Miksi ihmeessä erotaan jos on lapsia?

Minullakin on vain yksi. Ja teen kaikkeni, että elän sen siten, ettei tarvitse vanhana katua.



Itse olet onnesi seppä. Suo se muillekin!

Ja väitän, että se oman onnensa seppä voisi tehdä töitä ja saada lastensa ydinperheen toimimaan niin, että itselläkin olisi hyvä olla.



Toki on muitakin "järkeviä" syitä erota kuin väkivaltaisuus, mutta kyllästyminen tms. mun mielestä ei ole sellainen.

jos molemmat ei halua liittoa parantaa!

meillä mies petti mennen tullen, aloin olla jo huolissani omasta mielenterveydestäni...

käytiin terapiassa, mies oli kunnolla pari kuukautta ja ei muuta kuin uusi nainen kierrokseen,



alko olee omat hermot jo niin loppu. ja kuten 2 .sanoi, vain yksi elämä.

mielestä taas ero on jopa parempi ratkaisu, jos mies ja nainen ei sovikaan toisilleen. Lapset kärsii enemmän huonosta liitosta, kuin erosta. Jos kaikki terapiat ja avut on kokeiltu, miksi sätkiä huonossa liitossa.

nykyisin eroaminen on liian helppoa useissa tapauksissa, ainakin pitäisi olla pakollinen "perhekoulu" ennenkuin erotaan. Mutta nykyisin on vallalla juuri tuo MINULLA on vain yksi elämä jonka haluan elää juuri niinkuin MINÄ haluan.



Olen muuten itsekin eronnut lapsellisesta liitosta.

tuon ymmärrän. Mutta jos mitään ei edes tehdä, että liittoa yrittäisi pelastaa. Nykyään ei edes juuri haeta ulkopuoliselta apua. Tottakai jos yrityksistä huolimatta perhe kärsii, kannataa ero silloin.

t.ap

jos molemmat ei halua liittoa parantaa!

meillä mies petti mennen tullen, aloin olla jo huolissani omasta mielenterveydestäni...

käytiin terapiassa, mies oli kunnolla pari kuukautta ja ei muuta kuin uusi nainen kierrokseen,

alko olee omat hermot jo niin loppu. ja kuten 2 .sanoi, vain yksi elämä.

puolisoiden pitää rakastaa toisiaan liitossa. Rakkaus muuttuu vuosien myötä, mutta sitä pitää olla. Jos vanhemmat kirskuttavat hampaitaan ja ovat yhdessä "vain lasten tähden", niin siitä kärsivät ennenkaikkea lapset.

kun voi olla onnellisempi yksin tai uuden puolison kanssa!!?? Toki jos perheessä on lapsia, niin eroa tulisi miettiä tarkkaan ja harkita, mutta mikäli sekään ei auta, niin parempi on lähteä. Meillä kaikilla on täällä kuitenkin vain se yksi elämä ja siitä pitää nauttia ja olla onnellinen, ei niin, että 50-vee istut katkerana tuolissa ja mietit, miksi jäin, kun olisin voinut olla paljon onnellisempi. Äitikin saa (ja pitää) olla joskus itsekäs, ainakin näin suuressa päätöksessä + lapsetkin vaistoavat huonon parisuhteen ja tämä vaikuttaa heidän käyttäytymiseen ja mahdollisesti hankaloittaa parisuhteita tulevaisuudessa.



-ope-

Pääsisi ilmaiseksi vaikka viikonlopun kestävälle perheleirille puhumaan ja harjoittelemaan avioliitossa vaadittavia taitoja, jos ovat päässeet ruostumaan.



Ero on monesti ainoa ratkaisu (väkivalta, narsismi, jatkuva pettäminen, jne), mutta kyllästyminen ei TODELLAKAAN ole aikuisella ihmisellä riittävä syy avioliiton purkuun. "Q mul oli sit niinqu vaan tylsää ja ei se arki ollukaan niinqu kivaa ja sit mä en niinqu enää sillai sitä rakastanu, niinqu alussa."

muuttuu ja voi jopa olla hetken tauolla jos sitä avioliittoa ei osaa vaalia, mutta kyllä rakastuakin voi uudestaan. Ehkä olen kovin lapsellinen, mutta miksi ei edes yritetä sitä rakkautta uudestaan löytää juuri niiden lasten vuoksi?

t.ap

puolisoiden pitää rakastaa toisiaan liitossa. Rakkaus muuttuu vuosien myötä, mutta sitä pitää olla. Jos vanhemmat kirskuttavat hampaitaan ja ovat yhdessä "vain lasten tähden", niin siitä kärsivät ennenkaikkea lapset.

Mieheni ei koskaan ollut väkivaltainen ja vuosia oltiin onnellisia kunnes mies petti ekan kerran, oli yhden illan hairahdus. Käytiin parisuhde- ja yksilöterapiassa ja siitä selvittiin. Vuosia meni hyvin, kunnes sitten mies aloitti salasuhteen (tämä selvisi minulle kun suhdetta kestänyt 6kk). Olimme jo eroamassa tai mies aikoi lähteä tuon naisen matkaan, mutta kun nainen kielsi miestä tapaamasta lapsiaan jos hänen matkaansa lähtee niin mies jäi ja päätimme vielä yrittää, koska rakkautta oli jäljellä puolin ja toisin sekä lisäksi nuorimmat lapset aika pieniä. Käytiin jälleen parisuhde- ja yksilöterapiassa ja sen lisäksi avioliittoleirillä, mutta tästä huolimatta liittoamme ei saatu enää toimimaan ja päätettiin erota. Lapset jäivät isälleen ja minusta tuli etä-äiti, tosin näemme lapsia käytännössä yhtä paljon.

ja päätin aikoinani että omat lapseni saavat elää ydinperheessä ja että teen kaiken liiton onnistumiseksi.



MUTTA aloin seurustelemaan 15v, nyt olen 35v. Saman miehen kanssa edelleen ja kaksi lasta. Mutta olemme täysin erilaisia, arvostamme eri asioita, tappelemme päivittäin. On halveksuntaa miehen osalta minuun. Olen mukiinmenevän näköinen, hoikka, pirteä, iloinen, touhukas, hyvässä ammatissa mutta aina vaan tunnen että arvostusta ei heru ja kaikki muut parempia kuin minä.



Minä mielestäni yritän kovastikin, mutta mies ei. Mies ei noudata pelisääntöjä joita perheemme hyvinvoinnin eteen suunnittelemme.



Minun pitäisi luovuttaa, alistua ja tehdä perheessämme kaikki, luopua kaikesta omasta jne.. Ja mies saisi mellestää miten tykkää. Silloin meillä olisi rauha maassa.



Mietin eroa päivittäin ja olen vihainen itselleni että en osaa erota edes lasteni vuoksi!!!!



Siksi ärsyttää tällaiset AP:n aloittamat ketjut.



Kaikki ei vaan sovi toisilleen!! ja turha sanoa miksi teit tuollaisen miehen kanssa lapsia. Ehkä siksi että olin niin nuori aloittaessani seurustelun enkä silloinkaan osannut irtaantua vaikka samoja merkkejä oli ilmassa silloinkin.



Miehen puolustukseksi pitää sanoa että hän huolehtii lapsistaan, ei juo, eikä käytä fyysistä väkivaltaa. On vaan niin itsekäs että huh huh..

Ei se ole itselläkään aina helppoa, mutta en voisi riistää lapsiltani hyvää isää, tai isältä lapsiaan. Ja olisi hirveää olla pitkiä aikoja erossa lapsistaan.

Tosin kai minun on helppo olla tätä mieltä, kun omassa parisuhteessa kuitenkin perusasiat ovat kunnossa.

kysyin, että miksi. Ja nyt niitä vastauksia satelee. Eli siis tekin olitte yrittäneet useamman kerran ja sitten totesitte, että ei toimi. Eli sen verran olen jo leppynyt, että ymmärrän ettei väkivalta ole ainut syy, mutta se yrittämättömyys itseä ärsyttää. Kun ollaan väsyneitä ja ei kommunikoida ja rakkaus on poissa jne. No jospa edes ytittäisi niin ehkä se voisi alkaa taas toimimaan!

t.ap

Mieheni ei koskaan ollut väkivaltainen ja vuosia oltiin onnellisia kunnes mies petti ekan kerran, oli yhden illan hairahdus. Käytiin parisuhde- ja yksilöterapiassa ja siitä selvittiin. Vuosia meni hyvin, kunnes sitten mies aloitti salasuhteen (tämä selvisi minulle kun suhdetta kestänyt 6kk). Olimme jo eroamassa tai mies aikoi lähteä tuon naisen matkaan, mutta kun nainen kielsi miestä tapaamasta lapsiaan jos hänen matkaansa lähtee niin mies jäi ja päätimme vielä yrittää, koska rakkautta oli jäljellä puolin ja toisin sekä lisäksi nuorimmat lapset aika pieniä. Käytiin jälleen parisuhde- ja yksilöterapiassa ja sen lisäksi avioliittoleirillä, mutta tästä huolimatta liittoamme ei saatu enää toimimaan ja päätettiin erota. Lapset jäivät isälleen ja minusta tuli etä-äiti, tosin näemme lapsia käytännössä yhtä paljon.

Eli kun löytää elämänsä ihmisen, sen oikean, ja tajuaa olevansa naimisissa aivan väärän ihmisen kanssa. Siinä ei silloin paljon paina avioliitto, oli lapsia tai ei. Aviopuolisostahan siinä erotaan, lapsista ei koskaan.

Itse olen eronnut ja suhteessa oli yksi lapsi.

Suhteessa oli väkivaltaa ja alkoholiongelmaa ja loppujen lopuksi en enää jaksanut.



Sen jälkeen löysin uuden puolison, jonka kanssa kaksi yhteistä lasta. Mutta sen voin myös sanoa, ettei uusperhe-systeemi ole kuitenkaan helppo. Tai eniten siinä rassaa se exän mukana olo. Exä tulee olemaan osa meidän parisuhdetta ja elämää mitä taas ei olisi jos ei olisi lasta edellisestä liitosta.



Jos joku hyvä ystäväni edes harkitsee eroa, niin ystävällisesti tuon kyllä esille sen huonon puolen asiassa, kun sen uuden puolison kanssa yritetään aloittaa uutta suhdetta. uusi suhde ei koskaan tule olemaan yhtä yksinkertainen juttu, jos mukana on exät. Siksi olen nyt paljon valmiimpi tekemän kaikkeni sen eteen, ettei tämäkin suhde menisi pieleen.



Jos joskus eroan tästä miehestä, niin uutta miestä en enää ottaisi ainakaan asumaan enää saman katon alle.

ettei munkaan vanhemmat eronneet, koska isä ei ollut väkivaltainen. Se vaan ryyppäsi joka viikonloppu ja heitteli astioita seinään, lukittautui vessaan ja uhkaili itsemurhalla, sai lomamatkoilla raivareita ja jätti auton ja meidät tienposkeen, heräsin viikonloppuisin aina vanhempien riitelyyn, isän (lääkäri)kaveri oksensi kerran kukkapenkkiin, keskiviikkoisin aloin ala-asteelta lähtien masentua, kun tiesin viikonlopun olevan edessä..eihän mun oo tarvinnu kuin käydä kuusi vuotta terapiassa tästä selvitäkseni! On se hyvä, että ne pysyi yhdessä.

kävikö sinun isäsi terapiassa? Kävivätkö sinun vanhempasi terapiassa. Minusta pääpointti on, että miksi ihmeessä ei haeta apua???"""

t.ap

ps.alkoholistin tytär itsekin

ettei munkaan vanhemmat eronneet, koska isä ei ollut väkivaltainen. Se vaan ryyppäsi joka viikonloppu ja heitteli astioita seinään, lukittautui vessaan ja uhkaili itsemurhalla, sai lomamatkoilla raivareita ja jätti auton ja meidät tienposkeen, heräsin viikonloppuisin aina vanhempien riitelyyn, isän (lääkäri)kaveri oksensi kerran kukkapenkkiin, keskiviikkoisin aloin ala-asteelta lähtien masentua, kun tiesin viikonlopun olevan edessä..eihän mun oo tarvinnu kuin käydä kuusi vuotta terapiassa tästä selvitäkseni! On se hyvä, että ne pysyi yhdessä.

Olen sinisilmäinen ja naiivi, uskon lähtökohtaisesti ihmisistä hyvää. Kohtelen muita hyvin, koska toivon toistenkin tekevän minulle niin. Luotan toisten sanaan. Olen rehellinen. liiankin, en osaa valehdella suunnitelmallisesti.



Kohtasin miehen, rakastuin häneen, hän oli minulle hyvä, ystävällinen ja läsnä. Keskustelimme puoli vuotta elämästä, maailmasta, toisistamme ja itsestämme ennen kuin aloimme seurustella. Hänen herkkyytensä ja kykynsä kuvailla tunteitaan kosketti. Koin löytäneeni elämänkumppanin.



Mies haaveili perheestä, lapsista, yhteisestä kodista ja jaetusta vanhuudestakin. Aloin odottaa esikosta. Se oli valtava käännekohta. Mies muuttui täysin, koska nyt olin ns nalkissa ja varma nakki. Tunnollinen ja ahkera kodinhoitaja oli saatu.



Lue joskus jostain mitä KIDULT tarkoittaa. Sain sellaisen miehen. Hänellä ei ole tarvetta eikä aikomusta aikuiseen vastuulliseen suhteeseen. Kaikki on vain peliä, jolla varmistetaan maksimaaliset hyödyt. Suurta näytelmää, jos niin tarvitaan. Toisen lapsen syntymän jälkeen ikävä kotielämä vielä ikävämpine velvollisuuksineen oli hyvä syy miehelle aloittaa sivusuhde, jota ei halunnut lopettaa.



Kauniit puheet isyydestään jäivät tyhjiksi lupauksiksi ja puheiksi. Mies ei ottanut lapsiaan syliin tai puhunut heille saati hoitanut, lohduttanut tai ottanut vastuuta heistä.



Minusta tuli itkuinen ja nalkuttava epätoivoinen akka, jonka puheet eivät jättäneet mieheen jälkiä tai herättäneet mitään vastakaikua. Järjestin yhteisiä iltoja ravintolaan, hotelliin, teatteriin. Miehellä ei ollut sanaakaan minulle sanottavana. Puhelimessa vietti "yhteiset" hetkemme. Kävimme yhdessä pariterapiassa ja neuvolapsykologilla. Mies korosti olevansa hyvä ihminen kun suostui tulemaan mukaan, vaikkei hänellä mitään ongelmia ollutkaan. Sivusuhteestakaan ei aikonut luopua.



Koin, että minulla ei ollut enää voimia yrittää ylläpitää tuollaista "parisuhdetta". Minulla oli kaksi pientä lasta, jotka tarvitsivat kaiken mitä minulla oli tarjota. Olin huolissani myös heidän kehittyvästä minäkuvastaan ja itsetunnostaan kun olivat isälleen tarpeineen vain ilmaa tai jopa ärsyyntymisen aihe. Neuvolapsykologi minulle yhteisessä tapaamisessa sanoi, että voisinko ajatella luopuvani sellaisesta mitä minulla ei koskaan ollut ollutkaan - perheestä.



En eronnut turhaan ja heppoisista syistä, vaikkei väkivaltaa ollutkaan. Erosin pelastaakseni itseni ja lapsemme terveeseen elämään.

kävikö sinun isäsi terapiassa? Kävivätkö sinun vanhempasi terapiassa. Minusta pääpointti on, että miksi ihmeessä ei haeta apua???"""

t.ap

koska isän mielestä juominen ja muu oli äidin syytä, ja äiti ei nähnyt missään mitään ongelmaa. Minä olin ainoa, jota nuo em. jutut haittasi.