Hyi helvetti, mikä kirjoitus Hesarissa, lantio repesi synnytyksessä kahtia

mielestä tuo juttu oli ihan seiskatasoa? Totuuspohja häviää jos asiaa ei esitetä perusteellisesti kaikinpuolin, nythän asiasta on vain äidin kertomus luettavana. Lisäksi en ymmärrä mikä jutun tarkoitus oli; nostaa sektion arvostusta vai mikä?

Lääkärit ovat varmastikin kieltäytyneet kommentoimasta tapausta Tämä on hyvinkin tavallista tapauksissa, joissa on tehty hoitovirhe.

Oman kokemukseni mukaan juuri näin. Synnytykset sujuneet ongelmitta, mutta olen saanut lapselleni potilasvahinkokorvauksen vaikka "toimittiin vallitsevan hoitokäytännön mukaan". Jopa huvitti saada alle viikon välein postissa sairaalan vastine muistutukseeni (6 kuukautta sen jättämisen jälkeen), jonka johtopäätös oli, että kaikki meni hyvin ja toimittiin vallitsevan hoitokäytännön mukaan ja sitten heti perään Potilasvakuutuskeskuksen päätös hoitovirheen korvaamisesta luokassa vaikeat vammat perusteluna, että huolellisemmalla hoidolla olisi vahinko voitu välttää täysin ja nopeammalla jatkohoitoon ohjauksella oikeille asiantuntijoille olisi vamman paranemisen pitkittyminen voitu hyvin todennäköisesti välttää.

Siis en ymmärrä omassa tapauksessamme enkä tässä Hesarin jutussa, miksi lääkäreille tai sairaanhoidolle on niin vaikeaa myöntää, että "joo, nyt meni pieleen, homma olisi pitänyt hoitaa toisin, mutta kun meillä ei ole ennustajan kykyjä ja siitä ja siitä syystä päädyttiin tällaiseen ratkaisuun, todella ikävää, että se kohdallasi meni näin ja nyt jatkossa tehdään näin ja näin, jotta tilanne saadaan korjattua."

Jos oman lapseni tapauksessa osaston lääkäri olisi tullut juttelemaan kanssani ja todennut tapahtuneen ja järkevästi keskustellut kanssani siitä, mitä tuleman pitää, olisi asenteenikin varmasti ollut toinen. Nyt sain käteeni hoitajalta paperin, jossa oli sairaalan sosiaalityöntekijän numero ja vastanottoajat "jos haluan kysyä jotain". Lääkäri valehtelematta kääntyi osaston käytävällä toiseen suuntaan kun näki minun kävelevän vastaan. Tämä sai minut oikeasti aivan raivon partaalle!

En olisi edes tajunnut ja osannut vaatia tapausta potilasvahingoksi, ellei jatkohoidon tehnyt lääkäri olisi kertonut, millaisen polemiikin juttu on sairaalan sisällä aiheuttanut ja kehottanut tekemään ilmoituksen.

Luulen, että tällä Hesarin ihmiselläkin olisi vähän erilainen fiilis, jos joku olisi viitsinyt sanoa "anteeksi, sinun kohdallasi erehdyimme". So simple!

ja kyllä todella tuosta paistaa mielestäni lääkäreiden asenteellisuus. Todella rumaa Ulanderilta verrata synnytystavan valintaa sydänleikkauksen valintaan. Ja tuo miten hän kommentoi sitä, että nykynaiset ovat tottuneet hallitsemaan kaikkea. Jep, nykyään naisillakin on OIKEUKSIA elämässä ja maailmassa. Kaikkea ei tarvitse tehdä vain siksi että joku mies käskee. Tuli oikeasti ihan oksettava olo tuon naisparan puolesta. Ja jälleen kerran ajattelin etten itse koskaan halua lasta saada, pelkään synnytystä todella paljon ja kaikki synnyttämiseen liittyvä saa aikaan ahdistusta. Surullista että suomessa ei naisia ja heidän terveyttään (sekä henkistä että fyysistä) arvosteta riittävästi. Törkeätä on myös se, että käytännössä täällä ei lääkäri joudu minkäänlaiseen vastuuseen hoitovirheestä. Ura ei ole pilalla, rahaa tulee entiseen malliin. Tekee vaan vastineen potilaalle jossa toteaa että virheitä sattuu, that's it. Samalla tavalla tässä maassa hyysätään rikollisia ja virheen tekeviä lääkäreitä.

Ja kyllähän niiden naisten oikeuksien eteen ovat naiset ennen meitä nähneet vaivaa! Ei ollut mahdollisuutta koulutukseen, ei päättää haluaako lapsia vai ei. Ensin oltiin isän omaisuutta ja sitten elämästä päätti mies. Tärkeää oli tietysti päästä hyviin naimisiin ja saada kunnollinen mies.

Miten tämä Ulander voi edes tällaista puhua? Ei olisi hänkään koulutusta saanut elleivät naiset olisi satoja, jopa tuhansia vuosia oikeuksiaan peränneet.

Venäläiselle puheet hemmotelluista äideistä ja lääketieteellisistä perusteista saavat aikaan kylmiä väreitä.



"Ymmärrän, ettei esimerkiksi syöpäpotilas saa puuttua samalla tavalla hoitoonsa. Mutta tässä on kyse omasta vartalosta ja omasta vauvasta."







Ihan kuin syöpäpotilailla kyse ei olisi omasta vartalosta? Ja omasta elämästä ja terveydestä jne?

mut miten ihmeessä taataan että se tuttu lääkäri sattuu olemaan päivystämässä just silloin kun oma synnytys alkaa klo 00:47 tapaninpäivän vastaisena yönä?

Ulkomailla synnyttäneenä voin sanoa, että oli tosi kiva käydä samalla lääkärillä 9 kuukauden ajan ja sitten mennä yhteistuumin hänen kanssaan synnyttämään. Oli kiva, kun hän soitti muutaman kerran synnytyksen jälkeen vielä kotiin. Toki kuuluu normaalikäytäntöön, mutta kyllä siitä hyvä mieli tuli. Ja olipa ihana palata saman lääkärin luokse, kun toinen raskaus alkoi! Ihan kuin olisi kotiin mennyt. Suomalainen laitos- ja liukuhihnatyyli tuntuu pahalta.

potilaidensa asioita tunnistettavasti lehdessä oli tapahtunut hoitovirhettä taikka ei.

Kas, kun hoitava lääkäri oli KIELTÄYTYNYT kommentoimasta asiaa. Tietää siis itsekin tehneensä todella pahan hoitovirheen. Yleisen edun nimissä tällaisen lääkärin nimi pitäisi kyllä julkistaa, jotta muut synnyttäjät osaavat varoa. Ja ne Ulanderin kommentit... Kyllä se vaan on niin, että ainoa mies synnytyssalissa pitää olla isä! Mies synnytyslääkärinä, gynekologina, yms. ei vaan yksinkertaisesti toimi! On jokseenkin älyllisesti vajaata verrata synnytystavan valintaa puseron värin valintaan. Tai sydänkohtauksen saaneet hoitovalintoja. Kun siinä synnytyksessä on aina kyse myös toisesta ihmisestä. Ei sen lääkärin tarvitse elää vammautuneen lapsen kanssa, jos synnytyksessä menee jokin lääkärin takia pieleen. Siksi on aina otettava erittäin vakavasti huomioon myös vanhempien mielipide synnytyksestä. t. vaadin sektion kesken synnytyksen ja sain sen

En ole vielä sellaista tavannut, vaikka olen kolme lasta synnyttänyt. Jos ei erityisiä ongelmia ole, eivät Suomessa lääkärit hoida synnytyksiä. Kätilöt vain, jotka vaihtavat vuoroa muutaman tunnin välein. Oikeasti käytte lääkärillä raskauden seurannassa ja sama lääkäri on paikalla koko synnytyksen ajan? Kuinka usein lääkärillä käydään? Täällä on kaksi lääkärintarkastusta raskauden aikana, muuten käydään terveydenhoitajalla. Onhan tämä aika karua, mutta kun on tottunut niin muu tuntuu luksukselta.

miksei äiti saa olla ohjaamassa kohtaloaan? Miksi kaikki päätökset annetaan lääkärin tehtäväksi? Lääkäri kun ei kuitenkaan tunne niin kuin äiti tuntee, lääkäriltä puuttuu äidinvaisto ja lääkärillä ei ole mitään vastuuta. Lääkäri ei hoida hapenpuutteesta kärsinyttä lasta seuraavat 18 vuotta. Lääkäri ei ole se jolta tulee kakat housuun seuraavat kolme kuukautta. En ole koskaan tavannut yhtäkään äitiä, joka on vaatinut pelkosektion ja ollut siihen tyytymätön! Kaikki tuntemani sektioäidit ovat olleet erittäin tyytyväisiä siihen että ovat saaneet sektion ja sitä myöten terveen vauvan.

Lääkäri on kuitenkin se, joka on opiskellut asiat. Äiti on se, josta tuntuu joltakin. Yhteisymmärrykseen pitäisi tietysti päästä, mutta äitienkin olisi vähän mietittävä, että mikä painaa enemmän: se, että minusta tuntuu joltakin vai se, että asiaa on tutkittu kymmenillätuhansilla potilailla ennen minua. Ei ole helppoa pystyä ajattelemaan rationaalisesti synnytyksen yhteydessä, koska se oikeasti on niin vaarallinen ja erikoislaatuinen tapahtuma. Mutta kuitenkaan olisi hyvä ymmärtää, että jos minä tunnen ihmisiä, joille on tapahtunut jotakin tai sitten ei, ei ole tilastollisesti käypää dataa.

Ulkomailla synnyttäneenä voin sanoa, että oli tosi kiva käydä samalla lääkärillä 9 kuukauden ajan ja sitten mennä yhteistuumin hänen kanssaan synnyttämään. Oli kiva, kun hän soitti muutaman kerran synnytyksen jälkeen vielä kotiin. Toki kuuluu normaalikäytäntöön, mutta kyllä siitä hyvä mieli tuli.

Ja olipa ihana palata saman lääkärin luokse, kun toinen raskaus alkoi! Ihan kuin olisi kotiin mennyt.

Suomalainen laitos- ja liukuhihnatyyli tuntuu pahalta.

tätä sektiohysteriaa mikä täällä vallitsee. Ettekö te millään ymmärrä, että jos sen yhden lapsen sieltä mahasta saa siististi ulos sektiolla, niin toisen kohdalla jo kaikki kohdun repeämisen riskit, istukan toimintahäiriön riskit kahdeksankertainen kohtukuoleman riski on ihan tosiasioita.



Miten ette tajua, että se on nimenomaan sen turvallisen sektion syytä, kun seuraava lapsi saa hapenpuutteen ja vammautuu tai kuolee, kun arpikudos haittaa istukan toimintaa tai kohtu ei kestäkään supisteluja vaan repeää leikkausarven kohdalta?



Teillä on vaan niin upea illuusio siitä, kuinka sektio on niiiin kovin turvallinen eikä mitään koskaan kenellekään käy, ja sitten täällä meuhkataan kumminkaimoista joilla oli perse revennyt. Lukekaa välillä niistä tulehtuneista sektiohaavoista, vauvoista, joita on viilletty veitsellä sektiossa, vauvoista, joilla on todellisia ongelmia adaptoitua ulkomaailmaan jne.



Ärsyttää tuollainen sektion glorifiointi, kun suunnitellussakin sektiossa on kolminkertainen kuolemanriski äidille verrattuna alatiehen.

Itselläni juuri nyt tilanne, että lääkäri lupasi sektion ja "itse sain päättää päivän". Tämä siitä syystä, että edellinen synnytys todella pitkä ja kivulias lapsivedenmenosta ja USEISTA käynnistyksistä huolimatta ei syntynyt kuin 4.nä päivänä. No se sektio olikin sellainen, että makasin parivuorokautta osastolla KÄYNNISTYKSESSÄ!! Ja yllätys...ei lähteny syntymään. Luvattiin.."enää ei käynnistetä. on näköjään geeneissä, ettei lähde syntymään.Sektion saat" kuudentunnin kuluttua tilanne.."tulet yliaikais kontrolliin ja sitten KÄYNNISTETÄÄN. Ei sektioita jaella vaan,koska haluaa päästä helpolla" !!!! Taustalla myös pelko, koska erittäin läheisen sukulaisen lapsi suurehko (niinkuin minunkin). Luvattiin sektio, mutta pakotettiin alatiesynnytykseen..TULOS: lapsi moniraaja halvaus ja aivovaurio, koska ei mahtunu syntyyn. Tätä siis näköjään haluavat myös minulle käyvän!!!

up up up

On se hienoa kun kaiken maailman urpotkin näyttää tietävän kaiken. Kristallipallosi on varmasti kiillotettu hiljattain.

Ettei vain tässäkin keskustelussa kumminkin olisi niitä ns. ammattilaisia mukana. On mielestäni sen verta asiaa vähätteleviä paikka paikoin nuo kommentit että sopisivat hyvin lääkärien laukomiksi.



Erittäin läheinen sukulaiseni on lääkäri ja kuulostaa niin tutulta nämä puolustelut. Ihan kuin suoraan poimittu lääkäriliiton opaskirjasta kohdasta Konfliktit ja niiden nopea ratkaiseminen. :)

Meillä epäillään lievää kehitysvammaa esikoisella, synnytyksessä oli vaikeuksia jotka Kättäri ohitti olankohautuksella. Esim. lapsivesi valui 3 päivää, eivät suostuneet leikkaamaan ennenkuin yksi lääkäri nosti metakan. Sektiossa anestesialääkäri vittuili ja sörkki piikkiä vääriin kudoksiin. Tänäkään päivänä en pysty makaamaan jalat suorina selälläni, alkaa selkärankaa sykkimään niin paljon että taju meinaa mennä. Sama juttu esim. orgasmin jälkeen!



Mutta eihän näistä kukaan vastuuta ota, "sitä sattuu".

Lääkärin ammattiin kuuluu myös aina ajatella potilaan parasta. Virhearviointeja tapahtuu, mutta siihen ei vaan voida lähteä, että potilas kertoisi lääkärille, että miten häntä kuuluisi tänään hoitaa.

Tama kuulostaa hyvin suomalaiselta asenteelta. Laakari on auktoriteetti, joka kertoo potilaalle, miten hanta tullaan hoitamaan. Olen ollut vuosien mittaan hoidettavana Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Englannissa, ja tahan mennessa ruotsalaiset laakarit ovat kylla vieneet voiton sydamessani. Hoito on aina ollut asiallista ja asiantuntevaa, ja potilasta on kuunneltu.

Englantilaiset tulevat hyvina kakkosina. Asiantuntemus on valilla ollut vahan niin ja nain, mutta asioista on aina voinut keskustella.

Suomalaiset ja saksalaiset laakarit ovat listani pohjalla muutaman ansioituneen "laakari-diktaattorin" ansiosta.

Lopuksi taytyy myontaa, etta osa suosikkilaakareistani on ollut Suomesta. Ja olen varma, etta torppoja laakareita loytyy joka maasta. Epailen kuitenkin, etta suomalainen laakarikoulutus on perinteisesti painottanut kliinista osaamista ja jattanyt sosiaalisten taitojen opettelun taka-alalle. Ehka tama on muuttunut viime vuosina inhimillisempaan suuntaan?