Kannattaako mun antaa mieheni ja lapseni mennä?

Voihan sitä olla kotirouvakin.

Siksi en enää kelpaa koska hän luuli että minusta tulisi joskus jotakin.Eli että joskus saisin työn ja ammatin.Niin ei kuitenkaan käynyt ja olen huomannut kuinka raskas asia on miehelleni.

Eihän hän ole miksikään nimitellyt.Hänkin haluaa vaan vaimon joka maksaa puolet asuntolainsta ja laskuista yms.

niin ota ero.

jota ei tarvitse hävetä vai sen ettei ole vaimoa ollenkaan? Olet riidellyt miehesi kanssa ja nyt olet siitä murheissasi. Tässä siksi sinulle kirjoitan, koska en itsekkään mikään korkeasti koulutettu ole enkä silti aio elämästä luovuttaa, sillä tiedän, että vain minä rakastan lapsiani niin kuin äiti voi rakastaa. Kukaan toinen ei heitä niin voisi rakastaa. Ole onnellinen siitä että sinulla on elämä. Ja niin kauan on toivoa kun on elämää. Miettikää miehesi kanssa yhdessä sinun rajoituksesi huomioon ottaen elämän yksinkertaistamista. Monella kuule menee vieläkin huonommin. Jos sentäs miehelläsi on työpaikka niin eikös sekin ole jo hyvä? Tee sinä kotona itse niin paljon kuin pystyt. Jankutan tee itse kaikki mahdollinen. Reumaa sairastavan pitää liikkua. Ja miksi sanot, että olet kysynyt eläkettä? Kerranko?

ainakin nostaa todelliset arvot pintaan.

Sinua lainkaan tuntematta voin silti sanoa, että olet arvokas ihminen - kaikki ovat!



Joku sanoi sinua luuseriksi, mutta mikä se sellainen ihminen on? Mistä sen ainakaan täällä kukaan tietää, oletko se sinä? Minustakin sinun kannattaisi vielä sitkeästi yrittää päästä eläkkeelle, ellei mikään työnteko oikeasti onnistu.



Toivottavasti miehesi ei oikeasti häpeä sinua. Onko hän sanonut niin, vai kuvitteletko niin? Kerroit, että hän on odottanut, että sinusta tulisi jotain? No, elämässä täytyy kaikkien oppia, ettei aina saa mitä haluaa. Miehesikin.Täytyy vain yrittää jaksaa etsiä olemassa olevista asioista hyviä puolia. Olethan sinä hänen lapsensa äiti! Eikö sekin ole arvokasta, että olet synnyttänyt lapsenne ja huolehtinut hänestä?



Mitäpä jos tilanne olisi toisin päin: jos miehesi menettäisi työkykynsä, eikä voisi maksaa puolta lainoista? olisiko hänen lähdettävä pois, jottei olisi sinulle taakaksi?



Meillä ollaan sovittu niin, että nyt kun lapset on pieniä, minä hoidan heitä kotona. Asutaan sen vuoksi vuokralla, ettei tarvisi peräsuoli pitkällä maksaa pankille lainaa. Mies on tyytyväinen, että kun hän tulee illalla kotiin, ei tarvi tehdä kotitöitä, vaan saa rauhassa olla lasten kanssa. Tehdään yhdessä kaikkea halpaa ja kivaa: käydään kirjastossa, uimahallissa, kylässä kavereilla yms. Ja minusta tuntuu, että mieskin on hiukan ylpeä siitä, että muija pitää kodin melko lailla kunnossa (tietysti hänkin auttaa kotitöissä, ja viikonloppuisin siivotaan yhdessä, mutta perussiisteys on minun vastuullani), säästää ruokakuiluissa ja on tarkka taloudenpitäjä, ja että yhden palkalla tullaan mainiosti toimeen. Eikö miehesi voisi aatella, että pärjää niin hyvin, ettei vaimon _tarvi_ mennä töihin? Joku sanoikin, että voisit leimaavan työttömän sijaan ollakin kotirouva.

Emme ole riidelleet,olen vain huomannut että katselee muita miehiä kadehtien kun heillä vaimot jotka käyvät töissä.Hän haluaa että tasapuolisesti elätämme perhettämme siksi juuri taas käyn koulutusta joka menee huonosti,itken ja teen harjoituksia.Mieheni mielestä en saa lopettaa sillä onhan minusta oltava johonkin.Ei kotitöitten teko hänelle riitä.

Höpön höpön sinulle nyt. Minun oma isäni on cp-vammasta huolimatta kasvattanut kuusi lasta yksinhuoltajana. Ja sinäkin kyllä pystyt varmasti löytämään itsellesi työn. Pitää olla vain asennetta ja tavoitteita. Jos itse et ajattele pystyväsi niin et voi saavuttaakkaan mitään. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa neljä vuotta ja meillä on kolme lasta joita hoidan kotona. Minulla todettiin myös skolioosi selässä 15.vuotiaana ja myöhemmin löydettiin välilevyn pullistumat. Selkä leikattiin ja minunkin sanottiin tarvitsevan ns. henkisen työn eikä fyysistä. Mutta siivoojana olen toiminut ja kiinteistön hoitajana ennen lasten tuloa. Ja paljon paremmin pärjää kipujen kanssa kun on fyysinen työ.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala elämään. Siivoojan työtä saa aina ja se on mukavaakin. Ja näytä miehellesi että sinusta on jotain.

No siivoojaksi ei ole olen kyllä kokeillut mutta kun tulee raskaasta työstä niin pahat rytmihäiriöt että pyörtyilen.Minä itsekkin ei pelkästään mieheni vihaan niin paljon kotona oloa että siksi tunnen että kun minusta todellakaan ei fyysisen työn tekijäksi ole on parempi että lähden.

Minusta tuntuu siltä, että enemmän kuin löytää sopivan alan toivoisit nyt mieheltäsi hyväksyntää ja henkistä tukea. Aivan ymmärrettävä toive, ja miehesi asenne on todella ikävä (jos hän todella ajattelee noin, kuin kuvaat - ehkä liioittelet hieman, jos olet nyt kovin onneton? Tai tulkitset väärin?)



Miehesi ei kuitenkaan ilmeisesti halua erota? Mietin miten voisit kohentaa elämänlaatuasi tuossa tilanteessa. Tuli mieleen sellainen ajatus, että itse ehkä tuossa tilanteessa yrittäisin päästä ikään kuin henkisesti "omille jaloilleni" ja irti tuosta miehen hyväksynnän kaipaamisesta ja miehen säälimisestä. Eli jos en pystyisi työhön enkä opiskeluun (ja tämä EI tee sinusta mitenkään huonompaa ihmistä), niin hoitaisin lapsen ja kodin mahdollisimman hyvin ja olisin miehelle ystävällinen ja hyvä puoliso, mutta ikään kuin henkisesti yrittäisin irrottautua tuosta noidankehästä. Siis opettelisin kestämään sen, että mies ei ole minuun tyytyväinen tässä työasiassa. Ja eläisin niin kuin haluan, niissä puitteissa kuin se on mahdollista. Ikään kuin, kun en pystyisi työhön/opiskeluun, niin yrittäisin "loistaa" henkisessä vahvuudessa. Tämä voisi myös vahvistaa itsetuntoa. Tietysti jos mies ei kerta kaikkiaan hyväksy kotiin jäämistäsi vaan uhkaa erolla/ottaa eron, niin sitten tuo ei toimi.



Sekavasti selitetty, ymmärsiköhän kukaan, mitä tarkoitan...



Konkreettisempana neuvona tuli mieleen, että sopisiko joku fyysinen, mutta hienomotorinen työ? Tulee mieleen kelloseppä, somistaja? Tai rakennuspiirtäjä, tosin siinä ehkä täytyy laskea jotain...suhteita...Ja entä ihan asiakaspalvelu, esim. hotellin respa? Stocka (=kai ihan ok palkat suhteessa työhön)?

ryhdistäydy NAINEN!!

Ehkä mies hyväksyisi mun kotonaolon jos mä itse sen hyväksyisin.Mutta mä ollut jo vuosia kotona ja inhoan kotona oloa päivä päivältä enemmän.Siksi varmaankin annan mieheni ja lapseni mennä.Mulla ei ole kädentaitoja siksi ei tuollaset hommat käy.

Siihen ero on väärä lääke. Olisit vain kotona ja yksin, mieltä elämään olisi vielä vaikeampi löytää.

mm. mies haluaa et ap maksaa puolet vuokrasta ja laskuista, mutta kuitenki sama mies hyväksyisi ap:kotonaolon ja työttömyyden, jos vain ap itse hyväksyisi. Hohhoijaa.....

aloitus viikon sisään.

Anteeksi nyt vaan, mutta...

Joka kerta olet saanut kannustavia ja positiivisia vastauksia täällä (okei, myös niitä haukkuja, mutta noin yleensä).

Joko sinä nautit siitä, että provoat täällä ja saat ihmiset tuntemaan myötätuntoa,

tai sitten sinä olet vain päättänyt olla saamatta mitään aikaan ja kieriskelet itsessäälissä ja teet siksi näitä aloituksia.

Minäkin neuvoin sinua aluksi, mutta nyt minua jo säälittää se, että kymmenet ihmiset näkevät vaivaa piristääkseen sinua, mutta sinulla ei ole aikomustakaan edes kokeilla heidän neuvojaan.

olet lapsesi äiti. siinä elämäntehtävää tarpeeksi.

koulunkäyntiavustajaksi tai henkilökohtaiseksi avustajaksi esim. sokealle henkilölle!

ja ryhdistäydy. Hae töitä, puhelinmyyntityötä saa ihan varmasti, ja siinä voi pärjätä vähän heikommillakin älynlahjoilla varustettu.

en vaan pärjännyt.Ja mieheni on väsynyt olemaan perheemme ainoa elättäjä.