Mitä olen tehnyt väärin? Kuinka toimin tästä eteenpäin? Kyse 2,5 vuotiaan uhmakkaasta käytöksestä.

olet paras äiti omalle lapsellesi. Kaikkien äitien ja isien lapset venkoilee ja on hankalia. Lapsi tietysti vaistoaa epävarmuutesi ja käyttää sitä hyväkseen (se ei ole mitään kataluutta, testailua vain).

Tuli mieleen tuosta Hei, hei-metodista, että siinä on kaksinkertainen riski: lapsi tuntee itsensä hylätyksi ja pian äiti jo taas ojentaa kätensä ja kutsuu. Kumpi on totta? Sekavia signaaleja pitäisi yrittää välttää.

Ihan olit selittänyt asian selkeästi, ongelma vain on se, että asian sisältö on virheellinen. eli kun sanot hei, hei, äiti lähtee nyt...ajattelet, että lapsi siinä tilanteessa tekee itse valinnan lähteekö turvallisesti sinun luokse vai jääkö tulematta, jolloin valitsisi turvattoman tien. Sinä itse olet aiheuttanut sen turvattomuuden tunteen jo sanomalla hei, hei äiti lähtee!!! ei siinä tilanteessa jää lapselle valinna mahdollisuutta turvallisen/ turvattoman toiminnan väliltä. Tottakai lapsi tulee jos aikuinen sanoo noin. kukaan ei halua tulla hylätyksi. lapsi tietää itsekin, että on täysin riippuvainen sinusta eikä pärjaa ilman sinua. se, että uhkaat lähteä vain koska lapsi ei suostu tulemaan pukemaan...on mielestäni (mietin todella mitä kirjoittaisin) anteeksi antamatonta, laiskuutta...jne. Sehän on vanhemmalle helpoin tapa toimia, mutta lapsen kannalta todella vahingollinen!!!



eli jos päästät suustasi nuo sanat...äiti menee nyt, hei hei! olet jo aiheuttanut sen turvattomuuden tunteen lapselle. On kauheata jos lapsi tottelee sinua vain siten, että hän joutuu ajattelemaan "nyt täytyy mennä tai äiti jättää minut". ei tee hyvää lapselle eikä myöskään sinun ja lapsen suhteelle.

Ihmisillä on kullakin omanlainen käsitys asiasta. Itse en koe ko. toiminnan ko. tilanteen tekevän pysyvää vahinkoa mutta kuten jo aiemmin sanoin pidän tuota äärimmäisenä keinona jos ei muu toimi.



Ap:lle sanoisin että minkä tahnsa toiminta mallin valitset lienee parasta tehdä aina johdonmukaisesti samoin. Tämä on varmasti seratkaiseva tekijä ei niinkään käytettävä toimintamalli.



3

10 kertaa ja vaikutetaan - anteeksi nyt vain - supernuijilta.



Kannattaisi tässä vaiheessa miettiä, kunpi teidän perheessä määrää - sinä vai tuo 2-vuotias.



Eli miten minä toimin, kun meidän lapsilla on ollut tuo kausi. Nappaan lapsen kainaloon ja vien hänet sinne, minne matka. Ja jos lapsi rimpuloi ja potkii. Seisotan hänet tiukasti eteeni, menen kyykkyyn ja silmiin katsoen sanon erittäin ankarasti, että "me lähdemme nyt". Tietysti jos auktoriteettiä ei ole koskaan ollutkaan tuo voi saada lapsessa aikaan vain naurureaktion. Sitten ei auta muu kun ottaa rangaistukset käyttöön. Karkuun juokseva lapsi ei saa katsoa lastenohjelmia jne... JA NIISTÄ PIDETÄÄN KIINNI. Olen huomannut, että näiden hankalien uhmislapsien äidit ovat yleensä hirveitä lässyttäjiä, jotka kokevat ilmeisesti, että ankarasti puhuminenkin on jo sitä "laissa kiellettyä kuritusta", kun sille huonostikäyttäytyvälle kakaralle puhutaan vain lempeällä lässynlässyn ääneellä tyyliin: Nyt kyllä äidille tulee paha mieli, kun Nico-Armas ei tule mukaan...

Minä käyn tällä hetkellä psykoterapiassa ja ymmärrän että aihe on sinulle vitsailua vaan, mutta minua ei naurata :(.

Olen minäkin känyt psykiatrin juttusilla joskus (en varsinaisessa pitkäkestoisessa terapiassa) mutta mitäs sitä surkuttelemaan. En tajunnut että tämä olisi jotakin kohtaa loukkaavaa, olen pahoillani jos pahoitit mielesi.

Yhden mielestä lapsi saa traumoja jos äiti sanoo sille että äiti menee nyt, tuletko mukaan vai et, ja sitten jatkaa raahavansa rimpuloivan lapsen väkisin ulos... Jotenkin tuntuisi että jälkimmäisestä tulisi todennäköisemmin niitä pysyviä traumoja ;-) Itse en tosin usko että lapset yleensä ihan noin vähästä menevät rikki, tai jos menevät niin tuskin muutenkaan elämässä olisivat tulleet pärjäämään.

itse sanon vain sellaisia "ukaaseja" lapselle, jotka oikeasti voin tarpeen vaatiessa toteuttaa. vain tällä tavalla voi taata johdonmukaisen ja lapsen näkökulmasta myös uskottavan kasvatuksen. Kiinnostaisi tietää kuinka moni äiti joka käyttää tätä: hei hei, äiti menee nyt... on ajatellut ylipäänsä omien sanojen ja tekojen yhteneväisyyttä. Jos käytät siis tuota hei hei.... ja lapsi ei tulekaan perässä...johdonmukaisesti toimittaessa sinun tulisi siis lähteä päiväkodilta ilman lasta. onneksi kukaan ei varmaan tätä toteuta, mutta sitten sitä uhkausta ei myöskään kannattaisi käyttää. ja jos uhkaukset joita annat ei toteudu kuten olet hetki aikaisemmin lapselle kertonut, ei sinun sanoillasi varmasti pidemmänpäälle ole painoarvoa ja varmasti lapsi nauraa vaan eikä tottele!

Jos käytät siis tuota hei hei.... ja lapsi ei tulekaan perässä...johdonmukaisesti toimittaessa sinun tulisi siis lähteä päiväkodilta ilman lasta.

En koskaan sano päivähoidosta haettaessa että hei hei, tännehän jäät, koska se sopisi varmaan lapselle erinomaisesti :) Meillä on se onni, että lapsella on erinomainen hoitopaikka jossa hän viihtyy.

Kun kävelemme kotiin ja lapsi rupeaa mönkimään maassa, sanon hei hei ja jatkan matkaani. Aina se on sieltä perään lähtenyt. En ole oikeasti edes ajatellut, että tästä tulisi joku trauma.

Ennemmin teen tuon kuin kannan mitään kirkuvaa lasta, se nyt vasta säälittävän näköistä onkin :)

sanoit 19 esimerkki lauseena tuon hei, hei...ja jatkona lauseessa "tuletko mukaan vai et". tämähän on kysymys lapselle ja antaa hänelle valinnanmahdollisuuden tulla mukaasi. ei tästä turvallisuus järky. nyt puhuttiinkin siitä jos vanhempi sanoo "hei hei, äiti menee nyt" eikä muuta. Silloin ainoa viesti on, että lapsi tulee jätetyksi jos ei nyt mene!!!!



käsittämätöntä jos aikuinen ajattelee ettei lasta voi kantaa hänen tahdon vastaisesti autoon. tottakai voi ja se on järkevämpi keino kuin uhata hylkäämisellä!!!! kukaan ei ole puhunut väkivallan käytöstä kantaessa.

oikeastiko ajattelet noin, että sanot lapselle mieluummin "hei, hei, tänehän jäät", kuin että kantaisit lasta. Se, että ajattelet enemmän mitä muut ajattelevat ja, että kirkuvan lapsen kantaminen on säälittävän näköistä, kuulostaa huolestuttavalta. Ajattelet siis enemmän että haluat näyttää hyvältä muiden silmissä kuin, että ajattelisit mikä on lapsellesi parasta.



kaikkea sitä kuuleekin...

Tuolla tiellä ei juurikaan ole muita kävelijöitä siihen aikaan, joten ei ole oikeastaan tullut edes tarvetta tuohon :) En minä kanna tuon ikäistä lasta kotiin kun osaa itsekin kävellä. Eihän teidän lapsista tule mitään jos passaatte niitä tuon ikäisinä.

10 kertaa ja vaikutetaan - anteeksi nyt vain - supernuijilta.

Kannattaisi tässä vaiheessa miettiä, kunpi teidän perheessä määrää - sinä vai tuo 2-vuotias.

Eli miten minä toimin, kun meidän lapsilla on ollut tuo kausi. Nappaan lapsen kainaloon ja vien hänet sinne, minne matka. Ja jos lapsi rimpuloi ja potkii. Seisotan hänet tiukasti eteeni, menen kyykkyyn ja silmiin katsoen sanon erittäin ankarasti, että "me lähdemme nyt". Tietysti jos auktoriteettiä ei ole koskaan ollutkaan tuo voi saada lapsessa aikaan vain naurureaktion. Sitten ei auta muu kun ottaa rangaistukset käyttöön. Karkuun juokseva lapsi ei saa katsoa lastenohjelmia jne... JA NIISTÄ PIDETÄÄN KIINNI. Olen huomannut, että näiden hankalien uhmislapsien äidit ovat yleensä hirveitä lässyttäjiä, jotka kokevat ilmeisesti, että ankarasti puhuminenkin on jo sitä "laissa kiellettyä kuritusta", kun sille huonostikäyttäytyvälle kakaralle puhutaan vain lempeällä lässynlässyn ääneellä tyyliin: Nyt kyllä äidille tulee paha mieli, kun Nico-Armas ei tule mukaan...

j Eikä lapselle tullut traumoja.

Meillä on varmaan yhden tai kaksi kertaa käytetty kullekkin lapselle jossin tilanteessa jossa on toiminut hyvin ja lapset ovat ihan täysipäisiä.

3

Ne saattaa näkyä vasta paljon myöhemmin....

voi voi taas kerran.

joten tuo lähtemisen sanominen pitäisi toteuttaakin jotta on johdonmukainen. Itse olen siis tuota hei, hei äiti menee nyt käyttänyt mutta onneksi vain tilanteissa joissa olen voinut uhkauksen myös toteuttaa eli kotona siirtyessäni alakerrasta yläkertaan ja kun ei lapsi tullut niin sai jäädä alakertaa ja sieltä kömpiä hetken päästä perässä tai vastaavasti kun lapsi ei tullut vaan paineli karkuun kun piti lähteä ulos (kesä aika) menin muiden kanssa ja kohta se joka juoksi karkuun tuli itse perässä. Että ehkä hiukan huono neuvo tuohon päiväkoti tilanteeseen. Tosin tässä kun sitä itsekseni mietin niin voihan sen kääntää niin että kun on sanonut että hei, hei äiti lähtee nyt ja jos lapsi ei odotetusti reagoi eli ryntää perään kuten useimmiten käy niin jatkaa lausetta että sinä lähdet myös joko itse tai sitten äiti kantaa. Ainakin itselläni tuo hei hei juttu on ollut käytössä vain siinä tarkoituksessa että sillä vältytään tuolta hippaleikilä. Ja sitä ei hoeta kymmentä kertaa vaan kerran sanotaan ja sillä hyvä eli jos ei tepsi niin sitten vaan on se lapsi juostava kiinni.



Meillä mies on kyllä kerran jättänyt 3v. kotiin ja mennyt itse ulos ovesta ja nurkan taakse odottamaan kun lapsi kiukkusi että ei lähde hakemaan siskoa eskarista. Tuolloinkin lapsi oli pukenut ja tullut perässä ja isä siellä olis sitten odottanut. En tiedä mitä olisi tehnyt jos lapsi ei olisi tullut ja olisiko tätä meillä enää voitu käyttää sen jälkeen. Eikä lapselle tullut traumoja.



Meillä on varmaan yhden tai kaksi kertaa käytetty kullekkin lapselle jossin tilanteessa jossa on toiminut hyvin ja lapset ovat ihan täysipäisiä.



3

- anna lapselle vain sellaisia vaihtoehtoja, jotka johtavat toivomaasi lopputulokseen. Eli esim. "käveletkö autoon itse vai kantaako äiti?"

- "uhkaile" vain sellaisella jonka myös toteutat

- kerro mitä tapahtuu, "laitetaan vaatteet päälle, vilkutetaan päiväkodille ja kävellään yhdessä autolle. Ajetaan autolla kotiin ja sitten äiti tekee kanssasi palapeliä" Pukiessa toistat tätä, lapsi alkaa itsekin siitä puhua ja miettii mitä seuraavaksi

- lupaa "palkintoja", esim. "mennään reippaasti autoon ja sitten saat lempikirjasi automatkalle/lempinallesi siellä odottaa"



Tälläisiä menetelmiä meillä käytetään....pidä johdonmukaisesti kiinni aikomuksestasi, sinä olet se joka päättää, ei lapsi

Kahden lapsen äitinä voin sen sanoa, että uhma kyllä häviää ennenkuin lapsi täyttää 5v.

Olen kahden karkailevan pojan äiti ja ei ne enään ole samanlaisia poikia, kuin taaperoina.

jos te totisella naamalla (epäilen ettette näin tee) väitätte että lapsi voi joutua psykoterapiaan siksi, että äiti sanoi hänelle lapsena että äiti menee nyt? Itselleni on tullut aika paljon hankalampiakin tilanteita eteen niin lapsena kuin aikuisenakin, eikä ole pienintäkään mielenterveysongelman oiretta. Pitäähän lapsia vähän karaista tai muuten niistä tulee näitä eduskunnan avustajia, jotka menee televisioon valittamaan kun hississä mies on katsonut hänen tissiväliään. HIRVEE TRAUMA.

ainakin tällä hetkellä ovat aivan tasapainoista ala-asteikäisiä.



Tämä on minusta jo aika naurettavaa että jostin aikas lailla yleisestikin käytetystä tavasta toimia tulisi suuri traumoja lapselle tai kertaluonoitsesta isommastakaan mokasta. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja tekevät joskus virheitä kasvatusasioissa mutta se että joskus tekee virheen ei tarkoita että lapsen elämä olisi sitten lopullisesti pilattu. Ei ne lapset niin herkästi kuitenkaan pilalle mene. Lapsella on aika hyvä kyky uudistua ja kääntää asiat hyväksi. Että aika toistuvaa saisi olla tuo hylätyksi tuleminen tuolla hei, hei menetelmällä jotta oikeasti saisi psysviä vaurioita aikaan.



3

jos te totisella naamalla (epäilen ettette näin tee) väitätte että lapsi voi joutua psykoterapiaan siksi, että äiti sanoi hänelle lapsena että äiti menee nyt? .

Minä en ainakaan lähde minkään rimpuilevan lapsen kantamiseen. Tuollahan opetetaan sitä, että jos et itse tee, niin äiti tekee puolestasi. Lastahan saa sitten kantaa vielä kouluikäisenäkin kun totuttaa siihen että mihinkään ei tarvii lähteä, kyllä äiti kantaa. Tulisihan siinä tietysti jumppaa samalla mutta en minä tuohon lähde. Ei meidän lapset ole koskaan kirkuneet ja potkineet, en minä tuollaista katselisi.

Tuolla tiellä ei juurikaan ole muita kävelijöitä siihen aikaan, joten ei ole oikeastaan tullut edes tarvetta tuohon :) .