Miksi isovanhemmat eivät saa osallistua lasten kasvatukseen?

Hei sää itse pärjäilijä: "]minulla nyt vaan on tapana pärjätä itse, sekä lastenhoidollisesti että taloudellisesti. Minusta olisi erittäin nöyryyttävää ottaa vanhemmiltani rahaa vastaan tai pyytää lastenhoitoapua siksi...niin miksi?



Minulla ei ole koskaan ollut jaksamisongelmia kolmen lapsen kanssa enkä rehellisesti sanottuna osaa edes kuvitella miten joillakin on. Ihmiset ovat nykyään mielestäni äärimmäisen heikkoja."



Minusta sinä olet hyvin väärässä kehuessasi omaa erinomaista jaksamistasi ja vähätellessäsi toisia heikoiksi. Voi todella olla, että sinulle on sattunut helppo perhe, helpot lapset eikä sinulla on ylimääräistä kuormaa kannettavana niinkuin joillakin toisilla.



MIstä sinä tiedät, mitä uupujien elämässä on? Sairautta, surua, ylettömästi töitä, lasten sairautta, lukemattomia unettomia öitä ties mistä syystä. Uupujan kuorma on käynyt ylivoimaiseksi. Uskoisin, ettei kukaan tällaisissa ongelmissa oleva kerro niistä ainakaan sinulle, joten et voi edes ymmärtää, mistä on pohjimmiltaan kysymys.



Onnea vaan täydelliseen, jaksavaan ja ylimieliseen elämääsi. Lapsenasi on varmaan onni olla.



T. MOneen kertaan uupunut, mutta toimintakykyiseksi toipunut äiti.

Anopillani on vaikea persoonallisuushäiriö. Olin raskaana ensimmäisen kerran, eikä siitä ollu kerrottu kuin mieheni siskolle, joka tietenkin kertoi anopille ja eräissä ristiäisissä olin ottamassa kuvia tilaisuudesta, niin anoppi hiipi selän taakse ja alkoi töniä ja sanoi, että en saa olla raskaana. No keskenhän se sitten meni ja tehtiin hätäleikkaus, kun vuodin melkein kuiviin. No sitten minun olisi tätä pitänyt pyytää anopilta anteeksi. No sitten tuli puhelu, että ei miehen tulisi uskoa, että olin ollut raskaana hänelle ilman, että olisi tohtorin paperi ja testit tehtynä. No sitten meni pari päivää ja tuli taas puhelu, että miehen pitäisi jättää minut välittömästi tai muuten tämä ei ole hänen poikansa. No sillä tiellä ollaan ja olen antanut käskyn anopille olla ottamatta yhteyttä suoraan tai muiden kautta ja pysymään fyysisesti kaukana minusta. Sen jälkeen on ollut rauhallista, paria viestintuojaa lukuunottamatta. En siis halua, että lapseni joutuu minkäänlaisen henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi.

Mutta entäs jos isovanhemmat alkavat tuputtaa lapsellesi uskonnollista elämäntapaansa ainoana oikeana tapana elää? Mitäs sitten? Annatko lapsesi mennä aivopestäväksi ja kokea samaa mitä itse lapsena jouduit kokemaan? Vanhempani ovat kiihkouskovaisia ja yrittivät opettaa lapsilleni uskonnollisia tapoja kuten iltarukouksia yms. Soittivat heille hengellistä musiikkia ja saarnasivat Jeesuksesta. Poikani olivat aivan kauhuissaan kun illalla piti rukoilla ja pyytää syntejä anteeksi. He eivät edes ymmärtäneet mitä synti on. Olen päättänyt kasvattaa lapseni niin että saavat itse päättä omasta uskonnollisesta suuntauksestaan. En pakota heitä mihinkään uskontoon.

Eniten skismaa isovanhempien kanssa on aiheuttanut nuorison kielenkäyttö. Varsinkaan äitini ei voi sietää kiroilua. Sitä harrastaa myös sisareni teini ikäinen tytär. Kaikki erilainen käyttäytyminen on paheksuttavaa. Nuori ei saisi olla nuori eikä lapsi lapsi.

En vain pidä mieheni vanhemmista,joten en myöskään halua tai näe syytä että lapseni ovat heillä. Mitään riitaa meillä ei ole ja kaikki ovat täysin tietämöttömiä mieleipiteestäni. Näin menee hyvin. Onneksi asumme eri paikkakunnilla joten se ei ole mahdollistakaan. En myöskään ymmärrä laumakäyttäytymistä kasvatusperiaatteissa tai pakkosukulaisuudessa, vain siksi että nyt sattuu olemaan verisukulaisia. Voimme kaikki muokata omat toimintatapamme omien tarpeidemme mukaan ja katsoa mikä on lapsen kehityksen kannalta parasta. Jeesustelu siitä että "näin kaikki tekevät" ei vain putoa- muutenkaan.. Tai yleisten keskivertonormien noudattaminen on täysin aivopesua tai sopulimaista laumakäyttytymistä. jokainen rakentaa elämänsä ja normit oman näköiseksi sekä itselleen että perheelleen..

Meillä on käytännössä kolmet isovanhemmat, jotka kaikki ovat aivan täyspäisiä, ja täysillä mukana lastemme kasvatuksessa. Oma äitini on sellainen, jolle joudun aina aika ajoin jostain asiasta huomauttamaan (mm. vaipoissa olevan 1-vuotiaan syyllistäminen " ei kait noin iso poika enää vaipoissa kulje?"), mutta muuten mulla ei ole mitään tarvetta omia lapsiani. Ei kukaan ihminen ole toisen omaisuutta, vaikka täällä moni niin kovin haluaisi lapsia karjaan verratakin.

Itse uskon että lapsille on nimenomaan hyväksi nähdä, että on monia tapoja toimia tässä maailmassa, ja että eri kodeissa on eri säännöt. Se jos mikä kasvattaa lapsesta avarakatseista, ei se, että pannaan äitin ja isän ompelema säkki päähän ja mölistään vaan, että meillä tehdään kaikki oikein ja meidän apina särkyy jos se joskus altistuu erilaisille tavoille.

Meilläkin on varmaan sitten käynyt onni! Kaikilla isovanhemmilla lapsi hoidossa, eikä minkäänlaisia ongelmia. Ollut hoidossa 3kk ikäisestä asti ja nyt 1,5v ja ymmärtää, että mummolassa mummon tavoin ja kotona toisin. Kunhan "rytmi" pysyy samana niin kaikki hyvin!

Kyllä lapsi tarvitsee muitakin aikuisia ympärilleen kuin vain omat vanhemmat, että tottuu kaikenlaisiin ihmisiin ja tapoihin! ne on niitä tynnyri-lapsia jotka ei ole 2v ikään mennessä hengaillut kenenkään muun kanssa kuin äitin ja isän! Ja kyllä vanhemmatkin tarvitsevat omaa aikaa ja öitä ilman lasta, varsinkin jos on yöheräilijöistä kyse! Miksi asioista pitää tehdä niin hankalia, ihan hyviä meistäkin on tullut vaikka mummo syötti suklaata ja sai valvoa niin pitkään kuin haluaa!! vai?

Esikoisen syntyessä useimmat isovanhemmat jakavat kaksin käsin ohjeita vauvanhoitoon. Itsekin olen joutunut ottamaan etäisyyttä välillä ihan sen vuoksi, että jos mummo on ollut kylässä liian usein, erityisesti lasten ollessa ihan pieniä, hän on ottanut turhan paljon ohjia omiin käsiinsä ja roolit ovat meinanneet vaihtua siihen, että hän on se joka määrää ja lapsen äiti se, joka väistää ja noudattaa ohjeita.

Pidän itse ihan terveenä pitää pientä hajurakoa isovanhempiin ihan tästäkin syystä. Vanhempien on tärkeää oppia kunnolla omaan vanhemmuuteensa ja kantamaan se suurin vastuu itse. Ja myös siihen, että he määräävät omiin lapsiinsa liittyvistä asioista eikä kukaan muu. Kovin nuorilla vanhemmilla käykin aika usein niin, että isovanhemmista tulee monen tekijän summana niitä päävastuullisia "vanhempia" ja epäkypsät vanhemmat osin tai ihan oikeastikin luovuttavat lapsensakin heille.

Tässä on sitä näkökulmaa, jota minäkin kannatan. Ei vanhemmuuteen voi kunnolla oppia, jos isovanhemmat on "iholla".

Meillä on välimatkaa melkein 200km, mutta se ei tunnu hidastavan näitä yli-innokkaita isovanhempia. Pienikin ääni puhelimessa esim. lapsen yskäisy saa aikaan puuttumisreaktion: "He voi kyllä tulla hoitamaan." Ikävää kun joutuu jatkuvasti toppuuttelemaan niitä. Me pärjätään kyllä. Emmekä ole ihan teinejä enää. Lähempänä 50tä kuin 30tä :-)

Tässä on sitä näkökulmaa, jota minäkin kannatan. Ei vanhemmuuteen voi kunnolla oppia, jos isovanhemmat on "iholla".



Meillä on välimatkaa melkein 200km, mutta se ei tunnu hidastavan näitä yli-innokkaita isovanhempia. Pienikin ääni puhelimessa esim. lapsen yskäisy saa aikaan puuttumisreaktion: "He voi kyllä tulla hoitamaan." Ikävää kun joutuu jatkuvasti toppuuttelemaan niitä. Me pärjätään kyllä. Emmekä ole ihan teinejä enää. Lähempänä 50tä kuin 30tä :-)

[/quote]

Mutta eikö se ole ihanaa, että jotkut välittää ja on huolissaan rakkaistaan? ei se aina tarkoita sitä, että isovanhemmat tahallaan puuttuvat ja neuvovat!

Täällä yksi isoäiti.itse kärsin dominoivasta anopista aikanaan hänen piti tietää kaikki meidän elämästä jos ei muuten niin lapsia tentaten,itse päätin että en puutu millään lailla lasteni elämään,lastenhoitoapua annan ja yökylässä ovat olleet,lapset on rakkainta mitä minulla on mutta nyt lapsilla on mummolaan tulo kielto jota en voi ymmärtää.Te vanhemmat joskus tekin olette isovanhempia ja haluatte viettää aikaa lastenlasten kanssa toivon ettei käy niin kuin minulle,ilmeisesti minä olen välinpitämätön kun en puutu heidän elämään enkä anna omia neuvoja.Mutta niin karvaana on omat kokemukset.

Täällä yksi isoäiti.itse kärsin dominoivasta anopista aikanaan hänen piti tietää kaikki meidän elämästä jos ei muuten niin lapsia tentaten,itse päätin että en puutu millään lailla lasteni elämään,lastenhoitoapua annan ja yökylässä ovat olleet,lapset on rakkainta mitä minulla on mutta nyt lapsilla on mummolaan tulo kielto jota en voi ymmärtää.Te vanhemmat joskus tekin olette isovanhempia ja haluatte viettää aikaa lastenlasten kanssa toivon ettei käy niin kuin minulle,ilmeisesti minä olen välinpitämätön kun en puutu heidän elämään enkä anna omia neuvoja.Mutta niin karvaana on omat kokemukset.

ASIAA!!! MUMMOT JA PAPAT ON PARHAITA!!!

ilman omaa äitiäni, lapseni mummoa en olis varmaan jaksanut näin hyvin!!! kiitos mummoille neuvoista ja tuesta!!! aijon itse olla mummo joka auttaa ja tukee!

Anoppini on noussut lähes korvaamattomaksi näiden vuosien aikana kun meillä on ollut lapsi mieheni kanssa. Hän ottaa lapsen hoitoon 1-2 krt/kk, yleensä jopa kahdeksi yöksi kerrallaan. Olen äärettömän kiitollinen tästä ja toivon etten kuormita häntä liikaa (vaikka tämä oli hänen oma ideansa että voisi ottaa lasta yökylään). En tule anopin kanssa aina kovin hyvin toimeen mutta kunnioitan häntä mummina todella, todella paljon!

Mitä niin hirveätä nuo vaimon iso?vanhemmat ovat teidän lapsille tekemässä, että siitä pitää tuollainen äläkkä nostaa? Sen ymmärrän, jos meinaavat selkään antaa, että ette sinne jätä. Mutta muuten se menee just noin: talossa talon tavalla.

Joillekin on vaikeaa ymmärtää, että suomessa noudatetaan suomen lakia. No, vankilat ovat täynnä tätä porukkaa.

Nykylain mukaan kasvatusvelvollisuus on vanhemmilla. Silloin kun vanhemmat eivät ole kykeneviä tähän, käräjäoikeus päättää huostaanotosta. Muulloin se on vanhemmilla.

Eli siihen mitä vanhemmat päättää, on vallitsevaa. Siihen ei tarvitse edes mitään perusteluja.

Vielä selvennettynä, että jos minä päätän että lapsi ei tapaa isovanhempia. Asia on silloin näin ilman perusteluita.

Toinen asia on, että onko nykylaki hyvä. Tämän keskustelun alustuksenahan olikin esimerkkejä maista joissa asiat ovat hieman toisin.

Itse kannatan nykylakia.

Kun olin 13v niin päätin millainen äiti minusta tulee. Päätin myös millainen minusta EI tule.

Lapseni ovat jo isoja ja voin olla tyytyväinen.

Ainakaan en toistanut vanhempieni virheitä.

Ei tulisi mieleenkään antaa heidän osallistua lasteni kasvatukseen!!

hahahahahahahahahaahahah



kyl on ankeeta ku pitää lakikirjarkin kaivaa esille!!! ehkä tässä on kuiteski kyse sellasista hyvää tahtovista isovanhemmista eikä mistään tappajista, lakijutut erikseen!!



relatkaa ihmiset! ihme ku joittenki lapset sekoilee, ku jotku on iha neuroottisia!!!!

En ikinä anna lastani hoitoon äidilleni, joka on epätasapainoinen ja epäluotettava. Lapsi oli pari kk, ja vielä täysin rintaruokinnalla kun menimme äitini kanssa kahvilaan. Hän kysyi etteikö vauvakin saisi vähän maistaa kakun kuorrutetta. Sanoin että ei. Nousin hakemaan itsellenin lusikkaa, ja takaisin tullessani äitini oli pistämässä lusikkaa vauvan suuhun. Pari voimasanaa tekisi mieleni tässä sanoa. Myöhemmin kävi ilmi että tytölläni on allergioita. Sain monta kertaa kysyä että haluaako äitiin nähdä allergiatestien todistuksen kun ei uskonut mitä sanoin vaan piti turhana vouhotuksena. Lisäksi muistan omasta lapsuudestani kuinka arvaamaton äiti oli, ja tukka pölisi, lyötiin kasvoihin, jne. Että ei sinne. Äitini ei oikeasti ole kiinnostunut tytöstäni, ei koskaan käy meillä, vaan me ajamme aina sinne sietämään äitini kummallista meininkiä. En ymmärrä miksi äitini aikoinaan hankki kolme lasta ja hoiti lapsia työkseen kun ei oikeasti tunnu välittävän lapsista paljoakaan. Ainakin ammatinvalinta oli huono.



Mieheni vanhemmat ovat toisaalta kuin siunaus: tasapainoisia, tavallisia, älykkäitä, KIINNNOSTUNEITA lapseni ja jopa minun asioista. Koen olevani todella onnekas. He asuvat ulkomailla Välimeren seudulla ja käyvät katsomassa meitä useammin kuin äitini, joka asuu Suomessa. (Luonnollisesti myös Suomessa asuu isovanhempia joilla lanttu leikkaa ja joiden kanssa tulee toimeen.)

Täällä yksi isoäiti.itse kärsin dominoivasta anopista aikanaan hänen piti tietää kaikki meidän elämästä jos ei muuten niin lapsia tentaten,itse päätin että en puutu millään lailla lasteni elämään,lastenhoitoapua annan ja yökylässä ovat olleet,lapset on rakkainta mitä minulla on mutta nyt lapsilla on mummolaan tulo kielto jota en voi ymmärtää.Te vanhemmat joskus tekin olette isovanhempia ja haluatte viettää aikaa lastenlasten kanssa toivon ettei käy niin kuin minulle,ilmeisesti minä olen välinpitämätön kun en puutu heidän elämään enkä anna omia neuvoja.Mutta niin karvaana on omat kokemukset.

Tiesitkö, että todella monet lapset kasvavat ilman sudetta isovanhempiin, ja "varamummoista" on huutava pula? Jos haluaisit olla tekemisissä lasten kanssa, kysy ihmeessä vaikka lähimmästä sosiaalitoimistosta, onko heillä sellaista toimintaa. Mälsää jos menee hyvä mummo hukkaan : )

Mitä niin hirveätä nuo vaimon iso?vanhemmat ovat teidän lapsille tekemässä, että siitä pitää tuollainen äläkkä nostaa? Sen ymmärrän, jos meinaavat selkään antaa, että ette sinne jätä. Mutta muuten se menee just noin: talossa talon tavalla.

Joillekin on vaikeaa ymmärtää, että suomessa noudatetaan suomen lakia. No, vankilat ovat täynnä tätä porukkaa. Nykylain mukaan kasvatusvelvollisuus on vanhemmilla. Silloin kun vanhemmat eivät ole kykeneviä tähän, käräjäoikeus päättää huostaanotosta. Muulloin se on vanhemmilla. Eli siihen mitä vanhemmat päättää, on vallitsevaa. Siihen ei tarvitse edes mitään perusteluja. Vielä selvennettynä, että jos minä päätän että lapsi ei tapaa isovanhempia. Asia on silloin näin ilman perusteluita. Toinen asia on, että onko nykylaki hyvä. Tämän keskustelun alustuksenahan olikin esimerkkejä maista joissa asiat ovat hieman toisin. Itse kannatan nykylakia.

Tällaisten tyyppien kohdalla toivon, että saavat NIIIN maistaa omaa lääkettään. Samalla kyllä säälittää tällaisten vanne kiristää päätä-vanhempien lapset, jotka ovat täysin neuroottisten ja epätasapainoisten vanhempiensa armoilla.

Suomalainen yhteiskunta on kyllä niin vihamielinen, ettei mitään rajaa. Ei ihme että me olemme masentuneita ja itsemurhatilastojen kärjessä, kun omiin lähisukulaisiin suhtaudutaan näin. Ei ihme että lapset voivat huonosti, kun vanhemmat on tällä tasolla mitä yllä oleva kirjoittaja. Lapsi on projekti, jota yritetään hallita ja ohjelmoida oman egon jatkeeksi. EI oma persoonansa, jolla on oikeus tutkia ja tutustua tähän maailmaan ja sen ihmisiin. Ei, se on äiti kun määrää ja sanoo ja asettaa rajoja kaikkiin paikkoihin ja kaikkiin ihmissuhteisiin ja asioihin.

No mutta itsehän seuraukset maksatte. Onneksi omat lapset ei kasva missään neuroottisessa kyttäysmeiningissä.

Mutta entäs jos isovanhemmat alkavat tuputtaa lapsellesi uskonnollista elämäntapaansa ainoana oikeana tapana elää? Mitäs sitten? Annatko lapsesi mennä aivopestäväksi ja kokea samaa mitä itse lapsena jouduit kokemaan? Vanhempani ovat kiihkouskovaisia ja yrittivät opettaa lapsilleni uskonnollisia tapoja kuten iltarukouksia yms. Soittivat heille hengellistä musiikkia ja saarnasivat Jeesuksesta. Poikani olivat aivan kauhuissaan kun illalla piti rukoilla ja pyytää syntejä anteeksi. He eivät edes ymmärtäneet mitä synti on. Olen päättänyt kasvattaa lapseni niin että saavat itse päättä omasta uskonnollisesta suuntauksestaan. En pakota heitä mihinkään uskontoon. Eniten skismaa isovanhempien kanssa on aiheuttanut nuorison kielenkäyttö. Varsinkaan äitini ei voi sietää kiroilua. Sitä harrastaa myös sisareni teini ikäinen tytär. Kaikki erilainen käyttäytyminen on paheksuttavaa. Nuori ei saisi olla nuori eikä lapsi lapsi.

Mutta miksi nuoren pitäisi saada kiroilla isovanhemmillaan? Ihan oikeasti?

Meillä on käytännössä kolmet isovanhemmat, jotka kaikki ovat aivan täyspäisiä, ja täysillä mukana lastemme kasvatuksessa. Oma äitini on sellainen, jolle joudun aina aika ajoin jostain asiasta huomauttamaan (mm. vaipoissa olevan 1-vuotiaan syyllistäminen " ei kait noin iso poika enää vaipoissa kulje?"), mutta muuten mulla ei ole mitään tarvetta omia lapsiani. Ei kukaan ihminen ole toisen omaisuutta, vaikka täällä moni niin kovin haluaisi lapsia karjaan verratakin.

Itse uskon että lapsille on nimenomaan hyväksi nähdä, että on monia tapoja toimia tässä maailmassa, ja että eri kodeissa on eri säännöt. Se jos mikä kasvattaa lapsesta avarakatseista, ei se, että pannaan äitin ja isän ompelema säkki päähän ja mölistään vaan, että meillä tehdään kaikki oikein ja meidän apina särkyy jos se joskus altistuu erilaisille tavoille.

Meilläkin on varmaan sitten käynyt onni! Kaikilla isovanhemmilla lapsi hoidossa, eikä minkäänlaisia ongelmia. Ollut hoidossa 3kk ikäisestä asti ja nyt 1,5v ja ymmärtää, että mummolassa mummon tavoin ja kotona toisin. Kunhan "rytmi" pysyy samana niin kaikki hyvin!

Kyllä lapsi tarvitsee muitakin aikuisia ympärilleen kuin vain omat vanhemmat, että tottuu kaikenlaisiin ihmisiin ja tapoihin! ne on niitä tynnyri-lapsia jotka ei ole 2v ikään mennessä hengaillut kenenkään muun kanssa kuin äitin ja isän! Ja kyllä vanhemmatkin tarvitsevat omaa aikaa ja öitä ilman lasta, varsinkin jos on yöheräilijöistä kyse! Miksi asioista pitää tehdä niin hankalia, ihan hyviä meistäkin on tullut vaikka mummo syötti suklaata ja sai valvoa niin pitkään kuin haluaa!! vai?

OLEN TÄYSIN SAMAA MIELTÄ!!!!!

Ihan normaaleja meistäkin on tullut vaikka oltu hoidossa mummolla aina, ihan pienestä asti ja kotona ollut eri säännöt kuin mummolassa!

Asioista tehdään nykyään niin vaikeita, kun on muka sellasia kaavoja miten lasta "pitäisi" kasvattaa!!!

ottakaa rennosti, itsekkin olitte joskus lapsia!

ne asiayhteydestään. Kyse on ollut erilaisista tilanteista ja eri ikäisistä lapsista. Ihan pieni vauva voi olla vain muutamia tunteja erossa vanhemmistaan, vaikka olisi kuinka luotettava hoitaja ja toisaalta, jos isovanhemmat eivät kunnioita vanhempien sääntöjä, niin sehän on tietenkin väärin. Yleisesti ottaen kaikki ovat varmaan suopeita isovanhemmilta tulevalle hoitoavulle jos sitä vain suinkin on tarjolla.

Olen tuore mummu ja seurasin tätä keskustelua välillä kauhistuneena...välillä nauraen.



Itse minulla on muutama perussääntö:

1. Niin kovin rakas ensimmäinen lapsenlapseni ei ole minun lapseni vaan miniän ja pojan oma.Minulla ei ole kasvatusvelvollisuutta.He muodostavat perheen.

2.Jos he tarvitsevat neuvoa/apua/hoitoapua/autokyytiä/vapaahetkeä,olen aina valmis auttamaan.Itse en ohjeita tyrkytä,mutta saatan kyllä kertoa kuinka olen itse toiminut jossain tilanteessa.Tiedä sitten onko tämä sitä "tunkeilua"?Tarkoitus on siis antaa useampia vaihtoehtoja ratkaisuiksi,ei kertoa kuinka asiat TÄYTYY tehdä.

3.Mummuna minulla on velvollisuus ja suuri ilo nauttia lastenlapsista ^^ , ilman samanlaisia velvollisuuksia kuin omista lapsistani.





Kun omat lapseni olivat pieniä,oma äitini auttoi hoidossa kun olin väsynyt,antoi neuvoja, ja oli puhelinsoiton päässä jos jokin askarrutti.

Tuki kaikilla mahdollisilla tavoilla