Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Neuvokaa 8 v kasvatuksessa! (haluaa lopettaa harrastuksen)
16.01.2009 |
Minulla on 8 v poika, joka on luonteeltaan suurpiirteinen ja vähän sinne päin tekijä. Hän aloitti karaten 7 v ja oli todella innoissaan. Puhui ensimmäisen vuoden mustan vyön tavoittelemisesta. Karate myös sujui ihan hyvin. Hän sai keltaisen vyön jo vuosi sitten.
Syksyn aikana hän on huonontunut harrastuksessaan kovin. Ei pysy enää ryhmän mukana - ei tietenkään, koska ei kuuntele, ei katso, miettii omiaan ja tekee sinne päin. Hän on siis todella onneton siellä. Koska yksinkertaisesti ei yritä.
Väitän, että tämä motivaation lasku johtuu siitä, että hän on huomannut, että laji on vaikea, ettei hän olekaan siinä niin hyvä kuin haluaisia. Hän heittää lekkeriksi, koska ei tarvitse kohdata omaa huonommuuttaan ja sitä, että lajia pitäisi harjotella.
Isä otti eilen asian puheeksi, että hän saa unohtaa mustan vyön ja poika suuttui ja sanoi, että lopettaa karaten. Nyt olemme isän (eli mieheni) kanssa kahden vaiheille, mitä pitäisi tehdä. Antaa hänen lopettaa vai pakottaa jatkamaan. Asialla on kaksi puolta:
a) Annamme hänen lopettaa karaten. Oppiiko hän siitä, että hanskat voi lyödä tiskiin heti, kun ei jotain osaa?
b) Pakotamme hänet jatkamaan vielä tämän kevään ajan. Saako hän elinikäisen trauman siitä, että on pakko jatkaa, vaikka ei osaa?
Ja voiko häntä pakottaa jatkamaan? Hänhän voi jatkaa samoilla linjoilla.
Itse asiasssa se mikä minua huolestuttaa on sitoutumattomuus ja se, ettei edes viitsi yrittää. Onko kokemusta, mikä on oikea tapa vaikuttaa siihen, ettei nämä piirteet saa otollista maaperää ja lopulta pojasta kasvaa täysi luuseri.
Kommentit (55)
Piti vielä lisäämän, että eilen tuli kevään maksulappu. Tyhmä maksaa, jos hän kolmen kerran jälkeen on vieläkin tätä mieltä. Nyt olisi se kohta, että jos lopetetaan, niin nyt lopetetaan. Tai sitten kevät loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teette sillä palveluksen myös sille muulle ryhmälle ja niille lapsille, jotka oikeasti haluavat siellä jotain oppia. Parempi kun häirikkö lähtee ryhmästä pois!
Mistä lähtien sellainen on häirikkö, joka tekee asiat "vähän sinne päin"? Tuolla ajatusmallilla koululuokasta pitää myös poistaa kaikki oppilaat, jotka eivät osaa läksyjään, eivät lue sujuvasti eikä täytä tehtäväkirjaansa siinä järjestyksessä, missä pitäisi.
ap
Teette sillä palveluksen myös sille muulle ryhmälle ja niille lapsille, jotka oikeasti haluavat siellä jotain oppia. Parempi kun häirikkö lähtee ryhmästä pois!
että kun lapsi on itse halunnut aloittaa harrastuksen (niin kuin ovat saaneet valita kaikki harrastuksensa itse, mihinkään ei ole pakotettu), niin katsotaan vuosi kerrallaan. Ei siis pakoteta jatkamaan, mutta ei lopeteta kesken kauden. Nyt on mietinnässä, jatkaako 8-vuotias enää soittoharrastustaan, kun harjoittelu tympii (niinhän se tympii aika monia soittajia, niin minuakin aikoinaan), mutta sen verran tiukkiksia olemme, että vaadimme jatkamista vielä tämän kevään. Mieli saattaa muuttuakin vielä.
Eli, kun lapsi haluaa harrastaa, niin täytyy ymmärtää, että harrastetaan aina lukukausi kerrallaan (minusta riittää puoli vuotta). Jos haluaa lopettaa, niin lopettaa sitten meneillä olevan kauden päätyttyä (jos edelleen on samaa mieltä). Näin lapsi ei opi toimimaan juuri niin kuin ap pelkää, että heti kun ei jaksakaan, voi heittää hanskat tiskiin. Toisaalta lapsi oppii myös, että kun joku asia on maksettu (siis esim. harrastuksen kausimaksu), se myös hyödynnetään. Ei raha-asiasta tarvitse tietenkään tehdä liian suurta numeroa, mutta kyllä meillä ainakin kysytään tarkasti haluaako lapsi jatkaa seuraavan kauden (siis kokonaan) uusien maksujen ollessa ajankohtaisia, mikäli yhtään sellaista on ilmassa, että lapsi ei ehkä haluakaan/jaksakaan enää harrastaa.
Itsetuntoasiaa kommentoin sen verran, että kyllä 8-vuotiaan on jo ihan hyvä huomata, että ei voi kaikessa olla huippu, varsinkaan yrittämättä. Moni laji on alussa helpomapaa ja siinä kehittyy vain, jos tosissaan harjoittelee. Jos kiinnostusta ei ole tarpeeksi, silloin ei jaksa harjoitellakaan. Mutta ei sitä itsetunnon murenemista kannata liikaa varoa, tuleehan nuo pärjäämisasiat eteen maailmassa muuallakin (koulussa ym.).
meillä on harrastuksia ollut ja mennyt, voisi sanoa että etsitään sitä mikä miellyttää..
Toki lopettamisesta AINA käydään keskutelua , ennenkuin annetaan lopettaa..
Ei mielestäni ole oikein jos "väkisin" viedään harrastuksen pariin mitä ei oikeasti halua harrastaa.
Vanhempien ei pitäisi niin tosissaan ottaa näitä ns. pakkoharrastamisia (=eli lapsella on oltava jokin harrastus). Meillä ei tällä hetkellä ole, jääpähän enemmän aikaa yhdessä olemiselle ja tekemiselle esim.ulkoilulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta olen aivan eri mieltä. Jos ei ole harrastusta, niin jääpähän enemmän aikaa maata kotona... Kuka tuolla vesisateessa, sysipimeässä, ulkoilee yksinään. Eikä tällaista mammaa kiinnosta mennä märkään ja haisevaan metsään rakentamaan majaa risuista...
Mielestäni harrastukset pakottavat lapsen liikkumaan sekä antavat ryhtiä päivälle, jottei aina makoilla kotona.
Meillä ei tällä hetkellä ole, jääpähän enemmän aikaa yhdessä olemiselle ja tekemiselle esim.ulkoilulle :)
Olen omakohatisesta seurannut 8v poikani harrastusta ja ohjaajien toimintaa. Yksi kaikkein tärkeimpiä asioita oppia on ohjeiden kuunteleminen ja keskittyminen itse asiaan. Tämä pitäisi oppia joka harrastuksessa ja myös koulussa. Paljon tässä on kiinni osallistujassa, mutta myös ohjaajissa. Moni ohaaja ei uskalla puuttua käyttäytymis ym ongelmiin aivan samoin kun emme uskalla puuttua toisen lapsen ojentamiseen, vaikka näemme sen tarpeellisuuden.
Riittävän aikainen ja tiukka perustaitojen opettelu olisi ehkä antanut mahdollisuuden muiden taitojen kehittymiseen. Toisaalta jos motivaatio on kadonnut, ei taida olla mielta jatkaa. Toisaalta karate ja muut itsepuolustuslajit ovat loistavia pienille pojille monipuolisen liikunnan ja keskittymisen harjoittelun puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin minä tekisin.
Kuvitelkaa nyt lapsen tulevaisuutta. Aloittaa karaten, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa ratsastuksen, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa tanssimisen, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa jalkapallon, lopettaa parin kuukauden päästä...
Kaiken minkä aloittaa, lopettaa myös hetken mielijohteesta, kun kaikki ei mene hyvin. Isompana aloittaa lukion, lopettaa sen kesken, aloittaa amiksen, senkin lopettaa, aloittaa työnteon, lopettaa kun ei kiinnosta...
Vaikka lapsen harrastusta ei pidä ottaa vakavasti, suosittelen, että esim ratsastuksesta kiinnostunut voi pari kertaa tutustua lajiin ja sitten päättää alkaako harrastaa, jos alkaa, käy sitten vuoden loppuun ja vasta sitten lopettaa, jos ei kiinnotusta riitä.
1. Maksettu kausi käydään loppuun eli kesken ei lopeteta.
2. Jokin liikuntaharrastus on oltava eli lopetettavan harrastuksen sijaan on keksittävä jokin toinen.
Jos lapsi ei saa harrastuksestaan onnistumisen elämyksiä, sitä on turha jatkaa. Jokin toinen laji voi sopia pojallesi paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli jos ei mene kuin pakolla harrastukseen niin lopettakaa toki
ja etsikää uusi harrastus tilalle- josta lapsi pitää
Tuli vain mieleeni. Itselläni on vielä ihan pienet lapset. Mutta omalta kohdalta muistan ainakin, että tuon ikäisenä vietettiin iltakaudet kavereiden kanssa ulkona. Ei siellä mitään mammoja tarvittu majojen rakennukseen...
Tuosta olen aivan eri mieltä. Jos ei ole harrastusta, niin jääpähän enemmän aikaa maata kotona... Kuka tuolla vesisateessa, sysipimeässä, ulkoilee yksinään. Eikä tällaista mammaa kiinnosta mennä märkään ja haisevaan metsään rakentamaan majaa risuista...
Mielestäni harrastukset pakottavat lapsen liikkumaan sekä antavat ryhtiä päivälle, jottei aina makoilla kotona.
Meillä ei tällä hetkellä ole, jääpähän enemmän aikaa yhdessä olemiselle ja tekemiselle esim.ulkoilulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tätä siis mietin, kun pohdin tätä kysymystä lopettaa vai jatkaa.
ap
i]Kuvitelkaa nyt lapsen tulevaisuutta. Aloittaa karaten, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa ratsastuksen, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa tanssimisen, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa jalkapallon, lopettaa parin kuukauden päästä...
Kaiken minkä aloittaa, lopettaa myös hetken mielijohteesta, kun kaikki ei mene hyvin. Isompana aloittaa lukion, lopettaa sen kesken, aloittaa amiksen, senkin lopettaa, aloittaa työnteon, lopettaa kun ei kiinnosta...
.
[/quote]
kirjoitin tuon siis vastineeksi alimmaiseen kirjoitukseen, jossa äiti toteaa, että jää aikaa olla enemmän yhdessä ja ulkoilla yhdessä....
Tuli vain mieleeni. Itselläni on vielä ihan pienet lapset. Mutta omalta kohdalta muistan ainakin, että tuon ikäisenä vietettiin iltakaudet kavereiden kanssa ulkona. Ei siellä mitään mammoja tarvittu majojen rakennukseen...
Tuosta olen aivan eri mieltä. Jos ei ole harrastusta, niin jääpähän enemmän aikaa maata kotona... Kuka tuolla vesisateessa, sysipimeässä, ulkoilee yksinään. Eikä tällaista mammaa kiinnosta mennä märkään ja haisevaan metsään rakentamaan majaa risuista...
Mielestäni harrastukset pakottavat lapsen liikkumaan sekä antavat ryhtiä päivälle, jottei aina makoilla kotona.
Meillä ei tällä hetkellä ole, jääpähän enemmän aikaa yhdessä olemiselle ja tekemiselle esim.ulkoilulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä saman luonteinen 8v poika harrastaa aikidoa, koska siinä ei kilpailla ja jokainen voi kehittyä omaan tahtiin ja kehittää oman tyylinsä.
Luulin ettei tässä lajissa suoriteta vöitä, mutta kyllä nuo jotain natsoja suorittaa.
Yleensä suositellaan että itsepuolustuslajin harrastaminen aloitetaan vasta 9-10 vanhana koska silloin lapsen motoriikka on vasta täysin kehittynyt.
Lapsenne on ehkä edistynyt liian nopeasti. Hänen motoriikkansa ei ehkä ole valmis vielä niin vaikeisiin juttuihin kun nyt treenaavat.
Ja karatessa käy noin varmaan joka lapselle. Se tarvitsee hirveästi kannustusta vanhemmilta, että jaksaa.
Meidän poika ei havittele mitään mustaa vyötä. Hänestä vain on kiva käydä treeneissä, koska siellä on hauskaa.
Pakottaa lasta. Lapsuus on lyhyt, ja onnellinen pitäis olla tässä ja nyt eikä lapsena pakottaa harrastaan sillä varjolla että pojasta tulis joskus hyvä aikuinen.
Olen itse ajatellut ehdottaa pojalle aikidoa, uskon sen taitoon enemmän kuin karateen. Jo ihan filosofiankin kannalta.
Kyllä aikidossakin on vyöt, ainakin aikuisilla.
ap
Kasvattaminen ON sitä, että lapsesta tulee joskus hyvä aikuinen. Harrastus on oikein hyvä kanava tuon tavoitteen toteuttamiseen. Siksi minä ohjaan poikaani mielellään itämaisten lajien ääreen: ne kasvattavat pitkää pinnaa, keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä. Sellainen ihminen on hyvä aikuinen.
ap
i]Pakottaa lasta. Lapsuus on lyhyt, ja onnellinen pitäis olla tässä ja nyt eikä lapsena pakottaa harrastaan sillä varjolla että pojasta tulis joskus hyvä aikuinen.
[/quote]
luistelua, uintia, kitaransoittoa, rumputunteja ja jalkapalloa.
On sovittu, että jos harrastus aloitetaan, niin sitä treenataan syys- ja kevätkausi kerrallaan. Varsinkin soitto- ja jalkapalloharrastus vaatii kuitenkin varuste- ym. hankintoja. Eli tällä lailla on sitoutettu harrastamaan vähän pidempään.
Mutta ei voi pakottaa. Tällä hetkellä harrastaa vain fudista ja hyvä niin, koska sekin jo vaatii aika paljon aikaa.
Meilä on 7-vuotias tyttö, joka harrastaa taitoluistelua nyt kolmatta vuotta.
Noudatan lasten harrastuksissa samaa periaatetta joka itselläni oli lapsena: Vuosi pitää lajia kokeilla ennen kuin osaa sanoa juuta tai jaata siitä (eri asia on tietenkin jos ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ei juttu maistu ollenkaan). Myös näissä jatkamisissa on menty vuosi kerrallaan.
Nyt tuossa luistelussa mennään hurjaa vauhtia eteenpäin ja käytännössä pysyäkseen ryhmän tahdissa on osallistuttava jokaiseen harjoitukseen. Keväällä olisi kilparyhmän karsinnat ja sen jälkeen luistelu-ura jatkuisi sitten joko kilparyhmässä, jossain harrastajaryhmässä tai muodostelmaluistelussa.
Koko tämän 2 viikkoa kun harjoitukset ovat joulun jälkeen jatkuneet, on harjoituksiin lähtö ollut hiukan pakkopullaa, mutta kun on lähtenyt, on mennyt jäälle mielellään ja tullut sieltä pois posket innosta hehkuen. Koska itseäni kuitenkin ahdistaa yhtään minkäänlainen painostaminen harkkoihin osallistumisesta, olen pohdiskellut vähän samaa asiaa kuin sinäkin. Kuitenkin päädyimme siihen, että tämä kevätkausi luistellaan ja katsotaan sen jälkeen mikä on fiilis. Kuitenkin ryhmä on jo tuttu ja siellä on paljon hyviä kavereita, ei viitsi parin viikon kokemusten perusteella lopettaa useaa vuotta kestänyttä harrastusta. Vierastan tätä systemaattista lapsiurheiluvalmennusta ja kilparyhmän karsintoihin mennääm vain ja ainoastaan jos tyttömme sinne haluaa.
Kerroit että itse harrastit tosi montaa lajia lapsena. Maailma on valitettavasti muuttunut kovin paljon niistä ajoista. Yhä nuorempia ajetaan erikoistumaan, esim. juuri taitoluistelussa kilpaileminen pitäisi aloittaa 5-vuotiaana jos siitä vakavan harrastuksen haluaa ja viimeistään tokaluokkalaiset karsitaan melko karskisti harrastajiin (joille vuorot liikenevät lähinnä ulkojäältä) ja kilpaileviin, joilla sitten harjoituksia on 5 kertaa viikossa. Hesarin juttujen perusteella sama juttu on monessa muussakin lajissa, esim. jalkapallossa.
Lajina tuo luistelu on sellainen, etten siitä varsinaista harrastusta lapsellemme haluaisi (seuran 11-12 vuotiailta kilparyhmäläisiltä lähes jokaiselta on operoitu joku osa jalasta), mutta olen samoilla linjoilla että haluaisin lapsemme löytävän sen oman juttunsa joka pitäisi hänet ns. "pois kaduilta kuleksimasta" :)
--
Alue: Aihe vapaa
Poika sanoi eilen ensimmäisen kerran, ettei enää halua mennä sinne. Koska isä puuttui hänen harjoitteluunsa. Isä on jo ennen joulua pyöritellyt päätään minulle ja sanonut, että hänen duunaamisensa siellä on kamalaa, mutta ei ole huomauttanut pojalle mitään. Mutta eilen hän sattumoisin joutui vakoisien vöiden ryhmään ja koska oli siellä huonompaakin huonompi, niin hän puuttui asiaan.
Kyseessä on Nuori Suomi- yhdistys, mutta ohjaajat eivät huomauttaneet pojalle mitään! Ei yhtään mitään! Omassa ryhmässä joskus korjaavat liikkeitä, mutta jos on asennevamma, niin miten sitä korjataan?
Ja vielä kerran korostan, että harrastus on aivan pojan oma. Me häntä sinne roudaamme, emmekä yleensä istu siellä katsomassa tai arvioimassa, vaan poistumme paikalta. Meillä ei ole mitään tavoitteita sen suhteen.
i]Jos poika on viikko toisensa jälkeen sitä mieltä, että ei halua enää mennä karateen, niin anna lopettaa. Harrastuksen pitää olla mieluisa, ei siitä muuten ole mitään hyötyä. Mutta lopettamisesta pitää jutella vakavasti ja rauhallisesti, ei niin että kiukuspäissään ilmoitetaan että en mene enää.
Ennen kuin lopullinen päätös tehdään, mitäs jos jättäisitte ohjaamisen sille ohjaajalle ettekä itse puuttuisi siihen, miten poika treenaa? Vaikka et itse pidä sitä painostuksena, niin se että vanhemmat kotona huomauttelee harjoituskäyttäytymisestä ja laiskuudesta, voi kyllä aika tehokkaasti laskea motivaatiota.i]