Minkä ikäisenä olette alkaneet opettaa lasta potalle/kuivaksi?
Kommentit (4)
sitten ei halunnut käydä. En painostanut, potta oli esillä. Sitten 2v ja 7 kk alkoi kertoi milloin pissi tulee, tai ainakin heti sen jälkeen halusi vaipan vaihdettavan. Sain houkuteltua tarroilla potalle kokeilemaan, ja viikonlopun aikan tuli päivä ja yökuivaksi. Pidin vaippaa yöllä vielä viikon, mutta pysyi kuivana, ja laspsikin halusi sen pois.
tämän ketjun leimahtamaan, mutta potan päällä aloin kannattelemaan lasta viisikuisena. Sinne tulee yleensä jotain ja kakat useammin pottaan kuin vaippaan.
Aion kokeilla varsinaista potalle opettamista (tajuaa itse mennä), kun oppii kävelemään ja puhumaan sen verran, että osaa ilmaista itseään sanallisesti.
Kuivaksi opettamista en ole edes vielä ajatellut (lapsi pian vuoden). Kai se siitä joskus oppii.
Eli mulle potalla käyttäminen, sille opettaminen ja kuivaksi opettaminen ovat kolme eri asiaa. Ihan kuin syöminen, itse syömisen harjoittelu ja sotkematta syöminen.
...kun ovat oppineet istumaan. Siis reilun puolenvuoden iässä. Ensiksi unien jälkeen, sitten useammin. Kakat tekivät reilusti alle vuoden ikäisestä lähes yksinomaan pottaan.
Poika: Teki suuren osan hädistään pottaan n. 1 v ikäisestä lähtien. Eli teki aina pissan jos laitettiin potalle. Oli kuitenkin vaipoissa yli 2-vuotiaaksi. Hänellä siis oli tapana lirautella usein. N. 2,5-vuotiaana oli kunnolla päiväkuiva. Joitain vahinkoja sattui ekan kuivan vuoden aikana ja vaati muistuttelua vessassakäynnistä. Yökuiva 3 v.
Tyttö: Suuri osa pissoista potassa 1-vuotiaana. Vähitellen vaippa oli aina vaan pidempiä aikoja kuivana ja jätettiin kokonaan pois 1,5 -vuotiaana, koska pidätteli aina potalle. Yökuivaksi muutamaa viikkoa myöhemmin (1v 7 kk).
Tytön kuivaksioppimisen eteen ei siis todellakaan tarvinnut tehdä mitään. Pidätteli heti tunteja ja oli erittäin "varmasti" kuiva. Siis vahinkoja ei ole sattunut koskaan.
kaikkien kanssa aloitettu, kun aavistaa jotain pissaamisesta/kakkaamisesta. Viimeisimmän kanssa kohtalaisen myöhään 2v 4kk. meni kaksi viikkoa ja oli täysin päiväkuiva, niin että ilmoitti itse, milloin mennä pissalle.
Ennen kolmevuotissynttäreitä jätettiin päiväunilta vaippa pois.
Nyt 3v 2kk ja käyttää yhä vaippaa öisin.