Mä täällä itken kun joudun olemaan kotiäitinä.
Kun en nuorena pärjännyt koulussa ja olen vuosia ollut kotona.Aluksi kotirouvana ja nyt kotiäitinä.Että mua hävettää tämä.Töitä en saa kun ammattia ei ole ja oppimisvaikeuksien ja fyysisten sairauksien takia vaikea opiskella.Nyt naapurin rouva lähtee töihin kun 2v hoiti lapsiaan kotona.Mun käy niin kateeksi.Inhoan meidän päiviämme täällä kotona.
Kommentit (24)
Mutta kun inhoan kotiäitinä oloa ja mies inhoaa kanssa kun en tuo palkkaa kotiin.
Vai joko he pärjäävät itsenäisesti?
Mutta ei tämä mielestäni töitä ole.Joka päivä häpeän kotona oloa ja suren tätä kotiäitiyttä.Siksi meille ero tuleekin en halua elää näin.
joka pitää susta huolta.
Sinä teet tärkeää kotityötä, ole siitä ylpeä!
kotiäidit suorastaan imaistaan työelämään huippupalkalla koska kotiäideillä on niin huikea organisaatiokyky. Että siinäpä sulle hyvä lähtökohta.
Jos et ole onnellinen kotona, niin kartoita tarkat mahdollisuudet, mitä voit tehdä.
Vältä katkeroitumasta ja siirtämästä katkeruuttasi lapsiin. Ja oppimisvaikeudet eivät ole este oppimisille.
Miksi mun edes pitää elää kun en missään pärjää?ap kyselee.
Oletko ajatellut, että perustaisit oman yrityksen? Monet nettifirmat pyörivät kotoa käsin. Töitä voisit tehdä sen, mitä aikaa ja intoa on.
Voisitko ajatella jotain myymishommaa? Aloitat vaikka ihan simppelisti myymällä tavaroita huuto.netissä. Ostat halvalla tukun jostain kiinasta ja myyt kalliimmalla täällä.
Kannattaa tutkia nettiä ja miettiä, mikä yritysidea itselle parhaiten sopisi.
Oletko ajatellut, että perustaisit oman yrityksen? Monet nettifirmat pyörivät kotoa käsin. Töitä voisit tehdä sen, mitä aikaa ja intoa on.
Voisitko ajatella jotain myymishommaa? Aloitat vaikka ihan simppelisti myymällä tavaroita huuto.netissä. Ostat halvalla tukun jostain kiinasta ja myyt kalliimmalla täällä.
Kannattaa tutkia nettiä ja miettiä, mikä yritysidea itselle parhaiten sopisi.
niin en ihan heti lähtis suosittelemaan mitään oman bisneksen perustamista pystymetsästä.
Mieskin lähtee kohta ja ero tulee ei jaksa mun katkeruutta.Mun kykyjä ja pärjäämistä erilaisissa koulutuksissa on monet ammatinvalintapsykologit tutkineet.En vain tule ikinä missään pärjäämään.Olen myös itse aloittanut monta koulutusta mutta aina ne muuttuu liian vaikeiksi.
sinulla on, mutta voisit yrittää hakea jotain koulutuspaikkaa. Edes itsesi takia. Ja lastesi. Inhoat päiviänne kotona, hae jotain muuta. Oppimisvaikeudet voidaan varmasti ottaa nykyään huomioon.
Mäkin itkisin sun sijassasi. On se kurjaa olla niin tyhmäettei edes koulussa pärjää.
No ekaksi lopetat ton ruikutuksen. Se nyt vaan menee liian pitkälle jos äiti miettii että miksi elää kun jos ei asiat mene kuten itse haluaa. Jos sä pärjäät äitinä, kumppanina, ystävänä ja ihmisenä niin siinä on sulle ihan riittävästi hyvään elämään ja hyvään itsetuntoon. Jos sua oikeasti noin masentaa, niin soita aika mielenterveystoimistoon että pääset juttelemaan noista ajatuksistasi.
Sitten menet työvoimatoimistoon ja mietit yhdessä ammatinvalintapsykologin kanssa että mikä sua kiinnostaa ja mitä voit noiden rajoitusten puitteissa tehdä. Sä osaat näemmä kirjoittaa ja lukea joten et sä nyt mitenkään erityisen heikkolahjainen ole.
Jos mikään ei työelämässä oikein onnistu, niin lähde yhdistyspuolelle tekemään vapaaehtoistyötä, vaikka tukihenkilöksi muille elämän kolhimille - se antias sulle perspektiiviä kaikkeen siihen hyvään mitä sulla elämässä on, ja nostais sun elämänlaatua muutenkin.
aina ja sä voisit olla siinä jopa hyvä! Yritä edes.
Millaisia vaikeuksia sinulla oli koulussa? Mitä tarkoitat sillä, että opiskelu "käy vaikeaksi"? Eli onko vaikeata lukea kirjoja, ymmärtää tekstiä, tuottaa tekstiä eli kirjoittaa esim. esseitä, onko ryhmätöiden tekeminen vaikeata...? Millaisissa tilanteissa koet, ettet osaa?
En vain usko, että jos kykenet hoitamaan lapsiasi kotona, ettet pystyisi johonkin muuhunkin.
Olen niin monella kurssilla ja koulutuksella ollut ja tiedän etten pärjää.Psykologit ovat huomanneet saman.Mä en halua olla enää miehelleni taakka ja se mä olen kun en tuo rahaa kotiin ja muutenkin suren kun en missään pärjää.Emme tee enää lapsia koska mieheni joutuu kuitenkin yksin elättämään meidät.Mietinkin olisiko ero parasta koska silloin mieheni löytäisi työssäkäyvän naisen?
Silloin murrosiässä olisivat psykologit päästäneet eläkkeelle oppimisvaikeuksien takia mutta en jäänyt kun halusin pärjätä kuin muut.
Minullakin on tuttu, jolla ei ole ammattia, heikko itsetunto eikä usko pärjäävänsä missään opinnoissa. Hän oli syksyllä työkokeilussa kaupassa ja pärjäsi ihan hyvin ja tykkäsi olla. Ilmeisesti hänelle järjestetään pian uutta työkokeilua tai sitten koitetaan etsiä oppisopimuspaikkaa.
Vielä: ei elämän tarkoitus ole raha ja työssäkäynti. Kenelle tahansa meistä voi käydä niin, että edellytykset käydä töissä loppuvat. Kenenkään ihmisarvoa ja merkitystä ihmisenä se ei muuta. Sinun sijassasi nauttisin kiireettömistä päivistä lapsen kanssa ja etsisin mielekästä vapaaehtois- tai järjestötoimintaa.