Mistä voin hakea apua, kun lyön lastani silloin tällöin? tämä ei ole provo

huonosta käytöksestä, kuka rankaisee äitiä läpsäisystä joka on huonoa käytöstä? Nämä lapsiaan läpsivät äidit ottavat oletettavasti turpaansa miehiltään.

että käytöksesi ei ole suotavaa. Tänäpäivänä en kyllä suosittele neuvolassa kertomista. Joutuvat tekemään lastensuojeluilmoituksen. Meistä on kerran tehty, kun lapsi kertoi päiväkodissa saaneensa piiskaa kotona, vaikka tämä ei ollut totta. Totesivat kuitenkin aiheettomaksi sosiaalitoimistossa. Mutta kokemus oli itselle kamala. Päätät ihan itse, että nyt loppui läpsiminen ja pysyt siinä, sillä hyvä. Kyllä sinusta on siihen. Ketään ei palvele se, että sinut raahataan sosiaalitoimistoon ja lastasi tullaan todennäköisesti myös haastattelemaan. Isommat traumat hänelle siitä mielestäni jää, kuin siitä, että olet häntä läpsäissyt. Nyt kiinnität huomiota omaan käytökseesi ja vältät tilanteita, joissa kiehuu yli. Tsemppiä.

sinun on hyvä tosiaan hakea apua, koska olet huolissasi tilanteesta ja ilmeisesti koet, että teet tosiaan pahaa lapsillesi.



Minä en - itse asiassa olen aika varma, etten läpsi enää 5-vuotiastani välttämättä enää koskaan, koska olen nyt koko ajan muuttunut pitkäpinnaisemmaksi ja ylipäätänsäkään en hermostu läheskään yhtä helposti kuin ennen. Äitiys on vain tehnyt tehtäväksi ja kahden lapsen kanssa arki on ollut hyvä pinnan venyttämisen koulu.

Ja kyllä. Satunnainen läpsiminen jättää syvät arvet. Nimim. kokemusta on. Olisin paljon mielummin kuunnellut huutamista.



Ja se, että tekevät ls ilmoituksen ei tarkoita sitä, että ottavat heti huostaan. Pikemminkin sitä, että kannustavat ja koittavat varmistaa, että tällainen käytös loppuu.

Meillä tilanteet on esim. seuraavia: olen vienyt lapset kauppakeskukseen jätskille ja kirjastoon. 4-vuotiaalle ostanut samalla nopeasti yhden hänen tarvitsemansa vaatteen, jonka valintaan sai sanoa mielipiteensä. Mukavaa iltapäivän parituntinen takana. Tullaan kotiin lapsi laittaa takkia paikalleen eikä onnistu. Takki putoaa lattialle. Pyydän kaksi kertaa kauniisti nostamaan takin minulle. Lapsi ei suostu, vaan alkaa kieriä lattialla. Tartun hänen käteensä ja nostan sillä takin ylös. Lapsi alkaa huutaa äiti on tyhmä, jolloin minulla kihahtaa ja lyön häntä päälaelle lujaa. Samalla huudan täysiä kuinka kiittämätön hän on kun järjestän kivoja juttuja ja hän haukkuu äitiä tyhmäksi....



Nyt kun luen tätä, tuntuu, että omien tunteiden hallinta on 4-vuotiaan tasolla :( Taitaa olla parasta palata työelämään. Ehkä sitten kun näkee lapsiaan hereillä 2-3 tuntia vuorokaudessa, niin ei malta eikä pysty raivoamaan turhasta.

huolimatta ap on silti paras äiti ja huoltaja lapselleen. En mä jaksa uskoa, että sosiaalialan ammattilaiset on mitenkään hysteerisiä siitä että äiti on läpsäissyt lastaan - heillä on siellä niin paljon rankempiakin tilanteita asiakkaitten kanssa selvitettävänä että perspektiiviä varmasti löytyy.



Äitiys pistää naiset tilanteisiin joihin he eivät koskaan muuten joutuisi, ja vastatusten sen pimeän puolen kanssa jota muuten onnistuisi välttelemään. Toivottavasti sä ap saat apua itsellesi, ja mielenrauhan.

jos vanhemmista tehdään lastensuojeluilmoitus, mikäli läpsäsee/tukistaa.



en missään NIMESSÄ puolustele fyysistä kurittamista, päin vastoin. Mutta nyt siis tilanne on siis se, että vanhempi ei saa tuossa tilanteessa mistään apua? Pelätään neuvolassa käyntejä?



Mihin katosi hyvinvointivaltio Suomi?



Tilalla on siis takapajuinen, tekopyhä kuppikunta? Ruotsista on otettu aivan liikaa mallia, ja tämä on tulos. "Kansankodissa" tälläiset käytännöt ovat olleet vuosikymmeniä arkipäivää - aina siitä lähtien, kun suomalaiset sotalapset jäivät sinne loukkuun.



Tässä on nyt tulos - virkamieskunta on täysin hurrimielisten kansoittama. Mihin on kadonnut solidaarisuus, auttaminen, yhteishenki?



Näin ei läpsiminen vähene. Ap-parkakin rypee itsesyytöksissä. Se ei auta, apu auttaa. Mutta onko apua jostain saatavissa?

kolmekymppisen naisen, joka ei "kantaisi arpia" jostain. Jollain oli alkkisisä, jollain tunnekylmä äiti, jotakuta ei kaunnustettu tarpeeksi kotona, jollain oli liian vapaa kasvatus, joillain taas tiukka jne. siinä nyt on satunnaiset läpsäisyt pientä.

keskustelu aiheesta. Ei syyttelevä, kannanotot laittavat miettimään.

Meillä tilanteet on esim. seuraavia: olen vienyt lapset kauppakeskukseen jätskille ja kirjastoon. 4-vuotiaalle ostanut samalla nopeasti yhden hänen tarvitsemansa vaatteen, jonka valintaan sai sanoa mielipiteensä. Mukavaa iltapäivän parituntinen takana. Tullaan kotiin lapsi laittaa takkia paikalleen eikä onnistu. Takki putoaa lattialle. Pyydän kaksi kertaa kauniisti nostamaan takin minulle. Lapsi ei suostu, vaan alkaa kieriä lattialla. Tartun hänen käteensä ja nostan sillä takin ylös. Lapsi alkaa huutaa äiti on tyhmä, jolloin minulla kihahtaa ja lyön häntä päälaelle lujaa. Samalla huudan täysiä kuinka kiittämätön hän on kun järjestän kivoja juttuja ja hän haukkuu äitiä tyhmäksi....

Nyt kun luen tätä, tuntuu, että omien tunteiden hallinta on 4-vuotiaan tasolla :( Taitaa olla parasta palata työelämään. Ehkä sitten kun näkee lapsiaan hereillä 2-3 tuntia vuorokaudessa, niin ei malta eikä pysty raivoamaan turhasta.

Miksi lapsen pitäisi olla kiitollinen, ethän sinäkään ole saatuasi raahata häntä kauppakeskuksessa?

33 lapsi kyllä oli onnellinen päästessään jätskille ja kirjastoon, joissa meni ajasta 80%. Yhdessä kaupassa siis noin 15 min oltiin.

Mutta olet oikeassa siinä, että lapsi oli väsynyt ja nälkäinen. Mun ois pitänyt osata huomioida se ja hillitä itseni.



AP

lääkärille. Kerrot kuinka asia on. Sun kannattaisi käydä jossain puhumassa ongelmastas, siis joku terapia tai mene esim. kunnon psykologiseen vyöhyketerapiaan. Sun pitääisi selvittää mistä käytöksesi johtuub tai sitten etsiä tie siitä pois. Joka tapauksessa otaq huomenaamulla puhelin käteen ja tee asialle jotaian ennenkuin on liian syvät arvet lapsillasi. Pystyt siihen kyllä!

äiti käyttäytyy väkivaltaisesti lastaan kohtaan ja hänelle ehdotetaan jotain psykologista vyöhyketerapiaa. huh..

Tutustu ainakin heidän sivuihinsa:



http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/vanhemman_vaikeita_tunte…



http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/saara_vastaa_vanhemmille…

eikä isompaakaan.En ole lyönyt ikinä 4kpl omia. En hyväksy väki valtaa missään muodossa.Olen korottanut ääntäni ja yrittänyt puhua järkeä. Ja useimmiten se on auttanut.

olen samaa mieltä. siksi tämä onkin niin kamalaa, kun en vaan aina pysty hillitsemään itseäni :(



ap

että soitto perheneuvolaan auttoi minua. Eivätkä tehneet lastensuojeluilmoitusta - tai ainakaan meille ei kukaan tullut ovia kolkuttelemaan. Juttelin puhelimessa aika pitkän aikaa, itkin asiaani ja kerroin, että olen oppinut lyömään lastani, en halua sitä tehdä ja tarvin apua. Puhelimessa kuunnellut konsultoi toisia, eivät voineet antaa mulle aikaa nopeasti, MUTTA järjestivät minut akuuttiasiana terveyskeskuksen erityissairaanhoitajalle (mielenterveystyö), jossa kävin aikani juttelemassa. Sitä kautta olisin saanut lääkityksen keskivaikeaan masennukseen (lääkärille lähetteeen kautta sekä apua lapselleni mm. psykologille, en halunnut kumpaakaan siinä vaiheessa) ja sain perhetyöntekijän meille kotiin muutamia kertoja lapsia katsomaan, kun itse menin 'virkistymään'. Olin tuolloin 4v ja 1v lasten kanssa kotona ja tuota vanhempaa olin vuoden sisällä oppinut läimäyttämään hermostuessani syystä tai toisesta eli en osannut olla aikuinen, kun tilanne mm.koliikkilapsen ja vaativan vauvan kanssa vei voimat. JOTEN SOITA UUDESTAAN SINNE PERHENEUVOLAAN tai mene neuovolan kautta psykologille tms. Apua kannattaa hakea - jo se että myöntää itselleen että tarvii apua on iso juttu, ja kun kykenee hakemaan apua, on jo pitkällä ratkaista asian oikein. Pieni lapsi kärsii turhaan ja seurauksia kantaa pitkään. Meilläkin vaikka asiasta on jo 4 vuotta, niin tyttö edelleen mm. läpsii pikkusisartaan kun tämä ottaa hermoille = oppi mallin äidiltään, emmekä ole sitä onnistuneet kokonaan kitkemään häneltä vielä pois.

Kiitos!

Luen noi linkkien tekstit huomenna. Nyt menen nukkumaan, koska tiedän, että tämä johtuu osittain väsymyksestä.

Ihanaa, että niin moni halusi oikeasti auttaa. On niin suru puserossa rakkaan lapsen puolesta, kun tuntuu, että pilaan hänen elämän.



AP

Mä olen ollut oikeasti monta kertaa tilanteessa, jossa olen ollut niin vihainen, et mun kädet on tärisseet. Kerran olen repinyt lapsen päältä haalarit joiden vetskari oli jumittunut, niin että haalarit repesivät, ja lapsi säikähti hirveästi. Minäkin säikähdin, mut eniten säikähti mies joka oli paikalla ja kohteli mua pitkään tosi epäluuloisesti, tyyliin että uskaltaako hän edes jättää lasta minulle aamulla kun itse lähtee töihin. Mä tunsin itseni ihan mitättömäksi äitinä ja ihmisenä.



Minun vihani on oikeastaan turhautumista ja pettymystä enemmän kuin suuttumusta. Sen voi aivan hyvin tiivistää kahteen sanaan: entä minä? Tää äitiys on jotenkin niin totaalista, ja mä olen aina tarpeineni siellä häntäpäässä, ja saan toteuttaa niitä ehkä sitten jos ehdin ja jaksan kun lapsi ja muut velvollisuudet on hoidettu. Eli en suurinpiirtein ikinä. Mun on jotenkin ollut vaikea sopeutua ajatukseen, että kaikki pitää tehdä pienen lapsen ehdoilla, eikä minun tunteitani mieti yhtään kukaan.Aivan kuin mä olisin nykyään vain lapsen jatke. Ja koska mulla ei ole töitä, enkä niitä hakemisesta huolimatta saa, olen jotenkin vaan pelkkä äiti, enkä enää edes oman alani ammattilainen, mikä mä ennen olin ja mikä oli tosi tärkeää. Ja mä tiedän että töitä en saa koska lapsi on vielä niin pieni. Ja nykyään mulla ei ole mihinkään enää mitään sanottavaa vaikka joku kuunteliskin.



Kaverin lapsi sanoi tosi hienosti tän asian kun kerran juteltiin; siksi te äidit ootte niin kiukkuisia kun teidän elämä on niin sikatylsää. Se meni ihan nappiin - siksi mä ainakin olen kiukkuinen. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa paljonko lastaan rakastaa tai paljonko juoksee mammapiireissä. Tylsä elämä tekee pahantuuliseksi.



Tää nyt oli tällaista valittamista, mutta en mä usko että sä ap olet ollenkaan yksin sun tunteiden kanssa. Tai tekojen. Mä toivoisin että näistä asioista puhuttaisiin oikeasti, eikä vaan toistettais kuinka lapsen lyöminen on rikos ja paha asia. Se vaan johtaa siihen, että äidit ei enää luota toisiinsa ja siihen että joku kuuntelis ja ymmärtäis kun he kertovat omasta pahasta olostaan. Hyväksyntää tuskin kukaan teoilleen kaipaa, vaan sitä että sais puhua ja pistää omia tunteitaan ja omaa päätään järjestykseen.

että soitto perheneuvolaan auttoi minua. Eivätkä tehneet lastensuojeluilmoitusta - tai ainakaan meille ei kukaan tullut ovia kolkuttelemaan. Juttelin puhelimessa aika pitkän aikaa, itkin asiaani ja kerroin, että olen oppinut lyömään lastani, en halua sitä tehdä ja tarvin apua. Puhelimessa kuunnellut konsultoi toisia, eivät voineet antaa mulle aikaa nopeasti, MUTTA järjestivät minut akuuttiasiana terveyskeskuksen erityissairaanhoitajalle (mielenterveystyö), jossa kävin aikani juttelemassa. Sitä kautta olisin saanut lääkityksen keskivaikeaan masennukseen (lääkärille lähetteeen kautta sekä apua lapselleni mm. psykologille, en halunnut kumpaakaan siinä vaiheessa) ja sain perhetyöntekijän meille kotiin muutamia kertoja lapsia katsomaan, kun itse menin 'virkistymään'. Olin tuolloin 4v ja 1v lasten kanssa kotona ja tuota vanhempaa olin vuoden sisällä oppinut läimäyttämään hermostuessani syystä tai toisesta eli en osannut olla aikuinen, kun tilanne mm.koliikkilapsen ja vaativan vauvan kanssa vei voimat. JOTEN SOITA UUDESTAAN SINNE PERHENEUVOLAAN tai mene neuovolan kautta psykologille tms. Apua kannattaa hakea - jo se että myöntää itselleen että tarvii apua on iso juttu, ja kun kykenee hakemaan apua, on jo pitkällä ratkaista asian oikein. Pieni lapsi kärsii turhaan ja seurauksia kantaa pitkään. Meilläkin vaikka asiasta on jo 4 vuotta, niin tyttö edelleen mm. läpsii pikkusisartaan kun tämä ottaa hermoille = oppi mallin äidiltään, emmekä ole sitä onnistuneet kokonaan kitkemään häneltä vielä pois.

eli periaatteessa se oli lastensuojelullinen toimenpide. ei se lastensuojeluilmoitus tarkoita välttämättä huostaanottoa vaan sen myötä annetaan tukea perheelle, jotta lapset olisivat turvassa..

oikeuttaako se lyömiseen ,en tajua .