Voiko ihminen masentua ilman suuria vastoinkäymisiä?

Ja todennäköisesti tuo ns. kylmä suhtautuminen auttaa paljon enemmän kuin äitini asenne, että kaikki kolhut ja töyssyt pitää poistaa tarkoin tieltä.



Silloinhan siskoni ei nimittäin tee yhtikäs mitään - kun ei ole pakko tehdä sitäkään vähää.



28

helvetin minäminäminä vinkuvinku vinku voi kun pää on niiiiin pipi ämmät tähän ketjuun kirjoittaa.



Ihan oikeasti, ottakaa se päänne sieltä perseestänne ja vastuu omasta elämästänne. Ei olisi pääkään koko ajan niin pipi.



Ja mä ymmärrän todellakin mistä ap puhuu. Kyllä muakin vituttaa hulluna kun "masentunut" "yh"- kaverini valittaa joka vitun asiasta koko ajan. Kun on lasten kanssa yksin. Niin paitsi että ne on joka toinen viikonloppu isällään + yksi arkipäivä&yö. Ja uusi mieskin asuu saman katon alla ja hoitaa lapsia ( on asunut siitä kun lapset oli 3 ja 1, eli arjessa isä). Kun on niiiin raskasta viedä lapsia aamulla päiväkotiin, kun sinne on niin pitkä matka ja pitää herätä niin aikaisin. Ton asian kanssa mulla kyllä palo käämit, saatanan lahna palaa takaisin kotiin makaamaan, kun muut menee sieltä päiväkodilta sentään töihin.



Ja masennuksesta vielä. SYökää kalaöljyjä. Ne auttaa siihen aivokemiaan. Muuten opetelkaa uusia elämänhallinan keinoja. Masennus on joo just ja just sairaus, mutta se ei todellakaan parane lääkkeillä, vaan todellinen paraneminen syntyy siitä, että muuttaa omia asenteitaan, tapojaan käsitellä elämää ja vastoinkäymisiä yleensä. Masennusta ja syöpää ei voi verrata, koska syövästä ei voi selvitä terapialla, kuten msennuksesta voi.



T: Itsekin aiemmin vaikeasti masentunut, hieman äkäinen tänä aamuna näistä turhista vinkumisista. IHan oikeasti, jos jollekin arki on yhtä selviytymistaistelua, niin kyllä jonkun kellon pitäisi soida, että jokin on nyt pielessä, eikä se vika ole muuallla kuin omassa päässä. Tiedän sen, koska mullakin oli se vika päässä aikanaan.

kasvaessasi ilman henkisiä vaurioita. Ne vaan ilmenee toisella tavalla kuin siskollasi.

olen menettänyt aviomieheni ja jäänyt suurperheen yksinhuoltajaksi. En siis todellakaan osaa suhtautua, kun joku valittaa vaikka 95-vuotiaan sairaan mummonsa kuolemaa tai sitä,että koira kuoli.

Minusta vammautuminen, kuten tuo edellämainittu selkävaiva, on todellakin pahempi asia kuin se, että joku ei vaan saa aikaiseksi yhtään mitään, ei edes ystäviä itselleen.

Silloinhan siskoni ei nimittäin tee yhtikäs mitään - kun ei ole pakko tehdä sitäkään vähää.

28

siskosi ei sitten ole onnellinen, jos sinun mielestäsi hänen tavoitteensa elämässä on olla tekemättä yhtään mitään? Hänenhän pitäisi olla onnensa kukkuloilla.

Ja todennäköisesti tuo ns. kylmä suhtautuminen auttaa paljon enemmän kuin äitini asenne, että kaikki kolhut ja töyssyt pitää poistaa tarkoin tieltä.

Silloinhan siskoni ei nimittäin tee yhtikäs mitään - kun ei ole pakko tehdä sitäkään vähää.

28

Eli auttaa kannattaa, sen mikä hyvältä tuntuu, muttei joka välissä tarvitse hypätä avuksi. Eli olla aidosti avulias, kun jaksaa, mutta kun ei jaksa niin pitää sopivasti etäisyyttä. Näin uskoisin tästä olevan masentuneelle itselleenkin lopulta eniten apua.

t. 30

olen menettänyt aviomieheni ja jäänyt suurperheen yksinhuoltajaksi. En siis todellakaan osaa suhtautua, kun joku valittaa vaikka 95-vuotiaan sairaan mummonsa kuolemaa tai sitä,että koira kuoli.

vois sullakin mennä huonommin, mitä jos olisit samalla menettänyt kaikki lapsesi ja kotisi? Tai neliraajahalvaantunut? Olisit katulapsi Venäjällä? He eivät varmaan osaisi suhtautua sinun ongelmiisi.

syöpä hoidetaan suomessa asiallisesti, masennusta ei. Siinä mielessä syövästä paraneminen on huomattavasti helpompaa, jos on parantuakseen. Lisäksi vaikka pääisikin terapiaan, ei ole sanottu että paranee a) mitenkään, b) oireettomaksi. Ja ylipäänsä, masentuneelta voi aivan hyvin lähteä myös henki. Tämän kohtalon kokee suomessa suuri määrä ihmisiä joka vuosi. Jos syöpään sairastunut kuolee, hänen hyväkseen on huomattavasti todennäköisemmin tehty kaikki mahdollinen. Masennusta sairastava taas saa usein tappavaan tautiinsa lähinnä vaan särkylääkettä vastaavan turrutusavun.

tekee hyvää, että tajuaa mittasuhteet elämässä. Omaa napaa kiertäessä kun helposti myös alkaa kuvitella, että se oma elämä on niin mahdottoman kamalaa, ettei sieltä mitenkään pääse ylös jne.



Kun tosiasia voi olla vain se, että kun tarpeeksi jankkaa, menettää mittasuhteet ja jää jumiin siihen omaan pikkukehäänsä.



Parhaiten "auttaa" olemalla sopivalla tavalla torjuva eli niin, että antaa vaikutelman, että uskoo toisen selviävän itsekin - sittenhän se masentunut myös selviää, kun joku uskoo häneen.

Ja muuten elää normaalia elämää ja olettaa sen toisenkin elävän - ei siis ala pehmennellä ja sovitella ja silotella, vaan ottaa mukaan arkeensa.



Kuunnella voi ja olla empaattinen, mutta ei kynnysmatto.



28

te elämänhallintagurut, että miten saa tunteet takaisin? Siis jos käy liikkumassa, eikä se tunnu miltään, ei piristä, vaan lähinnä väsyttää, tai jos näkee ystävää pitkästä aikaa, ei sille huvita jutella, kun mikään ei herätä tunteita?

Anoppini kuoli syöpään. Kun hän sairastui, sairaala totesi tylysti, että sen vuoden hoitomäärärahat on käytetty, ei tipu hoitoa.

te elämänhallintagurut, että miten saa tunteet takaisin? Siis jos käy liikkumassa, eikä se tunnu miltään, ei piristä, vaan lähinnä väsyttää, tai jos näkee ystävää pitkästä aikaa, ei sille huvita jutella, kun mikään ei herätä tunteita?

ihmisiä tavatessani se on mulle kuin työtä, josta selvitäkseni tarvin lepoa. En nauti ihmisten seurasta. Silti tajuan, että yksinäisyys ei tee hyvää.

eikö kukaan järkevä ja rationaalinen ihminen osaa vastata?

kokenut vastoinkäymisen - sairastunut masennukseen. Masennuksen tyyppioireita on, että ihmiselle kehittyy hyvinkin negatiivinen ajatusmaailma ja ihminen kokee pienetkin asiat ylitsepääsemättöminä.

ja "luurankoja" kaapissa. Toiset masentuvat herkemmin ja toiset eivät sitten mistään.



Itse olen ollut masentunut, varakkaan ja hyvän perheen menestynyt tytär. Elämäni on varmasti näyttänyt täydelliseltä ja helpolta ulospäin, mutta edes parhaimmat ystäväni eivät ennen masennusta tienneet kotioloistani mitään. En syytä niitä ainoastaan siitä, että masennuin, mutta paljon terapiassa niitä purettiin. Kaverit, lapsuudenkaverit, ovat katsoneet suu auki, kun olen kertonut niitä juttuja nyt aikuisena. Sanoivat, että eivät oikeasti tajunneet tilaneen olleen niinkin ikävä ajoittain...

elämän tapahtumilla ole niinkään väliä, vaan sillä saako esim. lapsi niitä käsitellä lapsuudessaan ja sitä kautta oppia tunteiden hallintaa sun muuta. Jollakin lapsella voi olla päällisin puolin ihan kamala lapsuus, kotona alkoholismia tai jotain muuta selvästi ulkopuoliselle näkyviä ongelmia tai jotain suuria tragedioita (esim. kuolemia), mutta hän selviää ihan ok, koska hänellä on elämässää ihmisiä, jotka joitten kanssa hän voi opetella tunteiden käsittelyä.



Sitten taas vastaavasti todella huonosti voi käydä esim. lapselle, jonka elämä voi olla päällisin puolin ok, mutta jonka perheessä on täydellinen tunteidenilmaisukielto, eikä lapsella ole ketään jonka kanssa opetella tunteiden hallintaa. Tällöin lapsi ei edes itse välttämättä ymmärrä että asioissa on jotain vikaa, hänellä ei ole mitään peiliä joka osoittaisi omat tunteet tosiksi ja oikeiksi.

on suurta vastoinkäymistä. Eli kyllä.

koska masennus on sairaus, ja sairaudet iskevät myös ihmisiin, jotka eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä, ja B: et tiedä kaikkea ystäväsi elämästä. Riideltiinkö hänen kotonaan paljon? Oliko äiti tuurijuoppo? Kiusattiinko häntä koulussa? Onko häntä käytetty seksuaalisesti hyväksi? Oliko kotona ahdistunut ilmapiiri?

ettei ystävälläsi ole elämässään kurjia kokemuksia, menetyksiä, lapsuuden traumoja jne? Masennukselle altistaa vaikkapa perimä tai isot hormonimuutokset, esim. synnytyksen jälkeen.

Vastoinkäymiset aiheuttavat surua, turhautumista, katkeruutta jne. ei masennusta.