinkelvotonta sikiötä kohdussani synnytykseen asti.
Itse siis tarkoitin sitä, että TIEDETTÄISIIN varmuudella, ettei vauvalla ole minkäänlaisia edellytyksiä elää kohdun ulkopuolella paria tuntia tai päivää pitempään.
-5
Jo se oli riittävä syy keskeytykseen viikolla 18, kun kyseessä oli Down + oma ikämme.
Nyt ensi viikolla lvp (uusi raskaus) ja taas samat jännitykset.
En tiedä mitä tekisin. Minäkin olen miettinyt ihmisarvoisen elämän rajaa hoitaessani vaikeasti vammaisia lapsia. En tiedä voisinko kestää jos lapseni jäisi neljäkuisen tasolle henkisesti mutta kasvaisi aikuisen kokoon.
Mutta toisaalta yksi siskoistani todettiin ultrassa olevan todennäköisesti vammainen, mutta syntyikin terveenä.
tätä ei oltu todettu missään ns perustutkimuksessa ja sairaus on periytyvä.
Lapsi on vielä pieni, 4 v, mutta hän vie kaikki voimavarat täysin ja tämän takia heille ei tule lisää lapsia.
He ovat huolissaan siitä, kun ovat n 40 vuotiaita ja Suomessa eläkeläiset ovat oman onnensa nojalla, koko ajan kaikkia palveluita huononnetaan jne, miten sitten käy, kun heistä aika jättää ja kuka heidän lapsesta sitten hoitaa. Vammaisuus kun esiintyy ainoastaan aivoissa, hän voi elää hyvin normaalin iän, jopa 100 vuotiaaksi.
Alue: Aihe vapaa
silloin voisin tehdä.