Mikä nykyajan isovanhempia vaivaa??

olisivat itse kasvattaneet alusta loppuun lapsensa ilman apuja. Aikaisemmin oli kotiapulaisia melkein talossa kuin talossa, maaseudulta kaupunkiin muuttaneita sukulaistyttöjä. Lapset viettivät pitkiä kesiä mummolassa tai mummo tuli talvikausiksi lapsensa luokse kylään lapsia vahtimaan. Ja se itse omaisuutensa hankkiminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä suuriin ikäluokkiin tulee, he ovat kupanneet kolmen sukupolven varat - vanhempiensa, omansa ja lastensa. He ovat vanhempansa perineet eivätkä joutuneet maksamaan heidän eläkkeitään. Inflaatio hoiti asuntolainat ja koulutus ja työ järjestyi jokaiselle joka kykeni kävelemään koulun tai työpaikan ovista sisään. Nyt onkin kiva köllötellä eläkkeellä seuraavat 20-30 vuotta, kun jälkipolvet tekevät niska limassa töitä 70+-vuotiaiksi, jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystytään maksamaan.

itsekkyys ja itsekeskeisyys? Kaikki pitäisi saada hopeatarjottimella eteen. Tehdään lapsia, mutta ne lykätään toisten hoidettavaksi. Ne isovanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja itse omaisuutensa hankkineet. Nyt eläkepäivinä he voivat itse päättää, miten he vapaa-aikaansa viettävät ja omaa rahaansa kuluttavat.

Haukutaan isovanhempia itsekkäiksi ja välinpitämättömiksi. Samaan aikaan ollaan vihaisia kun he eivät suostu hoitamaan lapsia ja pitävät rahoistaan kiinni.

Mutta olen itsekin miettinyt tätä vanhempieni kyvyttömyyttä ymmärtää omaa elämäntilannettani. En sano, etteivät he auta (koska auttavat, minkä pystyvät) tai että eivät jaa omaisuuttaan (koska en sitä rahaa tarvitse enkä halua), mutta raskaimmassa vaiheessa pikkulapsiaikana olisin todella kaivannut heiltä enemmän YMMÄRRYSTÄ ja henkistä tukea (jota en saanut).



Vanhempani eivät nimittäin kykene lainkaan ymmärtämään, että olen hirveän yksin tässä kasvatushommassa. Asumme miehen työn takia kaukana kotiseudulta, enkä lasten vauva-aikoina tuntenut oikein ketään täältä. Äitini oli sitä mieltä, että yksin hänkin lapset joutui kasvattamaan ja se pitää vain niellä.



Niin, hän vain kasvatti meidät osana tiivistä kyläyhteisöä ja samassa pihapiirissä asuvien isovanhempien kanssa. Hänellä oli laaja, samanhenkinen ystäväpiiri, jonka kaikki jäsenet asuivat kymmenen kilometrin säteellä! :(

Kyllä hän joskus yrittää, mutta näen, että se on hänelle raskasta ja epämieluisaa.



Olen huomannut, että hän yrittää korvata asian muilla tavoin, esim. siivoaa kesämökkimme keväällä perusteellisesti (hän asuu samalla paikkakunnalla, missä kesämökkimme sijaitsee), joten meidän on huoletonta mennä sinne kun loma alkaa.



Lisäksi hän laittaa meille kesäisin usein ruokaa, niin että voimme mennä valmiiseen pöytään. Lomalaiselle luxusta!



Loman jälkeen hän taas haluaa siivota mökkimme ja voimme vain lähteä ilman siivousurakkaa.



Joten äiti kyllä auttaa meitä. Lisäksi hän on avannut kaikille lapsille säästötilin, jonne laittaa pienen summan rahaa esim. syntymäpäivinä. Lapsille kertyy ajokorttirahaa tilille. Olemme siitä kiitollisia.



Kun minusta ehkä joskus tulee mummo, aion kyllä hoitaa lapsenlapsiani paljonkin. Tiedän, miten raskasta pikkulapsiarki on. Lisäksi aion auttaa esim. harrastuksiin kuljettamisessa, se on melkoinen rumba. Toivottavasti asutaan samalla paikkakunnalla.

Ei tunnu paljon omat lapsenlapset kiinnostavan, järkyttävää!

isovanhemmat ovat työnsä tehneet, lapsensa kasvattaneet ja auttaneet elämän salkuun ja omaisuutensa ja eläkkeensä itse kustantaneet. Eläkkeellä saa tehdä ja omaisuuttaan käyttää ihan toiveittensa mukaan! Vai pitäisikö silloinkin olla joku nuoremman polven palvelukeskus?

Meillä kivat isovanhemmat (mun anoppi ja appi), ollaan paljon tekemisissä ja autellaan toisiamme puolin ja toisin. Ja näitä tapauksia on varmaan valtaosa.

isovanhemmat ovat työnsä tehneet, lapsensa kasvattaneet ja auttaneet elämän salkuun ja omaisuutensa ja eläkkeensä itse kustantaneet. Eläkkeellä saa tehdä ja omaisuuttaan käyttää ihan toiveittensa mukaan! Vai pitäisikö silloinkin olla joku nuoremman polven palvelukeskus?

Meillä kivat isovanhemmat (mun anoppi ja appi), ollaan paljon tekemisissä ja autellaan toisiamme puolin ja toisin. Ja näitä tapauksia on varmaan valtaosa.

kaikilla ei ole näin onnekas osa kuin sinulla!

VArmasti itsekin nautit siitä että isovanhemmat auttaa, mitä jos he olisivat tyystin toisenlaisia ja odottaisivat sinulta vain apua? Ymmärtäisitkö silloin meitä,joilla on erilainen tilanne vai sanoisitko silloinkin ettet kaipaa heidän apuaan?

meillä kun mun äiti kielsi jopa kertomasta omasta lomastaan - koska aika 100% varmasti synnytän silloin (4-5vkon loma) hän ei voi tuhlata lomastaan yhtä päivää olla synnytyksen aikana lasten lasten tukena ja turvana kotona...

siinäkin vaiheessa eka mieli oli itsellä, ettei atrvi tulla itkee kun ei tiiä et on syntyny tai ei heti näe... mutta islti tiedän etten oo niin itsekäs vaan tuun tottakai taas ekana soittaan ja ilmottaan asian..

Satutat vaan itseäsi jos yrität olla tuollaiselle ihmiselle hyvä ja huomioida häntä.

tulee vaan ilmoitettua, kun itselle isovanhemmat ollu tärkeitä ja tahtoisin omien lasteni saavan saman mahdollisuuden.. pahinta on että isäni tykkäisi, mutta ei pysty olla näin pienten kanssa kauan itsekseen, vaan tarttis sen että mummu on tarvittaessa läsnä.. siksi käynkin useimmiten niin että itse oon läsnä. lapset on kyllä ollut hoidossa heillä, mutta jälkimaku on ollut karvas.. :(

tää mummu muistaa myös kertoa sen kuinka hänen oma äiti ei jaksa minua ja lapsiani - se mummu kyllä väsyy, mutta tiedän myös sen että väsymyksestä huolimatta hänelle on tärkeitä nuo pari tuntiset käynnit...

Suuret ikäluokat ovat itsekkäitä ja välinpitämättömiä muita kuin itsejään kohtaan.

olisivat itse kasvattaneet alusta loppuun lapsensa ilman apuja. Aikaisemmin oli kotiapulaisia melkein talossa kuin talossa, maaseudulta kaupunkiin muuttaneita sukulaistyttöjä. Lapset viettivät pitkiä kesiä mummolassa tai mummo tuli talvikausiksi lapsensa luokse kylään lapsia vahtimaan. Ja se itse omaisuutensa hankkiminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä suuriin ikäluokkiin tulee, he ovat kupanneet kolmen sukupolven varat - vanhempiensa, omansa ja lastensa. He ovat vanhempansa perineet eivätkä joutuneet maksamaan heidän eläkkeitään. Inflaatio hoiti asuntolainat ja koulutus ja työ järjestyi jokaiselle joka kykeni kävelemään koulun tai työpaikan ovista sisään. Nyt onkin kiva köllötellä eläkkeellä seuraavat 20-30 vuotta, kun jälkipolvet tekevät niska limassa töitä 70+-vuotiaiksi, jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystytään maksamaan.

itsekkyys ja itsekeskeisyys? Kaikki pitäisi saada hopeatarjottimella eteen. Tehdään lapsia, mutta ne lykätään toisten hoidettavaksi. Ne isovanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja itse omaisuutensa hankkineet. Nyt eläkepäivinä he voivat itse päättää, miten he vapaa-aikaansa viettävät ja omaa rahaansa kuluttavat.

Haukutaan isovanhempia itsekkäiksi ja välinpitämättömiksi. Samaan aikaan ollaan vihaisia kun he eivät suostu hoitamaan lapsia ja pitävät rahoistaan kiinni.

Suuret ikäluokat ovat itsekkäitä ja välinpitämättömiä muita kuin itsejään kohtaan.

olisivat itse kasvattaneet alusta loppuun lapsensa ilman apuja. Aikaisemmin oli kotiapulaisia melkein talossa kuin talossa, maaseudulta kaupunkiin muuttaneita sukulaistyttöjä. Lapset viettivät pitkiä kesiä mummolassa tai mummo tuli talvikausiksi lapsensa luokse kylään lapsia vahtimaan. Ja se itse omaisuutensa hankkiminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä suuriin ikäluokkiin tulee, he ovat kupanneet kolmen sukupolven varat - vanhempiensa, omansa ja lastensa. He ovat vanhempansa perineet eivätkä joutuneet maksamaan heidän eläkkeitään. Inflaatio hoiti asuntolainat ja koulutus ja työ järjestyi jokaiselle joka kykeni kävelemään koulun tai työpaikan ovista sisään. Nyt onkin kiva köllötellä eläkkeellä seuraavat 20-30 vuotta, kun jälkipolvet tekevät niska limassa töitä 70+-vuotiaiksi, jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystytään maksamaan.

itsekkyys ja itsekeskeisyys? Kaikki pitäisi saada hopeatarjottimella eteen. Tehdään lapsia, mutta ne lykätään toisten hoidettavaksi. Ne isovanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja itse omaisuutensa hankkineet. Nyt eläkepäivinä he voivat itse päättää, miten he vapaa-aikaansa viettävät ja omaa rahaansa kuluttavat.

Haukutaan isovanhempia itsekkäiksi ja välinpitämättömiksi. Samaan aikaan ollaan vihaisia kun he eivät suostu hoitamaan lapsia ja pitävät rahoistaan kiinni.

Jotka vaativat että isovanhempien on hoidettava kesät heidän lapsiaan, kun heitäkin on hoidettu mummolassa ja isovanhempien rahat on jaettava ennkuin ovat edes kuolleet, koska lapset tarvitsevat isovanhempien rahoja enemmän.

Et usko, että tarinoiden mukaisia isovanhempia on todellakin olemassa, vai mitä?

Elämä on satua ihmeellisempää...

Mä en käsitä tätä valitusta isovanhempien itsekkyydestä. Ainakin omat ja kavereiden vanhemmat (ikäluokkaa 60-70v.) juoksevat aina avuksi, antavat taloudellista tukea ja tekevät kaiken lastensa eteen. Mikään oma meno ei ole niin tärkeää, ettei sitä voi lasten pyynnön edestä perua. Ja jokainen penni säästetään omasta elämästä ja annetaan ennakkoperintöjä lapsille. Ovat toki itsekkäitä esim. eläke-eduistaan, mutta nekin välillisesti koituu lasten hyväksi.

Vinkiksi teille, jotka koette empatiaa isovanhempien puutteesta kärsiviä kohtaan: katsokaa ympärillenne ja kyselkää, jos voitte itse tukea sellaista perhettä, joilla ei ole isovanhempia aktiivisesti elämässään.

Itse yritin aikoinaan, uudelle paikkakunnalle muutettuamme rakentaa vastavuoroista lastenhoitoverkostoa. Kymmenen kyselyn jälkeen luovutin: kaikki ilmoittivat, etteivät tarvitse lastenhoitoapua, koska heidän isovanhempansa asuvat niin lähellä ja tulevat aina tarvittaessa auttamaan. Onneksi olemme myöhemmin löytäneet hyviä MLL-hoitajia, mutta mielelläni myös itse auttaisin naapureita ja tuttuja sellaisissa asioissa, missä he tarvitsevat apua.

Tämä siis vain sellaisille ihmisille, jotka kokevat, että heillä olisi muille annettavaa, ei niille, jotka vetävät herneen nenään ja sanovat, että itse olet lapsesi synnyttänyt...

Ihankamalia äitejä/isiä teillä! Mua ihan itkettää. Mun äitini on tikkana meillä joka ikinen aamu ja kiertelee kuin kissa kuumaa puuroo: saaks tulla ja hakee lapset? Mut sanokaa, jos must on häiriöö. Tuntuu ihanalta. Mutta itkettää, kun kuulee teidän juttuja. En tosiaankaan osaa ymmärtää, etteikö kaikkien äidit????

mutta surullistahan se, jos mieluummin lepäilee ja matkustelee, elää "omaa elämää" 24/7 kuin rakentaa suhdetta omiin lapsenlapsiinsa.

Asioiden ei tietysti tarvitse olla niin mustavalkoista: voi sekä pitää huolta itsestään ja olla suostumatta aikuisten lastensa yleiskoneeksi että osallistua perheenjäsentensä elämään - jos lapsenlapset kuuluvat perheeseen.

Surullista on myös se, että köyhyys jättää usein jälkensä ihmiseen: kapeuttaa ja katkeroittaa. Vaikka olisikin selviytynyt vaikeista ja tiukoista elämänvaiheista, vieteri jää pysyvästi kireälle. Ei onneksi kaikilla, mutta turhan usealla.

Täytyykö siis olla tunnevammainen jos ei ota pieniä, usein yöllä herääviä, vilkkaita ja vahdittavia lapsenlapsia yökylään tai viikoksi pariksi hoitoon? Kysyitkö äidiltäsi lasta sunnitellessasi, että hoitaako hän? 65-vuotias sairaseläkkeellä oleva naishenkilö on työnsä tehnyt, suotakoon hänelle nautinnolliset eläkepäivät. Hän varmasti haluaa tutustua lapsenlapsiinsa, mielestäni se ei vaadi yökyläilyä, kuten täällä useimman kirjoittajan mukaan on vaatimuksena. Mitä omaisuudenjakoon tulee, sen aika koittaa viimeistään, kun omaisuuden haltija kuolee. Näin on aina ollut. Isoisä- ja isoäiti-ikäluokka on elänyt säästeliäästi, oli opinto- ja asuntolainat, mahd. autolainat, yksityiselle oli vietävä hoitoon, jos hoitajaa yleensä jostain löytyi, kun vanhempien oli pakko olla töissä, että jotenkin pärjättiin. Ei ollut varaa uusia keittiöitä ja kylppäreitä uusimpien sisustustrendien mukaan. Isovanhempien vanhat kalusteet kelpasivat, oli tärkeämpääkin, mihin rahansa laittaa. Kun nämä ihmiset jäävät pois työelämästä, eiköhän heillä ole oikeus lepoon ja matkusteluun, ihan omaan elämään kerrankin, jos terveyttä on vielä tallella. Joku tukee lapsiaan rahallisesti, joku ei. Itse tuen, jos on rahaa, mitä antaa. Aikuisten lasten on hyväkin kokea, mitä se aikuisuus on. Harvalla se on niin ruusuista, kuin kuvittelee.

vanhemmat sekä isovanhemmat.

Minä ja veljeni olemme 70-luvun kasvatteja olimme kaiken muun ajan paitsi koulupäivät mummolassa ja ukkilassa vuoronperään. Kesäloman jälkeen kun kotiuduttiin, niin kaikki omat tavarat ja osa huonekaluista "oli unohtunut" ja näytti vierailta tai uusilta.

Vanhempamme ovat alle 60-kymppisiä, eivätkä todella ole hoitamassa lastenlapsiaan. Äitini kävi meillä viimeksi syyskuussa ja välimatkaa on 15km, auto ja ajokortit löytyy. Vanhin lapseni on 17 ja niin montaa kertaa ei ole mummin hoidossa ollut, liekö viittä??? Eikä sinne voi piipahtaa ohikulkiessaan, eikä huvitakaan.

Mieheni vanhemmat ovat aivan toista maata, samanikäisiä ovat kuin omani. Piipahtavat hakemaan lapsia ulos leikkimään tai poikkeavat iltakahville ja kutsuvat käymään. Muksut käyvät tosin itsekin keskenään mummolassa vaikkapa iltakävelyllä, kun matkaa ei ole montaa km. Varmaan lapset saisivat olla hoidossa siellä niin paljon kuin sielu sietää, mutta noin kerran vuoteen ovat mummolassa yökylässä. Muuten tapaavat ainakin viikoittain, jopa päivittäin.

Oikein mutkatonta ja luontevaa kanssakäymistä.

T: kuuden äiti

Onneksi on sinun kaltaisia ihmisiä, joiden rakkauden piiriin mahtuvat muutkin kuin oma perhe.

Kyllä täällä pärjäillään, vaikka litroittain on kyyneleitä täytynyt vuodattaa...

Ihan kauheita äitejä! Tuntuu pahalta lukea kokemuksianne. Juttelin poikani ja miniäni kanssa tänään näistä kokemuksistanne ja totesimme, että on todellakin karmeata, miten välinitämättömiä isovanhempia näyttää olevan ympäri Suomenmaata. Minusta on tosi tärkeätä tukea lapsiani ja heidän perheitään - enkä ole ainoa tuntemistani 40-luvulla syntyneistä isovanhemmista. Missäköhän päin Suomea teitä hylättyjä äitejä ja isiä oikein löytää - mietin, voisimmeko me, joilla on halua ja tarmoa, tulla jollakin tavalla auttamaan teitä, jos eivät omat vanhemanne tähän ole kykeneviä!

Oli jyrkästi vastaan päiväkotia, koska minä ja sisaruksenikaan emme ole sellaisessa olleet, ja hoitaa siis työpäivien ajan lapsen. Toinen on tulossa, ja haluaa kuulemma hoitaa molemmat sen jälkeenkin. Ehdotin, että laitettaisiin vanhempi lapsi vaikka muutamaksi päiväksi viikossa päiväkotiin, mutta äitini ei halua luopua hoitohommastaan.



Joten emme pane myöskään vastaan. Maksamme mielellämme vähän hoidosta, ja olemme kiitollisia, että lapset saavat olla mummon hyvässä hoidossa.

En voi sille mitään, mutta en usko olevani kovin kiinnostunut auttamaan häntä, kun hänestä tulee vanha. Tämä kuulostaa sydämettömältä, mutta äidin kylmyys ja syyllistäminen sattuivat niin paljon, etten pysty olemaan hänen seurassaan. Lapsiani toivon voivani ja saavani tukea, jos he aikanaan tarvitsevat mitä tahansa apua minulta.

Siis ne LAPSENLAPSET eivät sitä pissavaippamummiaan käy katsomassa, jos eivät häntä edes tunne. Toiseen ihmiseen tutustuu vain ja ainoastaan viettämällä aikaa hänen kanssaan.



Kauhean kylmä asenne sinulla kirjoituksesi perusteella. Ei meillä mitään ehtoja rakkaudelle laiteta, mutta yhdessäolo on kyllä edellytyksenä sille, että sukupolvet pitävät säännöllistä yhteyttä toisiinsa myöhemminkin.



Minä saan hoitoapua vanhemmiltani noin kolme kertaa vuodessa, koska asun ulkomailla. Auttavat kuitenkin mielellään meitä, kun pystyvät. Ihanaa. : ) Ilman muuta me sitten joskus 25 vuoden päästä käydään katsomassa vanhuksia vanhainkodissa ja autetaan kaikin tavoin.



Ei ehtoja, vaan rakkautta ja vapaaehtoista huolenpitoa.

maksoivat 50-70-luvuilla asuntovelat ihan itsestään. Toista on nykyään kun lainoista joutuu todella MAKSAMAAN.

Omat vanhempani 60-luvulla asuntovelkaa maksaessaan tekivät useaa lisätyötä päivätyön lisäksi. Omat tarpeet (vaatteet, kampaajat, harrastukset..)oli unohdettava, että sai lasten koulumaksut maksettua (maksullinen oppikoulu ja lukio. Korot olivat huimat, vaikka inflaatio lainaan purikin. Tiukkaa oli monissa perheissä!

Itse maksoimme asuntolainaa 80- ja 90-luvuilla. Korkoa oli 12-13 % (aravan "halpa" korkokin n. 9%)ja maksuaikaa 8 vuotta, joten ei sekään laina ihan helposti maksettua tullut.

Nyt on lainat hoidettu ja 3 suloista lapsenlasta hellittävänä. Lapset ovat usein luonani, myös yökylässä, mutta en olekaan enää työelämässä. En voisi kuvitella jaksavani yhtä paljon pikkuisia tavata, jos tekisin täysiä työpäiviä.Isovanhemmat eivät enää ole ihan nuoria ja voimavarat nykyajan vaativassa työelämässä ovat joskus vähissä. Tässä iässä 55-v ja kohtuullisen terveenä :) haluan myös elää omaa elämääni ja nauttia vapaa-ajasta - ehkäpä harrastaa jotain mikä on aiemmin jäänyt työväsymyksen takia. Ei isovanhemmuus ole lastenhoito- ja raha-automaatti. Parhaimmillaan se on paljon enemmän ;)

Kolmen mummu

paljon itsekkäämpiä. Ajattelevat vain omaa olotilaansa. Miten juuri mulla on kaikki paras.

Näin mäkin koen nuo 40- ja 50-lukujen mammat ja papat.

:

olisivat itse kasvattaneet alusta loppuun lapsensa ilman apuja. Aikaisemmin oli kotiapulaisia melkein talossa kuin talossa, maaseudulta kaupunkiin muuttaneita sukulaistyttöjä. Lapset viettivät pitkiä kesiä mummolassa tai mummo tuli talvikausiksi lapsensa luokse kylään lapsia vahtimaan. Ja se itse omaisuutensa hankkiminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä suuriin ikäluokkiin tulee, he ovat kupanneet kolmen sukupolven varat - vanhempiensa, omansa ja lastensa. He ovat vanhempansa perineet eivätkä joutuneet maksamaan heidän eläkkeitään. Inflaatio hoiti asuntolainat ja koulutus ja työ järjestyi jokaiselle joka kykeni kävelemään koulun tai työpaikan ovista sisään. Nyt onkin kiva köllötellä eläkkeellä seuraavat 20-30 vuotta, kun jälkipolvet tekevät niska limassa töitä 70+-vuotiaiksi, jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystytään maksamaan.