Valitatko omasta tilanteestasi ystävällesi jolla huonommin asiat?

ja minusta oli vaan kiva, jos joku jakoi murheitaan kanssani. Se sai minut tuntemaan oloni normaaliksi.



Anopin kertomuksiin hänellä kerran olleesta mahakivusta vuonna -74 kyllä väsyin ihan totaalisesti.

että on ok kun jatkuvasti valittaa yh äidille siitä miten raskas arki on kun mies on työmatkoilla tai tekee pitkää päivää.

että on ok kun jatkuvasti valittaa yh äidille siitä miten raskas arki on kun mies on työmatkoilla tai tekee pitkää päivää.

siitä, kun sillä on niin raskasta lasten kanssa ja on niiden kanssa koko ajan, vaikka oikeasti hoidattaa lapsensa ilmaiseksi päivähoidossa, ja ovat joka toinen viikonloppu isällään+ illan viikossa. Ja yh-äidillä on vielä se uusi mieskin, joka hoitaa lapsia kyllä, mutta jota ei muuteta saman katon alle virallisesti, koska muuten menis tuet.

Sori, pakko avautua, en jaksa tuota enää kuunnella kaveriltani.

?

Eikä se, että ystävällä on syöpä, tee mun murheistani sen vähäisempiä. Tietenkin valittamisessa on aste-eroja, en nyt erityisesti vello onnettomuudessani ja voivottele sitä, unohda suhteellisuudentajuani, mutta toki puhun itseäni harmittavista tai minulle vaikeista asioista. Ja puhumme myös ystävälleni vaikeista asioista ja myös kivoista ja ilahduttavista.



Kuten tuossa jo todettiinkin, syöpäpotilaan voi olla ihan kiva kuunnella muiden huolia. Jos alkaisi valita puheenaiheet toisen tilanteen mukaan, sehän muuttaisi suhdetta väistämättä. Ja se ei kai ole kenenkään toive, jos ystävyyssuhde toimii?

mutta toisaalta hyvin harvoin valitan mistään yhtään kenellekään.

että on ok kun jatkuvasti valittaa yh äidille siitä miten raskas arki on kun mies on työmatkoilla tai tekee pitkää päivää.

No minä ainakin valitan raskasta arkeani yh:lle, vaikka mies ei olisikaan reissussa, eikä tee edes pitkää päivää! Se on YSTÄVYYTTÄ nimeltän se, että voi jakaa niin arkiset kuin ei-arkiset murheensa toisen kanssa..

En nyt tietenkään valita jossain syöpäsairaan kuolinvuoteella flunssaa, mutta saatan hyvin sanoa että olen ollut tavallista väsyneempi tai että räkäinen olo rasittaa jos toinen vaikka kysyy kuulumisia. Minusta se on ihan normaalia kansaskäymistä, ei se tarkoita että vähättelisin toisen paljon vakavampaa ongelmaa mutta kai sitä voi rehellisesti YSTÄVÄN kanssa puhua silloinkin?

erittäin sairaalle ystävälleni, vaikka oma elämä on sen rinnalla ruusuilla tanssimista, me jaamme murheemme, emme vartaile kummalla on suuremmat murheet.. Eli on ok valittaa, jos ei ole niin se on siellä vasataanottajassa se vika, ei valittajassa..

9

lasten kanssa, isä ei niitä näe ja uutta miestäkään en huoli.

olen onnellinen mutta en jaksa näitä, että Petteri tuli eilen taas 30 min myöhemmin töistä kun mitä se oli luvannut...

että on ok kun jatkuvasti valittaa yh äidille siitä miten raskas arki on kun mies on työmatkoilla tai tekee pitkää päivää.

siitä, kun sillä on niin raskasta lasten kanssa ja on niiden kanssa koko ajan, vaikka oikeasti hoidattaa lapsensa ilmaiseksi päivähoidossa, ja ovat joka toinen viikonloppu isällään+ illan viikossa. Ja yh-äidillä on vielä se uusi mieskin, joka hoitaa lapsia kyllä, mutta jota ei muuteta saman katon alle virallisesti, koska muuten menis tuet.

Sori, pakko avautua, en jaksa tuota enää kuunnella kaveriltani.

Syöpäsairas kysyi terveydentilaa ja kun sanoin, että mulla on flunssa, niin se ärsyyntyi. Hän kun tarkoitti todellisia sairauksia.



Toinen kerta: valitin lapsettomalle parille jotain lapsenhoitoon liittyvää väsyttävää asiaa ja he ilmoittivat närkästyneinä, että miten heille valitan, kun he ovat tahattomasti lapsettomia. He olisivat iloisia, jos olisi vaikka mitä vaivaa.



Eli varon kovasti kyllä.

Mutta minusta ystävyyteen kuuluu asioiden jakaminen sekä hyvien että huonojen. Mitä ystävyyttä se on jos ei saa omia tuntemuksiaan ja kuulumisiaan sensuroimatta kertoa. Jos saisi valittaa vain vertaiselle tai sille jolla menee "paremmin" (kuka sen edes määrittelee kenellä missäkin mielessä menee hyvin?) niin aika erikoista ystävyyttä se olisi kyllä. Jos esim. ystäväni on työtön ja minulla on mieletön kiire töissä niin pitäisikö minun olla mainitsematta omasta työstäni tai mistään työhön liittyvästä etten vaan missään tapauksessa loukkaa ystävääni vaikka se työstressi vaikuttaisi tosi paljon elämääni niin pitäisi hampaat irvessä hymyillä, että hyvin tässä menee??

En laita ongelmia hankaluusjärjestykseen!

Se mikä tuntuu raskaalta, ei toiselle tunnu missään. Mitä sitten?



Minkälainen ystävä se on joka dissaa ystävän ongelmia kun tämän ukko on paljon töissä vaikka itse on yh?

Anteeksi nyt, mutta minusta yksinhuoltajalla on monessa suhteessa jopa helpompaa kuin parisuhteessa oleva joka painaa oman jaksamisensa kanssa. Sekö vaan on mittari että on "kumppani"?



Jos itsellä on flunssa kiusana niin miten se muka häiritsee ystävää joka sairaampi? Pitääkö mennä huonommin että voi omaa vointiaan valittaa? Juu: minäkin kuolen tai minulta tuossa leikattiin jalka.

Ei: kyllä minusta pitää ystävälle voida sanoa että on sairaana: vaikkei se nyt ole kuolemaksi!



Kyllä minusta ystävyyteen kuuluu se että voi kertoa voinnistaan, vaikkei se yhtä kamalaa olisi tai pahempaa kuin toisella.

aikaistyötöntä harmittaa aina, kun tuttuni valittaa kiirettä työssä. (Luulee varmaan tekevänsä palveluksen, kun kertoo mulle, miten helpolla mä selviän työttömänä.)



Minäkin haluan töihin ja en halua kuulla, miten kiire teillä siellä on. Ottakaa mut sitten tilallenne.

Ystävyyteen kuuluu ilojen ja surujen jakaminen kaksisuuntaisesti.

huonompi alkaa rasittua varmaan ajan mittaan ja ehkä masentuu ja jää yksin, kun laittaa välit poikki, kun ei jaksa kuunnella turhaa valitusta.

huonompiosaisten hyvinvointia sillä, että lähinnä kuuntelen heidän murheitaan.

tuttavalla on eroprosessi vireillä, niin en valita miehen kanssa käymästäni pikku riidasta, joka jo sovittiin ihanasti. (Meillä ei tosin sovita, mutta muuten.)

Aika törkeää valittaa lapsettomuushoidoissa oleville valvottavasta kolmannesta lapsesta. Tai jos jokun on juuri saanut tiedon esim läheisen kuolemasta, en menisi heti valittamaan yhtään mistään.



Perusperiaate on että asioita voidaan jakaa ja minullekin saa valittaa vaikka itellä olisi syöpä. Kuitenkin jos soitan jollekin ja kerron juuri saamani syöpädiagnoosin, en oleta että se puhelu on omistettu ystävän murheille miehen myöhästyneestä kotiinpaluusta.

ja haluaa kuulla vain huonoja kuulumisia. Hän haluaa osoittaa myötätuntoa ja antaa neuvoja. On täysin kyllästynyt, kun hänen mielestään häntä aina vaan säälitellään. Hankala se näinkin päin, on kun ei uskalla ääneen iloitakaan...