Miksi mieheni ei halua minua??

Miehen haluttomuuteen lähes aina on syynä nalkuttava akka.

...nyt ajaudutaan vähän sivuraiteille, mutta aika tärkeistä asioista puhutaan...Itse olen mies, mutta jos oma vaimoni olisi noin saamaton tunari kuin tässä tämä yhden kirjoittajan mies, niin eipä paljon seksi tai muu kanssakäyminen kiinnostaisi.



Onko miehesi jotenkin vajaa? Siis älykkyydeltään keskimääräistä selvästi heikompi? Eli jos hän tosiaan on yhtä onneton huolehtimaan omista lapsistaan, niin miten hän kykenee huolehtimaan a) itsestään tai b) vaikkapa työstään?



Ja erittäin mielenkiintoinen kysymys on, että miten ihmeessä olet päätynyt miehen kanssa yhteen? Ei kai ihminen lapsia saatuaan yhtäkkiä muutu ihan tumpeloksi - kai huomasit kyvyttömyyden jo aiemmin ennen lapsia??



Sanot, että olette käyneet pariterapiassakin... Mielenkiinnosta kysyisin, että mitä miehesi oikein vastaa, kun kysytään esim. vaikkapa, että miten yksinkertaisista lasten asioista huolehminen on mahdotonta? Onko mies sitä mieltä, etteivät lasten asiat hänelle kuulu vai mitä? Mitä mies vastaa kun hänelle kerrotaan, että kodin pitäisi olla vähän niinku yhteinen juttu, ei vain vaimon pyörittämä show?



Harva meistä miehistä (tai naisista) täydellinen on, mutta tuollainen totaalinen välinpitämättömyys, etenkin omista lapsista, sylettää.



En vain kerta kaikkiaan pysty käsittämään, että joku voi sentään noin onneton olla...No, ei kai sentään hakkaa vaimoaan/lapsiaan, joten huonomminkin voisi mennä, jos oikein positiivisesti ajattelee...



T. 33

...nyt ajaudutaan vähän sivuraiteille, mutta aika tärkeistä asioista puhutaan...Itse olen mies, mutta jos oma vaimoni olisi noin saamaton tunari kuin tässä tämä yhden kirjoittajan mies, niin eipä paljon seksi tai muu kanssakäyminen kiinnostaisi. Onko miehesi jotenkin vajaa? Siis älykkyydeltään keskimääräistä selvästi heikompi? Eli jos hän tosiaan on yhtä onneton huolehtimaan omista lapsistaan, niin miten hän kykenee huolehtimaan a) itsestään tai b) vaikkapa työstään? Ja erittäin mielenkiintoinen kysymys on, että miten ihmeessä olet päätynyt miehen kanssa yhteen? Ei kai ihminen lapsia saatuaan yhtäkkiä muutu ihan tumpeloksi - kai huomasit kyvyttömyyden jo aiemmin ennen lapsia?? Sanot, että olette käyneet pariterapiassakin... Mielenkiinnosta kysyisin, että mitä miehesi oikein vastaa, kun kysytään esim. vaikkapa, että miten yksinkertaisista lasten asioista huolehminen on mahdotonta? Onko mies sitä mieltä, etteivät lasten asiat hänelle kuulu vai mitä? Mitä mies vastaa kun hänelle kerrotaan, että kodin pitäisi olla vähän niinku yhteinen juttu, ei vain vaimon pyörittämä show? Harva meistä miehistä (tai naisista) täydellinen on, mutta tuollainen totaalinen välinpitämättömyys, etenkin omista lapsista, sylettää. En vain kerta kaikkiaan pysty käsittämään, että joku voi sentään noin onneton olla...No, ei kai sentään hakkaa vaimoaan/lapsiaan, joten huonomminkin voisi mennä, jos oikein positiivisesti ajattelee... T. 33

Mieheni ei ole älykkyydeltään yhtään keskivertoa vajaampi, olettaisin että ehkä jopa päinvastoin - hänellä tosiaan on työssään parisenkymmentä alaistakin, eikä heidän pomottamisessa käsittääkseni ole mitään hankalaa. Itsestään hän kykenee myös huolehtimaan, joskin esim. ruoanlaitto on hänelle kovin vastenmielistä puuhaa, eli valittaa jos ja kun joutuu sitä harrastamaan. Eikä tämmöistä tumpelointia tai kyvyttömyyttä todellakaan esiintynyt ennen lapsia, en todellakaan olisi ruvennut lapsia pykäämään mikäli olisin tällaista edes epäillyt. Mutta minun mielestäni mieheni kohtelee minua ensisijaisesti (lastensa) äitinä, ei niinkään naisena tai vaimonaan. Ennen lapsia hän joskus vertasi minua ex-tyttöystäviinsä (kehumalla minun paremmuuttani, ei toisinpäin), nykyään vain ja ainoastaan äitiinsä.

Kun puhutaan siitä, miten yksinkertaisista asioista hulehtiminen voi olla vaikeaa (likaisten astioiden laittaminen tiskialtaaseen, lattialistojen vierestä imuroiminen, vaatteiden vaihto lapsille, vaippojen vaihto), mieheni toteaa, että hän ei vain näe tällaisia käytännön asioita - ei siis tajua, että ne pitäisi tehdä ilman eri kehoitusta. Ilmeisesti minun olisi siis pitänyt kirjoittaa ulko-oven sisäpuolelle, että "muistithan pukea lapsille vaatteet yöpukujen tilalle, ja otathan reput mukaan", jotta hän olisi tajunnut, ettei lapsia voi viedä päiväkotiin yöpuvuissa ja ilman vaihtovaatteita ja vaippoja. Hänen mielestään koti on yhteinen projekti, meillä vain on erilaiset roolit siinä - ilmeisesti mulla kaikki käytännön tehtävät, hänellä töissä käynti (vaikka minäkin töissä käyn) ja ylipäänsä kotona silloin tällöin pyörähtäminen.

Kyllä minä sen ymmärrän, että mieheni voi varmasti olla vaikea käsittää lasten tarpeita, eihän hän ole aikuisiällään juuri edes lapsia nähnyt ennen omiensa syntymää. Eniten minua häiritsee tämä täydellinen yrittämisen puute - hän ei edes yritä oppia näkemään lastensa tarpeita, saati minun, mutta olettaa silti, että minun suurin toiveeni on aina asettaa hänen tarpeensa omieni edelle, sekä lisäksi tietää hänen toiveensa ja halunsa hänen niitä mulle kertomatta. Minä tiedän kyllä, mihin tilanne jonakin päivänä päätyy, mutta jostain syystä vielä toivon, että mieskin sen tajuaisi ja havahtuisi tekemään tilanteelle jotakin. Juuri nyt en tosin muista, miksi ihmeessä vielä elättelen moista toivetta.

Olen lievästi sanottuna kysymysmerkkinä. Sanot, ettei miehen kyvyttömyydestä ollut merkkiäkään ennen lapsia...No siinä tapauksessa kuulostaa ihan siltä kuin mies yrittäisi saada sinut tekemään päätöksen ja jättämään hänet. Eihän tuollaista käytöstä muuten voi käsittää. Nimenomaan se, ettei yhtään yritä kertoo kaiken. Miehet ja naiset ovat erilaisia, mutta se EI saa näkyä tuolla tavalla arjessa kuin teillä näkyy. Mitäs teillä tapahtuu vaikkapa silloin, jos sinä jätät astiat pöydälle sekä tiskikoneen täyttämättä? Eli jos ET vain tee asioita miehen puolesta vaan jätät miehen astiat pöydälle. Kai hän ne sitten ennen seuraavaa ateriaa osaa ne johonkin kantaa vai miten?



Mielestäni ymmärrät miestäsi ihan turhaan siinä, että "miehen on vaikea käsittää lasten tarpeita". No, ei helve**ssä pidä olla! Tietenkään ei kaikilta miehiltä voida olettaa, että hän osaa valita lasten vaatteet kivasti sävy sävyyn, mutta se, ettei mies osaa ylipäänsä edes juuri pukea lapsiaan EI ole normaalia. Ei missään nimessä, ymmärräthän tämän? Harva mies on yhtään vaippaa vaihtanut tai pikkulasta pukenut ennen omia muksuja, mutta kyllähän tuo normimieheltä onnistuu ihan kuten omankin pyllyn pyyhkiminen tai omien kalsareiden päällelaitto!



Olen sitä mieltä, että teidän tilanteessa ero voisi hyvinkin olla oikea ratkaisu. Jos miehen ja naisen roolit ovat perheessä tuollaiset, ei se tosiaan ole hyväksi lapsille. Toki ehdotan ennen eroa sitä, että pidät 100% huolen siitä, että mies tajuaa tilanteen. Sanot selväsanaisesti sen, ettei nykyinen meno voi yksinkertaisesti jatkua. Käytte vaikka siellä pariterapeutilla uudestaan tms., mutta asiat pitää tulla miehelle täysin selvästi. Mitä miehesi on vastannut, kun olet sanonut, että menon täytyy muuttua tai muuten erotaan? Tai jos kysyt, että haluatko erota, kun perhe-elämä ei yhtään kiinnosta?



Jos ei edelleenkään homma YHTÄÄN kiinnosta, niin silloin suosittelisin eroa. Eihän tuollaisen ihmisen kanssa voi elää, etenkään lasten kanssa. Joissain tapauksissa ero on parempi ratkaisu, vaikka se etenkin lasten kannalta on aina lähtökohtaisesti huono juttu. Silti yhdessäolo voi olla vielä huonompi.



T. 33 ja joku toinen nro...

varsinkin jos pariterapeutti on paikalla tai satun puhumaan erosta. Vaikka tiedänhän minä tietysti jo, kun tätä on pari vuotta katsottu, ettei mitään tule oikeasti tapahtumaan, ei ennenkuin minä ne eropaperit pistän vetämään.



Jos jätän miehen astiat pöydälle, ne vain jäävät siihen. Seuraavalle aterialle mies ottaa uudet puhtaat kaapista, siirtää vanhoja ehkä vähän sivuun mutta ei todellakaan siirrä niitä esim. tiskialtaaseen. Sama pätee kaikkeen muuhunkin - jos mies huomaa, että kaikki vaatteet ovat likaisina, hän menee ostamaan uudet vaatteet. Ei tosiaankaan pese entisiä.



Olen sanonut miehelle monesti, ettei tilanne voi jatkua näin, mutta luulen, ettei hän oikeasti usko minua. Hän varmaankin kuvittelee, etten uskaltaisi ottaa eroa. Olen kysynyt, haluaako hän erota, vastaus on ettei tietenkään halua. Tätä on kuitenkin kestänyt jo sen verran kauan, että alan itsekin kallistua eron kannalle, vaikkakin monet asiat vaativat todella paljon järjestelyjä. Eron jälkeen en todellakaan aio esim. jäädä nykyiseen asuinkaupunkiimme - en tunne täältä ketään muuta kuin nykyiset työkaverini, oma tukiverkostoni, sukulaiseni ja ystäväni ovat muutaman sadan kilometrin päässä. Miehen sukua ja kavereita täällä toki on, mutta jos otan eron, heistä todennäköisesti ei mulle ole tukiverkostoksi. Nykyinen työni tulee myös jossain vaiheessa loppumaan, ja olen ajatellut sen jälkeen hakea töitä omalta kotipaikkakunnaltani. Nykyisestä kodista en kuitenkaan lähde, enkä ota eroa, ennenkuin työ- ja asumiskuviot sitten eron jälkeen selkenevät. Tämäkin on muuten miehen tiedossa jo, mutta kuten tekin olette jo sanoneet, ilmeisesti häntä ei todella kiinnosta. Vaikka lapsista hän kyllä tulee äläkän nostamaan viimeistään sinä päivänä, kun muuttokuorma lähtee pihasta.

..no, ehdotan, että nyt ainakin lopetat miehen astioiden korjaamisen sekä vaatteiden pesemisen. Menköön sitten sinne kauppaan ostamaan uusia vaatteita...veikkaan, että sekin jonkun viikon jälkeen alkaa tylsistyttämään, ja kenties miestä kiinnostaa asiasta (ja työnjaosta) keskustella. Sama juttu astioiden suhteen: kun miehen paikka pöydässä on täynnä likaisia astioita, eikä siinä mahdu syömään, niin ehkä ne jossain vaiheessa siitä hänen toimestaan siirtyvät. Pidät vain huolen, etteivät ne siirry sinun tai lasten paikalle. Kova kovaa vasten vaan. Älä tee näistä jutuista mitään numeroa, vaan kylmän viileästi odotat, että josko keskustelu jossain vaiheessa kiinnostaa. Osoita, että olet asian yläpuolella. Huolehdit itsestäsi ja lapsista (kun miehestä ei siihen yhtään ole), mutta sinun vastuullasi EI ole täysipainoinen "mieslapsen" huoltaminen.



Kuulostaa siltä, että mies tosiaan pitää sinua täysin itsestäänselvyytenä ja sanomattakin on selvää, ettei hän sinua kunnioita. Kun näin on, niin aika ohkaiset ovat suhteen jatkon eväät, niin karua kuin se onkin. Minäkin luulen, ettei mies usko sinua, kun sanot, ettei näin voi jatkua. Mitäs se mies muuten sanoo pariterapeutin läsnäollessa siihen, ettei lainkaan pidä lupauksiaan? Eli jos on aiemmilla kerroilla luvannut ottaa itseään niskasta kiinni, ja sitten käy ilmi, ettei mitään ole tapahtunut.



Ehkä kannattaa myös alkaa pikkuhiljaa työstämään eroa ihan käytännön tasolla. Voit ehkä myös alkaa siitä miehelle puhumaan käytännössäkin (asuinjärjestelyt jne. jne.). Tässä vaiheessa miestä voi vielä alkaa asia kiinnostamaan, kun huomaa, että taidat olla tosissasi, ja sinullakin on itsekunnioituksesi. Todennäköisesti ei, mutta on se mahdollista. Osa miehistä pitää naista kynnysmattona, jos siihen mahdollisuus tulee tai siis nainen sen joten kuten sallii. En siis sano, että sinä suoranaisesti sen olet sallinut, kun erosta kuitenki puhut, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan.



33 jne.

Siellä hän siis onnistuu jotenkin todella vakuuttavasti puhumaan pehmoisia - vaikka olen sielläkin sanonut, ettei hän ole ennenkään lupauksiaan pitänyt, niin pariterapeutti on sanonut tähän, että "sun täytyy antaa miehelles tilaisuus osoittaa, että hän pystyy pitämään lupauksensa".



No, tästä viestiketjusta rohkaistuneena alan vähitellen uskoa, että pakko se on alkaa laittamaan tilannetta poikki ihan oikeasti, eikä siihen taida auttaa muu kuin alkaa oikeasti järjestelemään eroa. Olenhan minä tämän tilanteen sallinut, kyllä minä sen tiedostan, nyt tosin paljon selvemmin kuin aiemmin.

Exäni ei halunnut seksiä. Alussa sitä oli, sitten se loppui. Ymmärrän AP:tä täysin! Tein vaikka mitä ja sitten annoin aikaa enkä painostanut, tilanne ei muuttunut useassa vuodessa. Lopulta monen vuoden seksittömyyden jälkeen erosimme. Me ei vaan löydetty ratkaisua ja asiasta tuli liian iso.



Nyt elän uudessa parisuhteessa jossa saan olla NAINEN. Meillä on upea seksielämä ja olen onnellinen. Minä en pystynyt elämään seksittömässä suhteessa. Se on yksi tärkeistä asioista elämässä ja suosittelen punnitsemaan vaihtoehtoja. En suosittele eroa mutta kuuntele itseäsi ja etsi onnea, tsemppiä!

Lasten ajatuksia joudun päättelemään ihan siitä syystä, että he ovat vielä niin pieniä, etteivät osaa aina niitä oikeasti ilmaista. Alle kouluikäisiä vielä, eivät mitään murahtelevia teini-ikäisiä. Miehelle olen tästä kommunikointiongelmasta puhunut useasti, ja olemme käyneet jopa parisuhdeterapiassa asian vuoksi - mitään hyötyä tästä ei ole kuitenkaan ollut.

Mitä mun pitäisi sitten tehdä, paitsi hyväksyä tämä nykyinen tilanne ja lutvia siinä parhaani mukaan? Olen jättänyt joskus asioita miehen vastuulle, ja jättäisin edelleen mielellään, mutta kun hän ei niitä hoida. Jos minä en siivoa, kukaan ei siivoa. Jos minä en laita ruokaa, koko perhe kuolee nälkään. Miehen on tasan kerran pitänyt huolehtia lapset päiväkotiin töihin mennessään, ja hän vei lapset sinne edelleen yöpuvuissa, ja jätti reput (joissa olisi ollut mm. vaihtovaatteet ja vaipat) kotiin. Mies vain lykkäsi haalaripukuiset lapset ovesta sisään ja lähti, jätti siis hoitajien riisuttavaksi. Oli varsin mukavaa, kun kesken työpäivän soiteltiin, että teidän lapsilla ei ole vaatteita mukana, ja piti pomolle selittää, että sori vaan, täytyy lähteä kotiin että saan vietyä lapsille vaatteet päiväkotiin, mies kun vei ne sinne yöpuvuissa. Ja on mieheltä yritetty saada vastaukseksi muutakin kuin "urgh", mutta kun muuta vastausta ei ole eikä tule. Mitä mun siis oikein pitäisi tehdä?

millaista kommunikaatiota teillä on ollut, että olette ylipäätään päätyneet naimisiin/ yhteiseen parisuhteeseen? siis miten sä olet ottanut tollasen miehen, anteeksi vaan?

Olen sanonut miehelle monesti, ettei tilanne voi jatkua näin, mutta luulen, ettei hän oikeasti usko minua. Hän varmaankin kuvittelee, etten uskaltaisi ottaa eroa. Olen kysynyt, haluaako hän erota, vastaus on ettei tietenkään halua. Tätä on kuitenkin kestänyt jo sen verran kauan, että alan itsekin kallistua eron kannalle, vaikkakin monet asiat vaativat todella paljon järjestelyjä. Eron jälkeen en todellakaan aio esim. jäädä nykyiseen asuinkaupunkiimme - en tunne täältä ketään muuta kuin nykyiset työkaverini, oma tukiverkostoni, sukulaiseni ja ystäväni ovat muutaman sadan kilometrin päässä. Miehen sukua ja kavereita täällä toki on, mutta jos otan eron, heistä todennäköisesti ei mulle ole tukiverkostoksi. Nykyinen työni tulee myös jossain vaiheessa loppumaan, ja olen ajatellut sen jälkeen hakea töitä omalta kotipaikkakunnaltani. Nykyisestä kodista en kuitenkaan lähde, enkä ota eroa, ennenkuin työ- ja asumiskuviot sitten eron jälkeen selkenevät. Tämäkin on muuten miehen tiedossa jo, mutta kuten tekin olette jo sanoneet, ilmeisesti häntä ei todella kiinnosta. Vaikka lapsista hän kyllä tulee äläkän nostamaan viimeistään sinä päivänä, kun muuttokuorma lähtee pihasta.

-miehesi aavistaa tulevan eron - kuulostaa siltä että olet sen jo päättänyt - eikä jaksa sen takia enää edes yrittää.

Esikoisen syntymän jälkeen meidän kommunikointi loppui suurin piirtein kokonaan - siinä missä ennen esikoisen syntymää puhuttiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, ei lasten syntymän jälkeen on ihan tavallista, ettei koko päivän aikana vaihdeta sanaakaan.



Tämä ei ole mikään uusi tilanne meillä, vaan tätä on kestänyt reilut neljä vuotta. Sinä aikana on käyty parisuhdeterapiassa pari viimeistä vuotta, mutta se ei ole tehnyt asioihin mitään muutosta. Olen sanonut miehelle monesti, että haluaisin kyllä yrittää tätä suhdetta jatkaa ja pelastaa, mutta hänenkin täytyy tehdä ylipäänsä jotakin asian eteen. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi, enkä mä pysty tätä yksin hoitamaan, ylläpitämään ja pelastamaan, en vaikka seisoisin päälläni ja vislaisin venäläisiä perinnehumppia. Mieheltäni vastauksia on tullut kahta laatua: parisuhdeterapeutin läsnä ollessa "kyllä mä haluaisin yrittää", kahden kesken käyneissä keskusteluissa "joo joo".



Minäpä luulen, ettei mies ole koskaan edes yrittänyt eikä halunnut yrittää. Minä luulen, että hän on alunperin minun kanssani pistänyt hynttyyt yhteen vain siksi, ettei nuorena miehenä jaksanut ruveta mitään sen kummoisempaa etsimään, ja oli varsin tyytyväinen kun sai seksiä säännöllisesti. Sittemmin hänen halunsa ovat kadonneet, puhetaitonsa hävinnyt ja mielenkiintonsa kuollut. Hän ei vain halua olla se, joka saa mustan leiman eron ottamisesta (äitinsä puolen suku on vl-painotteista, ja eroon suhtaudutaan siellä todella paheksuvasti), joten hän pääsee helpommalla, jos se olen minä joka otan eron. Jos ja kun eroamme tullaan häneltä utelemaan, hän voi levittää kätensä ja sanoa, että "enhän mä halunnut erota, vaimo se sen eron halusi".

kyllä lohdutti lukea tätä ketjua ja ettei ole ainoa, joka kärsii miehen haluttomuudesta.



Me ollaan oltu 10 vuotta. Ekan vuoden aikana seksiä oli minusta "normaali" määrä. Sen jälkeen hiljeni koko ajan. Viimeisen viiden vuoden aikana seksiä on ollut max. 20 kertaa. 1,5 vuotta meni kokonaan ilman. Tänä aikana ollaan kuitenkin saatu kaksi lasta. Mies tekee erittäin paljon töitä, on aina tehnyt.



Me ollaan puhuttu ts. minä olen puhunut. Olen ollut puhumatta. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla. Olen ollut yrittämättä. Olen ollut kotona lasten kanssa useamman vuoden. Palaan loppuvuodesta työelämään ja kun saan oman talouteni kuntoon, niin aion ottaa eron. Vaikka olin vakaasti päättänyt, etten koskaan eroa. Mutta en vain enää kestä olla onneton mieheni haluttomuuden takia enkä enää usko, että tämä tästä muuttuu. Mielestäni minulla on oikeus olla onnellinen ja olla nainen. Minun pahaoloni tämän takia heijastuu lapsiinkiin, joten siinä mielessä ero olisi heillekin varmasti parempi. Itse olen eronneiden vanhempien lapsi. He hoitivat eron minun suuntaani todella surkeasti, joten uskon,että osaan olla toistamtta heidän virheitään. Kieltämättä kuullostaa tosi itsekkäältä erota miehen haluttomuduen takia, mutta elämä on....



Siksi ap sanonkin, että ota ero. Ei se tuosta parane. Itse olen 7 vuotta odottanut ja toivonut ja yrittänyt. TURHAAN!

Tein saman homman..kun kotona ei kelpaa..eikä se jäänyt yhteeen mieheen.. Ikinä en ole katunut..elin itselleni..himosta seksiin...rakkaus ja seksi on välillä minulle kaks eri asiaa..sitä kasvaa kylmäksi jos puoliso aina torjuu sinut.

ainakin niin että jos lihon, ei seksiä. ja aika laiha saa olla että saa seksiä. näin se vaan on.

raahata tuollaista isoa lasta lisätaakkana. Mitä pikemmin kenkää, sitä parempi. Eläkää, älkää tuhlatko elämäänne turhaan taisteluun luusereiden kanssa.

Voimaa!

Ei mies ole kone, jonka saa käyntiin nappia painamalla. Usein ongelma löytyy, kun nainen katsoo peiliin.

älkää tuhlatko elämäänne turhaan taisteluun luusereiden kanssa. Voimaa!

Että semmosta, anttin33miumau. Aivan käsittämätön urpo.



t. mies

esileikki, vaikka Anna-lehti niin väittääkin. Mies ei halua teitä, jos te osoitatte sanoin tai teoin, että ette arvosta miestänne.



Tähän tietysti tulee välittömästi joku sotanorsu julistamaan, ettei luusereita voi arvostaa. Ok, hyväksyn. Ottakaa ero, jos ette pysty arvostamaan. Siihen ei nimittäin ole mitään lääkettä.

Taidatte vaan olla kaikki astetta etovampia, siinä hyytyy jo moni mies.

Taidatte vaan olla kaikki astetta etovampia, siinä hyytyy jo moni mies.

Miten sä selität sitten sen, että muita ottajia ja halukkaita kiinnostuneita kyllä olisi, ainoat joita en kiinnosta seksuaalisessa mielessä ovat isoveljeni, homoseksuaalinen työkaveri ja oma aviomieheni? Jos kerran olen niin etova, että kaikki miehet vaan hyytyy...

Lisäksi mieheni ei ole mikään luuseri, jota ei voisi arvostaa, päinvastoin. Arvostan ja kunnioitan miestäni paljonkin, ja teen sen hänelle selväksi joka päivä aina kun siihen on syytä. Pyrin pitämään itsestäni huolta, joskin ihan itsekkäistä syistä, koska mulla on näin itselläni parempi olo (miten p*ska olo olisikaan, jos jättäisin itsestäni huolehtimisenkin, kun pelkästään miehen haluttomuudesta tulee tarpeeksi p*ska olo). Miehelläni ei ole työstressiä, väsymystä, hän ei ole homo (ainakaan tietääkseni, ja kyllä sille ennen nainen kelpasi) eikä hänellä ole toista naista (ellei se piilota sitä jonnekin sohvan alle, mies on nimittäin aina kotona jos ei ole töissä). Mitään syytä haluttomuuteensa ei osaa kertoa, sanoo vain ettei häntä vaan haluta, vika ei kuulemma ole minussa muttei hän tiedä missä muuallakaan.

- ei ap, mutta haluttomasta miehestä kärsivä kuitenkin