Mikä nykyajan isovanhempia vaivaa??

Olen täysin samaa mieltä että harva isovanhenpien ikäinen aikaan hoiti itse omat lapsensa ilman isovanhempien apua. Silloin isovanhemmat auttoivat paljonkin, lapset saattoivat olla hoidossa heillä koko kesän tai joka päivä.



Nykyään moni isovanhempi mielellään kertoo kuinka hoitaa ja auttaa lastenlastensa kanssa. Tälläinen on mm. oma äitini. Kyllä hän hoitaa, ehkä 4-5 päivää vuodessa 5-6h kerrallaan (lapset nykyään kohta 5v, 8v ja 10v). Siitä riittää sitten juttua kertoa sukulaisille ja tuttaville. Siitä huolimatta äitini ei koskaan itse tarjoudu hoitamaan ja yökylään ei lapsia ota.



Mutta jos vertaan kuinka paljon minua ja siskoani on isovanhemmat hoitaneet, niin aika eri kastissa painitaan. Me olimme laskennallisesti 1/3-1/4 lapsuudestamme ja nuoruudestamma isovanhemmilla hoidossa. Eivät nämä isovanhemmat kertoneet kylillä ja sukulaisissa kuinka paljon meitä hoitivat, ei ollut tarvetta, me kuljimme siellä heidän mukanaan.

Olen täysin samaa mieltä että harva isovanhenpien ikäinen aikaan hoiti itse omat lapsensa ilman isovanhempien apua. Silloin isovanhemmat auttoivat paljonkin, lapset saattoivat olla hoidossa heillä koko kesän tai joka päivä.



Nykyään moni isovanhempi mielellään kertoo kuinka hoitaa ja auttaa lastenlastensa kanssa. Tälläinen on mm. oma äitini. Kyllä hän hoitaa, ehkä 4-5 päivää vuodessa 5-6h kerrallaan (lapset nykyään kohta 5v, 8v ja 10v). Siitä riittää sitten juttua kertoa sukulaisille ja tuttaville. Siitä huolimatta äitini ei koskaan itse tarjoudu hoitamaan ja yökylään ei lapsia ota.



Mutta jos vertaan kuinka paljon minua ja siskoani on isovanhemmat hoitaneet, niin aika eri kastissa painitaan. Me olimme laskennallisesti 1/3-1/4 lapsuudestamme ja nuoruudestamma isovanhemmilla hoidossa. Eivät nämä isovanhemmat kertoneet kylillä ja sukulaisissa kuinka paljon meitä hoitivat, ei ollut tarvetta, me kuljimme siellä heidän mukanaan.

että tytär ei halua äitiään elämäänsä. Jos suhde olisi kunnossa, syytä tällaiseen käyttäytymiseen olisi. Joskus mummi voi olla mielinkielin muille (jotka eivät siis voi ymmärtää yhteydenpidon puuttumista), mutta täysin toisenlainen suhteessa omiin lapsiinsa tai muuhun lähipiiriin.

Tunnen tasan tarkkaan yhden mummin, joka ei taaa lasenlapsiaan - eikä siis myöskään hoida näitä. Mutta syynä on se, että hänen tyttärensä miehineen ovat päättäneet itse haluavansa elää ilman sukurasitteita. Ja tuo sattuu häneen, kuten arvata voi - vaikken tietenkään tunne erimmäisiä syitä siihen, että laset eivät halua häntä elämäänsä.

Olen täysin samaa mieltä että harva isovanhenpien ikäinen aikaan hoiti itse omat lapsensa ilman isovanhempien apua. Silloin isovanhemmat auttoivat paljonkin, lapset saattoivat olla hoidossa heillä koko kesän tai joka päivä.

Nykyään moni isovanhempi mielellään kertoo kuinka hoitaa ja auttaa lastenlastensa kanssa. Tälläinen on mm. oma äitini. Kyllä hän hoitaa, ehkä 4-5 päivää vuodessa 5-6h kerrallaan (lapset nykyään kohta 5v, 8v ja 10v). Siitä riittää sitten juttua kertoa sukulaisille ja tuttaville. Siitä huolimatta äitini ei koskaan itse tarjoudu hoitamaan ja yökylään ei lapsia ota.

Mutta jos vertaan kuinka paljon minua ja siskoani on isovanhemmat hoitaneet, niin aika eri kastissa painitaan. Me olimme laskennallisesti 1/3-1/4 lapsuudestamme ja nuoruudestamma isovanhemmilla hoidossa. Eivät nämä isovanhemmat kertoneet kylillä ja sukulaisissa kuinka paljon meitä hoitivat, ei ollut tarvetta, me kuljimme siellä heidän mukanaan.

ei tarvinnut mun vanhempien paljon lapsiaan edes nähdä!

Hyvä, että sanoit, ettet tiedä syitä siihen, että tytär ei halua äitiään elämäänsä. Jos suhde olisi kunnossa, syytä tällaiseen käyttäytymiseen olisi. Joskus mummi voi olla mielinkielin muille (jotka eivät siis voi ymmärtää yhteydenpidon puuttumista), mutta täysin toisenlainen suhteessa omiin lapsiinsa tai muuhun lähipiiriin.

Tunnen tasan tarkkaan yhden mummin, joka ei taaa lasenlapsiaan - eikä siis myöskään hoida näitä. Mutta syynä on se, että hänen tyttärensä miehineen ovat päättäneet itse haluavansa elää ilman sukurasitteita. Ja tuo sattuu häneen, kuten arvata voi - vaikken tietenkään tunne erimmäisiä syitä siihen, että laset eivät halua häntä elämäänsä.

Tässä siis sinun kertomuksesi. Aha. Ikävää. Mutta se ei oikeuta sinua vähättelemään muiden isovanhemmuutta. Vai oletko tehnyt asiasta isonkin empiirisen tutkimuksen?

Mikset muuten korjaa äitisi väittämiä? Siihen sinulla lienee mahdollisuus. Kun kerran kuulet näitä hoitojuttuja muilta - mikäs estää sanomasta: ei muuten pidä paikkansa.

Taidat olla melko saamaton ihminen. Toivottavasti miehesi on parempi esikuva lapsillenne.

Olen täysin samaa mieltä että harva isovanhenpien ikäinen aikaan hoiti itse omat lapsensa ilman isovanhempien apua. Silloin isovanhemmat auttoivat paljonkin, lapset saattoivat olla hoidossa heillä koko kesän tai joka päivä. Nykyään moni isovanhempi mielellään kertoo kuinka hoitaa ja auttaa lastenlastensa kanssa. Tälläinen on mm. oma äitini. Kyllä hän hoitaa, ehkä 4-5 päivää vuodessa 5-6h kerrallaan (lapset nykyään kohta 5v, 8v ja 10v). Siitä riittää sitten juttua kertoa sukulaisille ja tuttaville. Siitä huolimatta äitini ei koskaan itse tarjoudu hoitamaan ja yökylään ei lapsia ota. Mutta jos vertaan kuinka paljon minua ja siskoani on isovanhemmat hoitaneet, niin aika eri kastissa painitaan. Me olimme laskennallisesti 1/3-1/4 lapsuudestamme ja nuoruudestamma isovanhemmilla hoidossa. Eivät nämä isovanhemmat kertoneet kylillä ja sukulaisissa kuinka paljon meitä hoitivat, ei ollut tarvetta, me kuljimme siellä heidän mukanaan.

Meitä siskoni kanssa ei tosin isovanhemmat aikanaankaan hoitaneet, mutta tädit ja sedät perheineen kyllä sitten senkin edestä.



Nyt ei meidän lasten kanssa oma-aloitteisesti tee kukaan muu mitään kuin siskoni. Olen koittanut molemmille isovanhemmille ehdottaa hyvin helppoja ja vähän aikaavieviä juttuja lastenlasten kanssa tehtäväksi, osin siksi että meillä ei itsellä ole varaa niihin, osin siksi että saataisiin miehen kanssa edes lyhyitä pikkuhetkiä olla kahdestaan, esim. Jääshowt, leffat, teatterit ja muut, mutta kaikki tuollaiset on kuulemma liian hankalia ja TYLSIÄ! Ja siis meillä lapset 6 v. ja 8 v.

on omat vanhemmat hoitaneet. Mummolassa oltiin hoidossa yksittäisiä päiviä ja kerran jopa kokonainen viikko, kun vanhemmat olivat etelässä (olimme siskoni kanssa jo kouluikäisiä). Molemmat isovanhemmat olivat omassa lapsuudessani vielä työelämässä, joten eivät he pystyneet meitä hoitamaan. Samoin kuin nykyiset isovanhemmat (mikäli vielä töissä ovat).

olisivat itse kasvattaneet alusta loppuun lapsensa ilman apuja. Aikaisemmin oli kotiapulaisia melkein talossa kuin talossa, maaseudulta kaupunkiin muuttaneita sukulaistyttöjä. Lapset viettivät pitkiä kesiä mummolassa tai mummo tuli talvikausiksi lapsensa luokse kylään lapsia vahtimaan.

Ja se itse omaisuutensa hankkiminenkin on vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä suuriin ikäluokkiin tulee, he ovat kupanneet kolmen sukupolven varat - vanhempiensa, omansa ja lastensa. He ovat vanhempansa perineet eivätkä joutuneet maksamaan heidän eläkkeitään. Inflaatio hoiti asuntolainat ja koulutus ja työ järjestyi jokaiselle joka kykeni kävelemään koulun tai työpaikan ovista sisään. Nyt onkin kiva köllötellä eläkkeellä seuraavat 20-30 vuotta, kun jälkipolvet tekevät niska limassa töitä 70+-vuotiaiksi, jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystytään maksamaan.

itsekkyys ja itsekeskeisyys? Kaikki pitäisi saada hopeatarjottimella eteen. Tehdään lapsia, mutta ne lykätään toisten hoidettavaksi. Ne isovanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja itse omaisuutensa hankkineet. Nyt eläkepäivinä he voivat itse päättää, miten he vapaa-aikaansa viettävät ja omaa rahaansa kuluttavat.

itsekkyydestä. Ainakin omat ja kavereiden vanhemmat (ikäluokkaa 60-70v.) juoksevat aina avuksi, antavat taloudellista tukea ja tekevät kaiken lastensa eteen. Mikään oma meno ei ole niin tärkeää, ettei sitä voi lasten pyynnön edestä perua. Ja jokainen penni säästetään omasta elämästä ja annetaan ennakkoperintöjä lapsille. Ovat toki itsekkäitä esim. eläke-eduistaan, mutta nekin välillisesti koituu lasten hyväksi.

Niin hyvähän sun on olla käsittämättä kun teillä ei tätä ongelmaa tunneta!!!

Mulla mies työmatkalla viikon, kaksi lapsista sairaana (vatsataudissa), en pääse töihin (joudun pitämään palkatonta), en pääse kauppaan, KUKAAN sukulainen ei tarjoa eikä edes pyydettäessä anna apua. Onneksi naapurissa asuva isompien lasten kavereiden äiti on käynyt meille kaupassa. Onneksi edes hän on olemassa.

Omilta vanhemmiltani pyysin apua niin kiljuivat puhelimeen "että ei varmasti tulla teiltä mitään pöpöjä hakemaan!!!"

Mun äiti on yksi näistä mielinkielin olijoista. Silti ei ole ikinä suostunut olemaan kenenkään lapsen kanssa päikseen, koska pelkää, että jotain sattuisi. Meidän pitäisi aina matkustaa hänen luokseen ja saadaan kuulla ainaista valitusta, kun ei käydä - lapsilla on jo harrastuksensa ja meillä on työt ja rakennustyömaa, ei siitä noin vain irrottauduta. Yksinäisen ihmisen olisi paljon helpompi matkustaa ja meillä olisi vapaa huonekin, missä asustaa rauhassa. Mutta ei vaan käy ja koko ajan syyllistetään ja ruikutetaan puhelimessa, kun ei tavata ja "ettehän aio minua kokonaan unohtaa". Raivostuttavaa!!

että tytär ei halua äitiään elämäänsä. Jos suhde olisi kunnossa, syytä tällaiseen käyttäytymiseen olisi. Joskus mummi voi olla mielinkielin muille (jotka eivät siis voi ymmärtää yhteydenpidon puuttumista), mutta täysin toisenlainen suhteessa omiin lapsiinsa tai muuhun lähipiiriin.

ja pysyy poissa toisten kukkarolta. Ja se, joka lapsia hankkii myös hoitakoot omat lapsensa. Nykyvanhemmat sairaalloisen röyhkeitä lapamatoja!!!

vaikka nykyvanhempi olenkin

Oma äitini on aina auttamassa kun vain kykenee ja jos apua tarvitaan, ei tunge kuitenkaan nokkaansa meidän asioihin vaan auttaa siis jos pyydetään ja siihen kykenee. Ehdottaa itsekin silloin tällöin, että voisiko tulla taas joskus hoitamaan lapsia tai auttaa kotiasioissa. Hänellä on myös taloudellisesti aika tiukkaa, mutta silti pistää säännöllisesti lapsillemme rahaa säästöön vaikka olen sanonut hänen menojensa olevan tärkeämpiä.



Mieheni vanhemmat taas ovat maailman itsekkäintä sakkia, tai lähinnä se rakas anoppi, tulevat juuri silloin kun heille sopii ja ovat juuri niin kauan kuin heille sopii ja tekevät juuri niin kuin heille sopii. Nytkin kun kävivät ilmoitimme selkeästi, että jos tulette lähdette klo 19 mennessä, koska meillä on kylvyt ja muut iltapuuhat silloin. Olivat röyhkeästi kahdeksaan vaikka monta kertaa pyysimme lähtemää, mutta eivät lähteneet kun telkkarista oli ohjelma kesken. Sitten kun suljimme telkkarin lähtivät vihaisina pois!



Rahaa jakavat myös kummilapsilleen ja muille, mutta jos meille jotain tulee niin se on osoitettu ainoastaan miehelleni ja silloinkin nimikkeenä on opiskeluavustus esim. 20€. Nyttenkin ostivat kummitytölleen 9v synttärinä 50€ lahjan ja lapsenlapselleen 2v synttärinä 6€:n lahjan. Mieheni sisko taas on yksin eläjä, jolla on kissa ja myös opinnot kesken. Hän asuu samassa kaupungissa kuin me ja appivanhemmilla on aina aikaa tulla kuskaamaan häntä kauppaan tai milloin mihinkin. Hakevat likapyykitkin vähintään kaksikertaa viikossa pestäviksi, mutta kun me pyydämme apua niin ei sovi tai sitten pitäsi sopia juuri silloin kun he päättävät vaikka klo olisi 23.00 (mikä luonnollisesti on lapsilla jo pitkälle nukkumaanmenoajan). Rahaakin löytyy mieheni siskolle aina annettavaksi hänelle monin kertaisesti mieheeni/meihin verrattuna. Lisäksi jos tulevat käymään vaikka lasten päiväuniaikaan tai kun nämä ovat jo nukkumassa niin pitävät tahallaan sellaista mekkalaa, että lapset heräävät, ovat itsekin ilmoittaneet, että jos tulevat niin haluavat nähdä lapsenlapsensa. Aivan kun lapsemme olisivat jotain näyttelyesineitä!



Etäisyys ei voi olla käyttäytymiseroihin syynä, sillä meidän molempien vanhemmat eli lastemme isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla.

olla niin pyhä ja hyvä mutta omia lapsenlapsia ei hoideta kuin juuri niissä puheissa vieraille.

Kummankaan vanhemmat eivät jaksa/viitsi/halua hoitaa lapsenlapsiaan yhtään eivätkä halua olla millään tavalla meille tukena tai apuna. Eivät edes henkisesti.

Olen lopen uupunut ja pettynyt enkä varmasti tule isovanhempia yhtään auttamaan jos/kun vanhana sitä tarvitsisivat.

2:nen ja 5:nen. Isovanhemmilla on vihdoin lupa levätä kasvatettuaan omat lapsensa ja mahdollisesti jo tehtyään ammattiuransa. Rahansa ovat itse ansainneet, käyttäköön ne myös kuten haluavat.



Itse en lapsiani ole isovanhempien niskoille edes yrittänyt laittaa, enkä rahaakaan ota vastaan vaikka tarjottu on.

Rahojen perään en minä ainakaan itke mutta sen että omat lapsenlapset tai edes lapset olisivat edes yhtä tärkeitä kuin vieraat ihmiset.

JA minä ainakin olen kuunnellut puhelimessa tuhansia tunteja isovanhemman marinaa ja voivotusta ja yrittänyt auttaa parhaani mukaan käytännössä ja henkisesti.

samaa mieltä että kyllä lasten kuuluu saada viettää aikaa isovanhempien kanssa. se ei ole itsekkyyttä keneltäkään.



itseä harmittaa se että jos käydään vaikka mummulakylässä (ollaan päiväseltään ja max 5h ja aina kysytty saako tulla) ni se marina jälkikäteen. kuinka raskasta se on?! ei tekis mieli viedä mummulaan ollenkaan... ja sit jo maristaan kun ei näe koskaan ja on niiiin ikävä... eikös kuulosta aika kierolta?? ja todella väärin lasta kohtaan, onneksi he ei joudu kuulla noita marinoita.

missä aloittajan kans samaa mieltä..



että meitä on kyllä on pidetty hyvin hyvin paljon mummuloissa ja mummut ollut meillä vahteina kotona paljon. esim. itse muistan lapsuudesta mummulassa enempi kuin yhteisiä hetkiä äidin kanssa...



joten luulisi äitini muistavan hyvät puolet mitä isovanhemmat voi tarjota.



meillä kun mun äiti kielsi jopa kertomasta omasta lomastaan - koska aika 100% varmasti synnytän silloin (4-5vkon loma) hän ei voi tuhlata lomastaan yhtä päivää olla synnytyksen aikana lasten lasten tukena ja turvana kotona...



siinäkin vaiheessa eka mieli oli itsellä, ettei atrvi tulla itkee kun ei tiiä et on syntyny tai ei heti näe... mutta islti tiedän etten oo niin itsekäs vaan tuun tottakai taas ekana soittaan ja ilmottaan asian..

meillä kun mun äiti kielsi jopa kertomasta omasta lomastaan - koska aika 100% varmasti synnytän silloin (4-5vkon loma) hän ei voi tuhlata lomastaan yhtä päivää olla synnytyksen aikana lasten lasten tukena ja turvana kotona...

siinäkin vaiheessa eka mieli oli itsellä, ettei atrvi tulla itkee kun ei tiiä et on syntyny tai ei heti näe... mutta islti tiedän etten oo niin itsekäs vaan tuun tottakai taas ekana soittaan ja ilmottaan asian..

Satutat vaan itseäsi jos yrität olla tuollaiselle ihmiselle hyvä ja huomioida häntä.