Mikä nykyajan isovanhempia vaivaa??

Olen täysin samaa mieltä että harva isovanhenpien ikäinen aikaan hoiti itse omat lapsensa ilman isovanhempien apua. Silloin isovanhemmat auttoivat paljonkin, lapset saattoivat olla hoidossa heillä koko kesän tai joka päivä.

Nykyään moni isovanhempi mielellään kertoo kuinka hoitaa ja auttaa lastenlastensa kanssa. Tälläinen on mm. oma äitini. Kyllä hän hoitaa, ehkä 4-5 päivää vuodessa 5-6h kerrallaan (lapset nykyään kohta 5v, 8v ja 10v). Siitä riittää sitten juttua kertoa sukulaisille ja tuttaville. Siitä huolimatta äitini ei koskaan itse tarjoudu hoitamaan ja yökylään ei lapsia ota.

Mutta jos vertaan kuinka paljon minua ja siskoani on isovanhemmat hoitaneet, niin aika eri kastissa painitaan. Me olimme laskennallisesti 1/3-1/4 lapsuudestamme ja nuoruudestamma isovanhemmilla hoidossa. Eivät nämä isovanhemmat kertoneet kylillä ja sukulaisissa kuinka paljon meitä hoitivat, ei ollut tarvetta, me kuljimme siellä heidän mukanaan.

Meillä kokemukset isovanhempien avusta taloudellisesti ja lastenhoidon kannalta on olleet aika ristiriitaisia.



Meillä ainoa lapsiamme satunnaisesti hoitava isovanhempi on äitini. hän ei tarjoudu, mutta tulee usein pyydettäessä hoitamaan lapsiamme satunnaisesti. Asia on sovittava etukäteen jo hyvissä ajoin ja aikaa on kerrallaan muutamia tunteja. hänen aikatauluillaan mennään. Mutta hän on kuitenkin ihana mummi, joka paikalla ollessaan on läsnä joka solulla.



Isäni ei hoida lapsiamme, en uskaltaisi jättääkään heitä hänelle. Joskus ostaa jonkin älyttömän kalliin lahjan (esim akkutraktorin viime jouluna) mutta joskus saattaa unohtaa synttärit. monesti on mennyt puolikin vuotta, että lapset eivät ole nähneet pappaansa, joka asuu 15min ajomatkan päässä.



Mieheni isovanhemmilta olemme saaneet sekä rahallista että hoitoapua. Rahallista pyytämättä ja hoitoapua pyydettäessä. Nyt hoitoapua ei ole voitu heiltä kysyä pitkään aikaan, koska anopin mielestä ei ole reilua auttaa meitä, sillä silloin kauempana asuva tyttärensä jää vaille samaa etua. tasapuolisuuden nimissä siis. Rahaa olemme saaneet lähinnä jouluna joitain satoja euroja ja esim kastelahjana jopa 500e kerralla. aina on kaduttanut, että raha on otettu vastaan. Jos muutaman kuukauden sisällä rahalahjan saamisesta käymme ulkona syömässä, risteilyllä, ostamme lapsille uudet kengät, jne alkaa valtava syyllistaminen tuhlailusta: mun silmissä vanhat oli vielä aivan uudenkarheat, mutta minä nyt olen aina tottunut pitämään vanhat loppuun ja muiden vanhoissa rytkyissä ikäni kulkenut... Ravintoissahan ne fiinimmät ihmiset nauttii, mutta mulle se on kyllä paras nautinto kun saa tuoretta leipää nakkisopan kanssa, siinä ei haittaa että nakitkin olivat päiväysvanhoja kun pitää aina koittaa jossakin vähistään säästää...



Monille tutuillemme ovat isovanhemmat ostaneet esim vaunut tai pinnasängyn. meitä on syyllistetty, kun me ostamme omilla rahoillamme itse sellaiset lapsillemme.



toivottavasti itse pystyn aikanaan olemaan parempi isovanhempi. luulen, että onnistun kyllä.

Meidän kohta 3-vuotias on nukkunut täysiä öitä (12h putkeen) koko ikänsä ja ollut muutenkin erittäin helppo lapsi. Luonteeltaan lempeä, raivarit menevät nopeasti ohi eikä käy esim. väkivaltaiseksi. Kukaan ei ole puhunut mistään viikkojen yökyläilystä vaan nyt oli puhe lähinnä YHDESTÄ YÖSTÄ SILLOIN TÄLLÖIN (kerran puolessa vuodessa tms.). Onko se mielestäsi kohtuutonta? Minusta ei.



Sekin riittäisi että hän olisi halukas ottamaan lapsen joskus luokseen pariksi tunniksi, olisihan se mummin ja lapsen helppo tutustua puuhailemalla yhdessä vaikkapa kaksi tuntia? Sekään ei valitettavasti äidilleni käy, syytä en tiedä. Niin sairas ei ole etteikö jaksaisi mm. tehdä kotitöitä ja elää normaalia elämää, tämä on todettu monta kertaa (itsekin kertoo olevansa sisäisesti vielä nuori).



Mitä on tämä "aikuisuus", josta puhut? Siis miten se erottuu tavallisesta aikuistumisesta? Äitini tai anoppini ei ole maksanut EUROAKAAN tililleni sen jälkeen kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana! Mitään keittiöremontteja ei ole tehty eikä muutakaan mihin olisin tarvinnut rahaa. Sen sijaan äitini lainasi MINULTA tuhansia euroja hammasremonttiin...miksi te vanhemmat ihmiset aina kuvittelette että nuorempi äiti vain tuhlailisi turhuuksiin tai ei kelpuuttaisi perittyjä huonekaluja jne.? Onko se jokin outo tapa päteä? Vai onko vain vaikea uskoa että on olemassa isovanhempia, joilla ei ole kiinnostusta lapsenlapseensa..?



Jännä muuten että viestissäsi on puhuttu lähinnä rahasta. Sekö määrittää tietyn ikäpolven tekemiset ja ajatukset?

On ahneita paskoja, on käsi ojolla olevia, on vähästä säästäviä.

Äitisi puolesta on vaikea vastata, sinun kannattaa keskustella hänen kanssaan ja kysyä.

Pyörätuolipotilaskin tuntee vanhana olevansa sydämessään nuori, niin me kaikki, odota vain, tulet itse huomaamaan sen.

Entä isäsi? Kyllä pappa/isoisäkin voi hoitaa lapsenlastaan, jos terveyttä riittää.

Äitisi voi pelätä vastuuta pienestä lapsesta, mitäs jos jotain sattuu?

Sitä en kyllä ymmärrä, ettei pysty ottamaan lasta edes pariksi tunniksi, jos kuitenkin pystyy hoitamaan omaa talouttaan, järki pelaa, jalat kantavat.



Kun näitä mielipiteitä luki, tuli tunne, että "yksi tai kaksi yötä lapsenlapsen hoitoa puolessa vuodessa" on yhtä kuin: isovanhemmat eivät halua olla lastenlasten kanssa tekemisissä.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta tulla apuun aina, kun pyydetään. Tuossakin voi piillä melkoinen loukko: kun on aina käytettävissä, huomaa äkkiä olevansa aina käytettävissä ilman omaa elämää. Meitä on moneksi, niin vanhempia kuin isovanhempiakin. Kiltit mummot ja papat eivät raaski sanoa ei, jotkut toiset tekevät sen jo ennakkoon, ei tule ongelmia myöhemmin.

Osa isovanhemmista asuu kaukana, ei näe lapsenlapsiaan riittävän usein, vaikka haluaisi.



Aikuisuus on sitä, että ottaa täyden vastuun omasta elämästään.

Tuota ei tarvinne selitellä.

Jos isovanhemmat omasta halustaan tarjoavat apuaan, joko fyysisesti tai rahallisesti, se on ekstraa, ei välttämättömyys.



Fakta on se, että 5-kymppinen jaksaa aivan eri tavalla, kuin 6-kymppinen. Sitä ei välttämättä "päältäpäin" huomaa, sen tuntee "luissaan" (se 6-kymppinen varsinkin).



Rahasta puhuminen:

Aloittajahan kirjoitti:

"Mikä nykyajan isovanhempia vaivaa??

Täytyy sanoa että Osku Pajamäki tais olla ihan oikeassa todetessaan että suuret ikäluokat on äärettömän ahneita ja itsekkäitä. Lapsenlapsille ei edes eläkepäivinä riitä aikaa eikä omaisuudesta suostuta jakamaan mitään.

Mistä ihmeestä tämä sairraalloinen itsekkyys ja itsekeskeisyys johtuu??? "

mutta 10 lasta ei äitiään.

Eli jos nyt jo haaveilet, että äitisi saa maata pissaisissa vaipoissa yksin vanhainkodissa niin missä on rakkautesi äitiäsi kohtaan. Onko äitisi sinulle vain raha-automaatti ja lapsenpiika. Käyt katsomassa häntä vanhainkodissa vain sillä ehdolla, että hän viettää eläkepäivänsä hoitamalla sinun lapsiasi.

Meillä äitini on ollut vakavasti sairas jo pitkään. Hoitoapua en ole saanut. Eläkekin on pieni ja rahaa ei riitä jaettavaksi. Silti olen käynyt häntä katsomassa sairaalassa säännölliseti ja auttamassa kotona.

Ei ole teidänkään rakkautenne vanhempianne kohtaan kovin lujaa jos panette noin kovat ehdot. Epäilen, että tällaiset lapset unohtavat vanhempansa sinne vanhainkotiin pissavaippoihin, vaikka heille annettaisin kaikki hoitoapu ja raha, mitä on mahdollista.

... kontaktissa isovanhempiensa kanssa! Se on lapsille ja isovanhemmille todellinen rikkaus. Minulle tulee niin paha mieli noista kommenteista tyyliin "kukin hoitakoon lapsensa itse" ja "isovanhemmat saavat tehdä ajallaan ja rahoillaan, mitä lystäävät". No tietenkin saavat! Mutta on sitten täysin turha sieltä vanhainkodista soitella pissaisissa vaipoissaan, kun kukaan ei käy katsomassa. Sitäpaitsi, sellaiset ihmiset menettävät elämänsä ihanimman asian: yhteyden rakkaimpiinsa, elämän jatkuvuuden näkemisen ja toisista huolehtimisen ilon. Mitä varten me täällä oikein elämme? Haluaako joku todella elää elämänsä sairaalla tavalla itsenäisenä ja ypöyksin, kun olisi upea mahdollisuus tutustua lapsenlapsiinsa? Käsittämättömän tunnevammaista touhua. Yhteisöllisyys kunniaan.

Ei ole totta että olisivat itse omaisuutensa hankkineen. Suurin osa heille on tainnut tulla perinnöistä.

Sieltä lahjoitetaan vain miehelleni se lain mukainen alle 4teur joka kolmas vuosi vaikka vois myös ainoalle 6v lapsenlapselle antaa myös mut ei ilmeisesti ole halua. Tarkoituksella avasin lapselle oman tilin että sinne voi laittaa jos haluaa niin eipä montaa tapahtumaa ole vuoden aikana tullut kun niin nuukia ilmeisesti ovat. Itse säästän sinne lapsilisät...

..mutta olisi kiva mahtua äidin aikatauluun :(. Enpä oikein mahdu; maanantaina jumppa, tiistaina kirpparille, keskiviikkona tulee joku saippuasarja, torstaina naapurille, perjantaina kissanristiäiset... ymmärtäisin jos tuo kiireinen vaihe kestäisi esim. ekan vuoden eläkkeestä mutta nyt 65-vuotias äitini on ollut yli 5 vuotta sairaseläkkeellä!! Ja kuitenkin ollut mm. kotirouvana vuosikymmeniä, ollut vapaa tekemään mitä tahtoo...

On ohjelmaa niin paljon etten mahdu sinne eikä lapsenlapsetkaan. Tosin hänen päiväohjelmaksi riittää se että ma pitää pestä tukka, ti maksaa laskut jne - ja sitten muka muuta ei ehdi?! Tosin äiti ja isä on suurimman osan vuodesta ulkomailla. Toisaalta ihanaa että saavat nauttia elämästä mutta olishan se kiva jos niillä olis edes vähän aikaa meille.

Meidän kohta 3-vuotias on nukkunut täysiä öitä (12h putkeen) koko ikänsä ja ollut muutenkin erittäin helppo lapsi. Luonteeltaan lempeä, raivarit menevät nopeasti ohi eikä käy esim. väkivaltaiseksi. Kukaan ei ole puhunut mistään viikkojen yökyläilystä vaan nyt oli puhe lähinnä YHDESTÄ YÖSTÄ SILLOIN TÄLLÖIN (kerran puolessa vuodessa tms.). Onko se mielestäsi kohtuutonta? Minusta ei.

Sekin riittäisi että hän olisi halukas ottamaan lapsen joskus luokseen pariksi tunniksi, olisihan se mummin ja lapsen helppo tutustua puuhailemalla yhdessä vaikkapa kaksi tuntia? Sekään ei valitettavasti äidilleni käy, syytä en tiedä. Niin sairas ei ole etteikö jaksaisi mm. tehdä kotitöitä ja elää normaalia elämää, tämä on todettu monta kertaa (itsekin kertoo olevansa sisäisesti vielä nuori).

Mitä on tämä "aikuisuus", josta puhut? Siis miten se erottuu tavallisesta aikuistumisesta? Äitini tai anoppini ei ole maksanut EUROAKAAN tililleni sen jälkeen kun muutin pois kotoa 17-vuotiaana! Mitään keittiöremontteja ei ole tehty eikä muutakaan mihin olisin tarvinnut rahaa. Sen sijaan äitini lainasi MINULTA tuhansia euroja hammasremonttiin...miksi te vanhemmat ihmiset aina kuvittelette että nuorempi äiti vain tuhlailisi turhuuksiin tai ei kelpuuttaisi perittyjä huonekaluja jne.? Onko se jokin outo tapa päteä? Vai onko vain vaikea uskoa että on olemassa isovanhempia, joilla ei ole kiinnostusta lapsenlapseensa..?

Jännä muuten että viestissäsi on puhuttu lähinnä rahasta. Sekö määrittää tietyn ikäpolven tekemiset ja ajatukset?

Minäkin olen ihmetellyt, että miksi nämä jotkut rahan tähän niin voimakkaasti sotkevat? Mulle on ihan yksi ja sama vanhempieni rahat, mutta ei ole mukavaa kun on aina oletettu, lapsuudesta lähtien että kyllä minä autan vanhempiani kaikin tavoin. Pidinkin aiemmin sitä aivan luonnollisena, että autan, mutta miksei se toimi toisinpäin?

Aikuisuus on sitä, että ottaa täyden vastuun omasta elämästään.

Tuota ei tarvinne selitellä.

Jos isovanhemmat omasta halustaan tarjoavat apuaan, joko fyysisesti tai rahallisesti, se on ekstraa, ei välttämättömyys.

MItä siihen sanot että vanhemmat ja myöhemmin siis isovanhemmat, olettavat että heidän lapsensa huolehtivat heistä ja pikkusisaruksistaan jopa näiden ollessaan lapsia? Miksei näiden isovanhempi-ikäisten ole koskaan tarvinnut ottaa vastuuta edes omista lapsistaan? Onko sekin ihan ok??

itsekkyys ja itsekeskeisyys? Kaikki pitäisi saada hopeatarjottimella eteen. Tehdään lapsia, mutta ne lykätään toisten hoidettavaksi. Ne isovanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja itse omaisuutensa hankkineet. Nyt eläkepäivinä he voivat itse päättää, miten he vapaa-aikaansa viettävät ja omaa rahaansa kuluttavat.

mutta muista viis.

Ovat erittäin lapsirakkaita ja perhekeskeisiä ja joka asia ajatellaan aina lasten kantilta. Ovat lahjoittaneet meidän lapsille säännöllisin väliajoin ne verottajan sallimat summat, ettei mene lahjaveroa ja muutenkin aina tarvittaessa apuna.

ja pysyy poissa toisten kukkarolta.



Ja se, joka lapsia hankkii myös hoitakoot omat lapsensa.



Nykyvanhemmat sairaalloisen röyhkeitä lapamatoja!!!

että meidän vanhempamme olisivat itse lapsensa hoitaneet. Kyllä omassa lapsuudessani oli todella yleistä, että lapset olivat kesäisin varsinkin pitkiä aikoja mummolassa, oman isäni lapsuudessa olivat mummolassa kaiket kesät.



Meillä kyllä isovanhemmat ovat lapsirakkaita ja auttavat meitä todella paljon kaikessa, myös taloudellisesti. Kiitos heille siitä.

Nettikeskustelua parhaimmillaan! Isovanhemmat ovat sitä ja heidän lapsensa tätä. Ok.

kävikö mielessä että eläkeläinen ei ole saanut juurikaan MITÄÄN ilmaiseksi ja viimeinkin voi tehdä ja olla niinkuin huvittaa.



onneksi meidän isovanhempamme kuitenkin haluavat nähdä lapsenlapsiaan. rahan perään ei ole tullut edes pieneen mieleenkään haikailla!

Nykyään on isovanhemmat tosi omassa elämässään kiinni, siis myös negatiivisella tavalla. Olen siinä eri mieltä, että heidän sukupolvensa olisi hoitaneet lapset itse, kyllä heidän vanhempansa ovat hoitaneet lapsenlapsia todella paljon. Itseäni ovat hoitaneet molemmat mummot, kun äiti kävi töissä ja kesälomat oltiin mummon kanssa päivisin. Lisäksi mummot tuli kotiin hoitamaan, ei lapsia tarvinnut roudata mummolaan hoitoon, siis jos ei se nyt ollut jutun juoni.

Nykyään isovanhemmilla on kalenterit täynnä menoja ja monia viikkoja aiemmin pitää varata audienssi, jos meinaa mummoja edes nähdä.



Itsekkäitä ovat nykyään isovanhemmat, ja itsekkyys kasvattaa itsekkyyttä, eli siitä varmaan sitten johtuu nykyvanhempienkin itsekkyys...

Minustakin on käsittämätöntä, jos isovanhemmat eivät osallistu lastenlastensa elämään - meille tyttärentyttären läsnäolo on niin itsestäänselvä asia, etten voisi kuvitellakaan, etteikö näin olisi.



Onhan jo yksistään vävyämme kohtaan vähintäinkin kohtuullista, että hän saa nauttia ns laatuaikaa vaimonsa kanssa! Ja samalla me siitä, että mummi-lapsenlapsi suhde syventyy entisestään.



Näin on kaikkien tuntemieni isovanhempien kohdalla - ja hei! Olemme niitä 40- ja 50-luvulla syntyineitä. Joista siis ainakin nuo 40lukulaiset lienevät ns suuria ikäluokkia.



Tunnen tasan tarkkaan yhden mummin, joka ei taaa lasenlapsiaan - eikä siis myöskään hoida näitä. Mutta syynä on se, että hänen tyttärensä miehineen ovat päättäneet itse haluavansa elää ilman sukurasitteita. Ja tuo sattuu häneen, kuten arvata voi - vaikken tietenkään tunne erimmäisiä syitä siihen, että laset eivät halua häntä elämäänsä.



Jos siis sinun kohdallesi on sattunut niin kylmäkiskoinen vanhempi, olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti et kosta asiaa omille lapsillesi, kuten katkeroituneella ihmisellä usein on tapana.

Lapsenlapsille ei edes eläkepäivinä riitä aikaa eikä omaisuudesta suostuta jakamaan mitään.

Niin että kyllä se joskus on vaan jaettava, vaikka silloinhan sillä ei itselle ole enää mitään väliä.

Muuten sanoisin että jokainen eläköön niin kuin lystää.